Hei olen Raisa Leinonen
Riskit haltuun blogi on ensikosketukseni bloggaukseen. Opiskelen Lapin ammattikorkeakoulussa liiketaloutta monimuoto toteutuksena. Sanoisin, että reiluun vuoteen minulla ei ole ollut ongelmia keksiä tekemistä vapaa-ajalleni Päätös opiskelun aloittamisesta työn ohella on ollut kuitenkin yksi parhaista päätöksistäni. Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhdistäminen vaatii toki kurinalaisuutta, oma-aloitteisuutta, sitoutumista ja vapaa-ajasta (ainakin osasta siitä
) luopumista. Mutta kyllä opiskelu antaakin paljon, kuten kaipaamiani haasteita ja paremmat mahdollisuudet urakehitykseen, mahtavia opiskelukavereita unohtamatta.
Pidän luonnossa liikkumisesta ja matkustelusta. Vuosi sitten löysin uutena lajina itselleni juoksun. Osallistuin ensimmäiseen juoksutapahtumaani Ruskamaratoniin 10 kilometrin matkalla syyskuussa, tuloksena oma henkilökohtainen ennätysaika. Onnistuneeseen tulokseen siivitti ryhmässä tekeminen, hyvä yhteishenki ja toisten tsemppaus ja tukeminen. Samaa hienoa yhdessä tekemistä meillä on Riskiryhmän kanssa, jonka projektin kokonaisuuteen blogini kuuluu. Minä vastaan projektissa aihesisällön tuotannon lisäksi projektin aikatauluista.