Sosiaalisen median kanavan valitseminen

Markkinointi sosiaalisessa mediassa on nykyisin arkipäivää monelle yritykselle. Uusia kanavia syntyy kuitenkin koko ajan lisää, esimerkiksi tällä hetkellä Tik Tokin suosio on noussut valtavasti. Yrityksen voi olla vaikea valita näiden kanavien keskuudesta se, joka tuottaisi juuri itselle parasta tulosta. Seuraavaksi esittelen keinoja, joita kannattaa hyödyntää  somekanavien valinnasssa.

Mistä lähteä liikkeelle?

Suomen digimarkkinointi kertoo verkkosivuillaan, että suositeltavaa on lähteä liikkeelle yhdestä kanavasta.  Tämä kannattaa sen takia, koska:

  1. Kun osaa hallita yhden kanavan kaikki käytännöt, siitä saadaan paras mahdollinen teho irti.
  2. Sen avulla opitaan mittaamaan tuloksia tarkasti ja nähdään mitkä markkinointikikat tuottavat tulosta.
  3. Sosiaalisen median kaikki kanavat kokevat jatkuvasti uusia päivityksiä, joten on helpompaa pysyä yhden kanavan matkassa.
  4. Silloin kun yksi sosiaalisen median kanava on täysin hallinnassa, toiminnan laajentaminen muuttuu entistä helpommaksi. Tällöin voi pohtia, minkä osa-alueen markkinoinnista voi viedä uuteen kanavaan.

Yleensä yritykset valitsevat kanavakseen Facebookin, Instagramin, LinkedInin, Youtuben, Twitterin, Pinterestin, Snapchatin tai uusimpana TikTokin. Facebookin ja Instagramin voi laskea yhdeksi kanavaksi, sillä näiden hallinnointi tapahtuu samasta työkalusta.

Facebook on yksi yleisimmistä yritysten käyttämistä markkinointikanavista.  Se on erinomainen kanava tavoittavuuden sekä kustannustehokkuuden ansiosta. MarkkinointiAkatemian mukaan Facebookin erottaa monista muista mainoskanavista se, että mainokset pystytään kohdentamaan erittäin tarkasti, esimerkiksi asuinpaikan, iän, tehtävänimikkeen tai ostokäyttäytymisen perusteella.

Instagramissa käyttäjistä suuri osa on nuorta väestöä ja siellä keskitytään erityisesti hyvälaatuisten kuvien jakamiseen. Instagramissa stories- ominaisuus on erittäin hyvä keino markkinoinnin kannalta, sillä sen avulla ihmisiä pystytään ohjaamaan esimerkiksi yrityksen verkkosivuille swipe up- linkkien avulla.

LinkedIn soveltuu yritykselle erityisen hyvin silloin, kun tavoitteena on hankkia B2B-asiakkaita tai tarkkaan rajattua kohderyhmää. Linkedinissä saa tarkasti kohdennettua sisältöä sekä sen avulla pystytään tavoittamaan yrityspäättäjät tehokkaasta.

Youtube on maailman suosituin videoiden toistopalvelu, ja mikäli yrityksellä on paljon videomateriaalia markkinointiin, kannattaa ehdottomasti valita Youtube markkinointikanavaksi. Esimerkiksi Statistan laatiman tutkimuksen mukaan 16-29 vuotiaiden keskuudessa Youtube on suosituin kanava. Yrityksen tulee kuitenkin muistaa, että Youtubessa sisältöjen taso on jo melko korkeaa, joten täysin huonolaatuisella ja nopeasti tehdyllä markkinointivideolla ei kannata lähteä liikenteeseen.

Twitter on erityisesti poliitikkojen suosima kanava, ja sitä käytetäänkin paljon informaation jakamiseen. Yritysten kannalta Twitter on siinä mielessä hyvä, että siellä voidaan saada yrityksen ja asiakkaiden välille hyvää keskustelua. Tämän kanavan käytössä tulee kuitenkin muistaa, että keskustelua pitää harjoittaa aktiivisesti pysyäkseen pinnalla.

Pinterest toimii myös markkinointikanavana, mutta moni Suomessa monikaan yritys ei ole lähtenyt markkinoimaan toimintaansa siellä. Käyttäjät voivat hakea erilaisilla hakusanoilla inspiraatiota ja tämä kanava sopiikin esimerkiksi sisustusaloilla toimiville yritykselle. Alla on video, jossa esittelen Pinterestin käyttöä.

Video Player

 

Tiktok ja Snapchat ovat suosittuja erityisesti nuorten keskuudessa ja esimerkiksi TikTok on saavuttanut valtavaa suosiota viime aikoina. Esimerkiksi analytiikkayhtiö Sensor Towerin mukaan Tiktokia on ladattu vuonna 2019 yli 700 miljoonaa kertaa, kun taas esimerkiksi Instagramia on ladattu 450 miljoonaa kertaa. Mainostyökalut näissä sovelluksia ovat kuitenkin melko huonoja verrattuna esimerkiksi Facebookkiin.

Alla olevassa kuvassa on listattuna ladatuimmat sovellukset vuonna 2019.

https://go.sensortower.com/rs/351-RWH-315/images/Sensor-Tower-Q4-2019-Data-Digest.pdf?src=landing-page

Markkinoinnin tavoitteet

Kun yritys laatii itselleen tavoitteet sosiaalisen median markkinointiin, oikean kanavan valitseminen tämän jälkeen on usein helppoa. Tavoitteita voivat olla esimerkiksi:

  • Asiakkaiden ohjaaminen suoraa yrityksen verkkosivuille
  • Yrityksen tunnettavuuden ja brändin lisääminen
  • Asiakkaiden sitouttaminen
  • Vuorovaikutuksen lisääminen asiakkaiden kanssa

Kaiken kaikkiaan siis tavoitteen määrittäminen, strategian laatiminen ja kanavan erinomainen hallinta ovat hyvä perusta markkinoinnin onnistumiselle sosiaalisessa mediassa.