Digitaalisen markkinoinnin kokonaisuus

Viikoille 8-9 meille tarjottiin lisää oppia digitaalisesta markkinoinnista. Heti alkuun täytyy antaa opettajalle täydet pisteet opetuksen toteutuksesta. Moodle alustalle oli ladattu kaavio dikitaalisen markkinoinin kokonaisuudesta (kuva alla). Itsessään taulukko näytti jo melko helppolukuiselta mutta sen laajuuden vuoksi oli hankalaa hahmottaa kokonaisuutta. Mitä vielä, taulukkoon oli tehty avainsanojen kohdille palluroita, joista avautui videoita, jotka avasivat käsitettä laadukkaasti ja helposti ymmärrettävästi. Aivan loistavaa.

Vuorovaikutus kohta oli mielestä mielenkiintoisin. Etenkin sisältömarkkinointi kiinnostaa minua ja osasin verrata aiheesta esitettyä  tietoa omaan käyttäytymiseeni sisällönkuluttajana. Useinkaan pelkät “osta,osta mainokset” eivät minua hetkauta vaan, niinkuin videossakin kerrottiin, haen hupia ja hyötyä eri sisällöistä. Omia suosikkejani sisältömarkkinoinnissa ovat “kulissien takana” tyyppiset sisällöt, joissa kerrotaan yrityksen arjesta. Minulle on myös tärkeää yhdistää päässäni yritykseen ääni ja kasvot, näin yrityksestä tulee inhimillisempi ja helposti lähestyttävämpi.

Kohdasta konvertoi jäi päälimmäisenä mieleni laskeutumissivu ja sen tärkeät ominaisuudet. Teimme myös koulussa ryhmätyönä fläppitaulun paperille esimerkin laskeutumissivusta. Oma esimerkkimme tehtiin useissa muissa projekteissa mukana olleelle hulkofgården nimiselle yritykselle. Ryhmätyössämme esiintyi selkeä tahto tehdä laskeutumissivu mobiililaitteelle ja niin sen toteutimmekin. Tärkeimpinä asioina laskeutumissivussamme näkyi helppokäyttöisyys selkeä linja kuvissa ja painikkeissa sekä ennen kaikkea kehotus ostamaan. Valitettavasti en löytänyt kuvaa aikaansaannoksestamme. Mielestäni se olisi ollut hyvä lisä tähän blogiin :(.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *