Yritysten yhteismarkkinoinnin mahdollisuudet

Yhteismarkkinointi tarkoittaa juuri sitä miltä se kuulostaa: yritykset markkinoivat yhdessä.

Käytännössä siis kaikki yhteismarkkinoinnissa koituneet kustannukset jaetaan osallistuvien yritysten kesken, samoin markkinoinnista saatu hyöty jakaantuu. Yhteismarkkinointi on melko yleistä matkailukeskuksissa, joissa toimii monia hotelleita, ravintoloita ja muita palveluita, mutta myös esimerkiksi koko kaupungin (lähes)kaikki yritykset voivat harjoittaa yhteismarkkinointia. Tästä käytännön esimerkkinä Rovaniemen Likiliike. Alkuperäinen tarkoitus ei suoranaisesti ole yhteismarkkinointi, mutta sitä se myös osaltaan on. Joka kerta kun Likiliikkeeseen törmää jossain , löytää sitä kautta kaikki Rovaniemen paikalliset yritykset. Nerokasta!

Yhteismarkkinointia hyödyntävät siis myös kaupungit tai seutualueet, jossa palveluita markkinoidaan erityisesti matkailijoille. Kuten varmasti jokainen on huomannut lähes joka kaupungista, kunnasta ja kylästä löytyy oma VisitRovaniemi, VisitHelsinki, VisitTampere tms -yritys. Myös hyvänä esimerkkinä, joulun alla monilla paikkakunnilla järjestetään joulun avajaisia ja muita joulutapahtumia, joita markkinoidaan monen yrityksen voimin. Esimerkkinä käytän taas synnyinkuntaani Rovaniemeä, jossa Black Fridayta mainostettiin kaupungin kaikkien kolmen kauppakeskuksen yhteisvoimin. Kun väkeä on liikkeellä jonkun tapahtuman myötä, hyötyvät siitä kaikki alueen yrittäjät! Yhteismarkkinointi soveltuu myös yksittäisille, minkä tahansa alan, yrityksille ja sitä voidaan toteuttaa vaikka vain kahden yrityksen kesken.

Tietysti on tärkeää että yhteismarkkinointia tekevillä yrityksillä on samankaltainen asiakaskohderyhmä. Jos oman yrityksesi asiakkaita ovat parikymppiset nuoret ja kumppaniyritys havittelee eläkeläisasiakkaita, ei yhteismarkkinoinnista todennäköisesti ole kummallekkaan mitään hyötyä. Toisaalta, vaikka kohderyhmä olisikin sama, ei yhteismarkkinoinnin kumppani saisi olla suora kilpailija. Esimerkiksi S-ketju ja K-ketju ovat toistensa suoria kilpailijoita, eivätkä sen vuoksi voisi tehdä yhteismarkkinointia. Pienemmillä paikkakunnilla tätä ei kannata ottaa liian kirjaimellisesti. (Kuten aiemmin mainitsin Rovaniemen kauppakeskuksien yhteismarkkinoinnin.)

Yhteistyömarkkinointia on myös helppo toteuttaa! Varmasti helpoin keino on tottakai yrityksen omat verkkosivut. Laita omille verkkosivuillesi linkki kumppanisi verkkosivuille tai lyhyt esittely kumppanista ja samat tiedot tulevat kumppanin verkkosivuille sinun yrityksestäsi. Tadaa, helppoa ja kivaa! Verkkosivujen lisäksi erittäin helpon tavan yhteismarkkinointiin tarjoaa tietysti sosiaalinen media.  Somea käytettäessä tulee kuitenkin muistaa, että kumppanin sisältöä kannattaa jakaa omille asiakkaillesi ainoastaan, jos koet sisällön arvokkaaksi ja mieleiseksi omille asiakkaillesi, muutoin menetät helposti seuraajiasi. Yhteismainos lehdessä tai radiossa tavoittaa molempien asiakkaat ja puolittaa kustannukset. Mainostaminen kumppanin kanssa on vähintään puolet halvempaa ja jos kumppaneita on useita, voivat kustannukset laskea roimasti. Liiketiloissa tehtävää yhteismarkkinointia voidaan toteuttaa julisteiden, esitteiden, käyntikorttien ja muiden painettujen materiaalien avulla. Jaettujen kustannusten lisäksi yhteismarkkinoinnin ehdoton ykkös-hyöty on tietenkin uusien asiakkaiden tavoittaminen!

Yksi kaikkien, ja kaikki yhden puolesta!