Sosiaalisen median pelisäännöt

Sosiaalinen media tarjoaa niin yrityksille, organisaatioille ja yksityisille käyttäjille joustavat ja monipuoliset viestintävälineet tiedon jakamiseen, tuottamiseen ja markkinointiin.

Tutkin tätä postausta varten Asiakkalan kunnan sosiaalisen median pelisääntöjä. Sosiaalisen median avulla kunta voi informoida, neuvoa ja edistää kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä hallinnon läpinäkyvyyttä. Lisäksi sosiaalinen media helpottaa esimerkiksi kuntalaisten palautteenantoa. Kääntöpuolena tässä on se, että koska sosaalisen median käyttö on niin suuri osa arkipäivää, ja sen käyttö on niin helppoa, myös negatiivista palautetta annetaan aina helpommin kuin erilaisten lomakkeiden tai puheluiden kautta.

Asiakkalan kunta suosittelee työntekijöitään hyödyntämään sosiaalista mediaa tiedottamisessa ja avoimessa vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa. Tavoitteena heillä on positiivinen kuntaimago. Sosiaalisen median avulla pyritään myös tekemään palveluita tunnetuksi ja esimerkiksi kartoittamaan kuntalaisten mielipiteitä.

Ohjeistuksessa Asiakkalan kunta tekee selväksi, että työntekijä toimii aina työroolissa sosiaaliseen mediaan kirjautuessaan. Toiminnan tulee olla eettisesti kestävällä pohjalla, kunnioitusta herättävää ja luottamuksen arvoista. Vapaa-ajallakin eli yksityisroolissa sosiaalista mediaa käytettäessä lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan säilyy, ohjeistuksessa kerrotaan. Ohjeistuksessa tehdään myös selväksi, että salassapitovelvollisuus säilyy niin työpaikan sosiaalista mediaa käytettäessä, kuin omassa henkilökohtaisessa somessa. Ohjeessa myös muistutetaan, että kaikki mitä sosiaaliseen mediaan ladataan säilyy siellä mahdollisesti aina.

Kuntalaisilla on ns. alueittain omat virkaprofiilit, joita käyttävät useammat eri ihmiset. Koska kunnalla on selkeästi tietynlaiset tavoitteet, tulee koko organisaation viestiä samansuuntaisesti, jotta toivottava maine saavutettaisiin. Tässä kohtaa on hyvä, että sama sosiaalisen median ohje toimii kaikille Asiakkalan kunnan työntekijöille, eikä kukaan pääse sooloilemaan, vaan somea tehdään yhdessä.

Ohjeessa kehotetaan vastaanottamaan kaikki kuntalaisten viestit, mutta vihapuheen kaltaiset rasistiset ja loukkaavat sisällöt on karsittava pois tai pahimmissa tapauksissa ilmoitettava viranomaisille. Organisaation arvostelu ei lähtökohtaisesti aiheuta viestin poistamista, vaan edellyttää mahdollista reagointia. Asiakkalan kunta tiedostaa, että sosiaalisen median luonteeseen kuuluu, että se nostaa nopealla syklillä pinnalle päivän polttavia teemoja, joihin koko organisaation on pyrittävä vastaamaan. Viestiä suodatetaan ja hyväksytään, mikä on järkevää ja oikeaoppista somen käyttöä. Kaikkea ei tarvitse sietää, mutta turhaan taisteluun on turha ryhtyä.

Kokonaisuutena Asiakkalan kunnan some ohjeet ovat hyvin maanläheiset ja helposti ymmärrettävät. Toki paljon voi ymmärtää väärin jos väkisin väärin haluaa ymmärtää, mutta mielestäni pääpointit tulevat selväksi. Ole aktiivinen, ole asiallinen ja ammattimainen, älä provosoidu ja julkaise vain varmaa faktaa ja/tai tietoa mitä ei tarvitse myöhemmin yrittää poistaa.