Koska olen jo pohtinut useamman postauksen verran omaa sosiaalisen median käyttöä, ja joista tulee selväksi, että olen hyödyntänyt ja tulen hyödyntämään sosiaalista mediaa elämässäni, niin työssä kuin arjessa tiheästi, en avaa tässä tämän kurssin viimeisessä tehtävässä aihetta uudestaan yhtä laajasti.
Sosiaalinen media muuttaa työntekemisen tapaa ja on yhä useammalle, kuten usein myös itselleni, osa virtuaalista työympäristöä. Somen käyttö monissa työtehtävissä on luontevaa ja suositeltavaa, erityisesti silloin kun sen avulla voidaan tuottaa tai täydentää palveluja. Yksityisenä somen käyttäjänä pyrin omalla toiminnallani ns. “auttamaan” käyttämiäni yrityksiä. Tykkään, kommentoin ja jaan erityisesti paikallisten yrittäjien postauksia, jotta he saavat enemmän näkyvyyttä. Synnyin kaupunkini Rovaniemen yrittäjien toimeentulo on hyvin paljon kiinni matkailusta, ja siksi yritän omassa julkisessa matkailu-valokuvaus profiilissani mainostaa heitä, sen mitä pystyn, säilyttäen myös oman seuraaja kunnan. Mielestäni someen kuuluu jakaminen ja yhteisöllisyys, puolin ja toisin. Myös muutos on osa kehitystä, ja mielestäni sosiaalinen media ei muutu liian nopeasti, ehkä osittain jopa päinvastoin.
Henkilökohtaisesti pyrin kiertämään kaukaa kaikki negatiiviset sivustot, poistan omista profiileistani kaikki negatiiviset kommentit mihin ei pysty, eikä kannata vastata ja muutenkin plokkaan turhan päänaukomisen pois omasta somestani. Onneksi mielestäni negatiivisuus on somesta hieman vähentynyt, tai sitten olen vain onnistunut sen omassa some-kuplassani kiertämään. Jään suurella mielenkiinnolla seuramaan miten Korona-viruksen aiheuttamat, somen äärellä vietetyt lock downit vaikuttavat sosiaalisen median käytökseen. Yhdistääkö se yhteiskuntaa vai saammeko pian seurata kun koko maailman pinna kiristyy? Jännä nähdä.