Yksin vai yhdessä – tiimeissä on voimaa!

Tulevaisuuden työmarkkinoilla tapahtuvien muutosprosessien ennakoidaan merkitsevän työn henkilökohtaistumista, yksilöllistymistä ja pirstaloitumista. Työntekijälle tämä tarkoittaa merkitsee lisääntynyttä vapautta oman työn suunnittelusta ja tekemisestä, mutta myös vastuu työn tuloksista ja oman osaamisensa kehittämisestä lisääntyy. Aikaan, paikkaan ja työnantajaan sidotun työn sijasta tulevaisuudessa tehdään monimuotoisempaa, itseorganisoituvampaa ja moniammatillisempaa työtä. Projekti- ja yrittäjämäiset työskentelytavat lisääntyvät, kuten myös monipaikka-, moniansio- sekä osa-aika ja muu itsenäinen työ. Myös osuuskunnat, hautomot, solut ja kevytyrittäjyys ovat yleistymässä. Teknologinen kehitys, tietoverkot ja tietointensiivisyys mahdollistavat vuorovaikutteisen verkostoitumisen ja innovaatiotoiminnan – ideointi, uusien ajatusten kehittely, seulonta ja valikointi sekä yhdistely edellyttävät kuitenkin yhteistyötä, yhdessä tekemistä.

Yhdessä tekemisen helpottamiseksi olemassa on useita teknologisia sovelluksia, kuten esimerkiksi Microsoftin tuoteperheeseen kuuluvan Microsoft Teams yhteistyösovellus. Sovellus löytyy suomenkielisenä versiona ja siitä on saatavilla myös liikkuvalle asiantuntijalle optimoitu mobiilisovellus.

Sovelluksen idea on varsin simppeli – perusta tiimi ja kokoa porukka kasaan! Perustettavan tiimin jäseniä voivat olla organisaation kaikki työntekijät tai valikoitu porukka, esimerkiksi vaikkapa Lapin ammattikorkeakoulun henkilöstöstä tietty porukka, joka on ideoimassa uutta ESR-hankehakemusta. Mikäli hankeaihioon on ajateltu otettavaksi muista osatoteuttajia ja kumppaneita, on luonnollista ottaa heidän jo tässä vaiheessa mukaan ideointiin hanketiimin jäseninä. Sovelluksen avulla hanketiimi voi kommunikoida keskenään, tuoda esille ideoita ja ajatuksia, kirjoittaa ja muokata hankehakemusta yhdessä sekä sopia kokousaikatauluista. Hankesuunnitteluesimerkissä Teams sovellus on hyvinkin kätevä, mahdollistaen saman tuoteperheen ohjelmistojen käyttämisen, esimerkiksi Excel sovelluksen hankkeen kustannus- ja rahoituslaskelman laadinnan apuvälineenä.

Itse olen henkilökohtaisesti ollut mukana useammassakin hanketiimissä ideoimassa ja kirjoittamassa hankehakemusta ja sen kustannus- ja rahoituslaskelmaa. Yhdessäkään tapauksessa ei ole hyödynnetty Microsoft Teamsia tai jotakin muuta vastaavan tapaista sovellusta- ei liene ihme, että ideointi ja lopullisen version vieminen Eura-järjestelmään on kestänyt aivan liian kauan. Näin jälkikäteen ajateltuna voin vain huokailla ja muistella niitä tavallisen sähköpostin välityksellä käytyjä keskusteluja, eri versioiden (versio 1, versio 2, versio 3a, final versio) kierrättämistä eri henkilöiden ja organisaatioiden kesken ja loppuvaiheissa aistittavissa olevaa yleistä kyllästymistä jo koko hankkeeseen! Ja se paperin paljous. Yhteisissä kasvotusten käydyissä hanketiimin kokouksissa osallistujilla mukanaan viimeisin hankeversio Wordin punakynällä muokattuna, joillakin mahdollisesti mukanaan se viimeistä edellisin hankeversio.

Tiimin voi aivan hyvin perustaa myös vapaamuotoisemman teeman ympärille. Esimerkiksi organisaation pikkujoulujen ohjelman ja sisällön suunnittelu annetaan pienemmän porukan vastuulle ja tiimissä ovat mukana vain nämä henkilöt, yllätysten säilyttämiseksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published.