Työssäolojaksoni aloitus

Digiassari-valmennukseen sisältyvän työssäolojakson aloitus käynnistyi osaltani viikon aiottua myöhemmin. Kahden haasteiltaan ja tehtäviltään likimain tasaveroisen paikan väliltä päädyin siirtymään hivenen toisaalle omalta mukavuusalueeltani, hankemaailmasta likemmäs yritysmaailmaa. Rovaniemen Yrittäjät ry:n tarjoama työssäolopaikka tarjoaa mahdollisuuden olla kehittämässä ja osaltaan olla edistämässä digitaalisen viestinnän laajentamista järjestön ulkoisessa ja sisäisessä viestinnässä, poissuljettua ei myöskään ole mahdollinen työllistyminen työssäolojakson jälkeen. Toimenkuvaani kuuluu toki myös muita tehtäviä, kuten osallistua Rovaniemen Yrittäjien itsensä järjestämien ja osajärjestäjänä mukana olevien tapahtumien yleisjärjestelyihin. Näiltä osin tapahtumakalenteriini on jo merkitty Myynti-iltamat, koko perheelle tarkoitettu Rollo Vappu tapahtuma, lisäksi tulen myös osallistumaan Rovaniemen Yrittäjät ry:n tulevan hallituksen kokoukseen, jossa pääsen esittäytymään tarkemmin.

Mitä Rovaniemen Yrittäjä ry siis on ja mitä se tekee: Vaikuttaa, verkostoi, vahvistaa ja viestii. Siinä lyhykäisyydessään päätehtävät. Paikallisyhdistyksenä Rovaniemen Yrittäjiin kuuluu noin 800 jäsentä. Rovaniemen Yrittäjät ry on Rovaniemen alueen paikallisyhdistys, joka kuuluu puolestaan Lapin Yrittäjiin. Kolmiportaisen edunvalvontaorganisaation ylin taso, on valtakunnan tasolla vaikuttava Suomen Yrittäjä ry. Verkostoitumisen näkökulmasta kyse on aikamoisesta näköalapaikasta ja mahdollisuudesta.

Mielenkiintoinen yksityiskohta muuten on, että fyysisesti toimipisteeni sijaitsee Roihubin tiloissa, jota sivusin hieman aiemmin blogini Digityö yhteydessä. Ja ensimmäisen työviikkoni satoa? Olen tutustunut yrittäjyyttä ja Rovaniemen yhdistyksen toimintaa yleisemmin käsittelevään aineistoon. Olen lisäksi jo toimeksiantoni puitteissa työstänyt ensimmäistä versiota, työnimenä: Rovaniemen Yrittäjät ry. Digitaalisen viestinnän vuosikellosuunnitelma.

Leave a Reply

Your email address will not be published.