Elokuussa 2018.
Note to self:
Jos joskus ikinä, päätän hakeutua kätilön (AMK) koulutukseen nykyisten opintojeni päätyttyä, lupaan hyödyntää tätä blogitekstiäni jossain määrin hakemuksessani.
Sain ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä seuraamaan ystäväpariskuntani toisen lapsen syntymää elokuisena aamuyönä. Perheen yksityisyyden suojaamiseksi nimiä, aikaa tai paikkaa ei julkaista.
Kaksi pientä lastani (2- ja reilu 3-vuotiaat) ovat yksi merkittävimmistä syistä sille, miksi haluan ja päätin opiskella itselleni terveydenhoitajan ammattitutkinnon. Palo tähän ammattiin heräsi ensimmäisen kerran odottaessamme esikoistamme. Tuolloin pääsin seuraamaan neuvolan terveydenhoitajan työskentelyä ensimmäistä kertaa läpi odotusajan ja myöhemmin vastasyntyneen pienokaisen kanssa.
Terveydenhoitajalta saamani tuki ja turva ovat kannatelleet ja rohkaisseet minua tulemaan äidiksi, joka olen tänäpäivänä. Lähtemättömän vaikutuksen tuossa äidiksi kasvamisen kehityskaaressa teki myös uskomaton synnytysosaston kätilöhenkilökunta, joka oli avustamassa minua synnytyksissä. Omat synnytyskokemukset ovat jääneet minulle mieleen positiivisina ja voimauttavina, ns. elämän tähtihetkinä. Jo hyvin pian esikoisenkin syntymän jälkeen mielessä heräsi ajatus ja palo myös mahdolliseen kätilön ammattitutkintoon. Ensimmäinen konkreettinen tarttumapinta tähän saatiin elokuisena aamuyönä, kun sain täysin etuoikeutetun mahdollisuuden osallistua itse ulkopuolisena henkilönä synnytykseen!
Synnytyssalissa tunnelma oli rauhallinen. Monitori naksutti hevosen laukka-askelta muistuttavaa ääntä; pienokaisen sydänäänet. Äiti oli saanut kivunlievitystä ja monitori piirsi paperiin vauvan sydänkäyrää yhdessä supistuskäyrien kanssa. Jo ensihetkistä lähtien olin äärimmäisen vaikuttunut äidin uskomattomasta rauhallisuudesta ja rohkeudesta vastaanottaa supistuksia syvästi hengittäen ja keskittyen. Isä seisoi äidin tukena ja silitti tätä rohkaisten supistusten yli. Näky oli kaunis, liikuttava ja herkkä. Täysin ihanteellinen; tämä pari oli tullut synnyttämään yhdessä!
Kun synnytys eteni, kävi kätilö (täysin asiaankuuluvasti) aika-ajoin tarkastamassa kohdunsuun tilanteen. Äidin toiveesta kipua lievitettiin eri menetelmin ja niiden vaikutusta äidin jaksamiseen seurattiin aktiivisesti. Hienotunteisesti pyysin äidiltä lupaa seurata kätilön työskentelyä myös vuoteen jalkopäästä käsin synnytyksen aikana, johon äiti (edelleen) ilokseni suostui. Kätilö kuuli tämän myös ja ilmeisesti huomasi kiinnostukseni hänen työhönsä. Ilokseni hän hieman sitten aktivoi myös minua synnytyksen aikana ja pääsinkin sitten ojentamaan hänelle hänen tarvitsemiaan välineitä, avaamaan steriilejä pakkauksia, suihkuttamaan öljyä ja puudutetta, pitämään ympäristöä siistinä jne. Olin melko mielissäni kyllä, kun pystyin olemaan edes hieman avuksi.
Ponnistusvaiheen aikana sain seurata vauvan syntymää äidin samalla tukien jalkaansa minun, ja sängyn vastakkaisella puolella seisseen kätilön kylkiin. Vauvan isä seisoi kunniakkaalla paikalla vaimonsa vierellä kannustaen ja tukien häntä siten, kuin jokainen synnyttävä äiti toivoisi puolisonsa tekevän.
Äiti teki uskomattoman rauhallista ja hienoa työtä jokaisella supistuksella. Syntymän hetki oli kaunis ja jopa “etuoikeutettu” on sanana mielestäni liian lievä ilmaisu kuvaamaan sitä tunnetta, kun sai nähdä uuden elämän syntyvän. Eihän onnen kyyneleitä voinut, eikä tarvinutkaan estää.
Ensin tirskahdimme äidin kanssa, sitten parkaisi jo tuo kaunis ja täydellinen, pieni ja tiitterä vauva…
Tätä kirjoittaessakaan en voi välttää liikuttumasta. Edelleen kylmät väreet nostavat niska- ja käsikarvat pystyyn, hymyn suupieliin ja kyyneleet silmiini. Enkä liioittele yhtään, kun sanon kokemuksen menevän heittämällä elämäni hienoimpiin ja ikimuistoisimpiin hetkiin yhdessä omien lasteni syntymien kanssa! Vauvan ollessa alle 1 minuutin ikäinen, ryntäsin kyynelsilmin nappaamaan pöytätasolta isän matkapuhelimen ja aloitin vauvan ja tämän ikionnellisten vanhempien kuvaamisen. Tuorein kuva taitanee olla kuva, jossa vauva on vielä napanuoran välityksellä kiinni äidissä… Aikamoista, etten sanoisi <3 Isä leikkasi tottuneesti vauvan napanuoran, jonka jälkeen vauva pääsi äidin paidan alle ihmettelemään turvaan tätä maailmaa.
Vauva pääsi välittömästi äidin ihokontaktiin syntymän jälkeen
Yksi itselle henkilökohtaisesti merkittävä seikka tässä upeassa synnytyksessä oli, kun ennen synnytystä arvuuttelimme vielä vauvan painoa yhdessä vanhempien kanssa. Yksissä tuumin arvioimme vauvan painavan ~3 000 grammaa. Mutta kun tuo ihana pienokainen syntyi, taisin ääneen tuumata vanhemmille, että tämä vauva ei paina kolmea kiloa. Että “tämä vauva painaa 2500 grammaa”. Kun vauva punnittiin, puntari osoitti tuon syntymähetken arvioni oikeaksi; 2520 g. En ole velho, eikä vuosien kokemus kätilötyöstäkään selitä tätä lähes täydellistä painoarviota. Mutta minä näin sen! Tämän pienen tiitterän sisupussin painohan oli vain 40 g poikkeava esikoiseni syntymäpainoon! 
Kun vauvan isä hoiti vauvaa yhdessä toisen kätilön kanssa, pääsin vielä seuraamaan kun istukka syntyi ja kun kätilö tarkasti äidin mahdolliset synnytysvauriot. Kätilö oli erittäin osaava ja kiinnitti myös erityistä huomiota oppimishaluuni selittäen millaisiin asioihin kiinnittää huomiota, mitä hänen havaitsemansa asiat merkitsevät, kuinka ja miksi hän näissä tilanteissa toimii.
Vauvan palatessa ihanana kapalomyttynä takaisin äidin syliin, näin sopivaksi hetkeksi jättää perheen rauhassa tutustumaan tuohon ihanaan uuteen tulokkaaseen. Kotimatkalla tunsin itseni vielä ylivirkeäksi kelatessani tuota kokemusta… Ymmärsin, että kätilötyössä aiemmin itseäni arveluttaneet ns. kliiniset toimenpiteet (en välitä avata näitä tässä sen tarkemmin) eivät enää arveluttaneet pätkääkään! Samassa huomasin uusien ajatusten täyttävän pääni. Näkisin, että työn vaativuus ja vastuullisuus nousevat kätilön työssä aivan uusiin sfääreihin. Jokaisen synnytyksen omalaatuisuus ja ennalta-arvaamattomuus tuovat jo itsessään aivan omanlaisensa kontrastin kätilön työhön. Kätilö vastaa äidin ja vauvan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, mikä on mielestäni iso asia. Tärkeää on varmasti vielä omallakohdallani tunnustella mahdollisia vahvuuksiani ja valmiuksiani, jotta pystyn olemaan varma siitä, että pystyisin paitsi nauttimaan näin äärimmäisistä etuoikeuksista kuin vastasyntyneen ensihenkäyksen kuuleminen, myös ottamaan valtavan suuren vastuun turvallisesta syntymästä.
****
Tämän postauksen välityksellä lämpimimmät terveiset ja onnittelut tekstissä esiintyneille äidille, isälle ja ihanalle pienokaisellenne. Kiitos tuhannesti vielä kerran! <3
Haluan lähettää terveiseni myös mainitsemalleni terveydenhoitajalle, joka tuit ja ohjasit perhettämme odottaessamme esikoistamme (ja jos satut lukemaan tekstin).
Ja teille vauvahaaveisille tai odottaville ystävilleni, jotka mahdollisesti luette tekstini, tiedoksi seuraavaa:
- Minulle saa myös jatkossa rohkeasti tarjota mahdollisuutta osallistua synnytykseen ns. “ylimääräisenä tukihenkilönä” <3 (myös kaikki odotusajan ja synnytyksen jälkeinen aika ja siihen liittyvät kysymykset/avun tarve, imetyshommat: niin viestiä shoutboxiin, avustan parhaani mukaan!)
- Jos saan luvan osallistua synnytykseesi, voit perua milloin tahansa (jos alkaa epäilyttämään, arveluttamaan tai ei muuten vain tunnu hyvältä): minä en loukkaannu <3 … Koska äidin ja vauvan hyvinvointi on ensisijaista ja ymmärrän kyllä, kuinka intiimi tilanne synnytys on kaikkinensa.
- “Synnytysfilosofiaani” kuuluu, että äidin ja vauvan hyvinvointi menee kaiken muun edelle (ts. jos esim. paikallaoloni stressaa tms., lähden välittömästi pois: teidän hyvinvointi on kaikkein tärkeintä!)
- En tule häiritsemään ammattilaisten työtä, vaan annan heille tilaa tehdä arvokasta työtään!
- Kunnioitan äärimmäisen paljon isän ja äidin omaa/yhteistä tilaa synnytyksessä ja annan isälle päävastuun tukea äitiä, mutta olen läsnä, jos äiti/isä/kätilö/kuka tahansa tarvitsee mitä tahansa
- Ensisijaisena tavoitteenani olisi päästä mukaan synnytyksiin tarkkailijaksi/tukihenkilöksi, jotta voisin saada varmuutta tulevaisuuden mahdolliselle haaveammatille ja jotta voisin myös terveydenhoitajan ammatissani hyödyntää synnytyksessä kokemaani ja oppimaani. Jokainen synnytys kun on aina niin erilainen <3
<3: Carita