Tutustumispäivä hoitoalan yksikköön

Ammatillisuus ja eettisyys hoitotyössä -opintojaksoon kuului yhden päivän mittainen tutustumiskäynti itseä kiinnostavaan hoitoalan yksikköön, jossa pääsisi havainnoimaan ja tutustumaan sairaanhoitajan/terveydenhoitajan työhön. Koska iso palo tähän ammattiin on itselle herännyt juurikin neuvolasta, lähdin tutustumaan neuvolan terveydenhoitajan työhön.

Neuvolan terveydenhoitaja ja tutustumispäiväni ohjaaja oli tosi mukava ja ammattitaitoinen. Oli ilo viettää päivä seuraten hänen työskentelyään!

Päivän aikana sain seurata 5-vuotiaan neuvolakäyntiä, odottavan (uudelleensynnyttäjä) äidin neuvolatarkastusta ja parin pienemmän vauvan/lapsen käyntejä neuvolassa. Iltapäivästä olin mukana myös hieman neuvolalääkärin vastaanotolla.

Ohjaajani kertoi terveydenhoitajan työn olevan erittäin asiakaslähtöistä. Kaikki terveydenhoitajan työ pohjautuu asiakkaisiin ja heidän tarpeisiinsa. Hän pohti asiakkaiden olevan sekä työn haastavin, että ehdottomasti paras osa, mikä oli minusta aika hienosti sanottu.

Terveydenhoitajan työ sisältää paitsi eritaustaisten ja -ikäisten asiakkaiden kohtaamista, myös mm. asiakkaiden tietojen kirjaamista, lähetteiden tekemistä, puhelinneuvontaa (ja muitakin puhelimen välityksellä hoidettavia työasioita),  sekä erilaisten toimenpiteiden ja tutkimusten tekemistä (mm. verenpaineen mittaus, sikiön sydänäänien kuuntelu, kuulo- ja näkötarkastukset, papa-, virtsa- ja verinäytteidenotot).

Ohjaajani koki työpäivien olevan tavallisesti rauhallisia ja alueen asukkaiden (ja neuvolan asiakkaiden) olevan pääosin “hyvin pärjääviä”. Ihmisläheiseen työhön sisältyy kuitenkin myös joitain hyvin rankkoja kokemuksia, vaikka ymmärsin etteivät ne olleet (onneksi) osana jokapäiväistä terveydenhoitajan työtä. Ohjaajani vakuutti minut siitä, että ammattiin kuitenkin kokemuksen myötä kasvaa ja pystyy tietyllä tavalla jo “kovettamaan” itseään tiukoissa tilanteissa.

Olin siis kiinnostunut myös kovasti neuvola th-työn “varjopuolesta” (koska oma käsitykseni th:n työstä neuvolassa, oli lähtökohtaisesti niin vaaleanpunainen ja hattarainen). Olen itse luonteeltani melko herkkä (ja ammatillisesti katsottuna täysin kokematon!), joten kyselin myös vinkkejä raskaiden ja vaikeiden tilanteiden kohtaamiseen terveydenhoitajan työssä. Ohjaajani kertoi ammatillisuuden säilyttämisen tärkeänä, vaikka omien tunteiden (mm. myötätunto, empatia) näyttäminen oli tietysti sallittua ammatillisuuden varjolla. Keskusteltiin, ettei koskaan tulisi kuitenkaan päätyä tilanteeseen, jossa asiakas kärjistetysti joutuisi lohduttamaan terveydenhoitajaa – mikä siis itselleni oli lähtökohtaisesti ihan selvä asia, mutta tästäkin puhuttiin. Ohjaajani koki hankalissa tilanteissa tärkeäksi tukea asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla ja tunnistaa asiakkaan omat voimavarat (sekä ohjata tarvittaessa “paremman avun” piiriin).

Keskustelimme ohjaajani kanssa myös neuvolan terveydenhoitajan työssään kohtaamista yhteistyötahoista. Näitä olivat mm. lääkärit, perhetyö, sosiaalitoimi, päiväkodit ja koulut). Asiakkaan näkökulma näyttäytyi yksikössä erityisesti lapsiasiakkaiden kohdalla, joilla oli tietysti vanhempi/vanhemmat mukana neuvolakäynnillä. Havaitsin, että esimerkiksi 5-vuotiaan asiakkaan ja th:n välillä vallitsi jatkuva vuorovaikutus; th keskusteli koko ajan suoraan lapselle ja lapsen kanssa, mutta kokonaiskuvan saamiseksi th kysyi tarkentavia ja täydentäviä vastauksia lapsen vanhemmalta. Keskustelimme myös siitä, kuinka lähtökohtaisesti neuvolan asiakkaana näyttäytyy koko perhe ja tavoitteena on edistää ja ylläpitää koko perheen hyvinvointia ja terveyttä.

Ohjaajani koki työssä jaksamista ja työhyvinvointia edistävinä ja ylläpitävinä seikkoina säännölliset työnohjaukset (joissa kysellään työntekijöiden kuulumisia ja  kartoitetaan työyhteisön jaksamista), hyvän työyhteisön ja avoimen työilmapiirin. Myös ns. “helpot asiakkaat” vaikuttivat työssä jaksamiseen positiivisesti. Työhyvinvointia estävinä ja vähentävinä tekijöinä ohjaajani mainitsi mm. työtilojen sisäilmaongelmat ja kiireen. Hän tunnusti myös oman heikkoutensa “ei:n” sanomiseksi.

Lyhyen päivän aikana oli hankala keksiä itse suurempia puutteita hoitoympäristössä, mutta päädyin kysymään asiasta ohjaajaltani. Hän mainitsi edelleen rakennuksen sisäilmaongelmat ja mielestäni hienon suunnitelman asian kehittämiseksi. Hän pohti mahdollisuutta alueen neuvoloiden yhdistämisestä yhteen isompaan neuvolarakennukseen. Näin voitaisiin maksimoida neuvolapalveluiden toimivuus (peruutusajat, tiimityöskentely) ja mahdollisesti poistaa (tässä yksikössä havaitut) sisäilmaongelmat. Idea oli mielestäni tosi hyvä, mutta kaupungin budjettiin varmaan mahdoton toteuttaa…

Olin myös kiinnostunut kyselemään mm. eri kulttuuritaustoista tulevien asiakkaiden kohtaamisesta th:n työssä, sekä asiakkaiden voimakkaista mielipiteistä esim. rokotekeskustelua koskien ja th:n ammatillisuudesta kohdattaessa esim. raskauden keskeytystä harkitsevaa asiakasta. Saimme näiden kysymysten pohjilta hyvää ja minulle erittäin opettavaista keskustelua aikaiseksi. Tärkeänä pointtina ja omanakin ammattiin kasvamisen haasteena tunnistin kyvyn kertoa vallitsevista suosistuksista (THL, WHO) tuomatta esille omia (osin kärkkäitäkin) mielipiteitä ja näkemyksiä. Lisäksi oli tärkeää ymmärtää neuvolakäyntien olevan vapaaehtoisia. Näin ollen terveydenhoitajan työssä olisi tärkeää kunnioittaa asiakkaan näkemystä, toimintatapaa ja mielipidettä, vaikka ne poikkeaisivatkin omistani. Toki on myös tärkeää havannoida jatkuvasti ja huolen herätessä esim. lapsen kohdalla, tulee toimia annettujen ohjeiden mukaisesti (esim. ennakoiva lastensuojeluilmoitus epäiltäessä odottavan äidin esim. käyttävän huumeita). Aborteista keskusteltaessa ymmärsin jokaisen äidin joutuvan tekemään suuren päätöksen tällaisen kysymyksen edessä. Joka tapauksessa äiti tai perhe “kantaa” seuraukset itse, päätyi mihin ratkaisuun hyvänsä. Niin rokotteiden kuin raskauden keskeytyksen taustalla vaikuttaa kuitenkin viimekädessä asiakkaan oma valinta.

Neuvolaan tutustumispäivään lähtö tuntui todella innostavalta! Ohjaajani oli todella kokenut ja motivoitunut työssään, häneltä oli ilo oppia. Opin paljon päivän aikana tulevasta ammatistani, mutta myös itsestäni. Sain myös tärkeää rohkaisua siihen, kuinka joihinkin ei-niin-mukaviin työtehtäviin (mm. rokotteet) tottuu ja tavallaan rutinoituu ja kuinka ammatillisuus kasvaa kokemuksen myötä. Jos tulevat työharjoittelupaikat opiskeluaikana ovat tämänpäiväistä tasoa, en epäile hetkeäkään ettenkö oppisi tai “pystyisi” tulemaan raudanlujaksi hoitoalan osaajaksi.

 

 

Posted in Yleinen | Comments Off on Tutustumispäivä hoitoalan yksikköön

Minä terveysalan ammattilaisena

 

Kun pohdin itseäni terveysalan ammattilaisena, kysymyksen asettelu tuntuu osittain tutulta ja muistelenkin pohtineeni asiaa näin “paperilla” viimeksi pääsykokeessa keväällä 2016. En ole varma oliko kysymys tässä muodossa, epäilen ettei, mutta samoja asioita tulee mieleeni nyt, kuin mitä silloin päätin asiayhteyteen kirjoittaa. Tässäpä lyhyesti, minusta terveysalan ammattilaisena..

1. Olen aina, niin kauan kuin jaksan muistaa, tiennyt haluavani tehdä ihmisläheistä työtä. Halu hakeutua siis sosiaali- ja terveysalalle on ollut minussa “koodattuna”. Koska sosiaali- ja terveysala on todella laaja ja pitää sisällään useita eri ammattinimikkeitä ja koulutusaloja, ei ole mielestäni ihme, että parikymppisellä minällä kesti hieman aikaa löytää se “oikea”! 🙂

2. Olen aina tiedostanut hoitoalalla vallitsevan työllisyystilanteen. Suurten ikäluokkien ikääntyminen on ollut omiaan työllistämään alalla, jossa kuitenkin ilmenee paikoitellen resurssipulaa ja työntekijöiden työpäivät venyvät ylityötunneille. Myös tosiasia siitä, ettei tätä (hoitoalan) työtä voida koskaan täysin teollistaa ja koneistaa, toimii omanlaisena takuuna hyvistä työnsaantimahdollisuuksista tulevaisuudessa. Koska ammatinvalinta omalla kohdellani tulee suoraan sydämestä ja omasta persoonasta, alan valitettavan pieni palkkaus ei vaikuttanut koulutusohjelmaan mukaan lähtemiseen. Palkkausta tärkeämpää on mielestäni juuri työn mielekkyys ja monipuolisuus, hyvä työllisyystilanne ja monipuoliset mahdollisuudet työympäristöjen, -aikojen ja -tehtävien näkökulmasta.

3. Äidiksi tuleminen vahvisti minua ja omaa ammatinvalintaani. Vielä tänäkin päivänä, joskus, mieleeni tulee ajatuksia joissa kyseenalaistan omaa osaamistani, kykenevyyttäni ja pärjäämistäni hoitoalalla, mutta olen oppinut onneksi rohkaisemaan itseäni. Tiedän mitä haluan tehdä ja seuraavan neljän opiskeluvuoden aikana tulen saamaan sitä varten paljon arvokkaita ja laadukkaita työkaluja niin opetuksessa, kuin työharjoitteluissakin.

4. Esikoiseni odotusaikana meillä oli äitiysneuvolassa terveydenhoitaja, joka oli (ja on!) minulle todellinen esikuva ja inspiraationi lähde opiskellessani terveysalan ammattilaiseksi. Hänen vankka kokemuksensa hoitoalalta, sekä tapansa esittää ja hoitaa asioita ja kohdata asiakas olivat sellaisia, mitä toivoisin itsekin tulevassa ammatissani saavuttavani. Toivoisin kovasti pystyväni tekemään jonkin työharjoittelujakson kyseisen neuvolatädin opissa, jotta pääsisin “oppimaan parhaalta”! 🙂

5. Terveysalan ammattilaiselta vaadittavia ominaisuuksia ovat mielestäni

  • Luotettavuus
  • Empaattisuus
  • Eettisyys
  • Tarkkuus (huomioida ja havannoida ihminen ja hänen taustansa kokonaisvaltaisesti, annostella lääkkeitä jne.)
  • Vahvuus (”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle!” -Tommy Tabermann)
  • “Kutsumus” (oma käsitys siitä, että kyseessä “kutsumusammatti”, ei siis mielestäni sovi jokaiselle)
  • Tasapainoinen mieli ja hyvä fyysinen kunto
  • Vuorovaikutustaidot, sosiaaliset taidot
  • Kyky itsenäiseen- ja ryhmätyöskentelyyn (erityisesti jälkimmäisessä on itselläni jonkin verran kehitettävää!)
  • Rohkeus (mm. kohdata erilaisia ihmisiä, erilaisia tilanteita, ongelmia, sairauksia ja tauteja ym.)
  • Päätöksentekokyky
  • Paineensietokyky
  • Halu oppia uutta ja kehittää itseä jatkuvasti
  • Kyky erottaa työ ja vapaa-aika (varmasti kehitettävää…)
Posted in Yleinen | Comments Off on Minä terveysalan ammattilaisena

“Kivinen ja kuoppainen tie”, matka koulun penkille

Tässä artikkelissa kerron pääpiirteittäin omaa ammatinvalintataustaani, sitä miten ajauduin lopulta terveydenhoitajakoulutukseen ja kuinka monen mutkan ja kiemuran kautta sain itselleni todella arvokkaan ja tärkeän opiskelupaikan ammattikorkeakoulussa terveydenhoitajan koulutusohjelmassa.

Peruskoulun jälkeen hakeuduin lukioon vuonna 2006, saadakseni hieman lisäaikaa pohtiakseni omaa ammatinvalintaani. Minulle oli tavallaan aina ollut selvää, että haluaisin työskennellä tulevassa ammatissani ihmisten parissa, mutta tarkempi linjanhaku oli epäselvää. Myös tuolloisella opiskelupaikkakunnallani ammattitutkintoja oli hyvin vähän tarjolla, suurimmaksi osaksi nuoret suorittivat catering- alan opintoja tai joitain tekniikan ammattitutkintoja. Luullakseni tuolloisella alueella ei ollut edes mahdollista suorittaa sosiaali- ja terveysalan tutkintoja, joten jätin asian hautumaan.

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2009, jonka jälkeen muutin omilleni ja lähdin työskentelemään silloiselle Puukeskus Oy:lle varastolle. Työympäristö oli mukava, työn kuva… noh, ehkä jo tuolloin tajusin ettei tästä tulisi (toivottavasti) loppuelämän työpaikkaani. Hain samalla ensimmäistä kertaa yhteishaussa, Oulun ammattikorkeakouluun. Oma ala tuntui edelleen olevan hukassa, mutta muistan hakeneeni mm. suuhygienistiksi (AMK) ja mahdollisesti sosionomiksi ja sairaanhoitajaksi.

Äitini on ammatiltaan sairaanhoitaja ja ainakin jälkikäteen ajateltuna hänen kova painostuksensa sai minut vuosien ajan kieltämään oman kiinnostukseni sairaanhoitajan ammattiin. Äidillä ja minulla on aina ollut jokseenkin monimutkainen suhde, mutta ei siitä enempää. Tosiaan, ensimmäisen yhteishaun tuloksena jäi opiskelupaikka saamatta ja jäinkin sitten hetkeksi työelämään, mikä ei ollenkaan huono vaihtoehto nuorella ihmisellä. Monen mutkan kautta seuraavien vuosien aikana aloitin opinnot lähihoitajana, sitten pintakäsittelijänä ja lopulta yhteisöpedagogina (AMK) kansalais- ja nuorisotyön koulutusohjelmassa Torniossa, syksyllä 2010.

Yhteisöpedagogin opinnotkin kariutuivat lopulta vuonna 2014, aivan kalkkiviivoilla. Tekemättä jäi lopulta projekti ja opinnäytetyö, kun tajusin välivuoden jälkeen, ettei ala ollut sellainen, johon haluaisin valmistua. Lopulta tajusin, hyvistä arvosanoista ja opiskelumenestyksestä huolimatta, etten edes tunnistanut yhteisöpedagogin työkenttää tai toimenkuvaa. En edes kolmen vuoden opintojen jälkeen. Käsitykseni oli, että yhteisöpedagogit valmistuvat vapaaehtoistyöntekijöiksi tai joksikin, mihin minusta ei ollut. Mutta en ole sittemmin katunut päätöstäni keskeyttää opinnot, vaan käsitykseni siitä että suunta on vihdoin oikea, on vahvempi kuin koskaan. Olen kasvanut henkisesti paljon viime vuosien aikana.

Keskeytettyäni yhteisöpedagogin opinnot, olin juuri tavannut tulevan puolisoni. Olin todella turhautunut, ollessani jälleen lähtökuopissa omien ammatinvalintakysymysteni äärellä. Tuli puheet äitiydestä ja yhteisestä perheestä. Sanoin, etten tiedä mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa työkseni, mutta tiesin haluavani olla äiti. Olimme yhtä mieltä siitä, että vauva saisi tulla, jos olisi tullakseen.

Saimme lopulta kaksi pientä tytärtä. Esikoisemme syntyi kesäkuussa 2015 ja kuopus täydensi perheonneamme entisestään syyskuussa 2016. Kun olin elänyt kiireistä kotiäitiyttä lähes 2,5 vuotta, sain ajatukseni ammatinvalinnansuhteen järjestettyä. Löysin raamit, joihin halusin itseni sijoittuvan. Edelleen suurin yksittäinen vaikuttaja ammatinvalintaa koskien oli löytää työ, jossa saisin työskennellä ihmisten parissa. Halusin olla läsnä, auttaa ja edistää hyvinvointia. Lyhyt työsuhde lastensuojelussa jätti oman palonsa sosiaalialalle. Yhteishaussa keväällä 2016 hakeuduin siis myös sosionomin koulutusohjelmaan. Sairaanhoitajan koulutusohjelma päätyi hakulomakkeelle. Koin kuluneiden vuosien kasvattaneen minua siten, etten enää säikähtäisi kivusta huutavaa puhekyvytöntä vanhusta, jonka olin 4-viikkoisen lähihoitajan opiskelu-urallani kohdannut. Koin itseni vahvaksi ja aikuiseksi, tänäpäivänä pystyisin kohtaamaan vanhuksen ja pyrkisin kuuntelemaan, auttamaan, lohduttamaan ja hoivaamaan tätä. Toivomuslistani korkeimmalla pallilla loisti (lähes saavuttamattomalta tuntunut) unelma-ammattini. Terveydenhoitajan koulutusohjelma.

Koska vain minä voin lapsien väsyttämällä ja puuduttamalla päättelykyvylläni onnistua mokaamaan yhteishaun, niin toki näin tapahtui. Ainoa koulutusohjelma, johon todella sydämeni pohjasta tahdoin päästä, oli hakutoivelistallani listan viimeinen. Sosionomin ja sairaanhoitajakoulutusten jälkeen. Kun vastaukset valintakokeista tulivat, olin murtunut. Vaikka pääsykoepisteet olisivat riittäneet th-koulutukseen heittämällä, en voinut vastaanottaa koulupaikkaa, koska minut oli valittu sosionomin koulutusohjelmaan. Joka tapauksessa, siirsin opintojani vanhempainvapaan vuoksi vuodella eteenpäin ja kevättalvella 2017 sadan puhelun jälkeen tavoitin henkilön, joka pystyi kuuntelemaan sekavan selvitykseni, poimimaan pääpointtini (päästä opiskelemaan terveydenhoitajaksi keinolla millä hyvänsä – olin siis jo aloittanut pänttäämään esivalintakokeeseen ja valmistautunut käymään saman yhteishakurallin uudelleen vaikka henki menisi!) ja viemään asiani eteenpäin.

Kesän alussa sain elämänmullistavan puhelun, jossa minulle kerrottiin voivani siirtyä oppilaitoksen sisällä opiskelemaan sosionomista terveydenhoitajaksi. Nauroin ja itkin yhtä aikaa, niin isolta asialta se tuntui. Tuntui niin äärettömän helpottavalta! Olinhan viimein löytänyt sen oman unelma-ammattini ja päässyt opiskelemaan sitä, mitä todella sydämestäni toivoin! Vannon, että yksi parhaista asioista avioliiton ja lastensaannin ohella, mitä minulle on tähänastisessa elämässäni tapahtunut.

Posted in Yleinen | Comments Off on “Kivinen ja kuoppainen tie”, matka koulun penkille

Tästähän tämä lähtee

Ihan ensitunnelmat…

28. elokuuta 2017 astelin sisään oppilaitoksen pääovista hämmentyneenä ja jännittyneenä. Koulun sisällä, auditorion edustalla aulassa ehdin vaihtaa jo ensimmäiset jännittyneet tunnelmat tulevien opiskelutovereideni kanssa. Näiden kanssa aloitettaisiin yhteinen opiskelumatka seuraavien 3,5-4 vuoden ajaksi. Meistä olisi tulossa tulevaisuuden hoitoalan rautaisia ammattilaisia.

Olen nyt opiskellut Lapin ammattikorkeakoulussa Kemin terveyden ja hyvinvoinnin yksikössä terveydenhoitajaopintoja noin kaksi viikkoa. Tässä ajassa alkujännitys on lieventynyt, osa tovereista joiden kanssa keskustelin ensimmäisenä aamuna auditorion edustalla, on päätynyt sairaanhoitajaryhmään, mutta olen päässyt tutustumaan muihin terveydenhoitajaopiskelijoihin (ryhmäjako on tehty, vaikka opetussuunnitelma tulee seuraavat 3,5 vuotta olemaan sisällöltään lähes täysin sama sairaanhoitajilla ja terveydenhoitajilla – koska terkkarit valmistuvat ensin sairaanhoitajiksi).

Joukosta on jo heti ensimmäisien päivien aikana löytynyt eräs “timantti”, jonka kanssa kemiat klikkasi tosi kivasti yhteen ja jutun juurta riittää aina opinnoista myös vapaa-ajan keskusteluihin. Koen, että yhden hyvän kaverin löytäminen on helpottanut myös muuhun opiskelijaryhmään ryhmäytymistä. Ihanaa, kun ei tarvitse (kenenkään) olla joukon “yksinäinen susi”. Minusta näyttää, että isossa ryhmässämme jokaiselle on löytynyt myös joku oma pienryhmä/kaveriporukka, mikä on aika hienoa minusta.

Hyvin se menee…

Laskeutuminen opiskelija-arkeen jännitti kyllä kovasti, olinhan viimeiset lähes 2,5 vuotta pitänyt itseni kiireisenä uudessa kotiäidin roolissani, samalla pohtien omia ammatinvalintakysymyksiäni ja muita toiveitani tulevaisuuden suhteen.

Samassa rytäkässä kun minä aloitin opiskeluni, kaksi tytärtäni (1 ja reilu 2 vuotiaat tehomimmit) aloittivat päivähoidon ja puolisoni oli viimeistä viikkoa kesä(vuoro)työssä, ennen omien opintojensa aloitusta. Kaikki kauhuskenaariot ja kuvitellut vaikeudet “kaikessa” osoittautuivat kumminkin turhiksi. Oma koulunaloitus tuntui viimein tosi hyvältä; ryhmäläiset ja opettajat mukavilta, meille esitellyt luokkatilat hienoine nukkeineen (olen ällistynyt miten pitkälle teknologia on viety; näillä nukeilla todella on verenkierrot ja pulssit ja “puhekyky”!? Mieletöntä, eikö!) ja simulaatiomahdollisuuksineen uskomattomilta ja mielenkiintoisilta. Tyttöjen päivähoitoarki rullasi alusta asti ilman isompia ongelmia ja nyt puolisonikin on päässyt mukaan kouluarkeen ja yhteinen päivärytmi tuntuu vuorotöiden jälkeen helpottavalta. Pessimisti ei pety, sanotaan. Ja näinhän se menee.

Lisäksi valmistauduin konkreettisesti tulevaan opiskeluarkeen kotona asentamalla avaimellisen lukkopesän työ-/vierashuoneen oveen. Näin voin jatkossa vetäytyä omaan rauhaani opiskelemaan ja lukemaan, ja voin jättää tärkeät läppärin sekä koulukirjat ja -paperit huolettomasti työpöydälle vailla pelkoa, että yllämainitsemani tuhotiimi tehotiimi pääsisi niihin käsiksi. Suosittelen jokaiselle lapsiarjen keskellä opiskelevalle samanlaista järjestelyä, mahdollisuuden mukaan. Kahvinkeitin olisi kätevä myös tänne… (vitsi, vitsi).

Mitä kaksi ensimmäistä viikkoa sitten on antanut…

Käytännössä mitä nyt opiskeluun tulee, olemme työskennelleet nyt ensimmäiset kaksi viikkoa tutustuen ongelmaperustaiseen oppimistapaan (PBL = Problem based learning) tutoriaaliryhmissä. Olemme ryhmässä työstäneet aluksi “harjoituksena” mindmappia aiheenamme opiskeluarjen ja muun elämän tasapainottaminen. Harjoitus koettiin ryhmässä käsittääkseni hyödylliseksi, kantapään kautta tuli perinteisesti oivallettua useita seikkoja väärinymmärrysten varjolla. Mutta näistä opittiin. Muun muassa mindmap-tuotoksemme oli niin suuri ja niin laaja, ettei opettaja saanut sitä tulostettua itselleen. Myös ryhmäyhteydenpidossa oli minun ja muiden ryhmäläisten mielestä parantamisen varaa; jokainen tunsi oman osa-alueensa työstä/tehtävästä, mutta muiden laatimat tuotokset eivät oikein saavuttaneet muita ryhmäläisiä puutteellisen tiedonjaon vuoksi. Jatkossa pyrimme olemaan enemmän kartalla myös muiden ryhmäläisten työskentelystä, emmekä keskity “pelkästään” oman osa-alueemme opetteluun ja perehtymiseen.

Tutoriaalityöskentelymme toisessa syklissä meidän tehtävämme on luoda jälleen ryhmänä mindmap, tällä kertaa aiheena hieman haastavampi (mutta vielä kohtalaisen helpon tuntuinen) sairaanhoitajan ammatti. Tämän työstäminen on vielä kesken, mutta selkeästi tähän ryhdyttäessä toimintamalli oli jo tullut tutuksi ja työskentelyn aloittaminen tuntui jo paljon helpommalta, kun tiedettiin mitä tehtiin. Jatkossa meillä on tulossa vielä (käsittääkseni sykli 3:ssa??) isompi ja haastavampi tutoriaalityö Sofie Mannerheimista. 

Lisäksi olen itsenäisen opiskelun päiviä hyödyntänyt paljon lukuisiin opiskelun aloitusta koskevien itsearviointilomakkeiden täyttämiseen. Työn alla on myös tämän blogin pitämisen (josta ei ole vielä edes tullut tarkempaa ohjeistusta, kunhan tässä innokkaana opiskelijana itselleni ylös kirjailen…) ohella ensimmäinen esseetehtävä, jonka pohjalla hyödynnetään Tutkiva hoitotyö tai Hoitotiede lehdistä löytyvää artikkelia. Olen valinnut itselleni jo artikkelin, koskien lapsettomuudesta selviytymistä naisten näkökulmasta. Aihe on koskettava ja kiinnostava, uskon saavani hyvän esseen kirjoitettua artikkelin pohjalta.

Ensimmäinen tutustumiskäynti on sovittu ensi viikolle, tarkoituksena saada ensikosketus hoitotyöhön ja sh/th ammattiin. Olen menossa tutustumaan äitiys- ja lastenneuvolatyöhön. Valitsin paikan, koska olen itse aiemmin asioinut neuvolassa ja sieltä on myös herännyt oma kiinnostus tähän ammattiin. Halusin näin ollen pehmeän laskun valitsemalleni alalle, uskon ehtiväni tutustua sairaanhoitajan laajaan työkenttään varmasti myöhemmin opinnoissani.

Varovaisen toiveikas vilkaisu tulevaan…

Olen todella tyytyväinen tähänastiseen aikataulutukseeni opintojen suhteen. Tiedän, että tehtäviä tulee jatkuvasti lisää ja teen kaikkeni sen eteen, jotta saan pidettyä “paketin kasassa”. Odotan innolla ihan pian alkavaa ensiapukoulutusta ja sitä, että päästään käytännössä harjoittelemaan ja tekemään, ensimmäinen lukuvuosi kun on kaikkinensa kovasti teorialähtöinen.

Mukava, monipuolinen, mielenkiintoinen, sopivasti varmasti haastava. Sellaisen syksyn odotan olevan vastassa.

Posted in Yleinen | Comments Off on Tästähän tämä lähtee