Mediassa milleniaaleja kutsutaan usein laiskoiksi ja narsistisiksi. Vaikka milleniaalit usein luokitellaankin median toimesta laiskoiksi tai narsistisiksi, ovat he kuitenkin tärkeä ostajakunta. He viettävät aikaa puhelimilla ja media puhelimilla on yleensä visuaalista. Hyvin toteutettujen videoiden ja erilaisten mainoskampanjoiden avulla tätä ostajakuntaa voidaan aktivoida vielä enemmän. He myös saavat todella paljon vaikutteita toisilta mediaa käyttäviltä henkilöiltä. (Marketing to Millennials. Engaging a Generation of Visual Buyers.)

Artikkelissa kerrotaan, että 18-34 vuotiaista amerikkalaisista noin 85 % omistaa älypuhelimen. Keskimäärin he vilkaisevat puhelintaan noin 43 kertaa päivässä. Visuaalisten kanavoiden käyttäminen milleniaalien keskuudessa on noussut. GlobalWebindexin mukaan kolme nopeiden kasvavaa kanavaa vuonna 2014 olivat Tumbrl, Pinterest sekä Instagram.

Visuaalisten ostajien rohkaiseminen

Digitaalisuus on myös muokannut heidän näkökulmaansa siihen, mikä on arvokasta ja aitoa. Milleniaalit ovat valmiita käyttämään rahaa mieluummin kokemukseen, kuin ostamaan jonkin suosittua asiaa. (Marketing to Millennials. Engaging a Generation of Visual Buyers.) Myyjien pitäisikin ottaa tästä vinkkiä, eikä myydä vain esinettä. Esineen sijaan kokemuksen myyminen on parempi keino saada asiakkaita ostamaan tuote.

Artikkelissa milleeniaalit on jaettu erilaisiin persooniin. Näitä persoonia on yhteensä 12 ja ne kaikki on käsitelty tarkemmin artikkelissa. Nämä persoonat ovat ”The Boss Babe”, ”The Brogrammer”, ”The Nostalgic”, “The Underemployed”, “The Shut Out”, “The Travel Enthusiast”, “The Culinary Explorer”, “The Exuberant”, “The Collector”, “The Millennial Martha”, “The Millennial Mom” sekä “The Quarter-Life Crisis”. (Marketing to Millennials. Engaging a Generation of Visual Buyers.)

Erilaisiin persooniin jakaminen auttaa hahmottamaan, millaisia heidän ostokäyttäytymisensä on. Tärkeää on myös huomata, että miten mainostaminen tapahtuu erilaisille persoonille. Osat kokevat kokemuksen olevan tärkein, kun taas osat ovat viehättyneet nostalgisista vintagetuotteista.

Mielestäni artikkelissa on todella paljon hyödyllistä tietoa yrityksille, jotta he osaavat hyödyntää paremmin myös sosiaalisen median voimaa markkinoinnissa. Kaikki eivät mene kivijalkakauppoihin, vaan suurin osa ostaa tuotteita internetin välityksellä ja varsinkin monesti jonkun toisen vaikutteesta inspiroituneena.

Opintojaksolla perehdytään markkinointiin ja eri sosiaalisen median kanaviin, joita voidaan käyttää hyödyksi markkinointikampanjoiden suunnittelussa. Mielestäni artikkelista tekee mielenkiintoisen se, kuinka sosiaalinen media on kasvattanut suosiotaan tietyssä ikäluokassa. Tiedon hyödyntäminen on yrityksille tärkeää ja tulevaisuudessa yhä enemmän ihmiset käyttävät hyödykseen helppoa ja nopeaa keinoa tehdä ostoksia.

Vinkkejä yritykselle, kuinka markkinoida milleniaaleille

Tekstissä paneuduttiin siihen, kuinka tärkeä ostajakunta milleniaalit ovat. Heidän käyttämänsä media on usein hyvin visuaalista. Esimerkiksi Instagram ja Pinterest perustuvat siihen, että palvelu on täynnä kauniita kuvia. Visuaalisuuden avulla saadaan asiakkaita houkuteltua paremmin sivustoille, joiden kautta tuotteita voidaan ostaa. Ostaminen on tehty myös vaivattomaksi, sillä monissa postauksissa on suora linkki tuotteen ostosivulle. Sivustosta on myös tehtävä helposti käytettävä, jotta siitä olisi todella hyötyä brändille. Artikkelissa annettiin viisi vinkkiä, joiden avulla se onnistuu:

  1. Tee ostamisesta helppoa
  2. Hyödynnä käyttäjien luomaa sisältöä sivulla
  3. Sisällöstä kaupankäynniksi
  4. Kilpailuja ja kampanjoita
  5. Hyödynnä vaikuttajia

Mielestäni visuaalisuus on todella tärkeä asia markkinoidessa tuotteita. Jos ensivaikutelma yrityksestä saadaan huonosti valotetun ja sekalaisen kuvan perusteella, niin ostaja ei ole välttämättä kiinnostunut tuotteesta. Mikäli kuviin taas panostetaan, niin saadaan aivan päinvastainen vaikutelma. Kuvien ollessa visuaalisia ja parhaassa tapauksessa kertoessa jonkin tarinan, kiinnostus yritystä kohtaan kasvaa.

Tärkeää on myös huomioida se, kuinka erilaisiin persooniin milleniaalit luokitellaan. Luokittelun avulla voidaan paremmin miettiä, että miten heille voidaan parhaiten markkinoida. Markkinointi täytyy kohdistaa tietyille asiakasryhmille, jotta myynnistä tulisi tehokkaampaa. Artikkelin perusteella milleniaalit suosivat paljon visuaalisia kanavia, joissa tuodaan kuvien muodossa yritystä paremmin asiakkaiden tietoon. Vaikka luokittelun perusteella milleniaaleissa on monenlaisia persoonia, on kuitenkin tärkeää muistaa mainonnan visuaalisuus.

Johtopäätös

Tekstin perusteella opin sen, kuinka suuri osa milleniaaleista omistaa älypuhelimen ja kuinka yritysten tulisi todella käyttää eri medioita hyväksi markkinoinnin kannalta. Visuaalisuus ja sosiaalisen median eri kanavoiden käyttäminen lisää yritykselle asiakkaita, jotka käyttävät näitä medioita useammin. Älypuhelimien käyttö on todella yleistä juuri milleniaaneilla, joten heidät on myös helpompi tavoittaa älypuhelimille soveltuvien kanavien kautta. Mikäli heille mainostamista tehtäisiin toisella tavalla (esimerkiksi sanomalehdet), niin todella suuri osa asiakaskunnasta jäisi vaille mainonnasta ja näin myös ostajakunta jäisi pienemmäksi.

Lähteet

Marketing to Millennials. Engaging a Generation of Visual Buyers. 2015. Curalate.

jonnaraisanen , ,

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *