Valitsemani teksti on HubSpotin luoma opas visuaalisen sisällön luomisesta digitaalisen markkinoinnin kentällä. Siinä esitellään erilaisia visuaalisia markkinointikeinoja, joiden avulla yrityksen on mahdollista lisätä houkuttelevuuttaan ja auttaa erottumaan muiden kaltaistensa joukosta. Oppaan sisältö liittyy kurssillammekin käsiteltäviin aiheisiin. Visuaalinen puoli on myös yksi osa asiakaskokemusta.

Pohdintoja

Visuaalisuutta osana digitaalista markkinointia harvoin pysähtyy ajattelemaan sen tarkemmin, koska se tuntuu itsestäänselvyydeltä. Tämä teki oppaasta mielenkiintoisen. Sehän on oikeastaan tärkeä ja iso osa markkinoinnin kokonaisuutta, sillä voidaan jopa tavoitellaan yritykselle tietynlaista brändiä. Sitä on luultavasti tarkasti suunniteltu ja hahmoteltu. Visuaalinen puoli voi olla ensimmäinen asia, johon kuluttaja kiinnittää huomionsa avatessaan esimerkiksi ennestään tuntemattoman yrityksen verkkosivut. Millainen on se tunne tai kuva, joka halutaan välittää kuluttajalle?

Juuri tätä yllä mainittua pohdintaa opas korostaa. Miten kuluttajan huomio digitaalisessa maailmassa oikeasti saadaan, jos on esimerkiksi monta samankaltaista palvelua tarjoavaa yritystä? Oppaan tekijät puhuvat visuaalisesta kommunikaatiosta. Yrityksen verkkosivujen sisällön pitäisi olla niin hyödyllistä kuin esteettisesti silmää miellyttävää. Esimerkiksi pelkkä tuotekuva- ja seloste myynnissä olevasta matkailutuotteesta ei riitä vielä houkuttelemaan kuluttajaa ostamaan tuotetta. Kun näiden lisäksi annetaan hyvin visualisoituja havainnekuvia tai videoita tosielämän arkisista tilanteista (esimerkiksi sosiaalisessa mediassa toisen kuluttajan jakama video tuotteesta), saadaan ostajan huomio kiinnittymään paremmin. Huomaan tämän omassa ostokäyttäytymisessäni. Tuote tai palvelu alkaa kiinnostamaan, mitä enemmän sitä havainnollistetaan arkisiin tilanteisiin ja jää jotenkin alitajuntaan herkemmin.

Erilaisia esimerkkejä visuaalisista markkinointikeinoista

Oppaan tekijät korostavat yhdessä esimerkissään yksinkertaisuutta. Joskus vähemmän on enemmän. Tarkoituksena on, että visuaalisuus ei veisi huomiota pois tuotteesta tai palvelusta, vaan toimisi sen tukena ja korostaisi sitä. Teoksessa on esiteltynä useita kuvapariesimerkkejä erilaisista tilanteista, joissa visuaalista puolta on käytetty markkinoinnin apuna. Niin myös tämän yllä mainitun yksinkertaisuusesimerkin kohdalla. Toinen kuvista edustaa onnistunutta versiota visuaalisesta markkinoinnista ja toinen taas epäonnistunutta esimerkkiä. Kuvat ovat järkeviä ja selkeyttäviä, jotka auttavat lukijaa hahmottamaan paremmin kuvaillun tekstin. Tällaisessa oppaassa ne toimivat oikein hyvin, sillä pelkkä teksti ei välttämättä ainakaan minulle itselleni aukea niin selkeästi ilman visualisointia. Ainakaan juuri tämän tapaisessa tekstissä.

Kuvaesimerkein on esitelty myös tekstin käyttö vaikkapa mainoksessa. Muutama ytimekäs sana tai yksi lause jää paremmin mieleen ja näyttää visuaalisesti paremmalta kuin muutaman lauseen rivi. Tästä tulvi mieleen yritysten erilaiset mainoslauseet, joihin tänään sosiaalista mediaa tai televisioita katsoessa kiinnittää eri lailla huomion. Niitähän on oikeastaan aika paljon.

Oppaan kuitenkin tärkein esimerkki on mielestäni värien käyttö. Siihen liittyy valtavasti visuaalisuutta ja sillä on helppo alkuun kiinnittää kuluttajan huomio hänen eksyessä yrityksen verkkosivuille tai sosiaalisen median kanavalle. Tekstissä korostetaan eri värisävyjen merkitystä. Mitä tunnelmaa värillä voidaan kuluttajalle välittää, mitä eroa on kylmän tai lämpimän sävyn käytöllä ja mitä tunteita tai ajatuksia ne herättävät. Miten esimerkiksi punainen sävy yhdistetään yleensä monessa kulttuurissa negatiiviseksi, vihreä taas positiiviseksi sävyksi. Lämpimien ja kylmien sävyjen yhdistäminen taas voi luoda sekavan ilmeen, joka voi olla aisteille liian levoton. Siksi vaikka erilaisten kylmien sävyjen yhdistäminen voi olla oppaan mukaan varmempi tapa tuoda harmonista tunnelmaa.

Päätelmä

Mietin omaa käyttäytymistäni kuluttajana. Oppaan ja oman kuluttajakäyttäytymisen vertailu juuri visuaalisesta kulmasta tarkasteltuna on aika samankaltainen. Mikä ensimmäiseksi kiinnittää huomioni yrityksen verkkosivuihin tai johonkin tuotteeseen, jota yritetään markkinoida? Olen huomannut, että huomioni herättää yleensä aina harmoninen värimaailma ja selkeä design. Oli kyseessä sitten matkailuyrityksen verkkosivu tai Instagram-mainos juuri markkinoille tulleesta uudesta matkalaukusta. Toisin sanoen, markkinoinnissa itseäni puoleen vetää yksinkertaisuus. Esimerkiksi liian levoton mainos tai verkkosivu on mielestäni jollain tapaa hyökkäävä, eikä ainakaan saa itseäni kiinnostumaan tuotteesta tai palvelusta, jota yritys koittaa markkinoida. Tulee sellainen tunne, että ostosten tekokin voi olla hankalan mutkan takana eikä yhtään niin helppoa, mitä nykypäivänä arvostaa.

Mitä oppaassa ei mainita on nykypäivän sosiaalisen median vaikuttajat ja yritysten väliset yhteistyöt. Vaikuttajien postaukset yhteistyöstä yritysten kanssa sisältävät usein juuri visuaalista sisältöä. Niissä on vaikka tietty väriteema tai tyyli, jota käytetään tuotetta tai palvelua markkinoidessa. Yhteistyö oikean vaikuttajan kanssa voi tavoittaa toivotun asiakasryhmän ja tuoda yritykselle paljon näkyvyyttä. Oppaan teksti kaipaisi ehkä jo joidenkin aiheiden saralta hieman päivitystä tähän hetkeen. Siinä on kuitenkin edelleen paljon hyödynnettäviä esimerkkejä ja asioita mitkä tuskin muuttuvat, esimerkiksi värimaailman käsitysten suhteen.

Leikittelevä, hauskoin esimerkein toteutettu opas avaa ovia siitä mitä visuaalinen markkinointi digitaalisilla alustoilla voi olla. Loppuun on vinkattu vielä 20 erilaista työkalua visuaalisen sisällön luomisen avuksi. Sieltä löytyy muun muassa ohjelmia ja eri verkkosivustojen linkkejä värimaailman suunnitteluun, fontin valintaan tai kuvan muokkaukseen. Osa näistä oli aiemmin tuttuja, vieläkin olemassa olevia ohjelmia ja osa taas vanhentuneita. Hauska lisä oppaaseen, jossa teorian jälkeen pääsee luovimaan itse niin halutessaan.

Lähde:

HubSpot. Design it yourself: The Marketer’s crash course in visual content creation.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *