Olen viimeiset kaksi vuotta matkaillut mieheni kanssa ympäri Eurooppaa. Olemme kiertäneet lähes jokaisen maan, monet useampaan kertaan. Kotimme on matkailuauto. Tämä niin rakas, mutta samalla vihan tunteita herättävä Fiat Ducato. Tuo ihana ratsumme on vienyt meitä pitkin maita ja mantuja, mutta myös järjestänyt odottamattomia yllätyksiään, pikku huoltotarpeillaan. Mikäpä sen paremmin nostaisi hymyn huulille, kuin öljyvuoto keskellä yötä, -25´C asteen pakkasella. Tai vaikkapa auton työntäminen mutaisella tiellä, Serbian maaseudulla paikallisten kanssa.
Se mielikuva, minkä saamme Vanlife-elämästä Instagramia seuratessa, on todellakin totta! Juomme aamukahvimme aina ulkona, auringon paisteessa. Sillä ilmahan on aina mitä kaunein.
Kukapa ei haluaisi nostella matkailuauton varastotilasta esiin picnic-pöytää ja -tuoleja, joka ikinen aamu. Tämän lisäksi raitista ilmaa saa siivotessa muiden heittämiä roskia auton ympäriltä. Tämän jälkeen voikin nauttia aamukahveista ja seurata, kuinka kulkukoirat yrittävät pureskella aurinkopaneeliemme johtoja – samalla auton päälle virtsaten.
Olen ulkoistanut ajokokemuksen miehelleni, mutta kannan vastuuni kartturin tehtävissä. Kyllähän me kaikki tiedämme, kuinka ratin takana istuva puolisosi arvostaa viereltä saatuja ajo-ohjeita. Erityisesti ruuhkan keskellä, maassa, jossa kukaan ei noudata liikennesääntöjä. Onneksi hänellä on minut.
Karttapalveluihin voimme myös luottaa täysin rinnoin. Ei jää yhden käden sormiin ne kerrat, kun päätien sijaan pujottelemme kapeita katuja, jyrkkiä ylämäkiä ja mutaisia polkuja. Toisaalta saamme nauttia useita tunteja enemmän näistä ajokokemuksista. Mikä nautinto onkaan huomata, että ei, ei se meidän matkailuautomme mahdukaan kapealla tiellä talojen välistä eikä tilaa ole kääntyä.
Saan nauttia ulkoilmasta, kun hyppään kadulle toimien ihmis-peruutuskamerana. Samalla puolisoni hymyillen peruuttaa autoa, rennosti hyräillen ja minulle lentosuukkoja peruutuspeilin kautta moiskautellen. Hänen italialainen temperamenttinsa tuo tilanteisiin aina rauhoittavan lisän.
Itsekin yritän tehdä parhaani. Huiskutellen käsilläni ohjeita auton takaa ja näytellen rakastavia sormimerkkejä – vastaukseksi hänen lempeille sanoilleen. On onni, että luotettavat kartta-sovellukset mahdollistavat nämäkin kokemukset ja luovat uusia tilaisuuksia rentoon matkailun.
Love is in the air.
Myös seuraavan yön majoituksen, eli parkkipaikan löytäminen on usein avartava kokemus.
Valinnan vaikeus suuri: minne haluamme pysähtyä yöksi? Valitsemmeko paratiisin huoltoaseman pihasta rekkojen pakokaasuista nauttien? Päädymmekö keskustan vilinään, tienvarsiparkkiin? Lukemattomat mahdollisuudet odottavat meitä.
Mikä onkaan ihanampaa, kuin herätä autossa nukkuessa hentoihin murtoääniin..
Tai päästä keskustelemaan paikallisen poliisin kanssa, ilman yhteistä kieltä. Poliisin, joka on tänään päättänyt, että kadulle ei voikaan pysäköidä (ainakaan maksamatta hänelle). Tämän koskien vain ulkomaalaisilla rekisteritunnuksilla varustettuja autoja, paikallisten jäädessä paikoilleen.
Yksi ehdoton suosikkini on juuri keskellä yötä herääminen, tavaroiden pakkaaminen ja pimeässä uuden yöpaikan löytäminen. Miten upeaa on herätä täysin levänneenä ja huomata kuinka valitsemamme parkkipaikka on muuttunut aamun valjetessa vihannesmarkkinoiksi. Yrittäessämme peruutella ulos alueelta kaatamatta markkinakojuja, myyjät hymyillen toivottavat meille huomenet: ”Vaffanculo”!
Life is Good!
Erilaisia näkemyksiä karavaanarielämästä pääsee lukemaan täältä. Tai vaikkapa matkakertomuksia Serbiasta, tämän linkin kautta.