Mätsätään ja räätälöidään -tapahtumakooste

Mätsätään ja räätälöidään –töitä tekeville –tapahtuma

EKKU-hanke toteutti tammikuussa 2018 Mätsäys ja Räätälöinti rekrytointitapahtuman, joka kokosi Kemiin noin 800 henkilöä. Tapahtuma oli yksi suurimmista rekrytointitapahtumista, mitä alueella oli järjestetty. Tapahtuman suunnittelu sai alkunsa työelämälle tehdyissä kartoituksista, jossa esille nousi huoli työvoiman saatavuudesta nyt ja tulevina vuosina.

Tapahtuman kohderyhmänä oli nuoret ja aikuiset, valmistuvat opiskelijat, työttömät työnhakijat, opintonsa keskeyttäneet, opiskelupaikkaa vailla olevat ja alan vaihtajat.

Tapahtumaan ilmoittautui mukaan 27 alueen yritystä, joilla oli tarve saada työvoimaa niin kesätöihin kuin vakituiseenkin työsuhteeseen. Mukana oli myös vuokrafirmoja, työllisyyshankkeita, työpajoja, säätiöitä, kuntia ja kaupunkeja.

Palaute työelämän edustajilta oli positiivista. Alla kahden yrittäjän palaute suoraan lainattuna:

Tapahtumassa vieraili todella paljon ihmisiä ja kävijöiden määrä kyllä yllätti allekirjoittaneen positiivisesti”

“Tapahtuma ylitti kyllä odotukset ja hyviä hakemuksia saatiin! Kiitos, kun saimme olla mukana”

Yritykset saivat paljon potentiaalisten tulevien työntekijöiden yhteystietoja. Eräs yritys kertoi saaneensa 40:n työnhakijan yhteystiedot ja joidenkin työnhakijoiden kanssa oli jo sovittu tapaaminen. Yritykset pääsivät esittelemään yritystään myös laajalle yleisölle tapahtuman juontajan Jari Vesan haastattelemana. Yrityksille oli tärkeää nähdä konkreettisesti se, minkälaisia muita yrityksiä/tahoja alueellamme työskentelee. Tämän sisältöistä tapahtumaa toivottiin jokavuotiseksi verkostojen yhteiseksi tapahtumaksi.

Tapahtuma sai paljon tilaa mediassa. Tapahtumasta kerrottiin paikallisradiossa,- lehdissä ja -televisiossa.

 

Katso koostevideo tapahtumasta

 

EKKU – ennakoinnista koulutukseen ja kumppanuuteen

Rekrypaja oli suosittu!

 

5.10. Rovaniemellä pidetty Rekrypaja veti osallistujia ympäri Lappia: kävijöitä oli peräti yli 400 ja yritykset olivat paikalla rekrytoimassa väkeä ihan tosissaan! Lämmin kiitos kaikille osallistujille!

Seuraava vastaavanlainen tapahtuma on Kemissä 18.1.2018 klo 14-17 Lapin ammattikorkeakoulun Tekniikan tiloissa, Tietokatu 1. Laitathan tapahtuman jo kalenteriisi!

 

 

 

EKKU-hanke oli mukana Lapin Kasvu Open -tapahtumassa Rovaniemellä 4.5.2017. Vierailevana tähtenä Kiitoratapäivässä puhui Peter Vesterbacka (Rovio, Angry Birds, Slush). Peterin viesti koulutuksen järjestäjille on, että pitää lisätä työssäoppimis- ja harjoittelujaksoja Kiinaan sekä panostusta yrittäjyysopintoihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hankkeen yhteistyöstä dokumentointia

Ekku-hankkeesta levitetään tietoa myös videoiden muodossa. Kolmen hanketoimijan: Ammattiopisto Lappian, Rovaniemen koulutuskuntayhtymän ja Lapin Ammattikorkeakoulun kumppaneiden kanssa kuvataan lyhyitä videoita muutamista yhteistyöyrityksistä ja -organisaatioista. Videoiden tarkoitus on muun muassa levittää tietoa hankkeessa tehdyistä toimista. Ensimmäisen videon kuvaukset alkoivat helmikuun puolessa välissä Ammattiopisto Lappian viestinnän opiskelijoiden ja heidän opettajansa toimesta. Videot, joita on suunniteltu tehtävät yhteensä kuusi, julkaistaan tänä vuonna.

Videoiden teko alkoi Lappialla lappilaisen yrittäjän ja koulutuksen tarjoajan kuvauksilla.

Videoiden teko alkoi Lappialla lappilaisen yrittäjän ja koulutuksen tarjoajan kuvauksilla.

 

 

 

 

Hyvää joulua ja onnekasta uutta vuotta!

Hyvää joulua ja onnekasta uutta vuotta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

**********************************************************

Tulevaisuus Lapissa -seminaari Rovaniemellä 18.11.

Seminaarissa pohdittiin Lapin kehittämistä ja tulevaisuutta. Nuorten kannalta mietittiin tulevaisuuden ammatteja ja kuinka koululaitokset vastaavat esimerkiksi avaruushissipojan tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Verkostojen, luottamuksen ja sitoutumisen katsottiin olevan tae menestykselle.

Puhujina seminaarissa olivat Eija Räihä, Kirsi Mikkola, Kaisa Alaräisänen ja Timo Järvensivu.

Yleisö osallistui keskusteluun muun muassa viestiseinällä, johon tässä linkki.

Seminaariaineisto löytyy tästä:

Eija Räihä Tulevaisuus-Lapissa

Kirsi Mikkola Tulevaisuuden-työ-ja-yrittäjyys

Kaisa Alaräisänen Tarina-nousevasta-Lapin-kansasta

Timo Järvensivu Verkostotyöstä

 

Seminaari toteutettiin maakunnallisten ESR-rahoitteisten Lapin TNO-palvelut, EKKU, ja Lapin nuorten MOP -hankeverkostojen yhteistyönä.

Seminaarin yleisö täytti lähes kokonaan suuren Borealis-auditorion.

Seminaarin yleisö täytti lähes kokonaan suuren Borealis-auditorion.

 

 

Aktiivinen syksy tulossa!

 

Jos pysähtyy, maailma hurahtaa ohi? Lapissa on syksyllä tarjolla useanlaista tapahtumaa, koulutusta ja seminaaria, joiden tarkoituksena on muun muassa yritysten ja työelämän kehittäminen ja kehittyminen. EKKU-kalenterista sivulla Menossa mukana löytyy suuri osa tapahtumista, ja kalenterin alla on myös linkkejä eri toimijoiden tapahtumakalentereihin.

Nautitaan loppukesästä ja syksystä! Pysy mukana!

 kukkanen

 

 

Seminaarin antia – 18.1.2016 Torniossa

EKKU-hankkeessa järjestetyssä AKTIVOI AJATUKSET, KASVATA KATETTA! -seminaarissa 18.1.2016 Torniossa kuultiin toinen toistaan mielenkiintoisempia yritysten kehittymistä koskevia alustuksia. Alustajien materiaalit löytyvät tästä esiintymisjärjestyksessä.

Katri Kulmunin esitys: Seutukuntamme yritysten kehitysmahdollisuudet (pdf)

Kari Rekilän esitys: 53 yrityksen osaamiskartoitusten tulokset (PowerPoint)

Päivi Koivupalon ja Martti Kankaanrannan esitys: Ajankohtaiset uutiset yrittämisestä ja rajayhteistyöstä (PowerPoint)

Juha Alapurasen esitys: Koulutusyhteistyön ja rajalla toimimisen parhaita tuloksia (pdf)

Jarmo Okkosen esitys: Henkilöstön kehittämisen merkitys liiketoiminnassa (pdf)

Pirkko Taskisen esitys: Kasvua Norjasta

******************************************************************

Lisää seminaarin antia tässä linkissä.

******************************************************************

Listasimme seminaarissa nousseita menestystekijöitä:

  • Yhteistyössä on voimaa:
    Yhdessä tehden ja oppien, kommunikoiden ja toisiamme auttaen kehittäminen on helpompaa kuin yksin. Perinteisen asiakassuhteen tilalle luodaan syvällisempiä kumppanuussuhteita.
  • Oikealla asenteella eteenpäin:
    Liiketoiminnan kehittäminen lähtee oikeasta asenteesta. Uusien palveluiden ja tuotteiden innovointi ja markkinoiden laajentuminen vaativat heittäytymistä, rohkeutta, itseluottamusta ja uskallusta. Menestys edellyttää rohkeita askelia eteenpäin, rehellistä työtä unohtamatta.
  • Henkilöstön kehittäminen:
    Moniosaajuus on tämän hetken ja tulevaisuuden valttikortti. Kehittämällä henkilöstön osaamista, vahvistat yrityksesi kilpailukykyä ja luot kehittämistä tukevan työympäristön. Osaava henkilöstö on yrityksesi menestystekijä myös taantumassa.
  • Asiakas on kuningas:
    Asiakkaan merkitystä menestymisessä ei voi vähätellä. Mitä olisikaan jäljellä ilman asiakkaita? Asiakkaat ovat parhaita asiantuntijoita kertomaan, miten tuotteita ja palveluita voi kehittää. Kuuntele, ymmärrä ja kehitä liiketoimintaa ja henkilöstöä sen mukaan.
  • Rajaton Pohjoismaa:
    Mahdollisuuksia on, kun katsotaan laajemmin. Suurin kasvun mahdollisuus on viennissä, mutta kuinka pääsee rajan yli?
  • Johtaminen ja esimiestyö:
    Johtajien ja esimiesten rooli yrityksen kasvussa on tärkeä: pitää tietää suunta ja tukea henkilöstöä muutoksissa. Esimiehet ovat merkittävässä asemassa luodessaan yritykseen innovatiivisuutta tukevan ilmapiirin ja kannustaessaan henkilöstöä kehittämisessä.
  • Kysy apua:
    Liiketoiminnan kehittämisen ei tarvitse olla yksin puurtamista! Apua saa ja sitä annetaan, muistat vain rohkeasti kysyä. Alueemme oppilaitokset ja kehittäjäorganisaatiot ovat juuri Sinua varten: Pohjoiskalotin rajaneuvonta, Lapin yrittäjät ry, Storvik & Co, Lapin ELY-keskus, Lapin liitto, Digipolis, Ammattiopisto Lappia, Lapin ammattiopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu.

 

Tervetuloa kehittämis- ja yhteistyöiltapäivään – löydä menestyksen avaimet

AKTIVOI AJATUKSESI, KASVATA KATETTA!
Olethan mukana!

Yrittäjälähtöinen kehittämisiltapäivä pidetään 18.1.2016 klo 14 alkaen Torniossa, Lappian päärakennuksen juhlasalissa (Urheilukatu 6). Mukana muun muassa kansanedustaja Katri Kulmuni ja Lapin vuoden  2015 nuori yrittäjä Julius Oförsagd.

Esillä on myös erilaisia kehittämishankkeita. Laitathan jo päivän kalenteriisi!

Tilaisuudessa pääset kuulemaan ajankohtaisia asioita rajayrittämisestä, yhteistyön ja osaamisen kehittämisen vaikutuksesta yrityksen liiketoimintaan. Tule kuulemaan ja tapaamaan alueemme menestyneitä yrittäjiä ja asiantuntijoita. Löydetään menestyksen avaimet yhdessä. Ilmoittaudu tästä linkistä 131.2016 mennessä, kiitos!

Menestystä vuodelle 2016!

Aktivoi ajatuksesi, kasvata katetta -tilaisuuden esite (pdf).

ekku – Ennakoinnista koulutukseen ja kumppanuuteen – työelämää kehittämässä

MIKÄ EKKU?

EKKU-hankkeessa kehitetään koulutustasojen ja -alojen välinen verkostomainen yhteistyö- ja ennakointimalli tukemaan Lapin maakunnan työelämän kehittymistä ja menestymistä. Samalla kehitetään opetushenkilöstön kumppanuusosaamista ja muotoillaan kummitoimintaa. Hankkeen rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ESR-ohjelmasta.

MITÄ?

Keskeisimmät toimenpiteet ovat yritys- ja yhteisöasiakkaille tehtävät osaamiskartoitukset, joiden avulla asiakkaille räätälöidään osaamis- ja kehityssuunnitelmat. Koulutuksella varmistetaan osaava työntekijä työelämän tulevaisuuden tarpeisiin.

KENELLE?

EKKU-hankkeen toimenpiteet tukevat Lapin maakunnan työelämän kehittymistä ja menestymistä jatkuvissa muutoksissa. Toisen asteen ja korkea-asteen työelämälähtöisellä osaamistarjonnalla vastataan työelämän muuttuviin haasteisiin.

HYÖDYT?

Lopputuloksena on tehokas osaamisen johtaminen ja osaava työntekijä yritykselle. Osaava ja koulutettu henkilöstö lisää yritysten tuottavuutta ja edellytyksiä pärjätä kilpailussa. Kohdennettu osaaminen  tuo säästöä muun muassa osaamis- ja kehittämiskustannuksissa ja rekrytoinneissa. Koko yrityksen henkilöstöä koskeva osaamisen kehittämisen suunnitelma oikeuttaa verovähennykseen.

Lisätietoja

Projektipäällikkö Meeri Linna, Ammattiopisto Lappian aikuiskoulutus- ja hankepalvelut, puh: 050 314 6448, meeri.linna(a)lappia.fi

Projektisuunnittelija Eeva Maijala, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä; Lapin ammattiopisto, puh: 020 798 4764, eeva.maijala(a)lao.fi

Projektisuunnittelija Sirpa Kokkonen, Lapin ammattikorkeakoulu, Kaupan ja kulttuurin alan TKI-palvelut, puh: 040 828 3249, sirpa.kokkonen(a)lapinamk.fi

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä ja Lapin ammattikorkeakoulu ovat valmistelleet ja toimivat yhteistyössä EKKU-hankkeessa. Hanketta rahoitetaan Euroopan sosiaalirahaston (ESR) Kestävää kasvua ja työtä 2014 – 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmasta. Hankkeen rahoituksesta vastaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hankkeen kokonaiskustannukset 450 000 euroa, josta ESR-rahoitusta on 360 000 euroa. Hanketoimijoiden omarahoitusosuudet jakautuvat: Lappia 40 000 euroa, RKK 30 000 euroa ja Lapin amk 20 000 euroa. EKKU-hanke on käynnistynyt 1.3.2015 ja jatkuu 28.2.2018 saakka.

Hankkeen kotisivu: https://blogi.eoppimispalvelut.fi/ekku

Ennakoinnista koulutukseen ja kumppanuuteen

Ennakoinnista koulutukseen ja kumppanuuteen