Kuinka saada yrityskaupan integraatioprosessin työkalu yritysten tietoon

Opiskelijaprojektimme tuotoksena julkaisemme Prezi esityksen, jossa tuomme esille asioita joihin yrityksen tulisi kiinnittää huomiota tai joita yrityksen johdossa olisi hyvä miettiä yrityskaupan sulautumisvaiheetta ajatellen. Mikäli emme saa tuotostamme tuotua yrityksille tietoisuuteen, on työmme mennyt aivan hukkaan. Mitä hyötyä on hienosta kokonaisuudestamme, mikäli sitä ei kukaan käytä apuana omaan yrityskaupassaan?

 

Henkilön Yhdessä - yrityskauppaprosessi tutuksi kuva.

 

Aiemmin käsittelemäni sisäisen viestinnän lisäksi, myös ulkoinen viestintä on tärkeätä meidän projektissamme ja tänä päivänä sosiaalinen media on merkittävässä roolissa, kun ajatellaan markkinointia tai ulkoista viestintää. Henkilökohtaisesti en ole vielä päässyt sinuiksi erilaisten sosiaalisen median kanavien kanssa, ja sitä nyt yritän myös tämän projektin kautta oppia.

 

Ulkoiseen viestintään sopivat muun muassa seuraavat sosiaalisen median kanavat:

  • Facebook
  • YouTube
  • Blogit
  • Twitter
  • Snapchat
  • Instagram

 

Helpotuin itse kun tutustuin Ossian Väisäsen kirjoitukseen B2B-yritykset, tehkää Facebook-mainontaa ja tehkää sitä heti, jossa hän kertoi esimerkiksi Facebookin soveltuvan mainiosti yritysten tavoittamiseen. Itselle tutuin media on juuri Facebook, YouTubea tulee käytettyä vain muiden tuotosten katseluun ja musiikin kuunteluun, ja muita sosiaalisen median kanavia en edes oikein tiedä kunnolla. Mutta tiedän sen että nykypäivä voi helposti tippua kelkasta työmarkkinoilla ja yritysmaailmassa, mikäli ei opettele käyttämään erilaisia sosiaalisia medioita Facebookin lisäksi. Lämpenen hieman hitaasti uusille sosiaalisen median kanaville, joten vähän kerrallaan, mutta ajatus ja pieni kiinnostus on onneksi jo herännyt.

Miksi Facebook?

Käytämme projektissamme hyödyksi Facebookkia ulkoisessa vietinnässä, joka ei mielestäni ole huono ajatus. Vaikka jotkut kokevat Facebookin vanhaksi ja aikansa eläneeksi sosiaaliseksi mediaksi, soveltuu se kuitenkin meidän kohderyhmän tavoittamiseen hyvin. DNA:n tekemän digitaalisen elämäntavan tutkimuksen tuloksen mukaan Facebook on edelleen Suomalaisten keskuudessa käytetyin sosiaalinen media, WhatAppia lukuun ottamatta. Facebook on myös merkittävästi enemmän käytössä vanhemmalla väestöllä, kuin esimerkiksi Instagram tai Snapchatti. Yritysjohtajat myös monesti ovat hieman varttuneempaa väestöä, kuten voimme todeta Keskuskappakamarin jokavuotisesta selvityksestä jonka mukaan vuonna  2016 pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat olivat keskimäärin 52 vuotiaita.

Nykypäivänä, koska markkinointi ja ulkoinen viestintä ovat niin monimuotoista, hyvin pienillä asioilla voi saada suuren vaikutuksen. Sosiaalisen median kautta tieto kulkee nopeasti ja voi tavoittaa hetkessä tuhansia ihmisiä. Meillä on siis mahdollisuus ja välineet siihen että saisimme tuotostamme tuotua mahdollisten loppukäyttäjien tietoon. Eri asia on, onko meillä kykyä tai osaamista tuottaa sellaista materiaalia jolla saamme herätettyä loppukäyttäjän huomion?

Pelkään että ryhmällemme sosiaalinen media ja sen kautta tehtävä markkinointi työ on niin vierasta, että emme välttämättä onnistu ulkoisessa viestinnässä niin hyvin kuin haluaisimme. Itse tosin olen tyytyväinen jos tuotoksestamme olisi hyötyä edes yhdellekin yritykselle.

 

Linkki projektimme facebook-sivuille:

https://www.facebook.com/Yhdessa.yrityskauppaprosessi/

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *