Aihe itsessään tuo heti mieleeni suuren massatuotannon ja mainostukset, mutta mitä se loppupeleissä merkitsee? Markkinointi kun on laaja käsitteinen, jossa tulee ottaa monet asiat huomioon, jotta pääsisimme sen perusajatukseen helpommin käsiksi.Se miten yritys hoitaa markkinoinnin, vaikuttaa liiketoiminnan kehitykseen ja toimivuuteen.
Vaikeaksi käsitteenä sen tekee se, että se on alati muuttuvaa, sillä kuluttajina me ihmiset muutumme sekä meidän ostokäyttäytymisemme muuttuu. Myös nopeasti kehittyvä teknologia ja markkinointiin käytettävät työkalut ovat muuttuneet ja uusia tapoja markkinoida syntyy koko ajan lisää. Maailman muuttuessa teoriat ja käytänteet mitä markkinoinnissa on käytetty, tulee myös hioa ajantasaisiksi, jotta yritykset pysyvät markkinoinnin johtajien matkassa. Lyhyesti sanottuna
“kaikki on markkinointia, mikä edistää kaupantekoa, eli kuka ja mikä tahansa mikä vaikuttaa ostajan ostopäätökseen.”
Itseäni kiinnostaa paljon sosiaaliset mediat ja niiden tuomat mahdollisuudet markkinoinnissa. Sosiaalisten medioiden ja niiden hyödyntäminen markkinoinnissa ovat muuttaneet kuluttajien ostokäyttäytymistä. Ostajista on tullut arvaamattomia sekä brändiuskottomia. Ostajat jakavat myös sosiaalisessa mediassa kokemuksiaan muille, ovat tuotetietoisempia ja vertailevat internetin kautta heitä kiinnostavia tuotteita keskenään. Myös itsekin seuraan henkilöitä eri sosiaalisissa medioissa, joiden mainostamia tuotteita olen ottanut testiin, sillä he ovat ne todenneet toimiviksi. Nykyään vaadin tuotteelta enemmän, enkä jaksa kuunnella minkäänlaisia pitkiä myyntipuheita, vaan tuotteen tulee olla helposti löydettävissä ja kaiken perustiedon tulee olla heti selvästi näkyvissä. Huomaan kuuluvani heti tähän uuteen sukupolveen, joka toimii juuri tällä tavalla, ja yllättävän paljon aikaa tuleekin päivästä käytettyä eri sivustojen tuotevalikoimia selatessa ja vertaillessa.
Nykyään ei riitä, että yrityksellä on nettisivut. Nykyään sosiaaliset verkostot ovat meille niin tärkeitä jokapäiväisessä elämässä, ja se on tullut hyvin keskeiseksi osaksi markkinointia.
“Tarvitaan suositteluja ja että hyväksi havaittua tuotetta myös jaetaan eri verkostojen välityksellä. asiakkaat, jotka ovat tyytyväisiä tuotteisiin, ohjaavat suosittelujen ja sosiaalisessa mediassa tuotteen jakamisen mukana verkostonsa käyttämään tuotetta. “
Markkinoinnin monet muodot
Ennen markkinointi, myynti ja viestintä olivat yrityksistä toisista riippumattomia osia, ja jolloin markkinointia käytettiin myynnin tukena. Brändiä käytettiin tällöin pelkästään myynnin työkaluna. Markkinoinnin kehityksen voi jakaa 3 kehityksen kategoriaan ja markkinointityyliin. 1.Tuotelähtöinen markkinointi, 2. Asiakaskeskeinen markkinointi ja 3. Arvopohjainen markkinointi.
Tuotelähtöinen markkinointi on markkinointia, jonka tavoitteena oli vastata kuluttajien fyysisiin tarpeisiin, myymällä hyvin kehitettyä tuotetta mahdollisimman laajasti ja kannattavasti. Tärkeänä osana on tuotteen/palvelun tuotekehitys. Markkinoidessa tuote nostetaan ylitse muiden kilpailevien tuotteiden, ja tuotteen tiedot/toiminnot ja käytännöllisyys ovat kuluttajille pääasemassa. Tuote on pääsääntöisesti teollisesti massatuotettu ja on yhdeltä monelle- periaatetta käyttäen toteutettu.
Asiaan perehdyttyäni mielestäni tämän jälkeen markkinoinnista haluttiin tehdä enemmän asiakaspalvelullinen ja tuote haluttiin tuoda asiakkaan luokse myös muista syistä kuin käytännöllisistä. Asiakaskeskeinen markkinointi yksilöllistää tuotteen kuluttajalle ja markkinoinnissa tehdään palvelukokemuksesta mahdollisimman aito. Asiakaskeskeisessä markkinoinnissa hyvä asiakaspalvelukokemus on avaintekijöitä onnistumiseen. Markkinoinnin ollessa yksilöllisempi, kehkeytyy siinä luottamus asiakkaalle markkinoitavaa tuotetta tai palvelua kohtaan. Mielestäni tähän vaikuttavat paljon ihmisten luontaiset taipumukset ostopäätöksissä tunnepohjalta toimimiseen.
Asiakaskeskeinen markkinointi on jo paljon lähempänä sitä, mitä markkinointi on tänä päivänä, kun itse tuotteen tukena on jo hyvä asiakaspalvelu ja myyntityö. Nykyään kumminkin brändistä on tullut asiakkaalle arvo ja markkinointi on keskeinen viestinnän kautta. Tämän hetken markkinointi on käsitteeltään arvopohjaista markkinointia. Ostaja haluavat vaikuttaa ja tukea ostopäätöksellään tiettyjä arvoja, ratkaisuja sekä brändejä. Kuluttajat samaistuvat brändeihin ja haluavat tukea heidän ratkaisujaan yrityksenä sekä ymmärtää heidän periaatteiden tarinoita. Heti ensimmäisenä mieleeni tuleekin mm. Brändit jotka mainostavat olevansa ympäristöystävällisiä, tuotteet joita ei ole testattu eläimillä sekä yritykset jotka eivät käytä halpatyövoimaa.
Niina Nuppula 27.10.2019
LÄHTEET
Linkola, K.2017. Arvopohjaista markkinointia 2017. Viitattu 27.10.2019 <https://esseepankki.proakatemia.fi/arvopohjaista-markkinointia/>
Merivirta, M.2013. Sosiaalisen median työkalupakki. Sarja B. Raportit ja selvitykset 21/2013. Viitattu 27.10.2019 <https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/69784/merivirta_B_21_2013.pdf?sequence=1&isAllowed=y >
Blogi alkoi heti hyvin suoralla kysymyksellä, mutta antoi hyvän esimerkin siitä, minkä ensireaktion kyseinen aihe saattaa tuoda mieleen.
Blogia itsessään tiivisti tärkeimmät asiat markkinoinnissa, itse henkilökohtaisesti en voi koskaan painottaa tarpeeksi, miten tärkeää tuo sosiaalisen median käyttö voi olla ja varsinkin ylipitkät, turhauttavat mainospuheet tuotteesta vaikuttavat todella paljon ostopäätökseen. Erityisesti pidin tuosta lainauksesta ”kaikki on markkinointia, mikä edistää kaupantekoa, eli kuka ja mikä tahansa mikä vaikuttaa ostajan ostopäätökseen.”.
ラブドール販売 将来の計画を立てるのに最適な時期であり、幸せになる時期です。私はこの出版物を読みました。もし私があなたにいくつかの興味深い問題やヒントをお勧めしたいのであれば。
vraie poupée de sexe
best real doll
Профессиональный сервисный центр по ремонту бытовой техники с выездом на дом.
Мы предлагаем:сервисные центры в москве
Наши мастера оперативно устранят неисправности вашего устройства в сервисе или с выездом на дом!

vibracion de motor
Aparatos de calibracion: importante para el rendimiento uniforme y productivo de las maquinas.
En el ambito de la tecnologia moderna, donde la eficiencia y la seguridad del aparato son de alta relevancia, los aparatos de ajuste desempenan un rol vital. Estos aparatos especializados estan disenados para ajustar y asegurar elementos dinamicas, ya sea en maquinaria industrial, automoviles de transporte o incluso en electrodomesticos hogarenos.
Para los expertos en soporte de sistemas y los ingenieros, utilizar con aparatos de calibracion es crucial para promover el rendimiento fluido y estable de cualquier dispositivo movil. Gracias a estas opciones tecnologicas innovadoras, es posible disminuir considerablemente las vibraciones, el sonido y la tension sobre los rodamientos, prolongando la tiempo de servicio de partes caros.
De igual manera importante es el funcion que juegan los equipos de ajuste en la soporte al comprador. El asistencia profesional y el soporte permanente usando estos equipos posibilitan brindar servicios de gran calidad, mejorando la bienestar de los compradores.
Para los propietarios de proyectos, la aporte en equipos de calibracion y sensores puede ser fundamental para optimizar la efectividad y rendimiento de sus aparatos. Esto es sobre todo relevante para los duenos de negocios que administran reducidas y modestas organizaciones, donde cada aspecto vale.
Asimismo, los aparatos de equilibrado tienen una gran uso en el campo de la prevencion y el gestion de nivel. Facilitan identificar posibles problemas, evitando reparaciones caras y problemas a los equipos. Incluso, los resultados recopilados de estos dispositivos pueden emplearse para mejorar sistemas y mejorar la exposicion en sistemas de exploracion.
Las campos de aplicacion de los aparatos de equilibrado cubren multiples industrias, desde la elaboracion de ciclos hasta el monitoreo ecologico. No afecta si se considera de extensas fabricaciones manufactureras o modestos talleres domesticos, los equipos de balanceo son esenciales para proteger un rendimiento optimo y libre de detenciones.
Профессиональный сервисный центр по ремонту бытовой техники с выездом на дом.
Мы предлагаем:сервисные центры в москве
Наши мастера оперативно устранят неисправности вашего устройства в сервисе или с выездом на дом!
Профессиональный сервисный центр по ремонту бытовой техники с выездом на дом.
Мы предлагаем:сервис центры бытовой техники москва
Наши мастера оперативно устранят неисправности вашего устройства в сервисе или с выездом на дом!
Профессиональный сервисный центр по ремонту техники в Екатеринбурге.
Мы предлагаем: Сколько стоит отремонтировать сушильную машину Gorenje
Наши мастера оперативно устранят неисправности вашего устройства в сервисе или с выездом на дом!
Профессиональный сервисный центр по ремонту техники в Перми.
Мы предлагаем: Ремонт массажных кресел iMassage рядом
Наши мастера оперативно устранят неисправности вашего устройства в сервисе или с выездом на дом!
Профессиональный сервисный центр по ремонту техники в Чебоксарах.
Мы предлагаем: Ремонт видеокамер Samsung недорого
Наши мастера оперативно устранят неисправности вашего устройства в сервисе или с выездом на дом!
Предлагаем услуги профессиональных инженеров офицальной мастерской.
Еслли вы искали ремонт холодильников gorenje рядом, можете посмотреть на сайте: ремонт холодильников gorenje адреса
Наши мастера оперативно устранят неисправности вашего устройства в сервисе или с выездом на дом!
Предлагаем услуги профессиональных инженеров офицальной мастерской.
Еслли вы искали ремонт холодильников gorenje цены, можете посмотреть на сайте: ремонт холодильников gorenje рядом
Наши мастера оперативно устранят неисправности вашего устройства в сервисе или с выездом на дом!
Предлагаем услуги профессиональных инженеров офицальной мастерской.
Еслли вы искали ремонт холодильников gorenje рядом, можете посмотреть на сайте: ремонт холодильников gorenje
Наши мастера оперативно устранят неисправности вашего устройства в сервисе или с выездом на дом!
Профессиональный сервисный центр по ремонту техники в Уфе.
Мы предлагаем: Ремонт холодильников Zerowatt
Наши мастера оперативно устранят неисправности вашего устройства в сервисе или с выездом на дом!
Предлагаем услуги профессиональных инженеров офицальной мастерской.
Еслли вы искали ремонт холодильников gorenje рядом, можете посмотреть на сайте: ремонт холодильников gorenje
Наши мастера оперативно устранят неисправности вашего устройства в сервисе или с выездом на дом!
Профессиональный сервисный центр по ремонту Apple iPhone в Москве.
Мы предлагаем: ремонт айфона на дому в москве
Наши мастера оперативно устранят неисправности вашего устройства в сервисе или с выездом на дом!