Yritys haastattelu Suvanto care

Haastattelimme puhelimitse Suvanto caren toimitusjohtaja Antti Haukipuroa Rovaniemeltä. Suvanto care yritys tarjoaa ikäihmisille koti- ja laitoshoitotoon erilaisia teknisiä apuvälineitä. Heidän kautta saa mm. Sos- napin, joka paikantaa asiakkaan olinpaikan, hälyttää määrätylle henkilölle sekä hälyttää havaittuaan kaatumisen. Nykyisin hyödynnetään yhä enemmän erilaista teknologiaa hoitoalalla, joka luo turvallisuutta ikäihmisille kotona asumiseen. Sos- nappi on hyvä apuväline kotona asuvalle muistisairaalle ihmiselle, jos hän lähtee esimerkiksi kävelylle, niin omaiset saavat tiedon hänen olinpaikastaan. Usein muistisairaat eksyvät ja heitä on vaikea tavoittaa, tällaisen apuvälineen avulla edellä mainitut tilanteet helpottuvat. (Haukipuro 2017.)

 

Antti kertoi myös sänkyanturista, liikeanturista,sähkölaiteanturista,  jotka ovat kaikki kotia tarkoitettuja apuvälineitä, joissa on keskusyksikkö johon tietoa kerätään. Kerätty tieto saadaan toimitettua joko hoitohenkilökunnalle tai omaisille. Näistä apuvälineistä meillä oli vähemmän keskustelua, koska halusimme avata enemmän ovianturia.

 

Olimme yllättyneitä siitä, että markkinoilla ja etenkin täällä Lapissa on jo näinkin hyvin kehitettyjä apuvälineitä kotona asumisen tueksi.

 

Antti kertoi heidän mm.  laitteesta, joka asennetaan oveen ja sen myötä saadaan tietoa asiakkaan liikkeistä. Ovilaite laskee oven avaukset ja siitä saa tiedon puhelimeen.

Laitteiden avulla saa tietoa siitä, miten asiakas toimii arkena. Seurantajärjestelmän avulla kotihoitotyö helpottuu siten, että esim. muistisairaan vanhuksen seuranta voi hyvinkin olla tarpeen kartoittamaan muistisairauden vakavuutta. Varsinkin sairauden alussa on tällainen seurantalaite hyvä olla mukana kotihoidossa. Kuitenkaan laite ei yksinään toimi, vaan aina mukana pitää olla myös hoitoalan ammattilainen.

 

Suvantocaren laitteet ovat hyviä, jos omainen asuu kaukana muistisairaasta. He saavat reaaliaikaista tietoa sairastuneen liikkeistä puhelimeensa. Laitteet ovat hyvä tuki siihen, että muistisairas voi sairauden alkuvaiheessa asua kotonaan pitempään.

4 thoughts on “Yritys haastattelu Suvanto care

  1. Aivan loistavaa! Kiitos osoitteesta. Tämän tyyppistä ollaan etsitty jotta meidän ei tarvitse valvoa öitä anopin takia. Tänks!!!

  2. Hienoa, että ikäihmisten kotiasumiseen panostetaan tälläkin tavalla. Varmasti omaisille helpotusta tuovaa teknologiaa, kun ei tarvitse koko ajan kantaa niin suurtaa vastuuta muistisairaan liikkeistä.

Comments are closed.