Loukkaako jatkuva valvonta ja ihmisen liikkeen mittaus itsemääräämisoikeutta? Onko teknologia tuonut apua vai lisätyötä? Hyvä palvelu ja toimiva teknologia lähtee käyttäjän ja asiakkaan tarpeesta, kokemuksista ja odotuksista. Käyttäjän ja henkilökunnan osallistaminen on tärkeää, ja se että hälytysjärjestelmiä kehitetään käyttäjäystävällisemmiksi. Kehitystyötä tulee tehdä myös todellisissa käyttötilanteissa.
On otettava huomioon myös eettiset näkökohdat, sillä turvahälytinjärjestelmät ja kulunseuranta lisäävät valvontaa ja saattavat vaarantaa yksityisyyttä. Ihmisten elämän turvaksi ja helpottamiseksi on kehitteillä ja osin jo käyttöön otettukkin muun muassa automatiikkaa kodin turvallisuuteen ja ns. älykotejakin jo mainostetaan. (https://www.youtube.com/watch?v=6tCzDflmIWQ
http://www.gartner.com/newsroom/id/2839717) Aamulla kun lähdet kiireessä töihin ja unohdat kahvinkeittimen päälle, ilmoittaa automaatti kännykkääsi, että kahvinkeitin jäi päälle, mutta kotona kaikki on hyvin ja laite on jo sammutettu automaatin johdosta. Valot syttyvät automaattisesti päälle kun tulet kotiin ja sohvalla istuessa voit ohjailla vaikka saunan päälle. Kännykkäsi ilmoittaa, että 30 km:n päässä asuva mummi ei ole liikkunut kolmeen tuntiin ja ulko-ovikin on auki. Laite on jo tehnyt hälytyksen vartiontiliikkeeseen. (https://www.youtube.com/watch?v=SGjyLB6bjVU)
Sekä Sanomalehti Kaleva (http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kodin-alylaite-on-hakkerin-haaskaa-jaakaappi-voi-paatya-osaksi-palvelunestohyokkaysta/743386/), että iltasanomat (http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001804994.html) muistuttelevat artikkeleissaan kuitenkin älykotien vaaroista, jos älykodin verkkoa ei ole suojattu asianmukaisesti. Hakkerit voivat tunkeutua kodin verkkoon ja sitä kautta erilaisiin älylaitteisiin: jääkaappeihin, itkuhälyttimiin, web-kameroihin jne. Ja vaikka kotisi ei olisikaan varsinainen älykoti, edellämainittuine kodinhallintasovelluksineen, pelkästään verkkoon kytketty älytelevisio voi huonosti suojattuna joutua hakkeroinnin kohteeksi ja hakkeri voi päästä jopa suljetun television kameran kautta tarkastelemaan kotia ja sen asukkaita.
Kukkatolpan ja älykodin tapainen teknologia ei saa koskaan korvata ihmissuhteita tai johtaa yksinäisyyteen. Ihmistä ei oikeasti voi korvata vain teknologialla. Teknologia on haavoittuvainen ja niiden toiminta vaatii vielä paljon kehitettävää toimiakseen moitteetta. Mutta hyvällä suunnalla ollaan ja oikeasti elämää helpottavia ja turvaa tuovia ratkaisuja on jo saatavilla. Herää kuitenkin kysymys onko tuleva teknologia jopa ylihuolehtivaa ja jääkö käyttäjällä tarpeeksi omia oikeuksia? (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/20730/Suhonen_Liisa_Lamk_2007.pdf?se#page=33 SIVU 15)
Tosi hyvin kirjoitettu teknologia hyödyistä ja myös mahdollisista vaaroista. Hyvin otitte huomioon myös sen, että teknologia ei yksistään riitä, vaan jokainen tarvitsee myös sosiaalisia suhteita.
On mielenkiintoista, mihin kaikkeen kotona oleviin arkisiin asioihin voidaan teknologian avulla saada suvuvuutta. Toisaalta mietityttää, mitä tämä kaikki “helppous” tekee esim muistille. Pieni aivojumppa on aina tarpeen 🙂