Author Archives: hylik
Sovellus vai aktiivisuusranneke unen laadun tarkkailijana?
Unen merkitys ja unen laadun tarkkailu tuntuvat lisääntyneen erilaisten unisovellusten ja aktiivisuusrannekkeiden myötä. Unen merkitys päivittäiseen toimintakykyyn, urheilusuoritukseen ja henkiseen hyvinvointiin on kiistämätön.
Aikaisemmin aktiivisuusranneketta käyttäneenä, ole pohtinut sitä, kuinka todenmukaista tietoa aktiivisuusranneke antaa käyttäjän unesta ja unenlaadusta. Itse olen kokenut aktiivisuusrannekkeen antaman unenlaadun ja oman kokemukseni kuluneesta yöstä vastaavan toisiaan yllättävän hyvin.
Nyt olen tutustunut myös erilaisiin unen laatua mittaaviin sovelluksiin ja päätin verrata aktiivisuusrannekkeen ja unisovelluksen antamaa arviota unestani yhden yön verran.
Aktiivisuusrannekkeena käytössä oli polar loop, joka mittaa päivittäistä aktiivisuutta, askeleita, kalorinkulutusta, unta sekä antaa neuvoja, millä tavoin päivittäisen aktiivisuusmäärän saa täytettyä. Loopin käyttö on jäänyt vähälle, koska hoitotyössä ranneketta ei ole mahdollisuus käyttää. Mittari ei myöskään toimi ilman sykevyötä esimerkiksi pyöräillessä tai lastenvaunuja työntäessä.
Vertailuksi valikoitui Runtasticin Sleep better-sovellus, jonka luvataan muun muassa parantavan nukkumaanmenorutiineja, monitoroivan unen laatua, auttaman heräämään virkeämpänä älykkään herätyskellon avulla, sekä antavan neuvoja paremman unen saavuttamiseksi. Sovelluksesta sen verran palautetta, että ohjeissa kehotettiin laittamaan puhelin laturiin ja asettamaan puhelin laturissa yöksi tyynyn alle. Jossain vaiheessa yötä heräsin ja huomasin puhelimen olevan tulikuuma tyynyn alla, joten siirsin sen tyynyn viereen. Ajatus laturissa olevasta puhelimesta sängyssä on pidemmän päälle mielestäni melko vastenmielinen, joten tästäkin syystä vertailu jäi yhteen yöhön.
Vertailen siis ainoastaan sitä, miten sovellukset tulkitsivat uneni ja oliko tuloksissa eroja.
Sleep better antoi vasemmalla unen tehokkuudeksi 95 %, sleep better luki myös syvää ja kevyttä unta. Kevyen unen määrä oli melko runsasta Sleep betterin mukaan ja hereilläoloaikaa oli pitkin yötä, vaikka olin yön jälkeen todella levännyt ja virkeä.
Polar taas kertoo levollisen ja levottoman unen määrän, levollista unta polarin mukaan oli 83% ajasta. Jos tätä vertaa Sleep betterin antamaan unen tehokkuuteen, vaihtelu on kohtaisen suuri. Polarin flow-sovellus antaa kaksi erilaista näkymää yöstä, tuntinäkymän ja yhteenvedon yöstä.
Kun vertaa sovellusten piirtämiä käyriä yöstä, oma tuntuma on, että polarin piirtämä yön kulku vastaa enemmän todellisuutta, sillä en muista heräänneeni kuin kaksi kertaa yön aikana. Pohdinnan alle jäi, vaikuttiko Sleep betterin antamaan tulokseen myös samassa sängyssä nukkunut puoliso ja jossain vaiheessa yötä sänkyyn kömpinyt lapsi…? Itse pidän kokonaisuudessaan aktiivisuusranneketta parempana, käytännöllisempänä ja turvallisempana valintana unen laadun monitorointiin.
Henna Ylikitti, ryhmä 2
Urheilusovellusten avulla sohvaperunasta aktiiviliikkujaksi??
Erilaisia urheilua tukevia sovelluksia on saatavilla älylaitteisiin laaja valikoima. Voit valita erilaiseen urheiluun erilaisia sovelluksia, tai valita sovelluksen sisällä erilaisia urheilulajeja. Kun sovellukseen vielä liittää sykemittarin ja aktiivisuusrannekkeen, sekä suoritus, että arkitoimet ovat analysoitavissa ja tutkittavissa jälkikäteen. Saavatko erilaiset sovellukset ja rannekkeet ihmisen aktiivisemmaksi, vai tuoko se vain lisämaustetta liikkumiseen niille, jotka ovat jo kiinnostuneita urheilusta?
Bauerin ja Kriglstein ovat artikkelissaan vertailleet erilaisia juoksusovelluksia. Motivaatio urheiluun voi Bauerin ja Kriglsteinin mukaan olla joko sisäsyntyistä tai ulkoista. Erilaisten juoksusovellusten käyttämät motivaatiostrategiat Bauer ja Kriglstein ovat jakaneet kolmeen osa-alueeseen: musiikki ja puhuttu palaute, suorituksen visualisointi sekä kilpailu ja vertailu toisiin. Artikkelin perusteella voisi olettaa, että urheilusovellukset voisivat aktivoida Mattimeikäläisiäkin liikkumaan, kunhan jokainen löytää itselleen sellaisen sovelluksen, joka käyttää omaa motivaatiota tukevaa strategiaa.
Vastikään Iltalehti uutisoi suomalaisesta biohakkerista, joka oli pudottanut kymmenen kiloa pelkästään omaa elimistöään mittaamalla. Hänellä on jatkuvasti käytössään muun muassa älysormus, joka toimii aktiivisuusrannekkeen tavoin, ryhtianturi sekä biometrinen paita. Biohakkeri Teemu Arina kertoo jatkuvan mittaamisen kannustavan liikkumaan ja hoitamaan itseään paremmin. Toki voisi ajatella, että artikkelissa esitellyt mittauslaitteet voisivat myös jossain määrin muuttua ylimääräiseksi kuormitukseksi. Ruuhkavuosia elävälle perheenäidille pelkkä aktiivisuusrannekkeen käyttökin muuttuu helposti ahdistavaksi pakkopullaksi, kun aikaa ja voimia ei olisi ja mittari käskee juosta. Niin kuin taannoin ystäväni oli meillä käymässä ja hänen hieno rannekkeensa piippasi koko ajan, kysyin mikä sinulla hälyttää, sanoi hän olleensa liian kauan paikallaan… Kuittasi napin painalluksella rannekkeen hiljaiseksi. Ei sopisi minulle.
Ryhmä 2
Hylkeellä hyvinvointia muistisairaalle?
Japanissa kehitetyn Paro-hyljerobotin kerrotaan stimuloivan muistisairaiden ikääntyneiden vuorovaikutusta, puhetta, tunteita ja muistoja.
Paro sisältää paljon sensoreita ja muistia, joten se reagoi kosketukseen ja ääneen. Muistiliiton katsauksesta ilmenee, että muistisairaiden ihmisten kognitiivisten taitojen ylläpitäminen edistää muistisairaan ihmisen elämänlaatua ja yksinäisyyden kokemukset taas puolestaan heikensivät sitä. Itsekin Paro-hyljerobottia rapsuttaneena ja hellineenä voin todeta, että hyljerobotin kanssa touhutessa tulee tunne, kuin olisi aidossa vuorovaikutuksessa elävän olennon kanssa. Kansanterveystieteen tohtori Anna Forsmanin mukaan tutkimukset osoittavat, että sosiaalisten aktiviteetit hyödyntävät muistisairaita. Psyykkisen terveyden, elämänlaadun sekä tyytyväisyyden elämään nähtiin lisääntyvän sosiaalisia piirteitä sisältävien interventioiden myötä. Onko robotti kuitenkaan eettisesti oikea tapa lisätä muistisairaan hyvinvointia? Haittaako se, jos kyseessä ei olekaan oikea eläin, mutta vaikutukset ovat samat?
Hoivatyön apuna käytetään erilaisia robotteja mm. lääkejakelurobotteja, tavarankuljetusrobotteja, niillä on selkeä yksittäinen, hoitajan työtä helpottava tehtävä, joita ne toteuttavat ohjelmoidusti. Paro-hylje on taas suunniteltu enemmän asiakkaan hyvinvoinnin tukemiseen. Paron myötä on myös herännyt keskustelua siitä, onko hylkeellä tarkoitus korvata ihmiskontakti muistisairaan elämässä. Savon sanomien artikkelissa korostetaan sitä, että Paro on vain lisä hoitajan työssä. Tutkimus osoittaa, että Paro voisi jopa lisätä henkilökunnan halua kommunikoida muistisairaan kanssa.
Robotiikan hyödyntäminen muuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon valvontatyön luonnetta ja korostaa terveysteknologian roolia sekä teknologian oikeaa kohdennusta ja turvallista käyttöä, toteaa Valvira hyvinvointialan robotiikan tilannetta ja mahdollisuuksia koskevassa lausunnossaan. Ammattimaiseen osaamiseen tulee lisää vaatimuksia ja henkilöstön osaamista on arvioitava monipuolisemmin. Teknologiaan kytkeytyy erilaiset tietojärjestelmät ja niiden hallittavuus tulevat nousemaan keskiöön myös viranomaistyössä. Laitteet, tarvikkeet, ohjelmistot ja tietojärjestelmät liittyvät yhteen ja kytkeytyvät ammattimaiseen käyttöön ja potilas- ja asiakasturvallisuuteen. Onko tällä hetkellä olevat järjestelmät valmiita tähän? Riittääkö työntekijöiden aika ja mielenkiinto uuden opetteluun? Entä muutosvastarinta?
-Ryhmä 2-
Taskumallinen Medical Tricorder
Onkohan minulla flunssa, vai olenkohan vain väsynyt? Ettei vaan olisi matala hemoglobiini? Ei jaksaisi lähteä terveysasemalle, ensin jonottamaan sairaanhoitajalle mittauksiin ja sitten vielä erikseen lääkärille diagnoosia varten. Oilisipa joku kehittänyt sitä Star Trekin lääkärin Leonard McCoyn käyttämää laitetta, jolla voi välittömästi saada tiedot terveydentilasta ja diagnosoida sairauksia. Olisihan se hassua sellaiseen törmätä. Vai olisiko?
Hassua tai ei, mutta Medical futurist nettisivujen mukaan tällaista Medical Tricorderiksi kutsuttua laitetta saatetaan hyvinkin pian käyttää tulevaisuudeessa. Medical Tricorderiin uskotaan jo niin voimakkaasti, että sen kehittämiseen ollaan järjestetty erikseen kilpailu, jossa palkintona jaetaan 10 miljoonaa dollaria. Kilpailijoita haastetaan innovoimaan laite, jonka avulla käyttäjä saa itsestään luotettavaa terveystietoa ajasta ja paikasta riippumatta. Laitteen avulla saataisiin tärkeimpiä elintoimintoja mittaavia tuloksia kuten verenpaine, hengitysnopeus ja lämpötila. Lisäksi laite keräisi suuria määriä tietoja terveydentilasta langattomien antureiden, kuvantamistekniikoiden ja kannettavien, ei-invasiivisten laboratorioratkaisujen avulla. Laite kykenee diagnosoimaan 12 eri sairautta.
Langattoman tekniikan käyttöä terveydentilaa mittaavien laitteiden yhteydessä ollaan otettu jo käyttöön. Tästä esimerkkinä Quardio Arm-langaton verenpainemittari, jossa mansetti kiinnitetään käteen ja älypuhelimen sovellus tallentaa langattomasti mittaustulokset älypuhelimeen. Sama yhtiö on kehittänyt myös langattoman ekg-laitteen kuluttajan käyttöön
Harva maallikko on kuitenkaan kykenevä tulkitsemaan ekg-muutoksia itse, joten käyttömahdollisuudet rajoittuvat lähinnä sykemittarin kaltaiseen käyttöön. Jos tällaiset sovellukset saataisiin tarvittaessa liitettyä esimerkiksi Kanta-palveluun, mittareiden tuloksia voisi hyödyntää jatkossa myös diagnostiikassa ja etälääkäripalveluissa. Käytännössä suuri osa Medical tricorderin käyttöön tarvittavasta teknologiasta on jo kehitetty.
Tulevaisuus tuo tullessaan terveydenhuoltoalalle uutta teknologiaa, yllättävän nopealla aikataululla. Uusia innovaatioita on jo oven takana koputtelemassa ja kaikkea uutta lääkäreiden ja hoitajien työn avuksi on jo kehitetty. Asiantuntijatkin uskovat, että tulevaisuudessa biosensoreiden avulla voidaan kerätä reaaliaikaista tietoa potilaiden vitaalielintoiminnoista tai vaikka unen laadusta ja nähdä tulokset jatkuvasti suoraan potilastietojärjestelmistä. (https://www.sitra.fi/blogit/sensoriteknologia-tulee-terveyteen-olemmeko-valmiita/)
Amerikkalaisen fysioterapia yhdityksen PTinMotionin julkaisemassa artikkelissa Health Care Technology Today muistutetaan siitä, että edistysaskeleet teknologian kehittymisessä ovat vasta alussa ja suurimmat muutokset vielä edessäpäin. Suomalaisessa lääkärikirja Duodecimissä pohdittiin myös teknologian tuomia uhkia. Suurin uhka ja käyttöönoton este uudelle teknologialle on tietoturva, yhteiset toimivat järjestelmät ja se miten saamme “hyökkäykset” ja “kaappaukset” poissuljettua.
Innovaatioihin ja kehitykseen tulisi saada mukaan myös itse käyttäjät. Voi kuinka mehukkaita ideoita työntekijöiden kahvihuonekeskusteluissa lentääkään. Kunpa ne kaikki saataisiin kiinni ja mukaan uuteen teknologiaan sillä mikään ei ole enään mahdotonta. Onkohan ideointi myös Medical Tricorderiinki alunperin lähtenyt kahvikupin ääressä vietetyn viisitoistaminuuttisen hengähdystauon aikana?
-Ryhmä 2-