Katkeamaton lääkehoidon prosessi

 

Työpaikassani on osalla osastoista jo otettu käyttöön ja lopuilla tullaan ottamaan syksyn aikana käyttöön katkeamattoman lääkehoidon prosessi (closen loop medication administration). Syy miksi tähän asiaan on kiinnitetty huomiota, on varmaankin lähtöisin siitä, että työpaikan vahinkoilmoituksista 25% liittyi lääkehoitoon vuonna 2016. Yhdeksi keskeisimmäksi riskiksi oli noussut tiedonkulku. Tästä lähtien lääkehoito kirjattaisiin vain käytössä olevan sähköisen kirjausjärjestelmän lääkehoito-osioon. Katkeamattoman lääkehoidon prosessi menee jossain vaiheessa niin pitkälle, että siihen otetaan mukaan automaattinen annosjakelu ja lääkkeiden, potilaiden ja hoitajien viivakoodien hyödyntäminen.

 

Uutena asiana käytössä olevassa tietojärjestelmässä lääkehoito-osiossa saa lääkkeenjako- ja lääkkeenanto-näkymät. Kun jaetaan/annetaan potilaalle lääkkeet, valitaan ensin valikosta potilas ja sitten aikaväli mitkä lääkkeet halutaan jakaa/antaa. Lääkkeenjaossa on olemassa eri tilatietoja mistä voi päätellä esimerkiksi onko lääkkeenjaon jälkeen tullut lääkemuutoksia tai onko jako jäänyt kesken. Kaikki muutokset mitä potilaan lääketietoihin tehdään, näkyvät heti lääkkeenjako-näkymässäkin. Riippumatta siitä onko kyse lääkkeenjaosta vai lääkkeen annosta lääkerivillä näkyy seuraavat tiedot:

  • lääkkeen annostus
  • interaktiotieto
  • tieto jos lääkemääräys on uusi tai muuttunut
  • tieto jos lääke on esilääke, huume tai pkv-lääke
  • lääkkeen määrääjä huume tai pkv-lääkkeiden kohdalla
  • tieto lääkkeen vaihtokiellosta
  • laimennusnesteen tiedot
  • viimeisin antokirjaus
  • lisätieto tai huomautus-kentän tieto
  • käyttötarkoitus/aloituksen syy

Kuva: http://cstproject.ca/news/closed-loop-medication-management-safety-win 14.9.17

 

 

Jonkun kerran käyttökokemuksen perusteella olen tykästynyt uuteen lääkehoito-osioon. Pidän siitä, että siinä valtuutettaisiin lääkärit tekemään lääkemääräykset suoraan lääkehoito-osioon, joten jo siinä vaiheessa jää yksi väärinkäsityksen mahdollisuus väliin. Samalla lääkäri itse näkee heti lääkemääräystä tehdessään mahdolliset lääkeinteraktiot, joten lääkemuutoksen voi tehdä kerralla oikein ilman, että sairaanhoitaja joutuu tekemään tarkistussoittoa. Lisäksi lääkkeen annossa virheiden määrät pienenevät koska uudessa ohjelmassa näkee selkeämmin mitkä lääkkeet menevät kyseiseen kellon aikaan. Ja koska lääkehoito muuttuu paperittomaksi, niin lääkehoito on aina ajantasalla, eikä virheitä tapahdu sen takia, että lääkemääräys olisi unohdettu tehdä tai lääkekortti unohdettu tulostaa.

 

Lähteet:

http://cstproject.ca/news/closed-loop-medication-management-safety-win

ppshp intra

ICT-päällikön haastattelu

Kuka olet ja missä työskentelet?

Nimeni on Suvi Alatalo ja työskentelen kolmatta vuotta Coronaria Hoitoketju Oy:n ICT-päällikkönä. Toimin konsernin ICT-tiimin esimiehenä ja johtoryhmän jäsenenä.

 

Mitä kertoisit yrityksestäsi niille ihmisille, kenelle se on uusi tuttavuus?

Coronarian tarina sai alkunsa vuonna 1988, kun neljä nuorta oululaista lääkäriopiskelijaa keksivät ruveta tuottamaan erilaisia oppaita lääkäreiden työtä helpottamaan ja myymään niihin mainostilaa saadakseen rahaa kurssimatkaansa varten.

Koska oppaat osoittautuivat erittäin hyödyllisiksi lääkäreille, niiden suosio kasvoi ja samalla kasvoivat tuototkin. Nuoret yrittäjät eivät kuitenkaan nostaneet tuottoja itselleen vaan pitivät ne firmassaan. Varsin nopeasti liiketoiminta kasvoi myös muille toimialoille.

Coronariassa on alusta lähtien uskallettu haastaa vallitsevia toimintamalleja ja pohtia, miten eri asioita voisi tehdä paremmin tai järkevämmin. Se on osoittautunut erinomaiseksi tavaksi toimia, ja tuonut selkeää kilpailuetua jäykkiin ja suuriin toimijoihin nähden.

Sama kriittisyys ja ennakkoluulottomuus on myös rohkaissut yrityksen omistajia kasvattamaan liiketoimintaansa silloinkin, kun muut ovat epäröineet. Riskejä on uskallettu ottaa, virheistä on pyritty oppimaan ja onnistumista iloitsemaan.

Tänä päivänä Coronaria on yksi Suomen merkittävimmistä terveydenhuollon yrityksistä, ja suurimmista toimijoista ainoa, joka on täysin suomalaisessa omistuksessa. Tuotamme korkeatasoisia hoiva-, kuntoutus- ja terveyspalveluja mahdollisimman lähellä niiden käyttäjiä. Terveyssektorin henkilöstöpalveluissa Coronaria on Pohjois-Suomen markkinajohtaja ja listoillamme on yli 2000 sitoutunutta ammattilaista. Tehtävämme Coronariassa on rakentaa Suomeen uudenlaista terveydenhuoltoa, josta hyötyvät kaikki: asiakkaat saavat parempaa hoitoa, henkilöstö voi paremmin ja yhteiskunta säästää rahaa. Ja tulokset kertovat, että olemme siinä myös onnistuneet: niin asiakkaidemme kuin henkilöstömme tyytyväisyys on huippuluokkaa, ja toimintamallimme on tuonut huomattavia säästöjä asiakkaillemme.    

 

Mikä on työnkuvasi?

Vastaan ICT:sta, laadusta ja kehittämisestä yhdessä tiimini kanssa. Pelitermejä käyttäen työssäni on tärkeää ymmärtää, millaisella pelikentällä me toimimme, millä strategialla peliä pelataan, millaisilla työkaluilla joukkueemme menestyy, tunnistaa mitä voisimme tehdä vielä paremmin ja kuinka kaikki tämä saadaan paketoitua asiakkaita hyödyttäväksi palveluksi. Tätä ei voi tehdä yksin, vaan yhdessä tiimin, liiketoiminnan, toimittajien ja asiantuntijaverkoston kanssa.

 

Minkälaista roolia hyvinvointiteknologia esittää päivittäisessä työssäsi?

Päivittäisessä työssäni hyvinvointiteknologia näyttäytyy useimmiten erilaisten kehitysprojektien muodossa, missä tavoitteenamme on parantaa asiakkaan palvelukokemusta. Kehitysprojekteissa parannetaan aina jotakin prosessia ja mietitään miten sen voisi tehdä uudella tavalla. Käytännössä tämä tarkoittaa prosessien kehittämistä eri teknologian keinoin, kuten uusien toiminnallisuuksien kehittämistä tai muodostamalla erilaisilla teknologisilla ratkaisuilla uusia prosesseja.

Mikä on viimeisin projekti mikä liittyi hyvinvointiteknologiaan?

Olemme pohtineet, kuinka saisimme tuotettua palveluita laadukkaasti asiakkaille, jotka eivät halua liikkua palveluiden perässä pitkiä matkoja. Palveluiden tuottamisessa on pilotoitu etäteknologian erilaisia sovelluksia, joiden avulla terveydenhuollon ammattilainen on saatu lähemmäksi asiakasta. Etäpalveluiden hyödyntämisestä terveydenhuollossa on tutkittu ja puhuttu vuosikymmenien ajan. Tutkimustulokset ovat olleet poikkeuksetta positiivisia, mutta käytännön toteutukset ovat mielestäni jääneet varsin laihoiksi. Uskon, että tähän saadaan muutos kehittämällä prosesseja yhdessä asiakkaiden kanssa ja hyödyntämällä teknologian suomia mahdollisuuksia hieman innovatiivisemmin. Sensoriteknologiaa olemme hyödyntäneet asiakkaiden kotona asumisen tukemisessa. Perinteinen turvapuhelin on korvattu älykkäillä ovihälyttimillä ja sensoripohjaisella teknologialla pystytään tunnistamaan automaattisesti, mikäli kotona asuva henkilö saattaisi tarvita apua.  Asiakkaiden toimintakykyä ja aktiivisuutta kuvaavia tietoja nähdään hyvinvointiraporteilla, joiden avulla kotona asumista tukevia seikkoja voidaan asiakaskohtaisesti säätää ja kehittää.

Minkälaisia muutoksia oletat lähivuosina tapahtuvan hyvinvointiteknologiassa?

Uskon että erilaiset oppivat tekoälysovellutukset tulevat mahdollistamaan sosiaali- ja terveydenhuollon tietovarantojen uudenlaisen hyödyntämisen. Niiden avulla voidaan kehittää ennakoivaa terveydenhuoltoa, suunnitella erilaisia hoito- ja palvelusuunnitelmia, tehdä päätöksiä tai hakea niille vahvistusta ja korvata kokonaan osa nykyisistä työtehtävistä.

 

 

 

 

Jawbone up3

Tämä on tuote joka ei ole uusimmasta päästä, mutta mielenkiintoisen ja toimivan siitä tekee kaiken teknologian lisäksi kaunis ulkonäkö.

Jawbone Up3 Sand Twist Heart Rate Activity + Sleep Tracker - Gold

Kuva lainattu: https://www.terapeak.com/worth/jawbone-up3-sand-twist-heart-rate-activity-sleep-tracker-gold/371690547131/

 

Jawbone up 3 on aktiivisuusranneke joka sensoritekniikan avulla mittaa askelten määrää, kuljettua matkaa, energian kulutusta, unen laatua ja sydämen sykettä liikkeessä ja levossa. Jawbone-ranneke synkronoidaan älypuhelimeen ladattavaan ilmaissovellukseen, joten puhelimen avulla pystyt tarkastelemaan päivän aikana mitattuja asioita. Kun Jawbonen käytön aloittaa, voi eri mittareille laittaa tavoitteita, esimerkiksi askelmäärä-tavoite vuorokaudelle tai unen määrä, lisäksi ohjelmaan voi säätää ajan, minkä välein se muistuttaa liikkeelle lähdöstä, jos on unohtunut paikoilleen liian pitkäksi aikaa. Puhelimen avulla tietoja voi selata vuorokauden, viikon tai kuukauden ajalta, tulokset näkyvät selkeinä kaavioina.

Jawbone mittaa sydämen sykkeen suoraan ranteesta, joten sen avulla saat treenaamisestakin tietoja sykemittarin tavalla. Kun sovellukseen muutaman kerran kertoo, minkä urheilusuorituksen aikana kyseinen sykekäyrä tuli, niin se oppii erottamaan, milloin pelaat jalkapalloa tai milloin olet kuntosalilla.

Myös unesta saat puhelimeesi kaavion. Kaaviosta selviää kellon aika, milloin on nukahtanut, käynyt hereillä ja herännyt. Samalla kaaviosta näkee eri unen laadun määrät minuutteina. Siihen voi myös ajoittaa herätyksen kevyen unen vaiheeseen. Jos todella haluaa panostaa hyvinvointinsa seuraamiseen, niin sovelluksen avulla voi pitää myös ruokapäiväkirjaa.

image

Kuva lainattu: http://mobilizepnw.tumblr.com/post/89087167924/up24-activity-tracking-becomes-a-family-affair

 

 

Jawbone up3 sisältää myös smart coachin, joka antaa ohjeita ja kommentteja liittyen tekemiisi valintoihin tai suorituksiin mitä se on mitannut. Esimerkiksi se saattaa muistuttaa veden juomisesta, unen puutteesta tai mitä vaikutuksia on kun askeleiden määrä on vuorokaudessa tarpeeksi korkea pitemmän aikaan.

Itse hankin rannekkeen silloin auttamaan seuraamaan omaa unen laatua ainaisen väsymyksen johdosta. Siihen toimintoon juoduin hieman pettymään, koska omien muistikuvien mukaan olin herännyt yön aikana useamman kerran entä mitä ranneke näytti. Tosin silloin oli pikkuvauva-vuodet menossa, että ehkä heräämiset ovat tapahtuneet niin syvässä väsymyksessä, että pulssi ei ole paljoa noussut, vaikka on itkevää lasta välillä yön aikana hoitanutkin. Muuten kyllä sykeseuranta urheilusuorituksen aikana vaikutti uskottavalta, kun vertaili maksimisykkeitä jo aikaisemmin mitattuihin tuloksiin saman lajin parissa. Se mikä miellytti minun silmääni, oli Jawbone up 3n korumainen ulkomuoto. Periaatteessa ranneketta ei tarvinnut ottaa pois ranteesta, vaikka pukeutuikin välillä juhlallisemmin.

 

Pregnancy + sovellus (Tehtävä 3)

Viimeisen vuoden olen ollut kotona hoitamassa esikoistamme. Seuraavan lapsemme laskettu aika on tammikuussa 2018 joten oma elämäni pyörii tällä hetkellä vahvasti lasten ympärillä. Aiemmassa kirjoituksessa kirjoitin Doplerista ja tässä viimeisessä tehtävässä ajattelin hieman avata millaisen puhelin sovelluksen raskaana oleva voi puhelimelleen halutessaan ladata.

Latasin puhelimeeni Pregnancy + sovelluksen muutama viikko sitten. Käyttäjiä tällä sovelluksella on noin 12miljoonaa maailman laajuisesti ja se on saatavilla ainoastaan englannin kielellä. Sovellus on raskauden ensimmäisen kolmanneksen ajan täysin ilmainen, jonka jälkeen sovellus muuttuu maksulliseksi. Kirjautuessa sovellukseen ilmoitetaan tulevan lapsen laskettu aika, minä ilmoitin lasketuksi ajaksi 16.1.2018 jolloin sovellus laskee automaattisesti kuinka pitkälle raskaus on edennyt ja kuinka paljon on jäljellä. Sovelluksen etusivulta voi lueskella kiinnostavia kirjoituksia tai toisten kirjoittamia blogeja jotka ovat itselle ajankohtaisia. Lasketun ajan mukaisesti voi seurata oman vauvan kehitystä kuvina ja mittaustuloksina. Tällä hetkellä olen raskausviikolla 20 joten vauvani vastaa kooltaan mangoa. Sovellukseen voi ladata omia mittoja mm painon ja sitä voi seurata raskauden edetessä.

Sovellukseen voi merkata tulevat neuvolat tms raskauteen liittyvät menot, joista sovellus ilmoittaa ajankohdan lähestyessä. Sovelluksen avulla voi myös miettiä tulevan lapsen nimeä, mutta koska sovellus on englannin kielinen ei suomalaisia nimiä löydy listasta. Listalta on mahdollista valita mm. kiinalaisia, brasilialaisia tai amerikkalaisia nimiä. Suomalaisten nimien listaa siis odotellessa. Sovelluksessa on myös päiväkirja sekä paljon tietoa liikunnasta, ruokavaliosta sekä synnytyksestä.

Mikäli haluaa maksaa 4,49 euroa ylimääräistä on mahdollista saada sovellukseen lisää luettavaa, elokuva, potkujen laskuri, supistusten laskuri, synnytyssuunnitelma sekä sairaalan pakattavan laukun pakkaamisen ohjeet.

Mielestäni tällainen sovellus on hauska ja siitä on mukava seurata vauvan kehitystä mutta pärjäisin kyllä ilmankin. Mielestäni sovellus on hieman kömpelö eikä lisämaksusta saadut palvelut ole mielestäni mitenkään kummoisia. Jos odottaisin ensimmäistä lasta niin sovellukselle olisi varmastikin enempi käyttöä. Tällä hetkellä käytän sovellusta maksimissaan ehkä kerran viikossa. Tarkoitus ei ole jatkaa maksullisessa versiossa kun ensimmäinen kolmannes päättyy.

Käyttäjät ovat antaneet sovellukselle arvosanan 4,5/5. Pääosin käyttäjät ovat siis tykänneet sovelluksesta, suomalaiset ovat paljon kommentoineet sovelluksen maksullisuudesta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.

 

Lähteet:

https://itunes.apple.com/fi/app/raskaus/id505864483?l=fi&mt=8

-Karoliina Lappalainen

Tehtävä 3

Astma Applikaation ja uuden pef-mittauslaitteen kehittäminen.

 

Musiikki 0.00 – 0.47  -Kai Engel periculum, lähde: http://freemusicarchive.org/
Ääniefekti 0.47 – 0.51  -33523_jobro Big Boom, lähde: https://freesound.org/
Musiikki 0.51 – 1.11  -Scott Holmes Empires, lähde:http://freemusicarchive.org/

Kehonkoostumusmittari inbody – Loppuraportti/videopresentaatio

INBODY 770 – KEHONKOOSTUMUS

Pelkkä painon mittaus ei kerro riittävästi henkilön ravitsemustilasta tai kunnosta. InBody-mittauksella saadaan visualisoitua kehon koostumuksen ja kehon sisäiset muutokset. Työterveydessä, terveydenhuollossa, PT-toiminnassa ja fysioterapiassa tarvitaan välinettä, jonka avulla nähdään pintaa syvemmälle helposti ja tasalaatuisesti. InBody-mittauksella saadaan aikaan muutakin, kun painon määrä, joka voi heitellä vuorokauden ajasta ja muista seikoista johtuen. InBodyn toiminta perustuu todellisten muutosten havaitsemiseen erityisesti lihasmassan määrän suhteen, rasvaprosentin ja viskeraalirasvan suhteen.

Mittaustulokset

BIA (Bioelectrical Impedance Analysis) on InBody-laitteissa käytettävä menetelmä kehon koostumuksen mittaamiseen. Menetelmä perustuu pienen sähkövirran johtamiseen kehon läpi. Koska vain kehon sisältämä vesi johtaa sähköä, voidaan kehon koostumus laskea mittaamalla kehon impedanssia, eli sen sähkövirralle aiheuttamaa vastusta. Menetelmän etuina ovat turvallisuus, nopeus, luotettavuus ja helppous. Aiemmat BIA-menetelmää käyttäneet laitteet eivät ole kyenneet luotettavasti erottamaan solun sisäistä ja ulkoista vettä toisistaan, mikä on rajoittanut niiden käyttöä potilailla, vanhuksilla, lapsilla ja urheilijoilla. InBody-laitteissa ongelma on ratkaistu käyttämällä tekniikkaa, jossa kehon koostumus mitataan segmentaalisesti viidessä osassa käyttäen monitaajuista sähkövirtaa. Tämän validoidun tekniikan ansiosta InBody-laitteet eivät tarvitse tulosten muodostamiseen empiiristä arviointia, jota muut BIA-menetelmää käyttävät laitteet käyttävät kompensoidakseen mittauksen epätarkkuutta.

Kehon mittaaminen segmenteittäin on tärkeää tarkan mittaustuloksen saavuttamiseksi. Tämä johtuu siitä, että eri kehon osilla (esim. keskivartalo vs. käsi) on erilainen impedanssi. InBody-laitteet mittaavatkin kehon viidessä eri sylinterissä niin, että jokainen osa mitataan toisistaan riippumatta. Tällöin mittaustulos on tarkka ja laite pystyy tunnistamaan kehon muodon, mikä ei olisi mahdollista ilman segmentaalista mittausta.

InBody-laitteiden käyttämä sähkövirta on vaaraton. Laitteiden turvallisuus on todistettu tieteellisin tutkimuksin. Kuitenkaan esimerkiksi sydämentahdistimen tai muun vastaavan laitteen kanssa InBodylle ei saa astua. InBody-mittaukseen ei voi osallistua raskaana olleessaan.

Tarkimman mahdollisen mittaustuloksen saavuttamiseksi tulisi noudattaa seuraavia ohjeita:

1. Mittaus suoritetaan tyhjällä vatsalla.

2. Mittaus suoritetaan vähintään kaksi tuntia ruokailun jälkeen.

3. Käy wc:ssä ennen mittausta, virtsarakon tulisi olla mahdollisimman tyhjä.

4. Vältä mittauksen suorittamista kuukautisten tai virtsaneritystä lisäävän lääkekuurin aikana.

5. Ei kuntoilua, saunomista tai suihkussa käyntiä ennen mittausta.

6.Ole seisaallasi vähintään 5 min ennen mittausta.

7. Talvella ole lämpimässä 20 minuuttia ennen mittausta.

8.Oikean painon mittaamiseksi riisu painavat vaatteet ja korut yms.

9. Seurantamittaukset tulisi suorittaa aina mahdollisimman samanlaisissa olosuhteissa.

InBody770-tulokset sisältävät seuraavat muuttujat:

· Kokonaispaino (kg)

· Kehon rasvaton massa (kg)

· Lihasmassa (kg)

· Rasvakudoksen määrä (kg)

· Rasvaprosentti (%)

· Kehon nesteet/vedet (solun sisäiset / solun ulkoiset) (l)

· Painokontrollitavoite (kg)

· Lihastasapaino (kädet, jalat ja keskivartalo)

· Raajojen puolierot

· Vyötärö-/lantiosuhde (WHR)

· Segmentaalinen lihasjakauma (kädet, jalat, keskivartalo)

· Perusaineenvaihdunta (kcal)

· Kehon painoindeksi (BMI)

· Kehon solupaino (kg)

· Kehon vaihekulma

· Viskeraalirasva (sisäelimien ympärillä olevan rasvan pinta-ala).

· Mittaushistoria.

Omakohtaiset kokemukset InBodystä ovat positiivisia. Tosin testit on tehty hieman vanhemmalla mallilla, joten vielä on kehitysaskelia sen jälkeen otettu. Minut on testattu InBodyllä kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran tulokset etenkin sisäelimiä ympäröivän rasvan suhteen olivat hälyttäviä. Testaus saikin herätetty tarvittavan määrän intoa ja seuraava testi olikin jo tyydyttävä.

Olen toiminut myös muutaman kerran testaajana. Kokemukset testaajana toimijana ovat hieman kaksijakoiset. Kun testattiin isoa joukko, tuli odotusajoista melko pitkät. Toinen seikka minkä panin silloin merkille, oli se, että ylävartalosta rotevien naisten tulokset olivat usean testattavan mielestä harhaanjohtavia. Monesti jalkojen lihasvoima oli aivan mitätön, vaikka muuten testaten se oli kiitettävä. Voiko olla niin, ettei sähkövirta pääse kulkemaan ylävartalon läpi riittävän hyvin, jos on isot rinnat. Toki nämä testit ja kommentit ovat vanhemmalla mallilla tehtyjä, joten todennäköisesti tästäkin on jo päästy yli.

InBody mittaus sopii kaikille omasta kehostaan kiinnostuneille henkilöille. Lisäksi se on oiva apuväline niin terveydenhoidon kuin liikunnan ammattilaisille. Tuloskortteja ei kannata ilman ammattilaista tulkita kovin tarkkaan. Vain ammattilainen osaa kaivaa niistä esille kunkin asiakkaan kohdalla tärkeimmät asiat. Mikä on ensiarvoisen tärkeä kehittämisen kohde ja mikä toisarvoinen. Kuinka pitkät suunnitelmat tarvitaan toimintakykyä ja fyysistä kuntoa parantaakseen.

Nämä asiat selviävät InBody-mittauksen avulla ja ne näkyvät myös asiakkaalle jäävästä tuloskortista.

PERUSTIEDOT: Mitattavan perustiedot: ID, ikä, pituus, sukupuoli ja mittausajankohta.

KEHONKOOSTUMUS: Osio kertoo, mistä mitattu paino koostuu. Kehon vesi: kehon kokonaisnestemäärä sisältäen sekä solun sisäisen (ICW) että ulkoisen (ECW) veden. Proteiinit: proteiinit ovat lihasten ja ihon pääainesosa. Normaalialueen ylitys johtuu tyypillisesti suuresta lihasmassasta. Mineraalit: mineraaleja on sekä luissa (n. 80%) että kehon nesteissä (n. 20%). Kuten raporttilomake kertoo, mineraalien tulos perustuu arvioon, sillä mineraaleja ei voida mitata suoraan bioimpedanssilla. Mineraalien määrä korreloi tutkimusten mukaan lihasmassan kanssa, josta mineraalien tulos johdetaan. Normaalialueen alle jäävä tulos, erityisesti riskiryhmään kuuluvilla, on hyvä viite luuntiheysmittauksen tarpeesta. Rasvamassa: ihonalaisen, sisäelinten ja lihasten sisäisen rasvan kokonaismäärä kiloina. Paino: rasvaton massa + rasvamassa. Laitteen asetusvalikosta on mahdollista vähentää mitattavan vaatteiden paino tarkimman tuloksen saavuttamiseksi.

Kehon koostumuksen normaalialueet saman pituiselle ja samaa sukupuolta olevalle henkilölle näkyvät mittaustulosten alla suluissa.

LIHAS-RASVADIAGNOOSI: Diagnoosissa verrataan kokonaispainon, lihasten painon ja rasvan painon suhdetta. Janan pituus kertoo painon suhteessa saman pituisen henkilön viitearvoon (100%).Muutokset kehon koostumuksessa voidaan nähdä lihas-rasvadiagnoosissa, vaikka paino ei muuttuisi merkittävästi.

PAINODIAGNOOSI: Painodiagnoosiin on koottu yhteen yleisimmät painonhallinnassa käytetyt tulokset: – painoindeksi (kg/m2), oletuksena käytetty normaaliarvo (mahdollista muokata laitteen asetuksista): 18,5-25,0 – rasvaprosentti, normaaliarvot: miehet < 20 %, naiset < 28 %. Huom: Jos lihasmassaa on runsaasti, painoindeksin normaalialue saattaa ylittyä, vaikka tarvetta painonpudotukseen ei olisi. Siksi usein on hyödyllisempää painottaa lihas-rasvadiagnoosin tulosta.

LIHAS- JA VESITASAPAINO: Lihastasapaino Lihastasapainon ylin jana kuvaa rasvatonta pehmytkudosmassaa (kg) suhteessa henkilön ideaalipainoon. Alempi palkki suhteuttaa rasvattoman massan (prosentteina %) henkilön nykyiseen painoon. Normaalirakenteisella henkilöllä palkit ovat suunnilleen yhtä pitkiä.

Segmentaalinen vesitasapaino (ECW/TBW) Ilmoitetut lukemat ovat suhdelukuja (solun ulkoinen vesi jaettuna koko kehon vedellä) eri kehon osissa. Taulukosta näet, jos jossakin kehon osassa on nestekertymää / ödeemaa, joka näkyy muita kehon osia suurempana arvona.

Normaali suhdeluku kehon vedelle on noin 0.38. Turvotuksessa, eli ödeemassa, solun ulkoisen nesteen osuus kasvaa ja nostaa siten suhdelukua. Yli 0.40:n arvo kehon vesitasapainolle tulkitaan InBody-raportissa ödeemaksi. Vastaavasti normaalialueen alittava arvo kertoo nestehukasta.

Suuren lihasmassan omaavilla normaaliarvo on hieman pienempi, koska lihassolujen kasvaminen kasvattaa solun sisäisen nesteen osuutta.

Poikkeava vesitasapaino voi johtua lukuisista syistä, esimerkiksi: nestetasapainoon vaikuttavista lääkkeistä, sairaudesta, sydämen vajaatoiminnasta tai muusta elimistön häiriöstä, istumisesta tai seisomisesta pitkään samassa asennossa, suolaisen ruoan syömisestä, kuukautiskierrosta, raskaudesta, raskaasta harjoittelusta tai saunomisesta Muita yleisiä syitä normaalia korkeampaan nesteindeksilukuun ovat: 1. aliravitsemus vanhuksella, jolloin solut pienenevät ja solun ulkopuolelle kertyy vettä 2. sarkopenia, eli vanhuusiän lihaskato ja siihen liittyvä lihavuus. Lihavuudesta kärsivät ihmiset saavat yleensä korkeamman nesteindeksiarvon, koska rasvasoluissa on vähemmän solun sisäistä vettä kuin lihassoluissa.

MITTAUSHISTORIA: Mikäli vanhat testitiedot löytyvät IDlläsi voidaan tuloksia verrata keskenään.

INBODY-PISTEET: InBody-pisteet (aiemmissa laitemalleissa fitness-indeksi) kuvaa kehon rakennetta ja vahvuutta. Tulokseen vaikuttavat lihas- ja rasvamassat suhteessa niiden viitearvoihin. Liian pieni tai liian suuri rasvaprosentti laskee pistemäärää. Suurempi pistemäärä tarkoittaa vahvempaa / lihaksikkaampaa kehon rakennetta. Normaalialue 70-90 pistettä. Lihasmassan ollessa poikkeuksellisen suuri, voi arvo nousta yli 100 pisteen. Pisteitä seuraamalla näet tiivistettynä, mihin suuntaan kehosi rakenne muuttuu.

VISKERAALIRASVA: Tulos kertoo sisäelinrasvan määrän (ns. viskeraalinen rasva), joka on olennainen terveysmittari. Arvo ilmaistaan neliösentteinä (cm2) vatsaontelon poikkileikkauskuvasta navan korkeudelta. Harmaa soikio kuvaa normaalialuetta eri ikäisillä mitattavilla. Suositeltava arvo iästä riippumatta on alle 100 cm2. Viskeraalirasva on terveyden kannalta merkittävämpi tekijä kuin ihonalainen rasva, joka vaikuttaa ulkonäköön ja ympärysmittoihin viskeraalirasvaa enemmän. Liian suuri määrä viskeraalista rasvaa on yhteydessä moniin vakaviin sairauksiin, esimerkiksi diabetekseen ja sydänsairauksiin. Merkittävin viskeraalirasvaa kasvattava tekijä on liikunnan puute. Elintapoja korjaamalla saadaan viskeraalirasvassa aikaiseksi merkittäviä muutoksia jo noin kolmessa kuukaudessa. Vastaavasti lopetettaessa liikunta viskeraalirasva kohoaa verraten nopeasti. Liikkumattomuuden ohella epäterveellinen ravinto, tietyt päihteet, stressihormonit ja perimätekijät vaikuttavat haitallisesti viskeraalisen rasvan määrään. Viskeraalirasva onkin yksi parhaista elintapoja kuvaavista muuttujista.

PAINOKONTROLLI: Painokontrolliosiossa annetaan ehdotus rasva- ja lihasmäärän muuttamisesta, jotta saavutetaan ideaalinen kehon koostumus mitattavalle henkilölle. Ideaalipaino määritetään painoindeksin normaalialueen keskipisteestä, sillä poikkeuksella, että normaalia suurempi lihasmassa nostaa ideaalipainoa vastaavasti. Näin ollen tulos on henkilökohtainen ja riippuu kehon koostumuksesta,

toisin kuin pelkän painoindeksin mukaan laskettu ideaalipaino. + ja – kertovat, tarvitseeko painoa lisätä tai vähentää. Jos olet 0-5 kg:n päässä ideaalipainostasi, voit pitää itseäsi normaalipainoisena. Kontrollien tarvoitteet on laskettu miehille 15 rasvaprosentin mukaan ja naisille 23 rasvaprosentin mukaan. Ideaalipaino = nykyinen paino +/- painokontrolli Painokontrolli = rasvakontrolli + lihaskontrolli Rasvakontrolli = muutos rasvamassassa (Huom. useilla kevytrakenteisilla urheilijoilla tulos voi olla + alkuinen) Lihaskontrolli = toivottu muutos lihasmassassa (Arvo ei ole koskaan negatiivinen)

RASVATASAPAINO: Rasvatasapaino kertoo rasvan jakautumisesta eri kehon osiin. Suluissa kerrotaan mitattu tulos kiloina. Palkin perässä oleva prosenttiarvo suhteuttaa tuloksen viitearvoon (100%). Keskivartalon kohdalla laite mittaa kaikkea rasvaa, viskeraalista ja ihon alaista. Näistä viskeraalirasvan tulos on terveyden kannalta keskeisempi.

KEHON VAIHEKULMA: Vaihekulma kertoo mitattavan solurakenteesta ja ravitsemustilasta. Pieni vaihekulma on merkki heikentyneestä solurakenteesta, esim. aliravitsemuksen tai tulehdustilan vuoksi. Vastaavasti korkea vaihekulma on merkki vahvoista, ehjistä soluseinistä ja hyvästä yleiskunnosta. Normaaliarvo riippuu henkilön painoindeksistä ja sukupuolesta.

Toni Ojala & Eeva Tallqvist

LÄHTEET

Etusivu

https://www.hukka.net/files/uploads/2016/09/InBody_mittaukseen_valmistautuminen.pdf

Yrityshaastattelu – HUR

Tein puhelinhaastettelun HURin markkinointijohtajalle, jossa haastattelin heidän yrityksestään, tuotteista ja palveluistaan. Sen lisäksi etsin lisätietoa heidän kotisivujen kauttaan.

Taustaa

HUR on Suomessa perustettu 1989, joka tuottaa paineilmatekniikan avulla kuntoilulaitteita Suomessa ja niitä viedään yli 30 maahan kansainvälisen jakeluverkoston avulla.

Ensimmäiset tuotteet saivat alkunsa Helsingin Teknillisen korkeakoulun tutkimusprojektista vuonna 1989. Sen jälkeen HUR on toiminut tiiviissä yhteistyössä tiedeyhteistyön kanssa sen perustamisesta lähtien. Uusimpia tieteen saavutuksia hyödynneteään  sekä tuotteissa että ohjelmistoissa – tavoitteena kehittää parhaita mahdollisia ratkaisuja ja ennaltaehkäisevään, kuntouttavaan ja ylläpitävään liikuntaan. HURIN toiminta-ajatuksena on, että he olisivat johtava aktiivisen ikääntymisen, kuntoutuksen, sekä yli 40-vuotialle käyttäjille suunnattujen liikuntaratkaisujen toimittaja kansainvälisesti. HURin toiminta-ajatus on tarjota parhaat konseptit ja tuotteet elinikäiseen hyvinvoinnin edistämiseen.  HUR pyrkii vastaamaan ikääntyvän yhteiskunnan asettamiin haasteisiin, parantaa käyttäjien elämänlaatua, kasvattaa asiakkaiden liikevaihtoa, ja pienentää yhteiskunnan kokonaiskustannuksia.

Tällä hetkellä HUR on tuottanut reilut 25v voimaharjoittelulaitteiden kehitystyötä, josta 15 vuotta on ollut älykkäiden, tietokoneohjattujen harjoittelujärjestelmien kehitystyötä. HUR on toteuttanut heidän laitteillaan yli 10000 kuntokeskusta ympäri maailmaa, nämä ovat asioita, joista he kokevat kiitollisuutta ja ylpeyttä.

Tuotteet ja palvelut

 HUR on kehittänyt tuotteitaan vuosien saatossa. Jokainen HUR laite on suunniteltu siten, että harjoitusvastus on luonnollinen, tehokas ja turvallinen. HUR laitteiden toiminta perustuu ”Natural Transmission – vastusmenetelmään”, joka simuloi lihaksiston luonnollista toimintaa. Paineilmatekniikan ja vipuvarsien avulla sovitetaan laitteen vastus lihasten luonnollisen voimantuoton mukaiseksi. Paineilmatekniikan etuja ovat mm. seuraavat asiat:

  1. Ne ovat viihtyisiä ja lähes äänettömiä ja ne voidaan sijoittaa lähes tulkoon mihin vain
  2. Säädöt ja helppokäyttöisyys soveltuu kaikinikäisille käyttäjille, joka vähentää avustuksen ja ohjauksen tarvetta
  3. HUR-laitteet ovat turvallisia, sillä kaikki voimansiirtoon liittyvä tekniikka on koteloitu
  4. Natural Transmission – paineilmatekniikan ansioista raajaa voidaan keventää tai jopa liikuttaa passiivisesti, joka on hyvä etu kuntouksessa käytettäessä

HUR laitteet on vuosien saatossa kehittyneet. Ensimmäisten paineilmalaitteiden rinnalle on tullut toiminnalliseen harjoitteluun käytettyjä tuotteita, jotka mahdollistavat monipuolisemman harjoittelun. Lisäksi kuntotestausmahdollisuudet laitteisiin ja tuotteisiin ovat lisääntyneet.

Teknologia ratkaisut

Viimeisimpien 15 vuoden aikana teknologia on tullut entistä vahvemmin mukaan HUR tuote valikoimaan mm. HUR SmartTouch teknologian avulla. Smarttouch on älykäs ratkaisu näyttöön perustuvan kuntoutuksen ja harjoittelun tarpeisiin. HUR SmartTouch on turvallisten ja tehokkaiden voimaharjoittelulaitteiden ja ohjelmistojen täydellinen yhdistelmä, joka on kehitetty erityisesti senioriliikuntaan, kuntoutukseen ja kuntokeskuksille. Kaikki HURin kuntosalilaitteet ovat myös saatavilla kolmella erilaisella näyttömahdollisuudella. Kosketusnäyttö on kehitetty teknologian alle, joka on selkeä ja opastaa, säätää vastuksen ja näyttää harjoitusohjelman, vastuksen toistot ja sykkeet käyttäjälle. Teknlogiset ratkaisut ovat myös tulevaisuudessa entistä enemmän HURin työntekijöiden kiikarissa, jossa he halauvat panostaa helppouteen, vähempään ohjaustarpeisiin ja turvallisuuteen. He näkevät teknologiassa mahdollisuudet ja ovat sen eteen tehneet kehitystyötä viimeiset 15v.

HUR on myös tehnyt eri yhteistyötahojen kautta pitkäaikaista yhteistyötä. Tuotteet ovat levinneet laajalti ympäri maapalloa. Tuotteet ovat saaneet kiitosta, mutta kaiken toiminnan tueksi on myös toteutettu erilaisia tutkimuksia.

 

 

Omakohtaiset kokemukset

Itselläni on omakohtaista kokemusta HUR paineilmalaitteista 10 vuoden takaa. Siinä ajassa laitteet ovat kehittyneet ja teknologia on tullut entistä enemmän mukaan mm. SmartTouch kosketusnäytön avulla, joka helpottaa asiakkaan toimintaa laitteen säätöjen ja painojen laittamisessa. Käytimme laitteita eräässä tasapainotutkimuksessa, jossa katsottiin onko räjähtävän lihasvoiman tuotolla vaikutusta tasapainoon. Tässä tutkimuksessa HUR laitteet olivat käytössä ja oma kohtaiset kokemukset olivat hyviä. Enemmän ehkä näen, että HUR laitteet soveltuvat juuri yli 40v ja senioriväelle, jolloin turvallisuus nousee entistä enemmän esille. Laitteet oli helppo säätää napista, jolloin painetta meni kilomäärissä vastukseksi ja näin ollen ei ollut vaaraa painojen putoamisesta rinnalle. Laitteet oli helppo käyttää ja helposti säädettävissä. Meidän asiakkailla jäi hyvät kokemukset laitteista, koska he olivat juuri tähän kohderyhmään kuuluvia. Voin suositella laitteita, mutta haluan nähdä heidän tuotteissaan teknologiaa tulevaisuudessa entistä voimakkaammin. Miten hyödyntää teknologiaa, jotta itselle ei jää kuin tekeminen?  Sitä jäämme odottelemaan.

Lähteet:

Puhelinhaastattelu HUR Sofia Mattila

www.Hur.fi

http://www.hur.fi/fi/palvelut/tutkimus#022

http://www.finpro.fi/uutiset?p_p_id=101_INSTANCE_1skL&p_p_lifecycle=0&p_p_col_id=column-1&p_p_col_pos=1&p_p_col_count=3&_101_INSTANCE_1skL_redirect=%2Fetusivu&_101_INSTANCE_1skL_struts_action=%2Fasset_publisher%2Fview_content&_101_INSTANCE_1skL_assetEntryId=1599057&_101_INSTANCE_1skL_type=content&_101_INSTANCE_1skL_urlTitle=suomalaiset-mullistavat-singaporen-vanhustenhuoltoa

Toni Ojala

ReimaGo

Reima on kehitellyt yhdessä Suunnon kanssa aktiivisuusmittarin, joka mittaa lasten liikkumista. Samalla Reima on julkaissut ReimaGo-mobiilisovelluksen, josta lapset voivat tehdä tarinan mukaisia tehtäviä ja samalla kerätä pisteitä soveluksessa. Näiden tuotteiden lisäksi Reima on samalla lanseerannut ReimaGo vaatteita, mutta niitä en käsittele tarkemmin tässä artikkelissa.

Aktiivisuusmittari ei laske kaloreita tai askelia, vaan lapsen liikkumista ja liikkumisen tehokkuutta. Laitetta kehoitetaan pitämään lapsessa kiinni seurantajakson ajan, oli kyse harrastamisesta tai koulusta. Sensorin hinta on 39,95€.

ReimaGo-mobiilisovelluksen voi ladata ilmaiseksi appstoresta tai play-kaupasta. Sovellukseen on ollut uusi päivitys, jossa taustana on laskettelurinne. Sovellus on ilmainen ja toimii android ja ios käyttöjärjestelmissä.

Reima on mielestäni lähtenyt jäljittelemään suuren suosion nostattaman PokemonGo perässä omaa liikuntasovellusta. Ajatuksena on hyvä, että lasten liikuntamääriä mitataan ja lapsia pyritään aktivoimaan liikkumiseen. Itselle tuotteesta jää kuitenkin vaikutelma, että on pyritty tuomaan PokemonGo:n siivittämänä oma tuote ja nimi jo jäljentelee Pokemon-peliä.

Sensori ei ole perinteisiin aktiivisuusmittareihin nähden kallis, mutta muihin liikuntasovelluksiin nähden arvokas. PokemonGo rahasti sovelluksen sisällä, mutta itse peliä pystyi pelaaman ilman kustannuksia. Mielestäni pelistä olisi voinut tehdä vielä mielenkiintoisemmankin lapselle, esimerkiksi jos sovelluksessa voisi edetä jos osaa tietyn taidon. Itse pelin käyttöliittymä ei ole myöskään mielestäni tarpeeksi inspiroiva lapselle pitkällä aikavälillä. Sovelluksen päiivittäminen on kuitenkin hyvä mahdollisuus saada tuotetta kehitettyä parempaan suuntaan. Lisäksi tuotteesta puuttuu PokemonGo mahdollistava sosiaalinen puoli, että pelaaja tapaa muita pelaajia ja sitä voi pelata myös yhdessä.

Lapset tulisi saada nykyistä enemmän liikkeelle ja tekniikan käyttö siinä on hieman kaksijakoinen, koska lapset viettävät tutkimusten mukaan paljon aikaa laitteiden parissa ja tätä aikaa pitäisi vähentää. Kuitenkin lasta liikuttavissa peleissä on paljon hyvää, koska niistä lapset nykypäivänä kiinnostuvat ja niiden avulla liikuntaa saadaan ujutettua lapsen päivään huomaamatta ja lasta miellyttävällä tavalla. Pelien vaikutustakin on tutkittu ja sieltä nousee positiivisia asioita esille, kuten tarkkaavaisuuden parantuminen jne.

Oheisella videolla on, miltä ReimaGo peli näyttää:

 

Lähteet:

https://www.reima.com/fi/reimago/mika-on-reimago

Youtube – https://www.youtube.com/watch?v=oAWdL8dHIUA