Pohdintaa

Kehittämistehtävämme aiheenvalinta sujui mielestämme melko vaivattomasti päästyämme vauhtiin ideoinnissa. Otettuamme yhteyttä Tyttöjen talon terveydenhoitajaan saimme lisää ideoita sekä varmuutta aiheemme valintaan. Rovaniemen Tyttöjen talon terveydenhoitaja oli alusta saakka meidän tukena ja käytettävissä. Saimme nopeasti vastauksia kysymyksiimme sekä rohkaisua ja ohjeita tekstien kirjoittamiseen.

Päätimme heti alussa, että kirjoitamme kehittämistyön prosessista omaa blogia. Kävimme blogikoulutuksessa, josta saimme hyvin eväitä blogin luomiseen sekä kirjoittamiseen. Koulutuksesta tulee olemaan varmasti hyötyä myös tulevaisuudessa, sillä sosiaalisella medialla on kasvava rooli terveydenhoitajan työssä. Voimme siis tulevaisuudessa hyödyntää blogiosaamista työssämme.

Blogitekstien aiheiden pohtiminen oli hieman haastavaa ja aikaa vievää, mutta saimme onneksi paljon apua Rovaniemen Tyttöjen talon henkilökunnalta. Aluksi ideoimme blogiteksteille sopivia teemapäiviä, joina tekstit julkaistaisiin. Myöhemmin päädyimme kuitenkin aikataulun aiheuttamista syistä kirjoittamaan blogitekstit pelkästään valitsemistamme teemoista. Teksteille  valikoituivat mielestämme tärkeät, ajankohtaiset sekä mielenkiintoiset teemat.

Olemme viime vuodet tehneet suurimmaksi osaksi lähteisiin perustuvia raportteja, joten blogitekstien tekeminen oli hieman haastavaa. Tekstien piti perustua lähteisiiin, mutta esiin piti myös tuoda omia mielipiteitä ja ajatuksia. Blogitekstin tulisi olla sellainen, joka houkuttelee  lukijaa lukemaan tekstin loppuun asti. Tällaisen tekstin kirjoittaminen yhtäkkiä tuntui hieman hankalalta.

Kehittämistyömme tarkoituksena oli  siis kirjoittaa Tyttöjen Talolle neljä blogitekstiä, jotka julkaistaan heidän omassa valtakunnallisessa blogissa. Blogitekstien oli tarkoitus liittyä seksuaalisuuteen ja erityisesti seksuaaliväkivaltaan. Koemme, että saimme toteutettua kehittämistyön alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti, vaikka itse blogitekstien kirjoittaminen osoittautuikin hieman vaikeammaksi kuin aluksi kuvittelimme.

Kehittämistyömme tavoitteena on edistää 12-28 -vuotiaiden tyttöjen, naisten sekä tyttöyttä ja naiseutta pohtivien nuorien tietämystä seksuaaliväkivallasta sekä edistää seksuaaliväkivallan ehkäisyä.  Mielestämme blogitekstit ovat sellaisia, että niitä lukemalla lukija saa tietoa seksiaaliväkivaltaan liittyvistä asioista. Mielestämme onnistuimme tuomaan teksteihin myös omia mielipiteitämme sekä näkemyksiämme. Tekstien avulla lukija voi tunnistaa seksuaaliväkivallan erilaisia muotoja, hahmottaa selkeämmin seksuaalioikeudet ja saada rohkaisua tuen hakemiseen sekä toipumiseen mahdollisista seksuaaliväkivaltakokemuksista.  Tekstejä ei ole vielä julkaistu, joten emme ole saaneet palautetta niistä lukijoilta. Tekstit julkaistaan luultavasti tämän kevään aikana neljänä peräkkäisenä viikkona.