Seksuaalisuudesta puhutaan tänä päivänä paljon. Mitä ajatuksia seksuaalisuus sinussa herättää? Mielestäni on hyvä, että seksuaalisuudesta puhutaan nykyään enemmän, koska kun asioista puhutaan, niistä puhuminen muuttuu lopulta helpommaksi.
Seksuaalisuutta on pidetty vaiettuna ja hävettynä puheenaiheena pitkään, joten on positiivista edistystä, että aiheesta pystytään puhumaan jo avoimemmin. Olen huomannut, että avoimuus
seksuaalisuutta kohtaan poistaa turhia jännitteitä keskusteluista. Ehkä häpeän tunnetta aiheeseen lisää se, että seksuaalisuutta ja seksiä pidetään usein virheellisesti samana asiana. Ihmiset ajattelevat, että seksiin ja seksielämään liittyvät asiat ovat henkilökohtaisempia eikä niistä herkästi puhuta muille. Seksuaalisuus on kuitenkin se mitä olemme ja seksi vain sitä, mitä teemme.
Seksuaalisuus on merkittävä osa jokaisen ihmisyyttä ja tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia, terveyttä ja elämänlaatua. Seksuaalisuus sisältää sukupuolen, sukupuoliroolit, seksuaalisen suuntautumisen, erotiikan, mielihyvän, intiimit suhteet ja lisääntymisen. Seksuaalisuus ilmenee esimerkiksi ajatuksina, haluina, asenteina, käyttäytymisenä, rooleina ja ihmissuhteina. Itse koen seksuaalisuuden olevan myös ominaisuus, tunne, voimavara ja ihmisiä yhdistävä voima. Seksuaalisuuden merkitys vaihtelee, eli toisille seksuaalisuus merkitsee enemmän kuin toisille. Mielestäni parasta seksuaalisuudessa onkin juuri se, että jokaisella on oikeus kokea se juuri niin kuin haluaa.
Koen, että tärkein tekijä hyvän seksuaaliterveyden saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi on seksuaalioikeuksien kunnioitus. Seksuaalioikeudet ovat seksuaalisuutta koskevia ihmisoikeuksia, jotka käsittelevät laajasti ihmisen oikeutta tehdä itse omaan seksuaalisuuteen, seksuaaliterveyteen, kehoon ja lisääntymisterveyteen liittyviä päätöksiä, ilman minkäänlaista syrjintää, pakottamista tai väkivaltaa.
Olen huolissani siitä, miten naisten ja tyttöjen kohdalla seksuaalioikeudet toteutuvat. Omassa elämässäni seksuaalioikeudet ovat aina toteutuneet hyvin ja olen siitä kiitollinen. Olen saanut olla oma itseni, minua on kohdeltu hyvin ja olen saanut laadukasta seksuaalikasvatusta eri elämän vaiheissa. Tiedän, että on paljon tyttöjä ja naisia jotka eivät saa mahdollisuutta muun muassa raskauden ja sukupuolitautien ehkäisyyn tai seksuaalikasvatukseen. Lisäksi on myös surullisen paljon tyttöjä ja naisia jotka joutuvat kokemaan seksuaaliväkivaltaa.
Nuorten seksuaalioikeuksiin on mielestäni koottu hyvin juuri tärkeimmät seksuaalioikeudet, joiden edistäminen olisi tärkeää. Pyrin edistämään seksuaalioikeuksia ensisijaisesti kunnioittamalla ihmisten seksuaalisuutta ja siihen liittyviä valintoja elämässä. Haluan omalla esimerkilläni rohkaista nuoria puhumaan ja ilmaisemaan seksuaalisuuttaan avoimemmin. Toivoisin, että seksuaalioikeuksien toteutumisen myötä mahdollisimman moni nuori saisi itselleen turvaa, vapautta ja luottamusta elämäänsä.
NUORTEN SEKSUAALIOIKEUDET
1. OIKEUS ELÄMÄÄN
Oikeus olla oma itsensä sekä oikeus tehdä itsenäisiä päätöksiä ja ilmaista mielipiteensä. Oikeus nauttia omasta kehostaan ja seksuaalisuudestaan ilman syrjintää ja kiusaamista.
2. OIKEUS NAUTTIA SEKSUAALISUUDESTA
Oikeus olla turvassa. Vapaus valita, haluaako avioitua sekä oikeus perhesuunnitteluun. Oikeus seksuaalisen suuntautumisen mukaiseen sukupuolielämään, jossa on oikeus osoittaa seksuaalista halukkuutta ja myös kieltäytyä seksuaalisesta tapahtumasta.
3. OIKEUS TIETOON SEKSUAALISUUDESTA
Oikeus ymmärrettävään tietoon ehkäisymenetelmistä, sukupuolitaudeista ja omista oikeuksista.
4. OIKEUS SUOJELLA ITSEÄÄN JA TULLA SUOJELLUKSI
Oikeus suojella itseään ja tulla suojelluksi kaikelta seksuaaliselta väkivallalta.
5. OIKEUS SEKSUAALITERVEYDENHUOLTOON
Oikeus luottamukselliseen, korkeatasoiseen ja nuorta kunnioittavaan seksuaaliterveydenhuoltoon.
6. OIKEUS OSALLISTUA
Oikeus osallistua nuoria koskevaan päätöksentekoon seksuaali- ja lisääntymisterveysasioissa.
-Pia-
Lähteet:
Adams, N. 2018. Kuva. Unsplash.com.
Bildjuschkin, K. & Ruuhilahti, S. 2008. Seksiä vaatteet päällä. Helsinki: Tammi.
Nazarenko, S. 2011. Nuorten seksuaalioikeudet. Teoksessa E. Korhonen (toim.) Mun elämä-mun valinta. Nuorten seksuaalioikeudet ja kehitys. Helsinki: Väestöliitto.
Ryttyläinen K. & Valkama S. 2010. Seksuaalisuus hoitotyössä. Helsinki: Edita.
THL 2017. Keskeiset käsitteet. Viitattu 21.3.2018. https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/menetelmat/seksuaalisuus-puheeksi/keskeiset-kasitteet
WAS 2014. Declaration of sexual rights. Viitattu 21.3.2018. http://www.worldsexology.org/wp-content/uploads/2013/08/declaration_of_sexual_rights_sep03_2014.pdf