Seksuaalisuuden portaat keskustelun tukena

Seksuaalisuus kehittyy läpi ihmisen elämän. Nuoren seksuaalisuuden kehityksen kannalta tärkeintä on terve tunnekehitys, jota suojataan oikeanlaisella tiedolla, hyvillä malleilla sekä tarjoamalla nuorelle kasvuympäristö, joka tukee kehitystä. Koulun kautta nuori saa tietoa mm. biologisesta kehityksestä, erilaisista sukupuolitaudeista ja ehkäisystä. Koulusta saatavan tiedon lisäksi nuoret toivoisivat kuitenkin avointa ja vapaata keskustelua seksuaalisuudesta myös vanhempien kanssa. Teoriatiedon lisäksi nuoret kaipaavat vanhemmilta saatavaa mallia parisuhteesta, rakastumisesta sekä ihmissuhteiden solmimisesta ja ylläpitämisestä.

Seksuaalisuuden portaat mallina auttaa aikuista ymmärtämään nuoren olennaisia kehitysvaiheita. Eri kehitysvaiheiden kautta lapsi ja nuori kokee erilaisia tunteita ja saa tietotaitoja, jotka auttavat hänen seksuaalisuutensa rakentumisessa aina aikuisuuteen saakka. Seksuaalisuuden portaat-malli on aikuisille hyvä työkalu, jonka avulla heillä on mahdollista opettaa lapselle ja nuorelle asioita seksuaalisesta kehityksestä portaittain ja ikä- ja kehitystason mukaisesti. (Korteniemi-Poikela & Cacciatore 2015, 19.)

Seksuaalisuuden portaat:

  1. Olen ihana (0-4v): omaan kehoon tutustumista leikin kautta, kaikki kehot ovat kiinnostavia.
  2. Tykkäyskaveri (3-8v): opitaan ystävyyden pelisäännöt, ensimmäiset ihastukset, omien tunteiden arvostus ja rajojen puolustaminen.
  3. Vanhempien ihailu (3-9v): rakastuminen esim. omaan vanhempaan, tyttöjen ja poikien erot, kiinnostus siihen, mistä vauvat tulevat.
  4. Idoli ihastuttaa (6-12v): rakastuminen esim. julkisuuden henkilöön, seurustelu ei vielä mielessä.
  5. Tuttu, mutta salattu (13-18v): ihastutaan tuttuihin ikätovereihin, mutta ei kerrota kenellekään, opetellaan hallitsemaan omaa käytöstä tunteiden vallassa, itsetyydytys voi alkaa kiinnostaa.
  6. Tuttu ja kaverille kerrottu (9-14v): ihastuksesta uskalletaan kertoa kaverille ja samalla opetellaan ystävänä olemista, hyväksyntä omille tunteille.
  7. Tykkään sinusta (10-15v): ihastumisesta uskalletaan kertoa jo sen kohteelle, torjutuksi tulemisen tunteiden opettelu.
  8. Käsi kädessä (12-16v): ensimmäiset seurustelusuhteet, jotka voidaan näyttää myös muille, eron aiheuttamaa pettymystä opetellaan käsittelemään.
  9. Suudellen (14-18v): koskettelu ja suutelu, ”fritsuvaihe”, haaveilua seksistä kumppanin kanssa, kumppanin kunnioitus ja itsensä hallinta
  10. Mikä tuntuu hyvältä? (15-20v): hyväilyseksi, tutustutaan kumppanin kanssa siihen, mikä tuntuu hyvältä, parisuhteessa turvallisuuden tunne, hellyyden ja kiihottumisen tunteet.
  11. Rakastella (16-25v): seksuaalinen toiminta, joka voi johtaa seksiin, tarvittava tiedot ja taidot seksiriskeistä sekä niiltä suojautuminen, vastuuntunto.

(Korteniemi-Poikela & Cacciatore 2015, 49-121.)

Seksuaalisuuden portaat on hyvä ja kuvaava malli seksuaalisuuden kehittymisestä eri ikäkausina. On hyvä, että mallissa on huomioitu lapsen ja nuoren omantahtinen ja yksilöllinen kehitys laittamalla ikävuodet portaisiin niin, että ne ovat osittain päällekkäin. Tämän kautta vanhemman ja nuoren on helppo ymmärtää se, että kehittymistahti voi olla hyvinkin erilainen eri nuorten välillä ja kaikkien ei tarvitse kulkea samalla portaalla yhtä aikaa. Malli on hyvä, koska se kuvaa seksuaalista kehitystä nimenomaan tunnekehityksen kautta, eikä niinkään pelkän seksuaalisen toiminnan kautta. Tunnelähtöisyys on koko seksuaalisen kehityksen kannalta tärkein näkökulma ja nuoren onkin hyvä oppia lähestymään omaa seksuaalisuuttaan juuri tunteitaan kuuntelemalla.

 

LÄHTEET

Korteniemi-Poikela, E. & Cacciatore, R. 2015. Seksuaalisuuden portaat. Helsinki: Opetushallitus.