Mihail Gorbatsov ja Boris Jeltsin ”Perestroika” ja Venäläisen demokratian alku

Vuonna 1931 syntynyt Mihail Sergejevits Gorbatsov (syntynyt 2. maaliskuuta 1931) valittiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeriksi 11.3.1985 pidetyssä puoluejohdon kokouksessa (NKP oli tuohon aikaan Neuvostoliiton ainoa sallittu puolue joka perustettiin 1917 ja lakkautettiin 1991).

Gorbatsov edusti uutta sukupolvea, olihan hän 1. Neuvostojohtaja joka ei ikänsä vuoksi ollut ehtinyt osallistua toisen maailmansodan taisteluihin. Hän oli 1950-luvun alussa Moskovan valtion yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistunut juristi, joka opiskeli myöhemmin myös agronomiksi.  Vuoden 1985 aikana Gorbatsovin päähuomio kiinnittyi yhteiskunnalliseen kurinalaisuuden lisäämiseen ja kansantaloudelliset uudistushankkeet käynnistettiin sekä maataloudessa että teollisuudessa ja käynnistettiin muun muassa kampanjan alkoholin liikakulutusta vastaan. Neuvostomaatalous oli kipeästi uudistusten tarpeessa ja alueella vaikuttavat ministeriöt yhdistettiin maatalousteolliseksi valtionkomiteaksi eli Gosagropromiksi.. Maa ei enää kyennyt ruokkimaan koko väestöä vaan joutui turvautumaan viljan laajamittaiseen tuontiin, mitä pidettiin poliittisesti ongelmallisena, koska se lisäsi Neuvostoliiton riippuvuutta Yhdysvalloista. Talousuudistukset johtivat siihen, että yhden sektorin voimakas priorisointi johti siihen, että muiden alojen ongelmat jäivät hoitamatta.

Vuonna 1986 neuvostoliittolaiseen poliittiseen dialogiin tuli uusi käsite, Glasnost eli avoimuus. Se tarkoitti periaatteessa keskustelun avaamista vaikeista yhteiskunnallisista kysymyksistä ja käynnisti keskustelun oikeasta tavasta tulkita maan historian keskeisiä tapahtumia. Vaikka glasnost käynnistettiin puoluejohdon valvonnassa, se koettiin joksikin aivan uudeksi ja ennen kokemattomaksi ilmiöksi. Gorbatsovin ajatuksena oli ollut paluu alkuperäiseen leniniläiseen sosialismiin.

Gorbatsov käynnisti uudistuspolitiikan tammikuussa 1987, jota alettiin kutsua Perestroikaksi; uudelleenjärjestämiseksi tai uudelleenrakentamiseksi ja siitä tuli valtion uusi ideologi. Tämä rakenneuudistus tarkoitti suuria ideologian, taloudellisen ja poliittisen elämän muutoksia. Perestroikan ensimmäisinä vuosina pääpaino oli talouden ohella Neuvostoliiton kommunistisen puolueen sisäisessä kehityksessä.

Perestroikan ulkopoliittisena tavoitteena oli kehittää vuoropuhelua Yhdysvaltain kanssa, välit olivat olleet 1980-luvun alkupuoliskon aikana varsin jännittyneet Kylmä Sodan takia. Gorbatšov poisti yritysten valvonnan ja alkoi vapauttaa poliittisia toisinajattelijoita ja tuli suurempi sananvapaus. Myös Venäjän Ortodoksisen kirkon vapauttaminen tai paremminkin uskonnollisten vainojen lopettaminen muutti melkoisesti venäläistä yhteiskuntaa; jäseniä oli arviolta noin 50 miljoonaa eli kirkko ei ollut mikään pieni tekijä silloinkaan ja kirkkorakennuksia ja luostareita palautettiin kirkolle.

Vuoden 1988 loppuun mennessä Perestroikan voidaan katsoa saavuttaneensa lakipisteensä. Tietyssä mielessä Gorbatsovin aikana oltiin hetken aikaa vapaampia kuin koskaan aikaisemmin. Perestroikan menestykseen sisältyivät myös sen rappion ja tappion siemenet, ja ne näkyivät ensimmäisenä siellä mistä Perestroika käynnistyikin eli kansantaloudessa. Uudistukset eivät olleet auttaneet Neuvostoliittoa kuromaan umpeen lännen taloudellista ja teknistä etumatkaa, vaan tilanne päinvastoin synkkeni entisestään. Vielä Perestroikan ensimmäisinä vuosina maan talous kasvoi jonkin verran, mutta 1988 alkoi entistä syvempi lama, joka jatkui käytännössä myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Hintareformi, eli se, millä tavoin tuotteiden hinnat määräytyivät, sisälsi ajatuksen, että hintojen ja tuotantopanosten tuli suunnilleen vastata toisiaan ja siksi edessä oli tuotteiden hintojen nostaminen. Tämä puolestaan johti tuotteiden hamstraamiseen, jota vastaavasti pyrittiin ratkaisemaan siirtymällä tavaroiden säännöstelyyn. Kun Neuvostoliiton johto teki selväksi, että se ei pyri millään tavoin vaikuttamaan sen itäeurooppalaisten liittolaismaiden sisäiseen poliittiseen dynamiikkaan, alkoi nopea järjestelmän purkautuminen. Gorbatsov ansaitsee historian silmissä tunnustuksen siitä, ettei hän pyrkinyt missään vaiheessa väkivalloin estämään Itä-Euroopan maiden vapautumispyrkimyksiä, toisaalta sotilaallinen puuttuminen Itä-Euroopan tilanteeseen olisi tuhonnut kaikki Perestroikan kauden myönteiset saavutukset, kääntänyt lännen Neuvostoliittoa ja Gorbatsovia vastaan ja johtanut kiivaaseen sotilaalliseen vastarintaan. Gorbatsov päättyi lopulta siihen johtopäätökseen, että Itä-Euroopan poliittisten järjestelmien muttuminen oli lopulta Neuvostoliitonkin etujen mukaista, ja antoi hänelle itselleen paremmat mahdollisuudet panostaa maan sisäiseen kehitykseen. Gorbatsov erosi 25 joulukuuta 1991 ja seuraavana päivänä Neuvostoliitto lakkasi olemasta.

Boris Jeltsinistä (syntyi 1.2.1931, kuoli 23.4.2007) tuli Venäjän ensimmäinen presidentti 10.7. 1991 ja toimi presidenttinä aina vuoden 1999 loppuun saakka. Jeltsin kävi Sverdlovskissa Uralin polyteknistä instituuttia ja opiskeli rakennusalaa ja teki töitä rakennusalan parissa. Jeltsin toimi kommunistisen puolueen jäsenenä vuodesta 1961 heinäkuuhun 1990 ja Sverdlovskin alueen puoluejohtaja hänestä tuli vuonna 1976. Politbyroon jäsen hänestä tuli vuonna 1985, mutta muutama vuotta myöhemmin, 1987 Gorbatsov erotti tämän. Jeltsin oli edustanut uutta puoluejohtajatyyppiä ja oli aidosti kiinnostunut moskovalaisten hyvinvoinnista ja ongelmista. Seuraavien vuosien aikana Gorbatsov pyrki systemaattisesti estämään Jeltsinin paluun keskeisiin valtiollisiin tehtäviin ja vaikutti puolestaan siihen tapaan, jolla Gorbatsovia kohdeltiin sen jälkeen kun hän oli itse joutunut valtakoneiston ulkopuolelle.

Jeltsinin nousu perustui Gorbatsovin eli viimeisen kommunistijohtajan ajaman perestroikan taloudelliseen ja poliittiseen epäonnistumiseen. Jeltsin peri Neuvostoliittoa uudistamaan pyrkineen Gorbatšovin ajanjakson kärjistyneet ongelmat, joita olivat talousongelmat, korruptio, rikollisuus ja kansallisuusongelmat. Tavoitteena oli integroida Venäjä Euroopan keskeisiin poliittisiin ja taloudellisiin yhteistyörakenteisiin sekä kehittää yhteistyötä Yhdysvaltain ja länsi-Euroopan kanssa. Jälkikommunistisen Venäjän ensimmäiset vuodet olivat sisäpoliittisesti levotonta aikaa siitäkin huolimatta, että presidentti Jeltsinin lähtökohdat maansa kehittämiselle vuoden 1992 alussa olivat olleet suhteellisen hyvät. Koska Jeltsinillä ei kuitenkaan ollut siirtymäkauden poliittista ja taloudellista toimintaohjelmaa, hän ajautui pian samaan tilanteeseen, mistä hän oli muutamaa vuotta aikaisemmin arvostellut Gorbatsovia: saadakseen tahtonsa läpi hän joutui turvautumaan erilaisiin taktisiin liittoutumiin ja muuttamaan politiikkaansa tilanteen sitä vaatiessa.

Tammikuussa 1992 tehtiin päätös kansantalouden radikaalista uudistamisesta. Vapautettiin hinnat ja käynnistettiin valtion omaisuuden yksityistäminen, seurauksena ulkomaankauppa lamaantui, palkkojen ja eläkkeiden maksaminen keskeytyi, monista tuotteista oli pula ja hinnat nousi pilviin. Jeltsinistä tuli nopeasti epäsuosittu hahmo, kun miljoonat vajosivat demokratian ja talousuudistusten takia kurjuuteen. Järjestäytynyt rikollisuus levisi nopeasti, ja noin puolet taloudesta oli varjotaloutta. Sosiaaliset ongelmat alkoivat kasaantua: työttömyys lisääntyi, perheyhteisöt hajosivat, turvattomuus kasvoi ja varsinkin miespuolisen väestön keski-ikä aleni siinä määrin että Venäjän kommunistit ovat sittemmin syyttäneet Jeltsiniä kansanmurhasta. Vaikka Jeltsin nautti aluksi suurta kansansuosiota, hänen välinsä parlamenttiin säilyivät ongelmallisina, ja lopulta ajautui umpikujaan. Jeltsinin ehdotuksia vastustettiin niiden sisällöstä riippumatta. Parlamentti suhtautui kriittisesti Jeltsinin aloittamaan uudistusohjelmaan ja pyrki tietoisesti jarruttamaan hänen uudistushankkeitaan ja vuonna 1993 parlamentti yritti asettaa Jeltsinin syytteeseen vallan väärinkäytöstä. Syksyllä 1993 Jeltsin määräsi parlamentin hajotettavaksi ja uusien vaalien järjestämisen mahdollisimman pikaisesti. Uusi perustuslaki säädettiin joka mahdollisti sen että presidentti saattoi jatkossakin hallita maata erilaisin määräyksin parlamentin ohi. Jeltsin oli myös valmis antamaan yksittäsille tasavalloille Venäjän rajojen sisällä suhteellisen laajan itsemääräämisoikeuden. Jeltsin ei kuitenkaan ollut valmis hyväksymään Tsetsenian itsenäisyyttä ja sodasta muodostui venäjälle suuri poliittinen arvovaltatappio.

Jeltsin jatkoi kauttaan presidentinvaaleissa vuodesta 1996 lähtien. Tie ei ollut helppo Jetsinille nimittäin ennen vaaleja Jeltsinin kansansuosio oli erittäin alhaalla, mutta hyvällä vaaliohjelmalla ja kampanjalla hän sai paljon myönteistä julkisuutta. Vaalit eivät kuitenkaan tuoneet kaivattua muutosta Venäjän sosiaalisiin ja taloudellisiin ongelmiin tai tärkeimpien valtaelinten keskinäisiin suhteisiin. Jeltsin tasapainoili taitavasti erilaisten poliittisten ryhmien välillä muutellen politiikkaansa tilanteen mukaan, mutta hänen otteensa alkoi herpaantua 90-luvun puolivälissä. Jeltsinin terveys oli heikentynyt ja hänellä oli paljon pitkiä  poissaoloja työpaikalta. Joulukuussa 1999 järjestetyt Duuman vaalit vahvistivat entisestään pääministeri Putinin asemaa, koska presidentti Jeltsin oli kärsinyt toistuvasti huonosta terveydestä, Putinista oli kehittynyt henkilö joka vihdoin tuntui kelpaavan hänen seuraajakseen ja koska Jeltsinin persoona toimi esteenä Duuman ja hallinnon yhteistyölle, ilmoitti prseidentti Jeltsin joulukuun viimeinen päivä 1999 eroavansa välittömästi presidentin virasta. Eropuheessan Jeltsin sanoi kuuluvansa vanhaan sukupolveen, jonka tulisi nyt luopua asemistaan ja siirtää vastuu Venäjän johtamisesta nuoremmille, jotka voisivat aloittaa uuden vuosisadan puhtaalta pöydältä.

Silja Penttonen

Lähteet:

Kirkinen, H, (2004.) Venäjän Historia. Otava. 496-543

Perestroika. https://ru.wikipedia.org/wiki/Перестройка

Mihail Gorbatsov. https://ru.wikipedia.org/wiki/Горбачёв,_Михаил_Сергеевич

Boris Jeltsin. https://ru.wikipedia.org/wiki/Ельцин,_Борис_Николаевич    

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *