Oppimispäiväkirja viikko 6.

Kevään, ja samalla minun teoriaopintojeni viimeinen viikko on käsillä! Hurjaa, että tämän viikon jälkeen jäljelle jää vain työharjoittelu ja opinnäytetyö. Melkoista tahtia sitä on opintojen kanssa tullutkin pidettyä, kun melkein koko ajan on ollut pari ylimääräistä kurssia meneillään. Mukava ottaa kesä lungimmin ja keskittyä vain työharjoitteluun ja harrastuksiin, ja elokuussa alkaa sitten opparikursseille harjoittelun ohessa.

Noniin, viikon aiheeseen. Viikon aiheena oli yhteiskehittäminen ja palvelumuotoilu, ja niitä lähestyttiin ensin luentojen perusteella ja lopuksi niistä tehdään ryhmässä raportti, sekä case-yritykselle ideoita, joilla he voisivat hyödyntää palvelumuotoilua ja yhteiskehittämistä toiminnassaan. Lue lisää

Oppimispäiväkirja viikko 3.

Kolmas viikko on datapainotteinen, ja toimitaan Custobar – ohjelmiston ympärillä. Aihe on alkuun todella vaikea, ja maanantaina jo hieman aiheuttaa murhetta se, kuinka tästä viikosta selvitään.  Ehkä nyt täytyy vaan yrittää laskea omaa rimaa, ja tyytyä siihen, että päästään läpi, vaikka sitten rimaa hipoen. Lue lisää

Oppimispäiväkirja viikko 1

Asiakassuhteiden rakentamiskurssillani oli yhtenä kurssitehtävänä kirjoittaa oppimispäiväkirjaa. Tästäpä se siis lähtee, luvassa on kuusi viikkoa viikottaisia blogikirjoituksia työkaluista ja asioista, joilla parannetaan asiakkaiden pysyvyyttä!

Aloitin viikon jo hyvissä ajoin ennakkoon. Ehtiäkseni tehdä yhtäaikaisesti puolikasta työviikkoa ja täysipäiväistä opiskelua, tein alkuviikon opinnot jo edeltävänä viikonloppuna pakettiin. Pitkien, oppimisen täyteisten työpäivien jälkeen oli melko mukava keskittyä vain lasten kanssa iltapuuhiin sen sijaan, että olisi istunut katselemaan luentonauhoitteita joka ilta.

Kurssi alkoi asiakasdatalla, GDPR-asialla ja erilaisilla asiakkuuden hoito-strategioilla. Lue lisää

Mitä on social selling?

Mitä on Social Selling?

Social selling eli sosiaalinen myynti on myynnin uusin trendi. Sosiaalisessa mediassa olemme olleet enemmän ja vähemmän aktiivisia jo vuosia, mutta miten se yhdistetään myyntiin? Nykyään kun tietoa on niin valtavasti tarjolla, asiakas alkaa herkästi itse sitä etsimään, yleensä vielä ihan samantien, kun huomaa tarpeen. Miten sinä myyjänä voit siis olla siinä tarjolla juuri silloin, kun asiakas huomaa tarvitsevansa jotain? Hyödyntämällä sosiaalista myyntiä. Lue lisää

Näin löydät mainonnallesi juuri oikean kohderyhmän!

Kohderyhmän määrittäminen some-mainonnassa

Jotta markkinointisi sosiaalisessa mediassa on tehokasta, tulee se kohdentaa oikein. Hyvinkin tehdyn markkinoinnin potentiaali valuu sormien välistä, mikäli se on kohdennettu huonosti, eikä tavoita toivottua asiakaskuntaa. Kohderyhmän määrittely onkin iso osa markkinointistrategian tekoa, ja sitä päivitetään jatkuvasti. Mistä sitä kohderyhmää sitten aletaan kasaamaan? Lue lisää

Yrittäjä, miksi sinunkin kannattaa harkita Facebookin Business Managerin käyttöä

Tuntuuko sinustakin jatkuvasti muuttuva somemarkkinointi todella haastavalta sisäistää?

Markkinointimahdollisuudet Facebookissa ovat todella laajat. Monilla yrityksillä menee puoli-ilmainen ja tehokas markkinointikanava täysin tai vähintäänkin osittain ohi. Keskitytään liikaa arvontoihin ja tykkääjien määrään, mikä toki näyttää hyvälle, mutta ei luo kuitenkaan yritykselle varsinaista arvoa.

Mikäli markkinointia on suunniteltu, saattaa se olla joko liian levällään tai jäänyt jonkun yksittäisen henkilön vastuulle. Avuksi on Facebook kehittänyt työkalun, joka yhdistää useampia Facebookin mainontatyökaluja ja tämä on nimeltään Facebook Business Manager. Tässä postauksessa jaan muutaman vinkin siihen, miksi sinunkin kannattaa harkita Business Managerin käyttöönottoa yrityksesi mainontaan! Lue lisää