Opintojakson teemana olemme tarkastelleet, mitä on ammatillinen vuorovaikutus ja eettisyys hoitotyössä. Hoitotyötä ja hoitajaa ohjaavat useat eri taidot, ominaisuudet, lait ja säädökset kuin myös etiikka ja sen eri teoriat, moraali, arvot ja kulttuuritietämys. Monikulttuurisuus kasvaa yhteiskunnassamme jatkuvasti ja etenkin hoitoalalla kulttuurit kohtaavat päivittäin. Hoitotyössä ja hyvän hoitosuhteen syntymisessä korostuu hoitajan vuorovaikutustaidot, kyky kohdata ihminen yksilönä ja ymmärtää sekä hyväksyä taustoiltaan hyvin erilaiset ihmiset.
Olemme sekä yksin että yhdessä tutoriaaliryhmämme kanssa pohtineet näitä asioita ja etsineet vastausta kysymyksiin; millainen on hoitajan ja potilaan/asiakkaan hyvä yksilöllinen kohtaaminen sekä mitä on eettisyys hoitotyössä. Tekstissä syvennymme hieman tarkemmin siihen, mitä monikulttuurisuus, etiikka ja vuorovaikutus tarkoittavat ja miten ne näyttäytyvät hoitotyössä.
Monikulttuurisuus hoitotyössä
Monikulttuurisuus tarkoittaa eri kulttuurisia ja kielellisiä taustoja edustavien ryhmien tasa-arvoinen rinnakkaiselo (punainen risti).
Monikulttuurisuusteoriat pyrkivät vastaamaan kysymyksiin kulttuurisen monimuotoisuuden tuomista haasteista. Miten ja miksi yksilöiden kulttuurinen tausta tulisi ottaa huomioon yhteiskunnan järjestäytymisessä ja poliittisessa päätöksenteossa? Millainen olisi monimuotoinen yhteiskunta, jossa jokainen pystyisi elää ja toteuttaa itseään hyvässä ja reilussa hengessä? Yksi tunnetuimmista kulttuurisen monimuotoisuuden puolustajista kanadalainen filosofi Will Kymlicka kehitteli Kymlican teorian, joka on ennen kaikkea liberaali monikulttuurisuusteoria. Tämä teoria pohjaa vahvasti yksilön autonomiaan ja tasavertaisuuden arvoihin. Kymlickin mukaan kulttuuri on arvokas, koska se mahdollistaa yksilölle mielekkään elämän ja tähän elämään sisältyvien valintojen tekemisen. Yksilöiden ei voida katsoa olevan vastuussa itsestään riippumattomista tekijöistä, mutta heidän voidaan katsoa olevan vastuussa siitä, mitä valintoja he tekevät ja mitä niistä seuraa. Esimerkiksi yksi tällainen itsestään riippumaton tekijä on se, mihin kulttuuriin ihminen syntyy. Monet myöhemmät monikulttuurisuusteoreetikot ovat rakentaneet omat näkemyksensä joko tämän teorian pohjalle tai sitä vastaan. (Vitikainen A, 2014.)
Monimuotoisuuteen teoriansa pohjaa Chandran Kukathas. Hän ajattelee, että ihmisten tulisi voida elää omatuntonsa mukaan myös silloin, kun heidän omatuntonsa kieltää yksilöiden autonomian ja tasavertaisuuden ideaalit. Tässä autonomialla viitataan yksilöiden kykyyn tarkastella omaa elämäänsä kriittisesti ja mikäli tarpeellista, myös muuttaa toimintaansa, uskomuksiaan ja arvojansa. Kukathasin mukaan aidosti liberaalin yhteiskunnan ei tule edellyttää, että kaikkien, myös ei liberaaleissa ryhmissä elävien ihmisten, tulisi kyetä tähän, vaan yksilöillä tulisi olla vapaus elää myös ei-kritiikitöntä, autonomian arvon kiistävää elämää. Kukathas katsoo yksilöiden autonomian sijaan ryhmien välisen suvaitsevaisuuden, puuttumattomuuden periaatteen toimivan liberaalin yhteiskunnan pohjana. (Vitikainen, 2014)
Suomeen on muuttanut tai pakon edessä tullut viimeisien vuosikymmenien aikana runsaasti ihmisiä ulkomailta. Jokaisen Suomeen muuttaneen ihmisen mukana tulee pala hänen omaa kulttuuriaan ja uskontoaan. Kulttuureissa ja uskonnoissa molemmissa ovat ne omat arvot, käsitykset, kielet sekä käyttäytymisnormit. On tärkeää, että hoitoalan ammattilaiset ymmärtäisivät ja tietäisivät erilaisista kulttuureista ja uskonnoista sillä tietämys helpottaa työtä erilaisten ihmisten kanssa sekä vähentää ennakkoluuloja. On myös kuitenkin samalla muistettava, että vaikka potilas tulee tietystä kulttuurista, hän ei välttämättä koe kaikkia asioita niin kuin suurin osa samasta kulttuurista tulevat. On uskallettava kysyä potilaalta hänen ajatuksiaan asioista ja muistettava, että jokainen potilas on yksilö, vaikka edustaakin tiettyä kulttuuria ja uskontoa. Kohdatessa erilaisista taustoista tulevia potilaita, tärkeimpänä asiana on se, että molemmilla on suvaitsevainen asenne toista kohtaan. Kulttuurisidonnaisia seikkoja jotka vaikuttavat potilaan hoitoon ovat esimerkiksi potilaan käsitys siitä, miten ja mistä asioista hän voi puhua ja kenelle, soveliaisuuskäsitykset, häpeän ja kunnian käsitykset, hoitoihin liittyvät käsitykset, suhtautuminen kärsimykseen, kipuun ja kuolemaan ja niihin reagoiminen (Rautavaara-Nurmi H, Westergård A, Henttonen T, Ojala M & Vuorinen S, 2012, 35). Potilaalle on myös hoidettava tulkki, jos hänellä ja hoitajalla ei ole yhteistä kieltä tai se on heikko.
Erilaisesta kulttuurista, kuin hoitaja itse, tulleen potilaan kohtaamista ja hoitajan ja potilaan yhteistyötä voidaan helpottaa eri tavoin. Ensimmäisenä menetelmänä voidaan käyttää potilaan tietojen, asenteiden ja terveyskäyttäytymisen kartoittamista. Hoitaja voi kerätä yleistietoa saadakseen kokonaiskuvaa potilaasta ja hänen tilanteestaan. Lisäksi tietoa voi hakea potilaan kulttuurista sekä siitä, miksi hän on hakeutunut hoitoon ja mitä hän itse ajattelee ongelmastaan. Lisäksi potilaan aikaisemmat hoitokäynnit on hyvä selvittää. Potilaan perheestä olisi hyvä tietää sekä siitä, onko perheellä esimerkiksi auktoriteettihahmo. Lisäksi useimmissa kulttuureissa perhekeskeisyys on isossa roolissa, joten olisi hyvä selvittää kuinka paljon perhe ja suku aikoo viettää potilaan luona aikaa ja kuinka paljon he aikovat osallistua potilaan hoitotoimenpiteisiin hänen sairaalajaksonsa aikana. (Kristoffersen N, Nortcedt F & Skaug E, 2006, 102.)
Vaikka erilaiset kulttuurit rikastuttavat yhteiskuntaa, ne tuovat myös haasteita. Esimerkiksi islamin uskoisilla on useita erilaisia näkemyksiä sairauksien hoidoista kuin meillä. Islamin ruokasääntöjen mukaan ei saa syödä tai juoda mitään mikä sisältää sikaperäisiä aineita ja tämä koskee myös lääkkeitä sekä esimerkiksi äidinmaidonkorviketta (Mölsa M & Tiilikainen M, 2007). Tulkintaeroja kuitenkin löytyy ja joissakin perheissä ollaan esimerkiksi kieltäydytty sikaperäistä liivatetta sisältävistä rokotteista, kun taas joissakin perheissä tämä on hyväksytty. Koraani kehottaa islamilaisia käyttämään luonnon omia parantavia aineita. Hankalia tilanteita aiheuttavat myös elinsiirrot islamilaiselle. Uskonto ei kiellä elinsiirtoja, mutta niiden kohdalla on kyse menetelmistä, yksityiskohdista, luovuttajista ja niin edelleen. (islamopas, muslimit ja terveydenhuolto). Islamilaisten edellytys hoidolle on siis se, että se tapahtuu Jumalan asettamien rajojen puitteissa.
Myös muilla eri uskonnollisilla edustajilla on kieltoja liittyen lääketieteelliseen hoitoon. Esimerkiksi Jehovan todistajat eivät hyväksy verensiirtoa. Lääkäriin tullessa heillä on yleensä tahdonilmaisulomake, jossa tulee ilmi kielto verensiirtoon. Lisäksi esimerkiksi juutalaisilla sekä katolisella kirkolla on kielteinen asenne aborttiin. (Vaasan keskussairaala, Hoitoetiikka ja vieraat kulttuurit, 2011, 10-16).
Viime vuosien aikana Suomeen on saapunut runsaasti turvapaikanhakijoita. Haasteita heidän hoidolle tuovat paperittomat henkilöt, joiden terveyspalveluiden saaminen on rajallista Suomessa. Paperittomille henkilöille voidaan antaa julkisessa terveydenhuollosta kiireellistä hoitoa omakustanteisesti. Jos paperiton ei pysty kustantamaan omia hoitojaan, valtio korvaa viime kädessä kunnalle hoidosta aiheutuneet kulut. Kiireellisillä hoidoilla tarkoitetaan äkillisiä sairastumisia, vammoja tai pitkäaikaissairauden vaikeutumista. Esimerkiksi raskauden seuranta, vastasyntyneen lapsen seuranta tai kiireellinen suun terveydenhuolto ei kuulu kiireellisiin hoitoihin. Jos hoitoon tulee maassa laittomasti oleva henkilö, hoitoalan ammattilaisella ei ole oikeutta ilmoittaa siitä viranomaisille. Hoitohenkilökuntaa sitoo laaja salassapitovelvollisuus ja auttamisvelvollisuus. (terveyden ja hyvinvoinninlaitos [THL], 2017.)
Vietimme monikulttuurisuuspäivän Rovaniemellä 29.11. Odotimme päivältä paljon enenmmä mitä lopulta saimme, Odotimme ihan konkreettisa “näin toimit eri kulttuurien edustajien kanssa hoitoalan ympäristössä” -luentoa. Osa luennoista ei liittynyt mielestämme aiheeseen vaan liippasivat sen vierestä. Kulttuuripajat, joissa saimme tutustua eri kulttuureihin ja niiden edustajiin, olivat mielenkiintoisia, mutta niiden merkitys hoitoalalle jäi epäselväksi.
Ensimmäinen luento kertoi tiimityöskentelystä. Luentoa olivat pitämässä kaksi tyttöä, venäläinen Alena sekä unkarilainen Nikolett. Aihe oli kattava ja mielenkiintoinen ja lisäksi plussaa toi se, että tytöt olivat eri kulttuurien edustajia.
Ruokailun jälkeinen luento oli Kulttuurien kohtaamisesta Lapin keskussairaalassa. Alussa mainitsimme siitä, että olisimme halunneet jotain tämän tapaista luentoa, mitä emme saaneet. Vaikka otsikko oli kulttuurien kohtaamisesta, luento ei pitänyt sisällään mitään aiheeseen liittyvää, vaan luennoitsija kertoi vain muun muassa työntekijöiden määrästä sekä rakennusvuosista.
Päivä olisi voinut valaista meitä paljonkin, mutta sitä se ei tehnyt.
Päätimme päivän Arktikum museoon.
Lähteet:
Filosofia, monikulttuurisuus, Annamari Vitikainen, 2014
Islamopas, muslimit ja terveydenhuolto
Kristoffersen N, Nortvedt F & Skaug E, 2006, Hoitotyön perusteet
Mölsä M & Tiilikainen M, Kulttuurien kohtaaminen, Potilaana somali, 2007
Punainen risti, keskeiset käsitteet
Rautavaara-Nurmi H, Westergård A, Henttonen T, Ojala M & Vuorinen S, Hoitotyön taidot ja toiminnot, 2012
Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL, paperittomien terveyspalvelut Suomessa, 2017
Vaasan keskussairaala, hoitotyön etiikka ja vieraat kulttuurit 2011
Mitä on etiikka hoitotyössä?
Hoitotyötä voidaan pitää moraalisena toimintana. On moraalisesti oikein huolehtia muista ja auttaa heitä. Hoitotyön perusta kokonaisuudessaan on sen toteuttamisessa, mikä on hyvää ja oikein toisille ihmisille. Lähtökohtana hoitotyölle ovat eettiset arvot, jotka myös antavat hoitotyölle sen oikeutuksen. (Sarvimäki, A. & Stenbock-Hult, B. 2009, 13.) Kysymykseen siitä, millaista on eettisesti hyvä hoitotyö, voidaan löytää neljä yleistä vastausta. Sairaanhoitajan on toiminnallaan tuotettava jotakin hyvää ihmiselle, joka tarvitsee hoitotyötä. Sairaanhoitajan ei toiminnallaan tule vahingoittaa ihmistä, joka tarvitsee hoitotyötä. Sairaanhoitajan tulee kunnioittaa asiakkaiden ja potilaiden itsemääräämisoikeutta sekä integriteettiä eli loukkaamattomuutta. Sairaanhoitajan tulee pyrkiä siihen, että kaikkien yhdenvertainen oikeus hyvään hoitotyöhön toteutuu. (Sarvimäki, A. & Stenbock-Hult, B. 2009, 118.)
Hoitotyössä kaikkea toimintaamme koskettaa eettinen herkkyys. Eettinen herkkyys tarkoittaa taitoa tunnistaa tilanteessa oleva eettinen jännite tai ongelma, sekä osallisten erityispiirteet ja tarpeet. Eettinen herkkyys edellyttää empatiaa ja roolinottotaitoja. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi eettinen herkkyys on yksilön omaa pohdintaa siitä, miten oma toiminta vaikuttaa toisiin ihmisiin ja heidän hyvinvointiinsa. Siihen sisältyy erilaisten toimintalinjojen sekä niiden seurauksien kuvittelua, omien tunteiden, asenteiden ja ennakkoluulojen tunnistamista sekä niiden reflektointia. (Juujärvi, S., Myyry, L., & Pesso, K. Eettinen herkkyys ammatillisessa toiminnassa. 2007, 21-22)
Eettisen herkkyyden eli eettisen sensitiivisyyden lisäksi hoitotyön etiikkaan sisältyy eettinen motivaatio. Eettisesti motivoitunut ihminen on sitoutunut tiettyyn eettiseen päämäärään, ja tuntee olevansa vastuussa tilanteen eettisistä seurauksista. (Rest, J. R., Narvaez, D., Bebeau, M. J., Thoma, S. J. 1999. Postconventional moral thinking. A neo-Kohlbergian approach.) Näyttää siltä, että joiltakin ihmisiltä eettinen motivaatio puuttuu tyystin (Juujärvi ym. 2007, 27.)
Vaikka eettinen sensitiivisyys ja motivaatio ovat olennaisia asioita hoitotyön etiikassa, ne voivat kuitenkin jäädä vain hyviksi aikomuksiksi. Siksi tarvitaan eettistä toimeenpanotaitoa. (Juujärvi ym. 2007, 29) Professori James Rest määritteli vuonna 1986 teoksessaan Moral development. Advances in research and theory toimeenpanotaidon kyvyksi ja rohkeudeksi toimia moraalisten periaatteiden mukaan jopa paineen alla.
Aiemmin mainittu eettinen sensitiivisyys vaatii roolinottokykyä toteutuakseen (Juujärvi ym. 2007, 81.) Vuonna 2000 professori Martin Hoffman määritteli teoksessaan Empathy and moral development: Implications for caring and justice, että on kolmenlaista roolinottokykyä. Itseen keskittyvässä roolinotossa yksilö pohtii, miltä hänestä itsestään tuntuisi kyseisessä tilanteessa. Toiseen keskittyvässä roolinotossa taaskin pohditaan sitä, miltä toisesta osapuolesta kyseisessä tilanteessa tuntuu. Kolmannessa, eli vuorottelevassa tai yhtäaikaisessa roolinotossa yhdistellään kahta edellistä roolinoton mallia.
Kuten tavallisissa arkielämän tilanteissa, myös hoitotyössä tarvitaan empatiaa ja sympatiaa. Empaattinen suhtautuminen on tunneperäistä, toiseen ihmiseen suuntautuvaa myötäelämistä. Sen lähtökohtana ovat toisen ihmisen tunteet: ”Miltä hänestä tuntuu?” Empaattinen ihminen tuntee samaa tunnetta kuin toinen osapuoli, hän itkee itkevien ja iloitsee iloitsevien kanssa. Sympaattinen ihminen puolestaan tuntee erilaisia tunteita kuin toinen osapuoli, hän voi tuntea esimerkiksi sääliä, myötätuntoa tai huolta. Sympaattista suhtautumista edeltää itseen keskittyvä roolinotto: ”Miltä minusta tuntuisi tuossa tilanteessa?” (Hoffman 2000.)
Empatia ja sympatia ovat tärkeitä elementtejä hoitotyössä. Joskus kuitenkin sympatia saattaa johtaa ihmisen pohtimaan liikaa sitä, mitä hän itse haluaisi kyseisessä tilanteessa tehtävän ja liian vähän sitä, mitä toinen osapuoli haluaisi tehtävän. Tällöin hän sivuuttaa toisen osapuolen
yksilölliset tunteet ja tarpeet. (Kohlberg, L. 1984. Essays on moral development The psychology of moral development. The nature and validity of moral stages.) Esimerkkeinä tällaisesta tilanteesta voidaan pitää vaikkapa nelivuotiasta, joka ostaa äidilleen syntymäpäivälahjaksi teddykarhun, koska haluaisi itse sellaisen lahjaksi, taikka avioeron kokenutta työntekijää, joka olettaa miltä avioeroa läpikäyvästä asiakkaasta tuntuu ja millaisia neuvoja hän haluaa ja tarvitsee (Juujärvi ym. 2007, 83.)
Yksi sympatian yleisimmistä muodoista on sääli. Asiakas voi kuitenkin kokea säälin usein loukkaavaksi, koska sääli perustuu asiakkaan tilanteen puutteelliseen ymmärtämiseen. Esimerkkinä tästä voidaan pitää vaikkapa näkövammaista asiakasta, joka herättää työntekijässä sääliä, sillä työntekijä miettii, miltä hänestä itsestään tuntuisi olla näkövammainen. Tällöin työntekijä kuitenkin jättää huomioimatta asiakkaan henkilökohtaiset erityispiirteet, esimerkiksi sen, minkä asteinen näkövamma on, tai kuinka asiakas itse tilanteeseensa suhtautuu. (Juujärvi ym. 2007, 84.)
Globalisoituvassa maailmassa tarvitsemme entistä enemmän kulttuurista herkkyyttä. Kulttuurinen herkkyys tarkoittaa taitoa tunnistaa muiden kulttuurien erityispiirteitä, sekä reflektoida omaa kulttuuria ja sen vaikutusta toimintaamme. Kulttuurinen herkkyys edellyttää myös omien arvojen, asenteiden ja stereotypioiden tiedostamista. (Juujärvi ym. 2007, 267.)
Kaiken kaikkiaan hoitotyössä kohdataan paljon tilanteita, joissa eettisyyttä tarvitaan. Hoitotyöhön sisältyy myös useita eettisiä ongelmia. Esimerkkinä sellaisesta voidaan käyttää kuviteltua tapausta vanhuksesta, jolle omaiset vaativat iv-nestehoitoa. Vanhus kieltäytyy syömästä kääntämällä päänsä ja sulkemalla suunsa. Muita tahdonilmaisun kykyjä hänellä ei enää ole. Hän on syvästi dementoitunut, ja hänen dementiansa on edennyt sellaiseen vaiheeseen, että nieleminen on hänelle hankalaa ja aiheuttaa jatkuvasti aspiraatiovaaran eli vaaran ravinnon vetämisestä keuhkoihin. Vanhuksen omaiset ovat sitä mieltä, ettei vanhus itse kykene päättämään omasta hoidostaan, ja siksi he ajattelevat että on heidän oikeutensa päättää siitä vanhuksen puolesta. Hoitohenkilökunta puolestaan on pakkosyöttämisestä omaisten kanssa eriä mieltä. Tässä eettisessä ongelmatilanteessa tulee pohtia esimerkiksi sitä, voidaanko dementoituneen vanhuksen eleet tulkita tahdon ilmaisuksi, ja onko hänellä vielä itsemääräämisen kykyä. (Haho 2009.)
Lähteet:
Soile Juujärvi, Liisa Myyry ja Kaija Pesso. 2007. Eettinen herkkyys ammatillisessa toiminnassa. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Rest, J. R., Narvaez, D., Bebeau, M. J., Thoma, S. J. 1999. Postconventional moral thinking. A neo-Kohlbergian approach. Mahwah: Erlbaum.
Rest, J. R. 1986. Moral development. Advances in research and theory. New York: Praeger.
Hoffman, M. L. 2000. Empathy and moral development: Implications for caring and justice. New York: Cambridge University Press.
Kohlberg, L. 1984. Essays on moral development The psychology of moral development. The nature and validity of moral stages: Vol. 2. San Francisco: Harper & Row.
Sarvimäki, A. & Stenbock-Hult, B. 2009. Hoitotyön etiikka. Helsinki: Edita Publishing.
Haho, Annu. 2009. Käytännöllisiä hoitotyön eettisiä kysymyksiä. https://sairaanhoitajat.fi/artikkeli/kaytannollisia-hoitotyon-eettisia-kysymyksia/
Vuorovaikutus
Vuorovaikutus on kahden tai useamman ihmisen välistä vastavuoroista kommunikaatiota. Vuorovaikutus on sitä miten me olemme toisten ihmisten kanssa. Vuorovaikutus on sanoja, puhetta, tunteita, ilmeitä, eleitä, ääntelyä ja katseita. Vuorovaikutuksella tässä työssä tarkoitetaan inhimillistä vuorovaikutusta, joka ymmärretään ihmisten välisenä kommunikointina ja läsnäolona.
Auttamisprosessi alkaa kommunikaatiosta, vuorovaikutuksesta jossa asiakas kuvailee sinulle ongelmaansa tai huolenaihettaan. Vuorovaikutus hoitotyössä on keino minkä avulla asiakas voi selventää omia tunteita ja ajatteluaan. Yksi tärkein asia vuorovaikutuksessa on että asiakas ja hoitaja ymmärtävät käymänsä keskustelun samalla tavalla jolla saavutetaan yhteisymmärrys myös tunteen tasolla. Hoitajan ja potilaan välillä olevaa vuorovaikutusta ohjaavat hoitajan ja potilaan ihmiskäsitykset, arvot ja asenteet, elämäntilanne, tiedot, taidot ja hoitajan ammatin eettiset ohjeet. Oleellinen osa hyvää vuorovaikutusta on empatia joka tarkoittaa myötäelämistä toisen tuntemuksissa, ymmärtää toisen tunteet ja niiden merkityksen.
Asiakas ja hoitaja voivat oppia vuorovaikutustilanteessa paljon toisiltaan ja omasta itsestään. Vuorovaikutustilanteissa lähetetään toisille viestejä ja otetaan viestejä vastaan. Viestin lähettäjä täytyy aina arvioida toisen henkilön vastaanottokyky ja sen perusteella valittava tapa miten viestin ilmaisee. Hyvä vuorovaikutus edellyttää molempien osapuolten avoimuutta. Vuorovaikutus perustuu kummankin osapuolten luottamukseen.
Dialogi
Dialogilla tarkoitetaan tasavertaista, avointa ja suoraa keskustelua, jossa tavoitellaan yhteistä ymmärrystä ja molemmat osapuolet ovat valmiita kohtaamaan omista käsityksistään poikkeavia näkökulmia. Dialogissa syntyy tila, jossa tilannetta tutkitaan yhdessä.
Sanaton viestintä
Sanaton viestintä eli ns. kehonkieli perustuu liikehermoratojen, lihasten ja aistien yhteistoimintaan, jonka avulla syntyy esimerkiksi spontaani tunnetilan ilmaus kasvoille. Sanatonta viestintää ovat ilmeet ja eleet, jotka voivat kertoa enemmän kuin kaikki sanat yhteensä, erimerkiksi pelko, ärtyneisyys, viha, ilo yms. ei ole kovinkaan helppoa piilottaa muilta. Osa kehonkielen viesteistä on tahdosta riippumattomia kuten esim. punastuminen.
Kehonkieli on tunteiden kieli ja se voi välittää ihmisistä sellaista tietoa jota ei sanallisesti kyetä tai haluta ilmaista.
Kuunteleminen
Kuunteleminen on osa vuorovaikutusta. Aktiivinen kuunteleminen on koko asiakastyön auttamisprosessin perusta ja tärkeää siinä on että toinen tuntee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Kuuntelijan tarkoitus on selvittää kuuntelemalla mitä toinen osapuoli tuntee, ajattelee ja miksi. Aktiivinen kuuntelu on osa empatiaa ja välittää siinä viestin että välittää ja on aidosti kiinnostunut. Aktiivisen kuuntelija täytyy olla tietoinen kuuntelutilanteessa omista ilmeistään, eleistään, liikkeistään ja sanoista. Tarkoituksena kuuntelussa on viestiä hyväksyntää, auttaa selventämään ja tarkentamaan ajatuksia ja auttaa uusiin näkökulmiin.
Lähteet:
Mönkkönen, K., Vuorovaikutus; Dialoginen hoitotyö, 2009
Heikkinen, R-L., Laine, T., Hoitava kohtaaminen,1997
Sundeen, S., Stuart, G., Rankin, E., Cohen, S., Vuorovaikutus- avain hoitotyöhön 1987
Pohdinta
Voimme todeta, että hoitotyössä hyvä hoito ja aito kohtaaminen toteutuvat useiden eri tekijöiden summasta. Hoitajalla tulee olla kulttuurista, moraalista ja vuorovaikutuksellista taitoa ja tietämystä, joita hän hyödyntää parhaan mahdollisen hoidon toteuttamiseksi. Kohtaaminen tapahtuu aina potilas-/asiakaslähtöisesti, jossa hoitaja ymmärtää yksilön tarpeet, kokemukset ja taustat, sekä tiedostaa omat velvollisuutensa auttajana.
Hyvä kohtaaminen ja hoito perustuvat suurilta osin luottamukseen, mikä kytkeytyy hyvin vahvasti vuorovaikutukseen. Auttaminen alkaa aina kommunikaatiosta, jolloin luottamussuhteen rakentaminen hoitajan ja potilaan tai asiakkaan välillä alkaa. Kohtaamisen ensihetket ovat merkittävässä asemassa, koska ne usein ohjaavat suunnan luottamussuhteen syntymiselle. Hoitajan vuorovaikutustaidot ovat tärkeä elementti hyvän hoitosuhteen ja hoidon takaamiseksi, jolloin hoitaja osaa ottaa potilaan tai asiakkaan kunnioittavasti vastaan ja tiedostaa jokaisen ihmisen yksilönä, jolla on omat kokemuksensa, tunteensa ja elämäntilanteensa.
Vuorovaikutustilanteessa vaikuttavat hyvin vahvasti hoitajan omat moraaliset sekä eettiset arvot. Hoitoa ohjaavat myös ammattieettiset säännöt, jotka tarkoittavat ammattikunnan itsensä laatimia ohjeistuksia, arvoja ja periaatteita. Hoitaminen itsessään on moraalista toimintaa ja kaikilla ihmisillä on oikeus hyvään hoitoon. Hoitajalla tuleekin olla selkeä käsitys siitä, mitä ihmisarvo, oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus, kunnioitus ja velvollisuus tarkoittavat ja kuinka nämä asiat tulee näkyä hänen ammatissaan. Nämä käsitteet antavat hoitajalle erinomaisen eettisen kokonaiskäsityksen, jolle hän voi ammatilliset päätöksensä perustaa.
Eettisyys näkyykin erityisesti hoitajan toiminnassa, mikä edellyttää hoitajalta sekä eettisesti teoreettista että toiminnallista tietoa. Eettisesti eheällä hoitajalla on teoreettista tietoa eettisistä periaatteista, ja hän pystyy analysoimaan omaa toimintaansa tämän tiedon pohjalta. Tämän päivän monikulttuurisesti jatkuvasti kasvavassa yhteiskunnassamme on erityisen tärkeää, että hoitajan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin lukeutuu myös kulttuurinen herkkyys, koska eri kulttuurien kohtaaminen tuo helposti omat haasteensa hoitotilanteeseen. Hoitaja osaa ottaa huomioon taustoiltaan hyvin eri tilanteista ja kulttuureista tulevat ihmiset, kulttuurien käsitykset ja erityispiirteet, sekä osaa toiminnassaan reflektoida myös omaa kulttuuriaan ja sen vaikutuksia.
Nämä asiat kiteytettynä antavat meille hyvän käsityksen siitä, mitä ammatillinen vuorovaikutus ja eettisyys hoitotyössä tarkoittavat ja miten ne näkyvät hoitajan ammatissa sekä hoitosuhteissa. Kun hoitaja ymmärtää vuorovaikutuksen merkityksen ja siihen sisältyvät sekä myös erikseen vaikuttavat eettiset, moraaliset ja kulttuuriset arvot, toiminnot ja käsitteet, voidaan toteuttaa parasta mahdollista hoitoa.
Maiju Laurila
Taru Raatikainen
Josefiina Simuna
Elina Tikkala