USKOMUKSIA, KÄSITYKSIÄ JA OLETTAMUKSIANI SOSIAALISESTA MEDIASTA.
Sosiaalinen media eli some tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä, joissa jokaisella käyttäjällä tai käyttäjäryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä ja sisällöntuottaja tiedon vastaanottajana olon lisäksi. Sosiaalisessa mediassa viestintä tapahtuu monelta monelle, eli perinteisille joukkotiedotusvälineille ominainen viestijän ja vastaanottajan välinen ero puuttuu. Käytännössä viestintä tapahtuu kuitenkin jonkin keskitetyn palveluntarjoajan kautta.
Sosiaalisen median merkitys on nykypäivänä tärkeää yrityksen markkinoinnissa. Ihmiset viettävät paljon aikaa sosiaalisessa mediassa, niin yrityksenkin on oltava siellä; tämä parantaa huomattavasti yrityksen näkyvyyttä ja vaikuttaa menestymiseen.
Mitä sometrendejä uskon olevan tänä vuonna 2020? Uskon, että kiinnostavaa somesisältöä yrityksen asiakkaille olisivat esimerkikisi kohderyhmää kiinnostavat ja hyödyttävät tiedot ja taidot, jotka liittyvät jollakin tavalla yrityksen toimintaan. Tämä voisi olla yksi trendi, samoin erilaiset kilpailut. Kuvat ja lyhyet videot ovat oleellinen osa somemarkkinointia.
Somesisältöä voi suunnitella esimerkiksi tulevien tapahtumien, ajankohtaisten aiheiden, juhlapyhien ja vuodenaikojen mukaan. Haluan oppia tällä opintojaksolla lisää sosiaalisen median käytöstä markkinoinnissa.
SOMEN UUSIMMAT TRENDIT
Somen uusimmat trendit vuonna 2020 tulevat olemaan viisi seuraavaa asiaa:
- Podcastit
Podcastaajat ovat uusi trendi. Kymmenen vuotta sitten tulivat bloggaajat, nyt podcastaajat. - Erottautuminen
Älä matki muita. Ole oma itsesi ja kerro asioista, mistä sinulla on tärkeää sanottavaa.
Mieti, mikä on kohderyhmäsi. Jos puhut kaikille, niin kukaan ei kiinnostu. - TIKTOK
Jos et ole vielä valmis avaamaan omaa TIKTOK -tiliä, niin tee video kuitenkin TIKTOK:ssa ja lataa se Instagramiin;
näin olet terndien aallonharjalla. - Aitouden lisääminen Instagramiin
Vältetään liian muokattuja, mietittyjä ja poseerattuja kuvia ja postauksia. Olisi hyvä kirjoittaa myös kuvatekstit.
Editoidaan julkaisut sen näköisiksi, niinkuin niitä ei olisi muokattu. Ei tehdä julkaisuja sen takia, että saisi tykkäyksiä; vaan kerrotaan jotain asioita ja julkaistaan kuvia hetkistä. Julkaisujen värimaailma voi olla omanlainen, mutta vähemmän filtteröity. - Nanovaikuttajat
Jokainen voi olla somevaikuttaja, siis ihan jokainen. Ei tarvitse olla kovin suuria seuraajamääriä; sadoista tuhansiin riittää.
Julkaisut oikeasta elämästä.Seuraa somessa käyttämääsi aikaa; oikea elämä on kuitenkin muualla kuin somessa!ASIAKASPERSOONA, SOSIAALISEN MEDIA VALINTA JA SOMEN TAVOITTEET KEMIN MATKAILUUN:
| Persoonan identiteetti | Kuva | ||||||||||||||||||||
| Persoonan nimi | Hinghoi | ||||||||||||||||||||
| Asuinpaikka | Kiina, Shenzhen | ||||||||||||||||||||
| Työpaikka | Salcomp- yritys, joka valmistaa matkapuhelimien latureita. | ||||||||||||||||||||
| Työnkuvaus | Palvelee asiakkaita, | ||||||||||||||||||||
| Harrastukset | Persoonan demografiset tekijät | ||||||||||||||||||||
| Harrastus 1 | Sukupuoli | Nainen | |||||||||||||||||||
| Harrastus 2 | Ikä | 35 | |||||||||||||||||||
| Mielenkiinnon kohde 1 | Ammatti | Asiakaspalvelija | |||||||||||||||||||
| Mielenkiinnon kohde 2 | Koulutus | Korkeakoulu (talous) | |||||||||||||||||||
| Perhesuhteet | Avioliitossa miehen kanssa | ||||||||||||||||||||
| Asuinpaikka/-muoto | Kaupungissa kerrostalossa | ||||||||||||||||||||
| Arvot | Tavoitteet | ||||||||||||||||||||
| Tavoite 1 | Tienata rahaa | ||||||||||||||||||||
| Tavoite 2 | Kokea elämyksiä | ||||||||||||||||||||
| Tavoite 3 | Matkustaa | ||||||||||||||||||||
| Kuvaile persoonaa | Pitkiä työpäiviä tekevä lapseton kiinalainen nainen. Tekee töitä, jotta saisi kokea elämyksiä ja matkustaa. | ||||||||||||||||||||
| Odotukset: mitä asiakas/persoona odottaa yritykseltä? | Eksoottisia elämyksiä | Mikä voi estää asiakkuuden? | Korona -virus :D, epäonnistuminen asiakaspalvelussa | ||||||||||||||||||
| Mistä persoona hankkii tiedot? Mitä sosiaalisen median kanavia hän käyttää | Tiedot Internetistä | Käyttää Facebookia, Instagramia ainakin. | |||||||||||||||||||
| Tarina persoonasta | 1. Kuvaa persoonan elämää ja demografisia tekijöitä | Kiireistä työntaäyteistä elämää. | |||||||||||||||||||
| 2. Millainen on persoonan tyypillinen päivä? | On töissä kellon ympäri, ja illalla vapaa-aikaa vain peri tuntia. | ||||||||||||||||||||
| 3. Mitkä ovat persoonan kipupisteet ja haasteet? | Stressaantunut kiireestä, mutta haluaa pärjätä ja tienata rahaa. | ||||||||||||||||||||
| 4. Mistä ja miten persoona hankkii informaatiota? | Intrernetistä googlaamalla. | ||||||||||||||||||||
| 5. Mitkä ovat persoonan vastalauseet tai epäröinninaiheet valintatilanteissa? | Muiden asiakkaiden kokemukset, jos ne ovat huonoja. | ||||||||||||||||||||
|
|
| Valitse yritykselle sosiaalisen median alustat ja perustele ratkaisut. | Kemin matkailu | ||||||||
| Some-kanava | Edut | Esteet/haitat | Kilpailijat | ||||||
| Paljon käyttäjiä | Kaikilla ei ole facebookkia | ||||||||
| Lisää näkyvyyttä | Vähän käyttäjiä | ||||||||
| Lisää näkyvyyttä | Vähän käyttäjiä | ||||||||
| Kuvat tuovat kiinnostavuutta | Kilpailu kovaa | ||||||||
| Jokin muu | |||||||||
| Onko alalle tyypillistä tietyn somen käyttö? | Facebook, Instagram | ||||||||
| Mikä kanava sopii parhaiten ominaisuuksien (profiili) osalta yrityksen asiakaskuntaan (profiili) | Facebook, Instagram | ||||||||
| Valittu some-alusta perusteluineen | Facebook, Instagram, koska niissä paljon käyttäjiä
|
| Laadi yrityksen sosiaalisen median tavoitteet | Kemin matkailu | |||||||
| Sosiaalisen median tavoitteet | ||||||||
| Sosiaalisen median kanava | ||||||||
| Tykkääjien määrä vuodessa | 12800 | |||||||
| Tykkääjien määrä kuukaudessa | 1000 | |||||||
| Tykkääjien määrä vuorokaudessa | 300 | |||||||
| Postausten määrä | vuodessa | 100 | ||||||
| kuukaudessa | 8 | |||||||
| vrk:ssa | 0 | |||||||
| Postausten jakamiset | vuodessa | |||||||
| kuukaudessa | ||||||||
| vrk:ssa | ||||||||
| Some tuo asiakkaita verkkosivuille/verkkokauppaan | vuodessa | 10000 | ||||||
| kuukaudessa | 700 | |||||||
| vrk:ssa | 140 |