Johdanto
Hoitotyötä tehdessä täytyy hoitajalla olla monenlaisia taitoja hoitaa erilaisia tilanteita ja joskus saattaa tulla äkillisiä muutoksia omassa työssään. Opiskelussa tulee paljon teoreettista pohjaa ja tietoa ammattilaiseksi tulemiseen, mutta parhaiten ihminen oppii tekemällä ja kokemalla. Tähän tarvitaan hoitajan ja asiakkaan välille vuorovaikutusta, oikeanlaista kohtaamista. Ihmisten kohtaaminen on sosiaalisten taitojen koetinkivi. Se millä tavoin hoitaja suhtautuu itseensä, välittyy hänen suhtautumisessaan toisiin ihmisiin. (Haho 2014.) On erittäin tärkeää, että tiedostaa olevansa ammattilainen työssään ja luottaa omiin taitoihinsa. Jokainen kehittyy ajallaan ja oppii kokemusten avulla, mutta tärkeintä asiakkaan kanssa on olla vuorovaikutuksessa ja läsnä asiakasta kohdatessa. Läsnäololla tarkoitetaan, että toinen läsnä olevaksi ja että hoitajan ja asiakkaan välillä on yhteys. Vuorovaikutuksessa suuressa roolissa ovat myös sanat ja miten ne ilmaistaan asiakasta kohdatessa. (Haho 2014.)
Jokaisella meistä on oikeus saada hyvää hoitoa, hyvässä vuorovaikutussuhteessa. Ilman, että katsotaan ikää, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, kulttuuritaustaa tai sitä, mistä on kotoisin. Nykypäivänä näkyvimpänä nousee esiin eri kulttuureista maahanmuuttajat. Maahanmuuttajia on ollut määrällisesti aiempaa enemmän ja se on näkynyt Suomessa eri tavoin. Näin ollen myös hoitajat ovat joutuneet kohtaamaan kulttuurierojen tuomia haasteita työssään. Haasteita tuovat tilanteet, joissa on erilaiset käsitykset mahdollisista sairauksista ja miten niitä tulisi hoitaa. (Yle 2011.) Maahanmuuttajat ovat kuitenkin vain yksi kulttuurinen ryhmä, joita Suomessa on olemassa.
Tarkoituksena olisi tarkastella syvemmin hoitotyötä monikulttuurisuuden sekä vuorovaikutuksen valossa. Otamme esiin muutamia teorioita, joiden avulla voimme antaa lukijalle tietoa asiasta ja saamme myös avattua ajatuksiamme kirjoituksessamme tämän avulla helpommin.
Transkulttuurisen hoitotyön teoria
1950-luvulla Madeleine Leininger aloitti transkulttuurisen hoitotyön teorian tutkimisen. Hän tunnisti tarpeen kulttuurisen taustan tunnistavaan hoitotyöhön erityisesti maahanmuuttajapotilaiden keskuudessa. Hän toi esille uuden näkökulman, joka yhdisti hoitotyön ja kulttuurin käsitteet. Tämä teoria on toiminut edelläkävijänä hoitotieteessä ja -tutkimuksessa ja hoitotyön koulutuksessa. Leininger on kiinnittänyt huomiota myös hoitajan käyttäytymiseen sekä eri toimintojen kulttuurisidonnaisuuteen. (Tapiola & Tasa 2018.)
Transkulttuurisessa hoitotyössä ollaan kiinnostuneita kulttuurisista eroavaisuuksista ja yhtäläisyyksistä jotka koskevat terveyttä ja sairauksia. Myös yhteiskunnalliset muutokset ja organisatoriset vallankäytön rakenteet sisältyvät tähän teoriaan. Transkulttuurisessa hoitotyössä tavoitteena on kehittää hoitotyön käytänteitä ja terveydenhuollon ammattilaisten kulttuurisia valmiuksia. Tällöin hoitamisessa ja hoitotyössä voidaan edistää asiakkaiden ja potilaiden ihmisarvoa ja kulttuurista tasa-arvoa. Teorian päämääränä on muodostaa tieteellinen ja humanistinen tietoperusta, jonka avulla voidaan soveltaa eri kulttuureille ominaisia hoitotyön käytänteitä. Teorian mukaan käytännöllisenä päämääränä on antaa ihmisille heidän oman kulttuurin mukaista hoitoa. (Tapiola & Tasa 2018.)
Kulttuuri on teorian kehittäjän mukaan yksilön ja ihmisryhmien elämäntapa. Elämäntapaan kuuluvat arvot, uskomukset, normit ja erilaiset käyttäytymismallit. Kulttuuri ohjaa ihmisen toimintaa, ajattelua ja päätöksentekoa. Transkulttuurisen hoitotyön teorian mukaan on tärkeää selvittää eri kulttuurien arvoja ja uskomuksia, jolloin hoitotyö voidaan toteuttaa kulttuureita kunnioittavasti ja tehokkaasti. Teorian keskeisimpiä käsitteitä ovat hoito, hoitotyö, hoitaminen ja terveys, kulttuuri, kulttuurinen hoitotyö, erilaisuus ja samanlaisuus, kulttuurisen hoidon monimuotoisuus, kulttuurisen hoidon universaalius, kulttuurisen hoidon mukauttaminen ja uudelleenmuotoilu. (Tapiola & Tasa 2018.)
Madeleine Leininger kehitti myös niin kutsutun auringonnousumallin kuvaamaan transkulttuurista hoitotyötä. Mallin tarkoitus on kuvata teorian käsitteitä ja havainnollistaa niitä. Auringonnousumallin pääperiaate on, että ihmiset ovat kulttuuritaustastaan erottamattomia. Malli esittää symbolista auringonnousua, joka kuvaa hoitamista. Hoitaminen on teorian keskellä. Mallissa kuvataan yhteiskunnallisia sekä maailmankatsomuksellisia asioita, jotka vaikuttavat hoitoon ja terveyteen kielen ja ympäristön kautta. Mallissa korostetaan kokonaisuuden näkökulmaa ja siitä välittyy myös eri kokonaisuudet kulttuurin ja hoitotyön välillä. Ammatilliseen ja hoitotyön järjestelmiin liittyviä tekijöitä nostetaan myös esiin mallissa. (Tapiola & Tasa 2018.) Näiden ajatusten tulisi huomioida ja integroida kulttuuriset ja sosiaaliset rakenteen ulottuvuudet jokaisessa erityisessä kontekstissa hoitotyön biologisten ja psykologisten näkökohtien ohella (Wayne 2014).
Purnellin malli
Yhdysvalloissa vuonna 1998 Larry D. Purnell laati asiakkaan kulttuurisen tarpeen arviointiin kulttuurisen kompetenssin mallin. Purnellin malli auttaa terveysalan työntekijöitä ymmärtämään ja arvioimaan asiakkaiden hoidon tarpeita, uskomuksia, arvoja ja muita elämän osa-alueita. (Sivén 2012.) Purnellin malli on hyvä työväline, koska se tarjoaa kokonaisvaltaisen lähestymistavan terveyden edistämiseen ja sairauksien ehkäisyyn sekä mallin yhdenmukaistaa asiantuntevaa terveydenhuoltoa. Purnellin malli auttaa näkemään yksilön, perheen tai ryhmän heidän ainutlaatuisessa kulttuurisessa ympäristössä. Mallin eri tasot kuvaavat hyvin ulkomaalaisen arkimaailmaa ja mallin avulla voi hahmottaa ihmisen luonteenpiirteitä. (Kunnari & Panayotova 2007.)
Purnellin ympyrän muotoinen malli koostuu ytimestä ja sitä kiertävästä neljästä kehästä. Kehät ovat ihminen, perhe, yhteisö ja maailma sisimmästä kehästä uloimpaan lueteltuna. Ympyrän ytimen muodostaa piirakkamainen kuvio, jossa on kaksitoista ihmisen kulttuurista osa-aluetta. Hoitaja saa tietoa asiakkaasta keskustelemalla näiden kahdentoista osa-alueen asiasta, jotka muodostavat tarvekehyksen. (Haverinen 2016.) Kulttuuristen tarpeiden arvioinnissa kaksitoista elämän osa-aluetta ovat: hengellisyys, terveystottumukset, terveysalan ammattilaiset, yleiskuva/sukujuuret, kommunikointi, perhe, kotoutuminen, biokulttuuriset tekijät, riskikäyttäytyminen, ravitsemus, raskaus ja kuolema. Tarvealueita pitää tarkastella ja ymmärtää toinen toisiinsa nivoutuneina elämän komponentteina. Tarpeiden arvioinnin etenemisjärjestyksen voi hoitaja valita. (Abdelhamid, Juntunen & Koskinen 2010, 29.)
Purnellin mallissa on sahareunainen jana, joka kuvaa hoitajan tai organisaation tietoisuuden kehittymistä. Janan avulla voidaan arvioida kulttuurisen kompetenssin tasoa, kehitystä ja kehittymistarpeita. Kehitysprosessin vaiheita ovat tiedostamaton epäpätevyys, tiedostettu epäpätevyys, tiedostettu pätevyys ja tiedostamaton pätevyys. Sekä huono että hyvä kulttuurinen tietoisuus ovat hoitajalle itselle tiedostamattomia, vaikka työntekijän vuorovaikutuksessa, olemuksessa ja persoonallisuudessa ilmenee kumpikin taso. (Abdelhamid, Juntunen & Koskinen 2010, 30.)
Ammatillinen vuorovaikutus
Ammatillinen vuorovaikutus on laaja käsite ja suurin osa hoitajien jokapäiväistä elämää. Asiaan ollaan kiinnitetty huomiota paljon potilaan henkisen hyvinvoinnin ja parantumisen keinoksi, joista tutkimuksia on ollut vaikea tehdä, mutta selviä tuloksia on syntynyt. Kommunikointi ja vuorovaikutus osaaminen on äärimmäisen tärkeää, ja pitää osata olla myös luova. (Haho 2012.) Vuorovaikutus perustuu kohtaamiseen ja läsnäoloon, mutta myös ymmärtämistä toisen tarpeista joka päiväisessä elämässä. Siihen ei riitä pelkät perustarpeet joita on nälkä, jano, vessahätä, vaan laajempi ihmisen henkisyyttä koskeva ymmärtäminen, empaattisuus ja yksilön tarpeiden huomioiminen.
Haasteellisempia vuorovaikutus tilanteita joita sairaanhoitaja voi työssään joutua kohtaamaan ja kommunikoinnin välineenä käyttämään, ovat mm: viittomakieli, pc- kuvat ja mm. erilaiset tietotekniikkavälineet, joita käytetään esimerkiksi kehitysvammaisten kanssa. Joillakin nämä ovat ainoa tapa kommunikoida selkeästi tunteista ja tarpeista ja saada itsensä ilmaistua tarpeeksi selkeästi. PC- kuvat tai kirjat, jossa on laaja kirjo mm. erilaisia tunneilmaisu kuvia. Tämä on toiminut erityisesti niissä tapauksissa, kun puhe on ollut vaikeaa sillä hetkellä tai potilaan tunteiden ilmaisu ollut hankala löytää. Kolmas on ollut kone, johon on valmiiksi asennettu puhe ja potilas voi kirjoittaa siihen ja kone sanoo mitä on kerrottavaa. Nämä kaikki ovat yksi osa vuorovaikutusta ja yhteyttä potilaasta hoitajaan. Ilman niitä moni tärkeä asia jäisi hoitajan tietämättömiin, joten näillä keinoilla on yksi tärkeä osa potilaan kuntoutumista, hyvinvointia ja arkipäiväisen elämän helpottamista.
On myös paljon tutkittu läpi kuinka erilaiset toimenpiteet sujuu toisilta hoitajilta sievästi ja toisilta repien. Kyse ei ollut pelkästään käden taidoista tai tekniikan omaamisesta, vaan potilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin huomioimisesta. (Haho 2012.) Loppujen lopuksi, on muutama yksinkertainen asia jolla me hoitajat voitaisiin tunnistamaan erilaiset tunteet; pelon- ja alakulon vain esimerkiksi katsekontaktin ottamisella, käden puristuksella ja olemalla läsnä potilaan tapaamisella ja olemalla herkällä korvalla potilaan tuntemuksista. Voisivatko jotkut oireet olla jopa vain psyykkisiä? Tutkimus osoittaa, että tietoinen läsnäolo näyttäisi vähentävän masennuspotilaiden ja joidenkin ahdistuneisuushäiriöistä kärsivien potilaiden masennus- ja ahdistusoireita enemmän kuin tavanomainen hoito yksinään sekä etenkin toistuvasta masennuksesta kärsivien potilaiden masennuksen uusiutumisen todennäköisyyttä. Se saattaa myös hyödyttää erityyppisistä kivuista kärsiviä ja vähentää alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä (Koivisto & Melartin 2018). Tietoinen läsnäolo tarjoaa yhden tavan kehittää tarkkaavaisuuttaan sekä kuuntelemisen ja myötäelämisen kykyä. Asennemuutokset, jota on mahdollista viljellä ja miettimällä mikä on sitä eettistä vuorovaikutusta. Ammatillista vuorovaikutusta voi harjoitella ja sitä voi kehittää. Se ei kuitenkaan ole tekniikka. Pitää vain huomata se ero, että harjoittelun pyrkimyksenä saavuttaa jokin tavoite, vaikkapa vähentää ahdistusta, voi itse asiassa muodostua esteeksi, sillä ideana on tavoitteiden sijasta vain oleminen ja omaksi itseksi tuleminen ja tietää mitä se on se oma tietoinen läsnäolo ja sen näyttäminen.
Pohdinta
Transkulttuurinen hoitotyö ja siihen liittyvä teoria avaavat hoitajille kulttuurista puolta hoitotyötä ajatellen ja tukevat heitä toimimaan nykypäivän monikulttuurisessa hoitotyössä oikeanlaisilla tavoilla. On erittäin tärkeää, että jokainen ihminen saa tarvitsemaansa hoitoa katsomatta sitä, minkälainen hänen kulttuurinsa on. Tärkeää on kunnioittaa toisen kulttuuria ja kuunnella asiakkaan toiveita, jotka liittyvät hänen kulttuuriinsa. Jo kuulluksi tuleminen luo luottamussuhteen asiakkaan ja hoitajan välille.
Purnellin mallissa on hyvänä apuna asiakasta lähestyttäessä ja auttaa ymmärtämään asiakkaan kulttuuria ja siihen liittyviä uskomuksia ja arvoja. On tärkeää asiakkaalle tulla ymmärretyksi myös kulttuurinsa puolesta, jotta hoitaja pystyy kunnioittamaan tietynlaisia tapoja, mitä kulttuuriin kuuluu. Esimerkiksi romaanikulttuurissa lapset kutsuvat vanhempiaan etunimillä, koska äidiksi ja isäksi kutsuminen nähdään seksuaalisena. On siis tärkeää tässä tilanteessa, että hoitaja ymmärtää käyttää vanhempien etunimiä puhutellessaan heitä. Lisäksi esimerkiksi muslimit ovat hyvin tarkkoja siitä mitä he saavat syödä ja mitä eivät. On siis hyvä olla tietoinen, jos osastolla on asiakkaana muslimi, että mitä ruokia hänelle ei saa antaa. Muslimit eivät syö esimerkiksi sianlihaa tai veriruokia.
Jotta hyvä hoito toteutuu täytyy hoitajan olla ammattilainen ja luottaa taitoihinsa. Vuorovaikutus on tärkeintä asiakkaan kohtaamisessa ja varsinkin minkälaisen kuvan itsestään hoitajana antaa heti ensitapaamisella. Yleensä kyseessä ei ole ainoastaan asiakas, vaan täytyy ottaa myös huomioon hänen läheisensä tai muut hoitotahot, joita on mukana asiakkaan elämässä. Kun on tietoinen asiakkaasta, hänen kulttuuristaan ja tavoistaan, sekä että on tietoiseti läsnä hoitotilanteissa, voi sanoa olevansa hyvä ja ammattitaitoinen hoitaja.
LÄHTEET
Abdelhamid, P., Juntunen, A. & Koskinen, L. 2010. Monikulttuurinen hoitotyö. Helsinki: WSOYpro Oy
Haho, A. 2013. Asiakkaan eettinen kohtaaminen. Viesti-lehti 3. Viitattu 15.5.2018. https://asiakas.kotisivukone.com/files/ssks.kotisivukone.com/tiedostot/Viesti-lehti/viesti32013.pdf
Haho, A. 2014. Asiakkaan ja potilaan kohtaaminen. Sairaanhoitaja-lehti. Viitattu 14.5.2018. https://sairaanhoitajat.fi/artikkeli/asiakkaan-ja-potilaan-kohtaaminen/
Haverinen, S. 2016. Terveydenhuoltohenkilökunnan transnationaalinen osaaminen seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluissa Kainuussa. Itä-Suomen yliopisto. Sosiaalipedagogiikka. Pro gradu -tutkielma. Viitattu 15.5.2018. http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20160332/urn_nbn_fi_uef-20160332.pdf
Koivisto, M. & Melartin, T. 2014. Miten lääkäri voi kohdata ahdistuneen potilaan? Duodecim-lehti. Viitattu 15.5.2018. http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2014/5/duo11537
Kunnari, J. & Panayotova, T. 2007. Monikulttuurinen suun terveydenhoitotyö. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. Sosiaali- ja terveysala. Opinnäytetyö. Viitattu 15.5.2018. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/36233/stadia-1197968167-5.pdf?sequence=1
Sivén, H. 2012. Kulttuurisen kompetenssin kehittäminen terveysalan työyhteisöissä. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma. Viitattu 15.5.2018. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/45225/siven_heidi.pdf?sequence=1
Tapiola, A. & Tasa, J. 2018. Kulttuurisen hoitotieteen keskeisimmät teoriat. Monikulttuurisuus hoitotyössä. Skhole. Viitattu 14.5.2018. https://app.skhole.fi/luennot/kulttuurisen-hoitotieteen-keskeisimmat-teoriat/
Wayne, G. 2014. Madeleine Leininger’s Transcultural Nursing Theory. Viitattu 16.5.2018. https://nurseslabs.com/madeleine-leininger-transcultural-nursing-theory/
Yle 2011. Kulttuurierot tuovat haasteita maahanmuuttajien hoitoon. Viitattu 14.5.2018. https://yle.fi/uutiset/3-5460487
Salo, S., Tähtinen, H. Etiikan puutarhassa -Eettisyys ja arki terveydenhuollossa.
Suhonen, R., Leino-Kilpi, H., Gustafson, M-L, Tsangari, H. & Papastavruo, E. 2013. Yksilöllinen hoito – potilaiden ja hoitajien näkemysten vertailu. Hoitotiede 25 (2), 80-91.
Kangasniemi, M. 2014. Hoidon tarpeita, uskomuksia, arvoja ja muita elämän osa-alueita. Asiakas- ja potilaslähtöisyys – tavoiteltu päämäärä. Hoitotiede 0-1.