Vaikuttajamarkkinointi ja sen hyödyntäminen somessa

Tulevassa blogikirjoituksessa tulemme käsittelemään sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa vaikuttajamarkkinointia ja miksi yritysten kannattaisi hyödyntää sitä somessa.

Vaikuttajamarkkinoinnista lyhyesti

Vaikuttajamarkkinointi on yksi mainonnan muoto, joka tapahtuu sosiaalisen median kautta. Sen avulla etsitään yritysten arvojen ja kohderyhmien kannalta oikeita vaikuttajia, joiden kautta ja avulla kerrotaan yleisöä kiinnostavia tarinoita halutuille kohderyhmille sekä pyritään vaikuttamaan heidän asenteisiinsa, tietoihinsa tai ostokäyttäytymiseensä.

Henkilöt, jotka voivat mahdollisesti toimia vaikuttajina ovat esim. bloggaajat, tubettajat, instaajat, artistit ja muut, joilla on jonkinlainen olemassa oleva yleisö somessa sekä heillä on halu tuottaa ja jakaa ammattimaisesti tuotettuja laadukkaita sisältöjä.

Vaikuttajamarkkinointia kannattaa tehdä, koska hyödyntämällä oikeita vaikuttajia saadaan parempia tuloksia kuin millään muulla markkinoinnin tavalla, koska puskaradio on paras mahdollinen tapa tähän tarkoitukseen esim. tutulta ihmiseltä saatu suositus, varoitus tai muu arvostelu vaikuttaa mielipiteisiimme huomattavasti enemmän kuin yritysten oma markkinointiviestintä. Vaikuttajamarkkinointia kannattaa myös tehdä, koska kahden eri tutkimuksen mukaan 71% nuorista pitää somea luontevimpana kanavana vaikuttaa ja 63% alle 35-vuotiaista henkilöistä luottaa enemmän vaikuttajan suositteluun kuin yritysten omaan mainontaan.

Henkilökohtaisena esimerkkinä voisi toimia tällainen kanava kuin LaeppaVika, joka silloin tällöin tekee yhteistyövideoita eri yritysten kanssa.

Kanava on peli painotteinen, joten hän tekee peliaiheisia yhteistyövideoita, jotka toimivat hänen kohderyhmäänsä.

LaeppaVika tekee myös yhteistyötä oheislaitevalmistaja Roccatin kanssa eli toimii eräänlaisena yrityksen ambassadorina.

 

Vaikuttajamarkkinointi sisältää yhteistyössään useita eri asioita, joita ovat:

  • Blogipostauksia, videoita ja kuvia vaikuttajan kanaviin eli ns. sisältöyhteistyö
  • Vaikuttajan tuottamaa sisältöä yrityksen omiin kanaviin eli ns. sisällöntuotanto
  • Brändilähettiläänä toimimista
  • Yhteistyötä somekanavissa, esim. vaikuttajan omat tai yritysten kanavien haltuunotot
  • Kilpailuja loppukuluttajille
  • Osallistumista tuote- ja palvelukehitykseen tai testaukseen
  • Tapahtumat, matkat ja workshopit
  • Affiliate-linkit (LaeppaVialla livestriimeissä ja videoissa 5% alennus linkki Roccatin tuotteista)

Miten vaikuttajamarkkinointi aloitetaan

Vaikuttajamarkkinoinnin prosessi etenee siten, että ensiksi määritellään yleisö eli KENELLE tehdään. Seuraavaksi selvitetään kohderyhmän tarpeet, joihin vastataan ja määritellään avainviestit ja linkit eli MITÄ tehdään. Kolmantena päätetään MITEN eli minkälaista sisältöä tuotetaan yleisölle. Tämän jälkeen pohdimme, että KENEN KANSSA teemme yhteistyötä eli valitaan oikeat vaikuttajat. Viidentenä päätetään, että MILLOIN sisällöt julkaistaan sekä yhteytetään muihin toimintoihin. Seuraavaksi päätetään MISSÄ kanavissa sisällöt jaetaan. Tämän jälkeen seurataan KUINKA PALJON eli mitataan vaikuttavuutta. Lopuksi analysoidaan, KUINKA HYVIN onnistuttiin eli laaditaan analyysi tuloksista.

TLDR versio:

KENELLE?, MITÄ?, MITEN?, KENEN KANSSA?, MILLOIN?, MISSÄ?, KUINKA PALJON? ja KUINKA HYVIN?

Miksi yritysten kannattaa hyödyntää vaikuttajamarkkinointia

Yritysten olisi hullua olla toteuttamatta vaikuttajamarkkinointia, sillä se on puskaradiota parhaimmillaan eli ns. Word-of-mouth –> kaverin tai julkkiksen suosittelemana saatamme herkemmin ostaa tuotteen/palvelun kuin perinteisellä mainonnalla. Yrityksen hyödyntäessä oikeita vaikuttajia heidän kohderyhmillensä saavutetaan tutkitusti parempia tuloksia kuin muilla mainonnan keinoilla

HubSpotin tekemän tutkimuksen mukaan 71% ihmisistä ovat herkempiä tekemään ostopäätöksen, kun tuotetta/palvelua on suositellut sosiaalisen median vaikuttaja.

Hyödyllistä on osata käyttää tarinoita ja niiden kertojia yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä. On myös tärkeää luoda sisältöä, joka on oikeasti kiinnostavaa kohderyhmällesi ja tuo lisäarvoa asiakkaittesi elämään. Vaikuttajamarkkinoinnin on oltava osa yrityksen markkinointistrategiaa, sille tulee määrittää selkeät, mitattavat tavoitteet ja polku, jolla vaikuttajamarkkinoinnin oletetaan vaikuttavan liiketoimintaan.

Suomen digimarkkinoinnin mukaan on tärkeää sisäistää vaikuttajamarkkinoinnin ominaispiirteet. Vaikuttajamarkkinointi eroaa merkittävästi muista digimarkkinoinnin keinoista:

  • Yhteistyökumppani saa vapaat kädet
  • Vaikuttajayhteisössä käytetään sanaa kaupallinen yhteistyö mainoksen sijasta
  • Yritysten tulee luottaa vaikuttajaan, jos hänet on valittu oikein
  • Vaikuttajan persoona saa ja pitää näkyä sisällössä.

Tiivistettynä miksi yritysten kannattaisi hyödyntää vaikuttajamarkkinointia somessa on yksinkertaisesti se, että se on tehokkain markkinoinnin muoto ja puskaradio takaa paremman menestyksen kuin perinteinen mainonta. Vaikuttajamarkkinointi on myös nykypäivää sekä tulevaisuuden markkinointi kanava sen laajan vaikutuksen vuoksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *