Saamelaisten vuotuiskierto liittyy vahvasti poronhoitoon, mutta myös muihin perinteisiin luontaiselinkeinoihin ja luonnon tapahtumiin. Saamelaiskulttuurin moninaisuuden vuoksi on vaikeaa kertoa yksiselitteisesti, mitä saamelaisten kahdeksan vuodenaikaa pitävät sisällään. Eri asiat painottuvat alueista ja elinkeinoista riippuen.
SaamSote -hankkeelle toivottiin oppimateriaaliksi saamelaisen vuotuiskierron kuvaa, koska sopivia ei löytynyt valmiina. SaamSote -hankkeen visuaalinen ilme on graafikko Ellen-Maarit Juuson käsialaa ja hän otti haasteen vastaan kahdeksan vuodenajan kuvasta.
Pohjana suunnittelulle on Sámi árvvut -yhdistyksen laatima seinäkalenteri, johon oli kerätty monipuolisesti saamelaisille tärkeitä juhlapyhiä, liputuspäiviä ja luontaiselinkeinojen tärkeimpiä ajankohtia.
Máinnasteapmi, eli tarinointi on saamelaisille luontainen tapa jakaa tietoa ja osaamista. Kahdeksan vuodenajan kuva inspiroi tarinoimaan ja muistelemaan menneitä kaikenikäisten kanssa.
Kuvasta otetaan pieni painos A3 -kokoisia julisteita. Toivomme sen ilahduttavan mahdollisimman monia asiakkaita ja ammattilaisia, joten ole yhteydessä hankkeen projektipäällikköön, jos haluaisit julisteita työpaikallesi.
Mirka Kelahaara, projektipäällikkö
mirka.kelahaara@lapinamk.fi, puh. 0406197212