Sijoittamisen psykologia

 

Sijoittaminen on jonkin rahainstrumentin ostamista ja myymistä voiton tekeminen mielessä. Näitä instrumentteja ovat muun muassa osakkeet, kiinteistöt sekä raaka-aineet(kulta). Sijoittamista on sekä lyhyen että pitkän aikavälin tuottoon pyrkiviä. Olipa sijoittaminen sitten minkälaista tahansa, näyttelee psykologia sijoittamisessa isoa roolia. Sijoittaminen on ennen kaikkea ankaraa päätöksentekoa. On päätettävänä muun muassa mitä ja milloin ostaa ja koska ne myy. On osattava pitää suunnitelmastaan kiinni samalla kuitenkin tilanteeseen mukautuen  sijoittamisen psykologia ei ole helppoa. 

 

Psykologialla on suuri merkitys sijoittamisessa. Tästä kertoo se, että vuonna 2002 taloustieteen Nobelin palkinnon sai psykologian professori Daniel Kahneman.  Psykologia vaikuttaa taloudessa myös, koska sijoittajat ovat ihmisiä. Ihmiset tekevät sijoituspäätöksiä usein tunteiden perusteella eikä faktoihin pohjautuen ja tämä vaikuttaa tulokseen negatiivisesti. Sijoittamisen psykologian ymmärtäminen auttaa tiedostamaan sijoittajan päätöksiä ja välttämään sijoittamisessa yleisesti tapahtuvia ajatusvirheitä sekä parantamaan omaa päätöksentekoa. Seuraavana listattuna yleisimmät sijoittamisen psykologian kompastuskivet. Näitä välttämällä sijoittamisesi on todennäköisesti tuottavampaa ja vältyt suurimmilta ongelmilta. On toki muistettava, että sijoittaminen ei ole koskaan riskitöntä. 

 

 

 

Sijoittamisen psykologain vaaroja

 

1.Liiallinen itsevarmuus 

Liiallisessa itsevarmuudessa sijoittaja luottaa omiin sijoittajan kykyihinsä liikaa. Ongelmia, joita liiallinen itsevarmuus aiheuttaa on esimerkiksi alihajauttaminen eli sijoittajan osakesalkussa on vain muutama osake. Jos salkku tuottaa tappiota ja siinä on vain muutama osake, sijoittaja tuottaa enemmän tappiota kuin sijoittaja, jonka salkussa on enemmän osakkeita suuremmalla hajautuksella. Liiallisesta itsevarmuudesta on vaikea päästä eroon ja se vahvistaa muita ajatusvirheitä. (Hämäläinen, 2020, 42-43).

 

2.Ankkurointi 

Ankkuroituminen tarkoittaa sijoittajan kaikkien päätösten perustumista ensiksi kuultuun tai nähtyyn hintaan. Esimerkiksi sijoittaja vertaa Nokian 2000luvun alun kurssia nykykurssiin, joka ei anna oikeaa tietoa yhtiön kannattavuudesta ja tämänhetkisestä arvosta. Ankkuroitumista voi välttää kun, sijoittaja on valmis ottamaan vastaan uutta tietoa yhtiöstä ja mukautuu markkinoihin. (Salkunrakentaja, 2017). 

 

3.Laumakäytös 

Laumakäytöstä tapahtuu yleensä, kun osake on lähellä kurssihuippua. Laumakäytöksessä sijoitetaan Bullmarkkinoilla (nousevat markkinat) eli nousussa olevaan osakkeeseen koska muutkin ovat ostaneet osaketta. Laumakäytöstä voi välttää analysoimalla sijoituskohde ennen sijoituspäätöksen tekoa. (Tessin, 2020)

 

4.Osakkeeseen rakastuminen 

Osakkeeseen rakastuminen tarkoittaa, että sijoittaja etsii ja hyväksyy vain tietoja, jotka sopivat hänen ajatusmaailmaan yrityksestä. Osakkeeseen rakastumisessa sijoittajan on vaikea luopua osakkeistaan, vaikka faktat kertovat myynnin olevan järkevin vaihtoehto. Osakkeeseen rakastumista voi välttää pohtimalla jatkuvasti onko osakepäätöksesi järkevä faktoihin verrattaessa (Tessin, 2020).

 

5.Tappiokammo ja mentaalikirjanpito 

Tappiokammossa sijoittajan on vaikea myydä tappiolla olevaa osaketta, vaikka faktat ja luvut kertovat, että osake ei ole nousemassa hetkeen. Sijoittajan on vaikea myydä, koska hän ei halua tehdä tappiollista tulosta. Sijoittajan myynnin viivästyminen lisää tappion määrää ja sijoittajan on entistä vaikeampi myydä osakkeet. Tappiokammossa ja mentaalikirjanpidossa voitolla olevat osakkeet myydään liian aikaisin ja tämä vähentää mahdollisen voiton määrää. Tappiokammoa voi lieventää tutkimalla ja tajuamalla, että kyseinen osake on todennäköisesti pitkään jatkuvassa laskussa. (hämäläinen, 2020, 42).

 

Sijoittamisesta on tehty nykyään helppoa, jopa liiankin helppoa joidenkin mielestä. Osto- ja myyntipäätökset voi tehdä nopeasti ja kokematon sijoittaja voi tehdä ne hätiköiden. Toki myös tekninen analyysi ja muu tarkasteleminen on helpompaa ja apuna esimerkiksi päiväsijoittajille. Sijoittamisen psykologia on vaikea laji: se vaatii yksilötason sijoittajalta kovaa mieltä ja itsekuria. 

 

Lähteet:

Blomster, H. 5 sijoittajan ajatusvirhettä ja sijoittamisen psykologian tärkeys. https://www.salkunrakentaja.fi/2017/10/5-sijoittajan-ajatusvirhetta-ja-sijoittamisen-psykologian-tarkeys/

 

Ahonen, N. Sijoittamisen psykologiasta ja sudenkuoppien välttämisestä. https://tessin.com/fi/blogi/sijoittamisen-psykologiasta-ja-sudenkuoppien-valttamisesta/

 

Hämäläinen, K. Miinoja, loukkuja ja harhoja – näin väistät psykologiset ansat. https://moodle.eoppimispalvelut.fi/pluginfile.php/1010856/mod_resource/content/1/Miinoja%2C%20loukkoja%20ja%20harjoja%20Hämäläinen%20Karo%20Arvopaperi.pdf