16.10.
Eeva-Kristiina Nylander: Provienssitutkimus, repatriaatio ja rematriaatio – saamelaiskokoelmien dekolonisaatio ja indigenisaatio
Tarkastelen dekolonisaation ja indigenisaation käytäntöjä saamelaisten museokokoelmien kontekstissa. Prosessin syvällisemmän analyysin tueksi hyödynnän käsitteitä propatriaatio ja rematriaatio kuvaamaan uusien saamelaisten ontologioiden rakentumista näiden käytäntöjen kautta.
Eurooppalaisella ja pohjoismaisella museokentällä pyyhkivät repatriaatioon liittyvän keskustelun aallot ja myös keskustelu saamelaisten esineiden, eli museoduodjin, palauttamisesta saamelaismuseoihin on voimistunut. Osallistun tähän keskusteluun korostamalla provenienssitutkimuksen keskeistä merkitystä repatriaatioprosesseissa, erityisesti yhteistyössä saamelaisyhteisöjen ja duojáreiden eli käsityöläisten kanssa toteutettuna. Vaikka repatriaatio vahvistaa saamelaisten itsehallintoa, myös länsimaisten museoiden roolia repatriaatioprosesseissa on syytä tarkastella uudelleen ja vahvistaa.
Länsimaiset museot voivat toimia turvallisina tiloina ja foorumina propatriaatiotyölle omissa kokoelmissaan. Yhteisölliset ja käsillä tekemiseen perustuvat työskentelytavat voivat helpottaa vaikeiden ja traumaattisten aiheiden käsittelyn, minkä vuoksi Saamelaisten totuus- ja sovintokomitea ehdottikin toimenpidelistassaan lisäresurssien turvaamista Saamelaismuseolle yhteisön kanssa tehtävää työtä varten. Tällaiset toimintaympäristöt voivat lisäksi edistää kollektiivista eheytymistä ja voimaantumista, palauttaa näkyviin saamelaisten historiaa sekä rakentaa saamelaista futurismia tulevaisuuden hyvinvoinnin perustaksi.
Eeva-Kristiina Nylander väitteli tohtoriksi vuonna 2023 Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa (saamen kielten ja kulttuurin laitos). Hänen väitöskirjansa otsikko oli From Repatriation to Rematriation: Dismantling the Attitudes and Potentials Behind the Repatriation of Sámi Heritage. Nylander on työskennellyt saamelaismuseoissa Norjassa ja Suomessa sekä muun muassa Ruotsin historiallinen museossa.
Hän on erikoistunut saamelaiskokoelmiin pohjoismaisissa ja eurooppalaisissa museoissa sekä eettisiin kysymyksiin, provenienssitutkimukseen, repatriaatioon ja yhteistyöhön saamelaisten duojárien eli käsityöläisten kanssa museokokoelmien parissa. Hän on tehnyt pitkäjänteistä yhteistyötä saamelaisyhteisöjen kanssa näiden teemojen äärellä. Nylander on ollut mukana kuraattoriryhmässä kolmessa eri saamelaisnäyttelyssä.
Vuosina 2022–2025 hän työskenteli provenienssitutkijana ja kuraattorina hankkeessa The Sámi Collection at Museum Europäischer Kulturen: A Multiperspective Approach of Provenance Research. Tällä hetkellä hän toimii tutkijatohtorina Giellagas-instituutissa. Tieteellisten artikkeleidensa lisäksi Nylander julkaisi vuonna 2020 yhdessä saamelaisen nykytaiteilijan Outi Pieskin kanssa kirjan Ládjogahpir – Máttaráhkuid gábagahpir. Teos käsittelee ládjogahpir-lakin menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta sekä lakin rematriaatiota.
Valokuva: © Staatliche Museen zu Berlin, Museum Europäischer Kulturen / Christian Krug
Anna-Kaisa Rastenberger: Museot yhteiskunnallisina keskustelijoina
Vuosi sitten kävin mieleenpainuvan keskustelun ranskalaisen taiteilijan SMITHin kanssa. Puhuimme Fredrik Jamesonin ja Mark Fisherin tunnetuksi tekemästä sloganista ”on helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu” ja siitä, että kapitalistiselle järjestelmälle on eduksi, että menetämme kykymme kuvitella hyvää tulevaisuutta, elämme kuin viimeistä päivää ja keskitymme vain nykyhetken nautintoihin tai uuvumme ratkaisemattomiin kriiseihin.
Puhuimme kuitenkin myös toivosta ja tulevaisuuden kuvittelusta. Omaa aikaamme seuraavan tulevaisuuden ja vielä syntymättömien ihmisten tarpeiden kuvittelu on vaikeaa individualistisessa yhteiskuntajärjestelmässä, jossa tällä hetkellä elämme. Ja silti – vaikka ”toivo on kovaa työtä” – toivon ylläpitäminen päällekkäisten kriisien ajassa on välttämätöntä vastarintaa ja velvoite meille kulttuurityöntekijöille.
Puheenvuorossani pohdin toivoa ja museoiden roolia moraalisten kysymysten ja keskustelujen areenana. Museot tuottavat käsityksiä oikeasta ja väärästä sekä hyvästä ja huonosta. Moraaliset asetelmat syntyvät museoiden luomissa kertomuksissa ja esitystavoissa sekä siinä, mitä ja miten näyttelyitä kuratoidaan ja museoiden kokoelmia kerätään ja tulkitaan.
Käsittelen sitä, miten museot rakentavat näitä asetelmia ja kutsuvat katsojia ottamaan kantaa, jolloin yhteiskunnallista keskustelua tuotetaan yhdessä kävijöiden kanssa. Samalla museot kuitenkin ohjaavat keskustelua: ne määrittelevät, mistä ja millä tavoin puhutaan ja luovat kaikkea muuta kuin neutraalin keskustelun tilan, jossa kaikki äänet olisivat sallittuja. Käytän esimerkkinä omia kokemuksiani näyttelyiden kuraattorina ja museonjohtajana. Puheenvuorossani pohdin museoiden mahdollisuuksia tuottaa myös erimielisyyden ja väittelyn mahdollisuutta muistipolitiikan, tulevaisuuden ja toivon näkökulmasta.
Anna-Kaisa Rastenberger, FT, työskentelee Helsingin taidemuseossa HAMissa kokoelmapäällikkönä. Aiemmin hän on toiminut Suomen valokuvataiteen museon museonjohtajana (2023–2026) ja intendenttinä (2009–2016). Vuosina 2016–2023 Rastenberger työskenteli Esittämiskäytäntöjen professorina Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa ja vastasi kuratoinnin ja esittämiskäytäntöjen maisteriohjelmasta Praxiksesta. Rastenberger on myös Poliittisen valokuvan festivaalin taiteellinen johtaja ja toinen perustaja.
Hän on ollut toimittajana mm. seuraavissa julkaisuissa: Why Exhibit – Positions on Exhibiting Photographies (2018, FW:Books, Amsterdam), Why Exhibit vol. 2 – On Photography Curation (2024, FW:Books, Amsterdam) ja Curating and Repair (2026, 1000 Words, London). Rastenbergerillä on laaja kokemus näyttelyprojekteista, valokuvapohjaisen taiteen kuratoinnista sekä nykytaiteen ja valokuvataiteen kansainvälisestä kentästä. Rastenberger pitää kokoelmia tulevaisuuden tekijöinä, seuraa uteliaana miten erilaiset valokuvien muodot vaikuttavat nyky-yhteiskunnassa ja harrastaa kestävyysjuoksua.
Valokuva: Kerttu Malinen / HAM
