Onpas ollut monenkirjava harjoittelu tähän mennessä. Fiiliksetkin menneet pohjamutiin, sieltä taivaisiin ja takaisin pohjamutiin. Tällä hetkellä olen jossain pohjamudan ja vakaan maanpinnan välillä.
Ammatillisesta näkökulmasta mietittynä pitää oikein miettiä, mitä olen tähän mennessä oppinut (henkisen kasvun lisäksi): Elementoria ja sen käyttöä, some-markkinoinnin suunnittelua, asiakasprofiilien rakennusta ja niiden vaikutusta markkinointiin, Seidat-sovellusta, sisällön tuotantoa monessakin eri kanavassa… Eli aika paljonkin! Mutta voinko sanoa osaavani vielä mitään näistä kunnolla? En todellakaan! Kaikki kuitenkin on niin suuria kokonaisuuksia, että olen saanut vasta pintaraapaisun niistä.
Mihin suuntaan sitten haluan jatkossa mennä? Tähän mennessä olen tehnyt tehtäviä koulutuksen ja ammatilisen kehittymisen näkökulmista. Nyt aion siirtyä toimimaan toimeksiantajani edun mukaisesti. Aikaa ei kuitenkaan ole kuin viisi viikkoa jäljellä. Se mitä tästä lopulta jää käteen on vielä arvoitus.