Matka uskomattomiin maisemiin

Lomamatka Alpeille

Olimme suunnitelleet perheen kanssa loma reissua ulkomaille. Perinteisen rantaloman sijaan päätimme lähteä Itävaltaan Badgastainiin Laskettelemaan. Reissu oli täynnä upeita maisemia, uusia ihmisiä sekä kokemuksia.

Matka Kohti Vuoristoa

Lähdimme matkaan torstaina junalla kohti Helsinkiä josta lentomme lähti kohti Saksaa. Asumme eripuolella Suomea joten, mitä lähemmäs Helsinkiä menimme porukkamme vain lisääntyi. Helsinkiin saavuttua meillä oli muutama tunti aikaa kierrellä kaupoissa täydentämässä matkalaukkua jos jotain olisi jäänyt kotiin. Kaikki lentokoneessa joten matka kohti Saksaa alkaa.

Saksa ja Moottoritie

Mikä olisi hienompaa ilta aurinko ja Saksan moottori tie joten, kyllähän meidän piti päivittää vuokra auto uudempaan hienompaan ja nopeampaan. Edessä oli 4 tunnin ajomatka kohti määränpäätä. Moottoritie oli mahtava nopeita autoja vilisi koko ajan ohitse emmekä pysyneet perässä vaikka mittarissa näkyi välillä yli 200kmh. Ainut ketä matka harmitti oli pappani joka ei ollut jostain syystä päivittänyt autoaan joten hänellä oli vaikeuksia pysyä perässämme. Saavuimme määränpäähän yöllä joten emme nähneet mikä meitä odottaisi aamulla.

Määränpäässä

Aamulla kun heräsimme ensimmäinen asia mitä teimme juoksimme pihalle katsomaan millaiseen paikkaan olemme tulleet. Kukaan ei meinannut saada sanaa suustaan kun katsoimme ympärille. Joka puolella näkyi pelkästään korkeita vuoria. Ne olivat valkoisia vaikka maassa näkyi nurmikko eikä alhaalla ollut lumesta tietoakaan. Äkkiä vaatteet päälle, sukset matkaan ja kohti tuntematonta. Muistan ensimmäisen hissimatkan kuin eilisen. Matka kesti yli puoli tuntia ja mitä ylemmäs menimme sitä enemmän tuli lunta ja maisemat vain paranivat. Menimme heti kaikista korkeimmalle mitä oli mahdollista se vaati kolme eri hissiä joka tuntui omituiselta. Ylös päästyämme ylhäällä näkyi kyltti jossa luki 11km alas. Mietin voiko tämä olla todellista eihän kukaan jaksa laskea noin pitkää matkaa kerralla. Mutta niin lähdimme. Yhtäkkiä keskellä rinnettä tuli vastaan ravintola keskellä ei mitään. Oli pakko pysähtyä tauolle jotta jaksamme alas asti. Joka päivä meni samalla kaavalla, aamulla laskemaan, sen jälkeen syömään ravintolaan. Illalla osa lähti katselemaan lisää maisemia osa eri kahviloihin ja osa kävi eri lähellä olevissa kylissä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Niin se vain 10 päivää meni nopeasti ja oli aika lähteä kotiin. Edessä oli taas moottoritie mutta tällä kertaa fiilis ei ollut sama koska suunta oli eri. Saavuttuamme Saksaan menimme suoraan hotelliin jätimme laukut ja lähdimme Kohti Munchenin keskustaa koska lomaa oli enää päivä jäljellä piti tästäkin paikasta saada kaikki irti yhdessä päivässä. Olemme kaikki merkkiuskollisia yhdelle auto merkille ja se on BMW joten olihan se pakko mennä BMW museoon katsomaan autoja. Museon jälkeen Suuntana oli shoppailu kierros. Tavaraa lähti matkaan niin paljon ettei laukkuun meinannut mahtua. Hotelille täytyi mennä kuitenkin aikaisin koska aamulla oli aikainen lento kotiin. Reissu oli unohtumaton ja onneksi valitsimme tämän rantaloman sijaan. Joskus tänne on on pakko tulla uudestaan ajattelin lentokoneessa matkalla kohti kotia.

Web analytiikka 

Tässä materiaalissa seurataan ja käsitellään web analytiikkaa. Materiaalissa käydään tarkasti läpi minkä takia yrityksen on tärkeä seurata kävijä seurantaa sekä minkä takia niitä pitää mitata sekä mikä rooli tavoitteilla on. Oppaassa käsitellään mittaamisen strategiaa sekä siihen liittyviä termejä joka on olennainen osa koko yrityksen tavoitteiden saavuttamista. A Materiaali on erittäin kiinnostava ja auttaa minua opiskelussa sekä uralla paljon. Minua kiinnostaa yrittäjyys ja toiminkin tällä hetkellä yrittäjänä, joten tästä on todella paljon apua yritystäni varten. Sain paljon lisätietoa mikä hyödyttää minua nyt sekä tulevaisuudessa. Materiaali painottaa kuinka tärkeää tavoitteet sekä analytiikka on.

Tarkoitus

Tekstissä käsitellään paljon hienoja sanoja, jotka voivat kuulostaa aluksi vaikealta mutta ne ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaisia. Materiaalin tarkoitus on painottaa, kuinka tärkeää web analytiikka on yrityksen liiketoiminnan kannalta. Analytiikan avulla pystyy seuraamaan verkkosivujen kävijämäärää sekä mitä he tekevät verkkosivuilla. Tarkoitus on kuitenkin osoittaa, että web analytiikka ei pelkästään vaikuta verkkosivuihin vaan auttaa muissakin tärkeissä liiketoimintaan vaikuttavissa asioissa kuten tuotteistus, suunnittelu sekä ostajapersoonien luomisessa. Tämä on tärkeää koska monesti voidaan ajatella web analytiikkaa pelkästään teknisenä prosessina eikä strategisen johtamisen välineenä. Tekstissä haastetaan tämän ajattelu tavan ja tuo esiin, että strategia alkaa liiketoiminnan tavoitteista ja kääntää ne mittareiksi eli KPI:ksi Key performance indicator.

Materiaalissa myös painottaa, että verkkosivujen mittaaminen ei tuo lisäarvoa yritykselle, mikäli sitä ei osata hyödyntää oikein. Siinä on huomioitava kolme näkökulmaa: liiketoiminta, markkinointi sekä digitaalisuus. Materiaalissa korostetaan että ennen kuin mitataan pitää ymmärtää miksi verkkosivut ovat olemassa sekä mitä niillä haetaan

Yksi mielenkiintoinen kohta oli SMART-kriteeristön soveltaminen webanalytiikkaan. Smart on klassinen johtamisen työkalu, mutta tekstissä se tuodaan osaksi digitaalista mittaamista. Esimerkiksi kasvata myyntiä ei ole pelkästään hyvä tavoite vaan siihen pitää tuoda jotain konkreettista kuten kasvata myyntiä 5% vuodessa. Siihen on sidottu päämäärä sekä aika, joka auttaa tavoitteeseen pääsemisessä.

Myös Kiinnostava kohta materiaalissa oli mrace mallin esittely. Malli jakaa asikkaan ostopolun vaiheisiin ja se auttaa yrityksiä mittaamaan eri vaiheiden tehokkuutta. Tämä on käytännln läheinen tapa hahmottaa missä vaiheessa asiakas poistuu prosessista ja miten markkinointia voitaisiin kehittää.

Datanvisualisoinnin kohta on myös kiinnostava. Tekstissä painotetaan, että data on arvotonta, jos sitä ei osata tulkita. Visualisointi tekee datasta helpommin ymmärrettävää. Tämän avulla esimerkiksi markkinointi tiimi näkee reaaliaikaisesti, miten vaikka kamppanjat vaikuttavat. Visualisoitu data tekee kehityksestä näkyvää sekä ja motivoi tiimejä. Tämä konkretisoi hyvin, miten analytiikka tukee tiimityötä.

Mielestäni teksti auttaa lukijaa vakuuttumaan, että web analytiikka on keskeinen osa nykyaikaista liiketoimintaa. Se on strateginen työkalu, joka yhdistää kaiken. Sen avulla yritys oppii jatkuvasti toiminnastaan sekä pystyy kehittämään oikeita osa alueita mitattujen tulosten perusteella.

Materiaali on hyvin onnistunut osoittamaan, miksi mittaaminen on tärkeää. Se saa pohtimaan myös omaa suhtautimista dataan. Teksti on kirjoitettu kokonaisvaltaisesti mutta selkeästi ja ymmärrettävästi, eli ei tarvitse olla ammattilainen ymmärtääkseen materiaalin idean ja tarkoituksen.

Johtopäätökset

  Mielestäni tekstin tärkeimmät tulokset olivat datan keräämisen tärkeys sekä kuinka tärkeää niitä on osata hyödyntää oikein. Oli mielenkiintoista huomata, että vaikka analyysi painottui web analytiikan kehumiseen ja käytännössä sen myymiseen, kuitenkin kerrottiin suoraan, että se ei hyödytä mitään, ellei myös muut asiat ole kunnossa. Sekä että niitä pitää hyödyntää oikein, jotta päästään haluttuun tavoitteeseen analytiikan avulla. Teksti auttoi minua ymmärtämään enemmän liiketoiminnasta ja varsinkin datan vaikutuksesta siihen. Tämä tehtävä antoi minulle uusia näkökulmia oman yritykseni analytiikkaa varten. Pystyn hyödyntämään tätä sekä mahdollisesti parantaa yritykseni liiketoimintaa. Opin että on tärkeää ottaa huomioon kaikki tekijät analytiikkaa varten. Mikäli jokin asia ei ole kunnossa se vaikuttaa myös muihin asioihin. Datan visualisointi oli minulle uutta se auttaa minua paljon tulevaisuudessa.

Myös opin että markkinoinnin ja mittaaminen on koko digimarkkinoinnin perusta ja se pitää olla heti alussa kunnossa jottei tule tilannetta että tarvittaisiin jotain dataa mutta se ei olekaan heti saatavilla.

Eemeli Moilanen

lähteet: https://lucit-my.sharepoint.com/personal/outi_kahkonen_lapinamk_fi/_layouts/15/onedrive.aspx?id=%2Fpersonal%2Fouti%5Fkahkonen%5Flapinamk%5Ffi%2FDocuments%2FDigitaalisen%20markkinoinnin%20kehitt%C3%A4minen%20%2D%20tradenomit%2FReaktiopaperi%2FSDM%2DWeb%2Danalytiikan%2Dopas%2Epdf&parent=%2Fpersonal%2Fouti%5Fkahkonen%5Flapinamk%5Ffi%2FDocuments%2FDigitaalisen%20markkinoinnin%20kehitt%C3%A4minen%20%2D%20tradenomit%2FReaktiopaperi&ga=1