Tapahtuma – harrastuksesta työksi

Niin kauan ko mie muistan, mie olen halunnut osallistua tapahtumiin. Heti ko osasin lukea, äitini riesaksi, luin tapahtumapalstoja sanomalehdistä. Hiihtokisat, lastenjuhlat, markkinat… kaikkiin oli päästävä. Se erityisen tapahtuman tunne oli pienelle minulle jokin spesiaali fiilis.

Ala-asteella, meän pieni kyläkoulu päätti opettaa yritteliäisyyttä, ja kaksi vanhinta luokkaa laitettiin suunnittelemaan lastenjuhlia. Halusin olla tietenki kaikessa mukana, keräsin lahjoituksia yrityksiltä kiertämällä ovelta ovelle, olin ohjelmasuunnittelussa mukana, koristelin ja siivosin. Kyselin, kyselin ja kyselin. Opettajaparkamme yrittivät saada kerättyä meille luokkarahoja näillä lauantai-iltapäivillä, eivätkä ymmärtäneet miksi mie olin niin kiinnostunu siitä järjestämisestä.

Lukioikäsenä luokkakaveri sai kesken kuviksentunnin puhelun töistä. LappiAreenalle tarvittiin lisäkäsiä jotahi isompaa tapahtumaa varten. Kaheksantoistavuotias mie oli enemmän ko innoissaan, kun kaverini kysyi minua mukkaan. Yhen kevään aikana osallistuin kaheksaan suuren luokan tapahtumaan. Yritin ettiä kässiini järjestäjiä, tapahtuman suunnittelijoita ja tilaajia, jotta olisin saanut uteliaisuudelleni tyydytystä. Eihän heillä ollu aikaa kertoa turvajärjestelyistä tai suunnitteluprosessin kestosta kaheksantoistavuotiaalle ammattilukiolaiselle, joka myy heidän tapahtumassaan kahavia.

 

Toissa vuonna mie olin pienessä yrityksessä extra-työntekijänä. Tein yövuoroja, ja lähinnä anniskelutyötä ja tiskaushommia. Juttelin välillä työkavereille siittä, kuinka upeat puitteet yrityksellä olis pienehköille yksityisille tilaustapahtumille, niinko syntymäpäiville. Muutamaa viikkoa myöhemmin esimieheni pyysi minut toimistoonsa, ja pyysi minua suunnittelemaan raakaversion teemallisista syntymäpäiväjuhlista. Asiakas oli pyytäny tarjousta, mutta yrityksessä ei ollut tapahtumajärjestämisestä kiinnostuneita henkilöitä. Paitsi yksi baarimimmi, mie.

Syksyllä 2016 eteeni asetettiin valinta: haluatko opiskella tapahtumaosaajaksi, vai haluatko opiskella konseptointia.

Alkutalvesta 2016 mie seisoin onneni kukkuloilla Kelekkamessuilla, järjestäjäliiveissä ja roudasin ahkioita venäläisestä trailerista hallin näyttelyosastolle. Euroopan suurin alan harrastajien tapahtuma, ja mie sain olla mukana.

Keväällä 2017 mie olen mukana Pohjois-Suomen Erämessuilla monen luokkakaverin kanssa. Matka toukokuun lopulla tapahtuville messuille on aloitettu. Matka messuille tulee olemaan tapahtumarikas ja varmasti haastava. Messujen näkyvyyden korostaminen ja parantaminen aloitetaan oheistapahtumilla, mikä sen sopivampaa.

Vaikka tarinani ei olekkaan yhtä merkittävä ja eeppinen ko erämessujen Äijän tarina (tappolistallekkin on luettu ainakin 36 ahmaa) se on kuitenki minun tarina. Minusta tuntuu, että minun matka tulevaisuuden tapahtumajärjestäjäksi on alotettu aikasemmin ko viime syksynä, ja ainaki sitä viedään tunteella etiäpäin.

Tapahtumajärjestämisen osaaminen karttuu tapahtuma kerrallaan. Roomaakaan ei romutettu yhdessä yössä, joten ammattilaistenkin syntymisessä menee aikaa.  Tapahtumatuottamisen opiskelu on se, mitä juuri nyt haluan tehdä. Osaaminen karttuu parhaiten juuri tekemisen kautta, joten yhteistyö isoissa tapahtumissa on hieno mahdollisuus. Vaikka en ole vielä valmis, tiedän varmasti enemmän kuin kahdeksantoistavuotiaana, kun pyysin kaksi euroa kahvikupista ja hymyilin ojentaessani vaihtorahoja. Asenne ei ole muuttunut, vaan töitä painetaan vielä hymyillen, eikä tiedonjano ole mihinkään kadonnut.

3 vastausta artikkeliin “Tapahtuma – harrastuksesta työksi”

  1. Hei Maarit!
    Sympaattinen ja kuvaava tarina siitä, kuinka toiveet ja haaveet alkavat kovalla työllä muuttua todeksi, hienoa! Kirjoitat sujuvasti ja iloisella otteella, tuttuun tapaan 🙂 Voisit hieman vielä jäsennellymmin pohtia millaisia asioita otat kussakin ”kappaleessa” tai tekstin vaiheessa mukaan. Ja lisää linkkejä sinne ulkomaalimaan niin löytävät muutkin tekstisi pariin helpommin.
    Hyvää matkaa näille messuille ja tsemppiä bloggailuun!
    terkuin
    Kati

  2. Huippu tämä sinun teksti, ihana tarina! Ja oikeasti, kuinka makea toi kahvikuppi kuva on!

    1. Kiitokseni!
      Tarinallinen kertominen on mulle se kaikkein eniten omalta tuntuva juttu, mukava kuulla että se uppoaa myös muihin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *