Yrityskauppatilanteessa harvoin ostaja ostaa yrityksen haluamatta muuttaa uudessa yrityksessä mitään. Kun kahden yrityksen toimintatapoja aletaan yhtenäistämään, syntyy muutoksia ja uusia toimintatapoja. Onnistunut muutos edellyttää aina hyvää johtajuutta.
Johdettaessa muutosta, tärkein tavoite on saada muutos vietyä onnistuneesti maaliin ja saada arkeen vakiintumaan uusi toimintatapa.

Onnistunut muutos edellyttää hyvää johtajuutta. Kuva Igor Link, Pixabay
Muutos voi aiheuttaa työntekijöissä epäselvyyksiä, huhuja ja epävarmuutta. Tällaiset negatiiviset asiat voivat olla uhkana työmotivaatiolle ja tehokkuudelle. Kun henkilökunta on saanut olla mukana suunnittelemassa ja vaikuttamassa tulevaan muutokseen, heidän on myös helpompi sitoutua muutoksiin. Muutosjohtamisessa on kyse 80-prosenttisesti ihmisten johtamisesta ja 20-prosenttisesti asioiden johtamisesta. Esimiesten tärkeä tehtävä on huolehtia siitä, että kaikilla työntekijöillä on tarpeeksi samanlainen käsitys, mitä muutosprosessilla tavoitellaan.
Työhyvinvointi on tärkeässä roolissa muutoksen onnistumisessa. Töiden täytyy sujua muutoksesta ja sen aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta, joten on tärkeää huolehtia henkilökunnan työhyvinvoinnista. Avainasia tässä kohtaa on avoin ja johdonmukainen viestintä. Työhyvinvoinnin kannalta on todella tärkeää tuoda tavoitteet selkeästi esille ja saada henkilöstö mukaan osallistumaan päätöksentekoon. Esimiesten täytyy ottaa myös huomioon, että he johtavat kaikkia työntekijöitä oikeudenmukaisesti.
Yrityksissä työntekijät usein haluavat olla tekemässä muutosta eivätkä olla muutoksen kohteena. Tästä syystä on tärkeää, että henkilökunta saadaan osallistettua muutoksen eteenpäin viemiseen. Työntekijöiden osallistuminen muutoksen tekemiseen on tärkeää heidän sitoutumisensa kannalta, mutta myös siitä syystä, että heidän asiantuntijuutensa saadaan mukaan muutokseen. Heillä saattaa olla tärkeää, kokemukseen perustuvaa tietoa esimerkiksi asiakkaista.
Suunnittele muutos huolellisesti
Kun muutosta esimerkiksi yrityskauppatilanteessa lähdetään viemään eteenpäin, kannattaa aluksi tehdä muutossuunnitelma. Siinä on hyvä huomioida muutosten koordinoinnin ja hallinnon näkökulma sekä ihmisten johtamisen näkökulma. Millä tavalla työntekijöiden kokemuksia otetaan huomioon ja miten heitä autetaan tuomaan heidän oma näkökulmansa mukaan muutokseen.
Vaikka kaikki asiat muutoksesta suunnittelisi mahdollisimman hyvin etukäteen, kaikkia yksityiskohtia ja vaiheita on vaikea ennakoida. Kannattaa varautua siihen, että tehtyjä suunnitelmia täytyy muuttaa ja tarkentaa matkan aikana.
Muutossuunnitelmaa tehdessä, on tärkeää tunnistaa, keitä kaikkia muutos tulee yrityksessä koskemaan. On siis tärkeää tunnistaa muutoksen kohderyhmät. Kohderyhmiä voivat olla esimerkiksi yrityksen johto, esimiehet, yrityksen eri yksiköt tai osastot, eri henkilöstöryhmät, asiakkaat tai muut sidosryhmät. Kannattaa huolehtia, että on muodostanut tarpeeksi hyvän kokonaiskäsityksen muutoksen kohderyhmistä ja osapuolista. Niiden roolien tunnistaminen on tärkeä lähtökohta suunnitellessa muutosta.
Aloita muutoksen toteuttaminen
Kun muutosta aletaan viemään käytäntöön, se tarkoittaa muutossuunnitelman toteuttamista. Muutoksen toteuttamisvaiheessa esimiesten tärkeä rooli on johtaa muutosta konkreettiseksi tekemiseksi ja saada työyhteisö osallistumaan muutokseen. On tärkeää huolehtia, että työntekijät saavat tarpeeksi tukea ja koulutusta uudessa tilanteessa. Muutos toteutuu vasta sitten, kun jokainen työntekijä toteuttaa sitä työssään. Hyvä muutosjohtaja kuuntelee, kannustaa ja toimii suunnannäyttäjänä. Hän innostaa ja sitouttaa työntekijät muutokseen ja sen toteuttamiseen.

Hyvä johtaja toimii muutoksessa suunnannäyttäjänä. Kuva Steve Watts, Pixabay
Viestintä muutostilanteessa
Kun tapahtuu muutoksia, tiedon tarve henkilöstöllä kasvaa. Muutosviestinnän tärkeä tehtävä on lisätä tietoa, miksi muutos tapahtuu ja mitä seurauksia muutoksella on. Jos tietoa ei ole saatavilla tai se ei ole tarpeeksi ymmärrettävää, alkaa työyhteisössä liikkua helposti erilaisia huhupuheita. Johdon on tärkeää huolehtia säännöllisestä ja johdonmukaisesta viestinnästä heti muutoksen alkumetreiltä lähtien.
On tärkeää, että viestintä on rehellistä ja avointa. Työntekijä saattaa miettiä, mitä muutos tuo mukanaan hänen kannaltaan. Tämän vuoksi henkilökunnan näkökulma täytyy aina pitää viestinnässä mielessä ja tuoda esille myös, miksi muutos tapahtuu. Henkilökunnalle täytyy myös antaa mahdollisuus kertoa oma mielipiteensä sekä keskustella ja kysyä muutoksesta. Muista kertoa muutoksessa myös onnistumisista.
Lähteinä tekstissä käytetty:
Katramo, Lauriala, ym. Yrityskauppa – kirja
Ilmarinen – Onnistunut muutos – opas