Henkilöstö ja yhteisen toimintakulttuurin rakentaminen

Varaa resursseja ja hyväksy se tosiasia että yhtenäisen toimintakulttuuriin rakentamiseen kuluu paljon aikaa. 

 

 

Yrityskaupassa kahden eri yrityksen kulttuurit voivat olla hyvin erilaisia ja ne eivät aina automaattisesti toimi heti sulavasti. Muutostilanteessa on erittäin tärkeää, että esimies paneutuu huolellisesti yhtenäisen yrityskulttuurin toteutumiseen. On tärkeää, että yrityskaupan alusta asti vallitsee me-henki ja kaikki työntekijät kokevat kuuluvansa ”saman katon alle”.  

Työyhteisöön pyritään rakentamaan heti alusta alkaen avoimuuteen ja luottamukseen perustuva työilmapiiri. Työntekijöiden tarpeita kuunnellaan ja niihin reagoidaan. Viikkopalaverissa käydään läpi yhdistymisessä esiintyviä ongelmakohtia, joita työntekijät ovat tuoneet esille. Työntekijöitä kannustetaan kirjaamaan epäkohtia ylös ja viestimään ne esimiehille. 

Avainhenkilöiden sitouttamien

Johda oikein ja sitouta henkilökunta jatkamaan yrityksessä myös yrityskaupan jälkeen. 

Pidä itse ja huolehdi että muut esimiesasemassa toimivat pitävät yllä positiivista ja ratkaisukeskeistä ilmapiiriä työyhteisössä.

Työntekijät ovat erilaisia keskenään, joten tutustu heihin huolellisesti. Ole kiinnostunut työntekijöistä ja anna heille aikaa tutustua myös sinuun. Ota selvää, mistä asioista työntekijät ovat kiinnostuneita ja miten heidät saa motivoitua yrityskauppaan. Ole avoin ja pyri aitoon vuorovaikutukseen työntekijöiden kanssa.

Pidä viestintä selkeänä ja johdonmukaisena. Sitoutunut ja motivoitunut henkilökunta on yksi tärkeimmistä asioista onnistuneessa yrityskaupassa. 

Henkilöstön koulutukset 

Järjestä henkilökunnalle tarpeeksi koulutusta uusien toimintatapojen ja yrityskulttuurin opetteluun. 

Erilaisia koulutuksia tarvitaan todennäköisesti hyvin paljon. Henkilökuntaa koulutetaan ostavan yrityksen tavoille ja kulttuuriin. Henkilökunnan täytyy opetella esimerkiksi HR-järjestelmä, työehtosopimus, talon henkilöstöedut sekä kaikki muut sisäiset toimintatavat.

Muutoksessa henkilökunta saattaa olla vähän stressitilassa ja osaa opituista asioista joutuu todennäköisesti kertaamaan useaan kertaan. Uudet kirjanpito- ja palkanlaskentaohjelmat vaativat myös omat koulutuksensa. 

Aiheesta lisää:

Sitouta henkilöstö mukaan yrityskauppaan

Henkilöstön sitouttaminen on yrityskaupan onnistumisen kannalta tärkeää!

Johtajan roolit yritysoston jälkeisessä yhteensulauttamisprosessissa – Pro gradu -tutkielma Salme Kokko, Tampereen yliopisto

Neljä teesiä muutosjohtajalle