Vuorovaikutus hoitotyössä

Johdanto

Mitä on vuorovaikutus hoitotyössä? Vuorovaikutus on ihmisten välillä tapahtuva ainutlaatuinen kokemus. Kokemukseen vuorovaikutuksesta ovat sidoksissa kulttuuriset sekä eettiset tekijät. Vuorovaikutus on taito, jonka oppiminen alkaa jo lapsuudessa, mutta se kehittyy läpi elämän. Sosiaaliset tilanteet ja oleminen vuorovaikutuksessa ovat tärkeitä tekijöitä ihmisen hyvinvoinnille. Esimerkiksi potilas- hoitajasuhteessa hoitajalta saatu sosiaalinen tuki edesauttaa henkilön terveyttä. Sosiaalinen aktiivisuus on tärkeää, jotta ihminen ei syrjäydy tai koe oloaan yksinäiseksi. (Rautava-Nurmi, Westergård, Henttonen, Ojala & Vuorinen 2015, 28.)

Hoitotyö määritellään hoitoalan ammattilaisten tekemäksi työksi. Hoitotyötä tapahtuu sekä osastolla että muissa ympäristöissä. Hoito voidaan jakaa lääketieteelliseen hoitoon sekä itse hoitotyöhön. Hoitotyö- käsitteellä tarkoitetaankin myös hoitajan tekemiä hoitotoimenpiteitä sekä potilaan ja hoitajan välillä olevaa vuorovaikutussuhdetta. (Mikkola 2006, 15.)

Taitava vuorovaikuttaminen vaatii henkilöltä monia eri taitoja. Toinen on kyettävä kohtaamaan yksilönä ja tilanteessa on oltava läsnä. Toisen henkilön ikä, vakaumus tai kulttuurilliset tekijät eivät saa vaikuttaa kanssakäymiseen. (Rautava-Nurmi ym. 2015, 28.)

Toisinaan ajatellaan, että vuorovaikutus on vain sanallista kommunikointia. Todellisuudessa vuorovaikutus on kuitenkin kokonaisuus, joka koostuu kahdesta eri osa-alueesta, jotka ovat sanaton ja sanallinen vuorovaikutus. (Vuokila- Oikkonen 2002, 35.)

Sanoilla ja teoilla on paljon vaikutusta vuorovaikutussuhteessa,  joka hoitajan ja potilaan välille muodostuu. Koska vuorovaikutussuhde on ammatillinen, on myös keskustelu pidettävä ammattimaisen asiallisena. (Rautava- Nurmi 2015, 28.) Tämä tarkoittaa, sitä että keskustellessa potilaan kanssa, hoitajan on tarkoitus  keskustella potilasta koskevista asioista ja hänen tunteistaan. Hoitajan ei esimerkiksi kuulu kertoa omista vaivoistaan tai kokemuksistaan, sillä hän on töissä potilasta varten.

Vuorovaikutus ja kieli

Vuorovaikuttamisessa kieli toimii työvälineenä. Kielen avulla voidaan kertoa toiselle asioita, mutta voidaan myös saada tietoa toiselta. (Rautava- Nurmi ym. 2015, 28.) Hoitotyössä tällainen tiedon jakaminen ilmenee esimerkiksi hoitajan ja potilaan keskustellessa.

Tosinaan kieli voi muodostua myös haasteeksi vuorovaikuttamiselle, jos henkilöt esimerkiksi puhuvat eri kieltä. Tosin joskus vuorovaikutus voi olla vaikeaa yhteisestä äidinkielestä huolimatta. (Rautava- Nurmi ym. 2015, 28.) Eteen voi tulla esimerkiksi tilanne, joissa potilas kieltää sairautensa eikä suostu keskustelemaan hoidosta. Tällöin esteenä ei ole kielimuuri, vaan pikemminkin tunteet.

Vuorovaikutus ja tunteet

Kielen lisäksi myös tunteet vaikuttavat siihen onnistuuko vuorovaikutus vai ei. Henkilön ymmärtäessä omia sekä toisen tunteita kommunikointi sekä ymmärtäminen puolin ja toisin onnistuu paremmin. Omien tunteiden ymmärtäminen luo pohjan toisen tunteiden kuuntelulle. (Rautava- Nurmi 2015, 28.)  Hoitajan on osattava lukea omia tunteitaan eri tilanteissa. Hänen on ymmärrettävä, miksi joku potilas herättää hänessä esimerkiksi vihan tai pelon tunteita. Mikä tunteen aiheuttaa ja mihin tunne pohjautuu?

Pelkkä tunteiden ymmärtäminen ei tosin riitä. Myös toisen kunnioittaminen ja keskustelukumppanien tasavertaisuus vaikuttavat onnistuneeseen vuorovaikutukseen. (Rautava- Nurmi 2015, 28.) Potilaaseen on aina suhtauduttava arvostaen, hoitajan omista tunteista ja mielipiteistä huolimatta (Sairaanhoitajaliitto 2014).

Sanaton vuorovaikutus hoitotyössä

Sanattoman vuorovaikutuksen vaikutus kommunikointiin on noin 70-90 prosenttia. Se voi tukea puhujan sanomia asioita tai paljastaa asioita, joita sanaton vuorovaikutus ei saisi ilmaista. (Vuokila- Oikkonen 2002, 35.) Hoitotyössä hoitajan kiire voi ilmetä sanattomasti esimerkiksi kellon vilkuiluna.

Hoitotyössä sanattomalla viestinnällä voidaan ilmaista positiivisia tunteita, kuten lämpöä ja halua tukea potilasta (Vuokila- Oikkonen 2002, 36). Esimerkiksi juuri nämä kaksi positiivista tunnetta edesauttavat sitä, että potilas kokee olevansa turvassa. Potilaan kokemus turvallisuudesta on hoitotyössä erittäin tärkeää (Koistinen 2013, 10).

Mutta mitä sanaton viestintä on käytännössä? Siihen kuuluu koskettaminen, kuuntelu, pään liikkeet, vartalon asento, katsekontakti ja ilmeet. Katseella hoitaja voi ilmaista empatiaa, kun taas päännyökkäyksellä hän ilmaisee kuuntelevansa potilasta. Myös esimerkiksi, sillä istuuko vai seisooko hoitaja, on merkitystä vuorovaikutuksessa. Muun muassa katsekontaktin luominen sekä keskustelu helpottuvat, kun henkilöt ovat lähekkäin. On myös tärkeää, että hoitaja istuu suoraan potilaaseen päin ja on rennossa sekä luonnollisessa asennossa. (Vuokila- Oikkonen 2002, 36.) Tällöin keskustelu tilanteesta muodostuu sellainen, että osapuolet todella ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Vertaukseksi voidaan ajatella esimerkiksi tilanne, jossa hoitaja olisi selin potilaaseen. Tällöin vuorovaikutus vaikeutuisi huomattavasti. Osapuolten olisi vaikea luoda katsekontaktia tai nähdä toistensa ilmeitä, jolloin olennaisia vuorovaikutuksen elementtejä jäisi puuttumaan.

Sanallinen vuorovaikutus hoitotyössä

Vuorovaikutus on myös sanallista, kuten puhetta. Puheen avulla luodaan potilaaseen yhteys. Hoitotyössä puheen sävyyn on kiinnitettävä paljon huomioita. Hoitaja ei saa ilmaista omaa väsymystään puheessaan potilaalle tai työtoverilleen. Puheen sävyn kautta ilmaistaan muun muassa suhtautumista toiseen ihmiseen. Hoitajan voi puheensa kautta luoda potilaalle kuvan, että potilas on vain poishoidettava vaiva ja yksi työpäivän tehtävistä. Vastakohtana äskeiselle, hoitaja voi puheellaan myös ilmaista potilaalle, että potilas on henkilö, jota hän todella haluaa kuunnella ja auttaa. (Sairaanhoitajaliitto 2014.)

Puheen sävyn lisäksi myös äänenkäyttöön liittyvät tekijät vaikuttavat vuorovaikutukseen. Näitä tekijöitä ovat muun muassa sanojen painotus, äänet ja äänenkorkeus. Kyseisten tekijöiden avulla voidaan tehdä päätelmiä henkilön tunnetilasta, iästä tai hänen suhtautumisestaan keskusteluun. (Rantala 2011, 34.) Esimerkiksi jos ääni murtuu, voidaan päätellä, että keskustelunaihe herättää henkilössä tunteita, jotka liikuttavat häntä.

Puhuessa on huomioitava myös puheentahti ja toiselle henkilölle on annettava mahdollisuus puhua ilman keskeytystä. Rauhallisella puhetahdilla sekä mahdollisuudella puhua keskeytyksettä on tutkittu olevan potilaiden tyytyväisyyden tunteita lisääviä kokemuksia. (Rantala 2011, 35.)

Sanallisessa vuorovaikutuksessa itse sanat ovat tärkeitä. Hoitajan on osattava valita oikeat sanat potilaille, sillä kaikille ei voi puhua samalla tavalla. On huomioitava, että tietyillä sanoilla voi olla yksilöllisiä merkityksiä ihmisille. Sanojen merkityssuhteisiin voi liittyä esimerkiksi kulttuurillisia tai uskonnollisia tekijöitä. Taitava hoitaja hallitsee laajan sanavaraston, ja hän osaa valita mitä sanoja keskustelussa käyttää. (Rantala 2011, 34.)

Vuorovaikutustilanteessa toimiminen

Ihmisten ollessa vuorovaikutuksessa keskenään on keskustelulla yleensä jokin päämäärä. Keskustelijat voivat ohjailla omaa tai toisen toimintaa, jotta päästään kohti keskustelun tavoitetta. Myös keskustelun muoto, kuten haastattelu, voi ohjata keskustelun etenemistä. Keskustelun muoto voi rajata keskustelua tai antaa sille tiettyjä kriteerejä, jotka sen tulee täyttää. (Eriksson- Piela 2003, 40.)

Esimerkki tällaisesta tilanteesta on haastattelu, jossa hoitaja haastattelee potilasta. Olen itsekin ollut mukana harjoituksessa, jossa oppitunnilla harjoiteltiin potilaan haastattelutilannetta. Hoitaja kysyi ensin mikä toi potilaan vastaanotolle. Sen jälkeen potilas kertoi vaivastaan. Hoitaja antoi potilaan puhua ensin, mutta sen jälkeen hän alkoi ohjailla tilannetta. Keinoja, joita hoitaja käytti, olivat esimerkiksi potilaan puheeni peilaus, toisto sekä suljetut ja avoimet kysymykset. Näitä keinoja käyttämällä hän pyrki ohjailemaan keskustelua kohti sen päämäärää eli syytä potilaan oireille sekä apua niihin.

Vuorovaikutus potilaan läheisten kanssa ja työyhteisössä

Hoitoalalla vuorovaikutuksessa ollaan potilaiden lisäksi myös heidän läheistensä kanssa. Kun potilas sairastuu, läheisenkin elämä kokee muutoksen. Läheinen voi kokea pelkoa ja huolta tilanteesta. Siksi hoitohenkilökunnan on vuorovaikutuksen lisäksi tarkkailtava myös läheisten hyvinvointia. Heitä pitää kannustaa puhumaan tuntemuksistaan sekä tukea jaksamaan läpi potilaan sairauden. (Potinkari 2004, 20-21.)

Hyvä vuorovaikutus läheisten kanssa on erittäin tärkeää. Läheisillä on tarve saada tietoa potilaasta. Usein heillä on myös muita kysymyksiä, kuten kysymyksiä käytännön ohjeista, liittyen potilaan hoitoon. On tärkeää, että läheisen kysymyksille järjestetään aikaa. Hoitohenkilökunnan ja läheisten keskusteltaessa, potilasta koskevat tiedot on kerrottava läheisille yksityiskohtaisesti ja selkeästi. Hoitajan hyvät vuorovaikutustaidot lisäävät läheisen turvallisuuden tunnetta. (Potinkari 2004, 20-21.)

Potilaiden ja heidän läheistensä lisäksi hoitoalan ammattilaiset vuorovaikuttavat myös kollegoidensa kanssa. Kollegiaalisuus tarkoittaa, että hoitotyön ammattilaisten välillä vallitsee tasa-arvo ja kunnioitus. Se tukee työn tekemistä ja yhteisen tavoitteen saavuttamista eli mahdollisimman hyvän hoidon tarjoamista potilaalle. (Sairaanhoitajat 2014.) Tasa-arvoisuus tarkoittaa siis sitä, että kaikki työpaikan työntekijät, aina laitoshuoltajista lääkäreihin ovat saman arvoisia.

Kollegiaalisuus vuorovaikutuksessa näkyy usealla tavalla. Kollegoille puhutaan     kohteliaasti ja arvostavasti. Vuorovaikutuksen pitää olla rehellistä, avointa ja ennen kaikkea luottamuksellista. Nämä asiat on muistettava myös silloin, kun kollegasta puhutaan jollekin toiselle henkilölle tai toisen henkilön kuullen. Joskus eteen voi kuitenkin tulla tilanteita, joissa omasta kollegasta puhutaan epäkunnioittavasti. (Sairaanhoitajat 2014.) Olen esimerkiksi itse kuullut tilanteesta, jossa lääkäri on kommentoinut kollegansa ammattitaitoa epäasiallisesti potilaan kuullen.

Rehellisyyden ja avoimuuden takia toiselle on annettava myös rakentavaa palautetta, ja hoitajan pitää myös osata ottaa se vastaan rakentavasti. Tällaiset tilanteet, joissa ihmiset ovat eri mieltä, voivat usein aiheuttaa ristiriitoja. Kollegiaalisuus kuitenkin tarkoittaa myös sitä, etä ristiriidat ja epäkohdat saadaan selvitettyä asiallisesti. (Sairaanhoitajat 2014.)

Kollegiaalisuuden periaatteisiin kuuluu myös, että hoitaja tunnustaa oman osaamisensa lisäksi myös kollegoidensa osaamisen. Työtä tehdään yhteistyössä muiden kanssa keskustellen. Päätöksiä ei tehdä yksin, vaan päätöksenteko, vastuu sekä työtehtävät jakautuvat työyhteisön kesken tasapuolisesti. Työssä kollegoita tuetaan, eikä ketään jätetä yksin. (Sairaanhoitajat 2014.) Esimerkiksi vaikka suurin päätösvalta on usein lääkärillä, ei hänenkään tarvitse tehdä päätöksiään täysin yksin. Hän voi aina keskustella muiden kollegoidensa kanssa. Yhdessä he voivat tehdä päätöksen siitä, miten tulisi toimia.

Pohdinta

Vuorovaikutus vaatii ihmiseltä paljon, erityisesti hoitotyössä. Vuorovaikutukseen potilaan kanssa on keskityttävä, sillä potilaan ja hoitajan välistä suhdetta häiritsevät monet eri tekijät, kuten kiire, tunteet ja joskus kielelliset haasteet. Yksikin sana, ilme tai puheen sävy voivat tuhota vuorovaikutuksen ja potilaan turvallisuudentunteen. Hoitajan on valita sanansa oikein ja myös osattava sopeuttaa toimintansa tilanteeseen sopivaksi. Omat tunteet tai mieliala eivät saa vaikuttaa hänen kommunikointiinsa potilaan kanssa.

Hoitoala pohjautuu vankasti potilaisiin, ja asiakaslähtöisyys on alan keskeisimpiä käsitteitä. Ilman potilaita ei myöskään hoitoalaa olisi. Vuorovaikutus ilmenee työn jokaisessa eri vaiheessa. Aina potilaan saapumisesta vastaanotolle, kotiin paluuseen saakka. Henkilön auttaminen alkaa hänen kuuntelemisestaan ja päättyy siihen. Hoitotyössä vaaditaan malttia kuunnella ja erityisesti keskittymistä kuulemaansa.

Hoitotyö ja vuorovaikutus ovat sidoksissa toisiinsa eikä niitä voi erottaa toisistaan. Työssä kohdataan monia eri ihmisiä, potilaita, läheisiä ja kollegoita. Kaikkien heidän kanssaan on osattava keskustella eri tavoin. Välillä tuetaan vasta diagnoosin saanutta potilasta, kun taas tosinaan keskustellaan iloisesti kahvihuoneessa kollegoiden kanssa. Tilanteet ja keskustelut siis vaihtelevat paljon. Tärkeintä on kuitenkin se, että hoitaja osaa kohdata heistä jokaisen kunnioittaen, tilanteesta riippumatta.

Lähteet

Eriksson- Piela, S. 2003. Tunnetta, tietoa vai hierarkiaa? Sairaanhoidon moninainen ammatillisuus. Tampereen yliopisto: Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos. Väitöskirja. Viitattu 29.11.2017 http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/67295/951-44-5665-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Mattila, L.-R. 2001. Vahvistumista ja tunnekokemuksen jakamista. Potilaan ja hoitajan vuorovaikutusta kuvaavan käsitejärjestelmän kehittäminen. Tampereen yliopisto: Lääketieteellinen tiedekunta. Viitattu 29.11.2017

http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/67109/951-44-5099-X.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Mikkola, L. 2006. Tuen merkitykset potilaan ja hoitajan vuorovaikutuksessa. Jyväskylän yliopisto: Humanistinen tiedekunta. Viitattu 29.11.2017

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/13414/9513927288.pdf?sequen

Koistinen, P.  2013. Potilaiden ja läheisten rooli potilasturvallisuuden edistämisessä. Media planetin erikoisjulkaisu. E- lehti. 2/2013, 10. Viitattu 30.11.2017

http://www.potilasliitto.eu/files/Potilasturvallisuus_2013.pdf

Potinkari, H. 2004. Auttava kanssakäyminen. Substanttiivinen teoria kriittisesti sairaan potilaan läheisen ja hoitavan henkilöstön välisestä yhteistyöstä. Tampereen yliopisto: Lääketieteellinen tiedekunta. Väitöskirja. Viitattu 1.12.2017

http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/67395/951-44-5989-X.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Rantala, M. 2011. Kompleksinen vuorovaikutus hoitotyön asiakassuhteessa. Vaasan yliopisto: Filosofinen tiedekunta. Pro gradu- tutkielma. Viitattu 29.11.2017 file:///C:/Users/Omistaja/Downloads/Rantala_Merja-2012-Kompleksinen_vuorovaikutus_hoitoty%C3%B6n_asiakassuhteessa.pdf

Sairaanhoitajat. 2014. Sairaanhoitajan kollegiaalisuusohjeet. Viitattu 4.12.2017

https://sairaanhoitajat.fi/jasenpalvelut/ammatillinen-kehittyminen/sairaanhoitajan-kollegiaalisuusohjeet

Vuokkila- Oikkonen, P. 2002. Akuutin psykiatrisen osastohoidon yhteistyöneuvottelun keskustelussa rakentuvat kertomukset. Oulun yliopisto. Hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos. Väitöskirja. Viitattu 29.11.2017

http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514268903.pdf