Hanke | Project

Nokkonen on yksi monipuolisimmista luonnonkasveistamme, jonka kaupallista potentiaalia ei ole juurikaan hyödynnetty. Lapissa tuotetun nokkosen ravintorikkaus ja pohjoisten kasvuympäristöjen puhtaus voivat olla kilpailu- ja lisäarvotekijöitä, jotka tukevat lappilaisten nokkostuotteiden kysyntää ja markkinoita.
Nokkosen monipuolisten käyttömahdollisuuksien vuoksi kiinnostus lajiin lisääntyy nopeasti. Vaikka nokkosen kysyntä on ollut tasaisessa kasvussa, nokkosraaka-aineen saatavuus on hankaloittanut useiden yritysten tuotekehitystä ja pääsyä markkinoille. Nokkosen viljelyllä voidaan kuitenkin vaikuttaa raaka-aineen laatuominaisuuksiin ja varmistaa sen saatavuus.
Arktinen nokkonen (ARKNOKK) -hankkeessa kehitetään perinteistä ja luonnonmukaista viljelyä jo olemassa olevien nokkostuotteiden raaka-aineeksi ja uusien tuotteiden kehittämistä varten. Lisäksi käynnistetään yhteistyö ja luodaan arvoverkosto nokkosen tuotantoon ja jalostukseen lopputuotteeksi. Hankkeessa myös testataan ainutlaatuisesti nokkosen hyödyntämistä porojen talviruokinnassa.
Hankkeessa tuotetaan tietoa kansallisten ja kansainvälisten nokkosmarkkinoiden tilanteesta ja toimintatavoista, maantieteellisen alkuperän vaikutuksista laatuun ja satoon, menetelmistä taloudellisesti kannattavaan viljelyyn sekä hyvinvointivaikutuksista porojen ruokinnassa.
Tavallisen poltinkarvaisen isonokkosen (Urtica dioica) lisäksi ARKNOKK-hankkeessa kartoitetaan harvinaisemman, poltinkarvattoman alalajin, pohjannokkosen (Urtica dioica ssp. sondenii) hyödyntämismahdollisuuksia. Hanke vahvistaa ja monipuolistaa lappilaista luonnontuotealaa.
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt hankkeelle rahoitukset Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR). Hanke toteutetaan 01.03.2020–28.02.2023 välisenä aikana.
Hankeen päätoteuttaja on Luonnonvarakeskus ja osatoteuttaja Lapin ammattikorkeakoulu.
 
Nettle is one of Finland’s most versatile wild plants, but its commercial potential is still largely untapped. The nutrients in nettle cultivated in Lapland and the cleanliness of Northern habitats may become competitive factors and providers of added value for Lapland to support the demand and market for Lapland’s nettle products.
Interest in nettle is quickly growing due to its wide range of uses. Although the demand for nettle has steadily increased, poor availability of the raw material has hampered product development and access to the market in the case of many businesses. Cultivation of nettle can improve the quality of the raw material and ensure its availability.
The Arctic Nettle project (ARKNOKK) will develop traditional organic cultivation methods for growing nettle to be used as the raw material for already existing products and new products to be developed. In addition, cooperation will be started and a value chain for the production and refining of nettle into end products will be created. The project will also test unique utilisation of nettle in the winter feeding of reindeer.
The project will generate information on the current status and operating methods of the national and international nettle markets, the impact of geographical origins on the quality and yield of nettle, methods to be used in financially profitable cultivation and the impact of nettle feed on the wellbeing of reindeer.
In addition to the common stinging nettle (Urtica dioica), the project will survey the opportunities to utilise a rarer northern subspecies that does not have stinging hairs (Urtica dioica ssp. sondenii). The project will promote Lapland’s organic product industry and make it more versatile.
The North Ostrobothnia Centre for Economic Development, Transport and the Environment has granted the project funding from the European Regional Development Fund (ERDF). The project period is from 1 March 2020 to 28 February 2023.
Natural Resources Institute Finland (Luke) is in charge of the project in cooperation with the Lapland University of Applied Sciences.

Monikäyttöinen nokkonen