Tehtävä 2. nHANCE ™

Hei kaikki!

Kävin koulutuksen eksentristä harjoittelumetodia hyödyntävään hyvinvointiteknologian laitteeseen. Koulutuksen jälkeen halusin omakohtaista harjoittelua laitteen parissa. Laite kulkee nimellä nHANCE ™. nHANCE ™ perusidea on jarruttavassa lihastyössä. Nhancen sivuilla sanotaankin sen olevan luonnollinen tapa harjoitella, koska päivittäisissä aktiviteeteissa käytämme jatkuvasti sekä useista lihastyötapoja. Mikäs sen parempaa ajattelin, kun mietin oman ammattini kautta jatkuvaa loukkaantumisriskin mahdollisuutta valmennusasiakkaillani. Jos on mahdollista saavuttaa samat ja jopa paremmat hyödyt harjoittelulla mutta lähes täysin ilman painoja. Alla esimerkki laitesarjan laitteesta.

Ensikosketukseni laitteeseen

Miten sitten laite toimii? Laitteen moottorina toimit sinä itse, sillä laite hyödyntää valmistajan nimellä kulkevaa. YoYo Technology ™. Joo kuulostaa huippuunsa viritetyltä teknologialta mutta tarkemmin analysoituna laite siis toimii kuten lapsuuden jojo. Eli näin! https://vimeo.com/102274668 Videosta huomataan, että laitteessa oleva nauha on kiinnitetty palkkiin kuin naru jojon ympärille. Palkkiin on kiinnitetty vaihdettavissa olevia eri painoisia kiekkoja jotka toimivat vastuksena. Vastuksena toimii siis käytännössä sinun oma lihastyö. Aluksi olin hieman skeptinen laitteen yksinkertaisuudesta. Mutta useamman käyttökerran aikana huomasin, että en ollut vain käyttänyt laitetta tarpeeksi. Huomasin laitteen vaativan hieman käyttökokemusta ja oppimiskäyrää. Helposti itsekin kokeneena treenaajana kuvittelin pelkän konsentrisen lihastyön tekevän työn mutta laite vaatiikin ajattelun kääntämään toisinpäin. Eli laitteen ideaa hyödyntäen tarkoituksena on tuottaa valtavasti voimaa esimerkiksi noustessa kyykystä ylös ja tämä sama voima toimii jojon toisessa päässä voimana, joka kirjaimellisesti repii sinua alaspäin. Sinun tehtäväsi on vastustaa eli jarruttaa tätä voimaa. Helposti aluksi lähdin liian kevyesti liikenteeseen enkä vaatinut itseltäni tarpeeksi. Kuten nHANCE ™ sivuilla mainitaankin “Energia, jonka laitat, on se, mitä sinä saat takaisin!” Ohjeeksi koulutuksessa mainittiin, että mitä vähemmillä toistoilla pärjäät, niin alat ymmärtää laitteen ydintarkoitusta. Tämä TODELLAKIN pitää paikkaansa. HESUS RISTUS sentään kuinka rikki sai lihakset lyhyessä ajassa. Kaikenlaista treeniä olen suorittanut ja pitkän aikaa olen tiennyt jarruttavan lihastyön tärkeyden mutta nyt kohdistettuna sen eron todellakin tuntee. Ihan mahtavaa! Something just like this! -> https://www.youtube.com/watch?v=dKngTwwn7ZY

Miksi ja millä perusteella laite toimii?

nHANCE ™- laitteet ja samalla periaatteella toimivat laitteen ovat alun perin suunniteltu avaruusteknologiaksi. Tämä johtuu siitä, että nHANCE ™ on painovoimasta riippumaton laite. Käytännössä pysyt seisomaan vaikka päälläsi ja saat silti samanlaisen vastuksen, koska laite toimii väkipyörän periaatteella. Onneksi ei tarvitse matkustaa lähimmälle avaruusasemalla testatakseen laitetta. Jokainen nHANCE ™ – laite perustuu eksentriseen harjoitteluun. Lähtiessä tästä käytetään myös nimitystä negatiivinen lihastyö. Itse tykkään käyttää sanaa jarruttava lihastyö koska se yhdistää ajatuksen toimintaan käytännön tasolla. Alla olevassa kuvassa nähdään eksentrinen lihastyö luurankolihasten tasolla.

Lihaksen jarruttaessa tapahtuu äärimmäistä voimantuottoa, johon nHANCE ™ toimii loistavasti optimoimalla tämänkaltaisen harjoittelun sykleihin. Laitteella voit suorittaa räjähtävää harjoittelua joka vuorostaan lisää nopeutta yksittäisellä vauhtipyörällä tai lisätä suoritteen raskautta lisäämällä hitautta eli jarruttavaa elementtiä. Laitteen eduksi luetaan turvallisuus. Aluksi tässä jutussa mainitsin-kin se kiehtovan minua erityisesti. nHANCE ™ mainitseekin monen vuoden mittaisen tuhansia henkilöitä kattavan käyttäjäryhmän, jotka eivät raportoineet loukkaantumista tai erityistä lihasten kouristelua.

Okei! Sana teknologia on tässä yhteydessä hämärä. Moni voikin ajatella, (myös minä) että mikä tästä nyt sitten tekee teknologiaa vuonna 2018? BUT WAIT THERE`S MORE! Jotta minun kirjoissa lasken nHANCE ™- laitteet vuoden 2018 hyvinvointiteknologiaksi niin tarvitaan raakaa dataa kuormituksesta! Sii-hen onneksi löytyy vastaus! nHANCE ™- kehittämä suorituskyvyn pikapalaute-järjestelmä. Tähän valmistaja kehitti tunnistusteknologian, joka mittaa vauhtipyö-rän pyörimistä. Teknologia kulkee nimellä BlueBrain ™. BlueBrain ™ yhdistet-tynä YoYo Technology ™ kerää tietoa voimantuotosta. Suurella tarkkuudella pystytään mallintamaan reaaliajassa tuotettu teho esimerkiksi tabletille jolloin esimerkiksi valmentaja voi antaa suoran palautteen suorituksen jälkeen. Alla BlueBrain ™ mittaristo.

Data, jonka BlueBrain ™ teknologia antaa syöttää ulos voidaan viedä esimerkiksi MS exeliin. Tämä helpottaa suorituskyvyn seuraamista ja helpottaa tulevaisuuden kehittymisen seurantaa.  Lisää tuotteesta ->

http://nhance.se/wp-content/uploads/2014/11/BlueBrain_product_sheet.pdf

En vielä saanut nähtäväksi minkälaisen kuvaajan kyseinen laite piirtää ja etsinnän kautta en vain löytänyt mistään kuvaa tähän laitettavaksi. Jos joku teistä sen löytää kyseiseltä konseptilta, niin olisin hyvin kiitollinen. #Hämmentynyt

Mitä hyötyä tämänkaltaisesta harjoittelusta sitten on?

Monet tutkimukset todentavat jarruttavan lihastyön olevan tavalliseen voimaharjoitteluun verrattaessa tehokkaampia harjoitusmuoto. Syy selittyy, kun lihas joutuu vastustamaan lihaksen venymistä, jolloin hermostossa tapahtuu voimakkaampi vaste. Tämä lisääntynyt vaste havaittiin muutoksina laktaattiarvoissa sekä yksilöllisesti havaitun rasituksen määrässä. (RPE) Jarruttava lihastyö on havaittu olevan myös taloudellisempaa. Jarruttavan lihastyön erikoisuutena on sen mahdollisuus tehdä sama työ vähemmällä energialla. Eli lihas aktivoituu vähemmän mutta tuottaa enemmän voimaa. Tämä johtuu siitä, että jarruttava lihastyö aktivoi aivoja voimakkaammin ja pakottaa pienempiä lihassolumääriä työskentelemään raskaammin. Tämä siis tarkoittaa käytännössä sitä, että jarruttavalla lihastyöllä olet lähes poikkeuksetta voimakkaampi. Henkilön tausta ja treenihistoria tietenkin vaikuttaa tähän. Voidaan siis useiden tutkimusten perusteella todeta, että jarruttavan lihastyön on selkeitä hyötyjä monipuolisessa harjoittelussa. Hyvän potentiaalisen käyttäjäryhmän voisi muodostaa erityisesti ikääntyneet. Eksentrinen voima harjoittelu on tutkimustietojen valossa ehkäisevästi vaikuttava tekijä esimerkiksi kaatumisriskissä. Jos pystytään kehonpainolla kehittämään eksentristä voimaa ja parantamaan hyvinvointia niin se on vain loistava asia!

Asiakkaan näkökulma

Jos ajatellaan jarruttavaa lihastyötä pelkästään harjoituksena muiden joukossa, on jo pelkästään tutkimusten valossa hyvin perusteltua sen säännöllinen harjoittaminen. Jarruttava lihastyö no läsnä jokapäiväisessä elämässä. Nostit sitten jotain maasta ja asettelet sen varovasti takaisin et voi välttyä sen kuulumisesta luonnollisesti jokaisen arkeen. Harjoittelussa on järkevää lisätä tavallisen harjoittelun joukkoon elementtejä jarruttavasta lihastyöstä. En lähtisi heti kaikkea harjoittelua muuttamaan jarruttavaksi, sillä jokaisesta liikkeestä saa tavoitteiden mukaisesti enemmän irti ihan vain keskittymällä myös jarruttavaa vaiheeseen. Asiakkaan kannalta monipuolisen harjoittelun on todettu olevan niin fyysisen kuin psyykkisen kehittymisen kannalta avaintekijä. Lopulta tärkein elementti on turvallisuus. Tätä seikkaa ei voi alleviivata tarpeeksi. Jos saavutan asiakkaan kanssa parempia tuloksia ilman että meillä tarvitsee harjoitella isoilla kuormilla, niin monipuolistan jarruttavat laitteet välittömästi asiakkaiden ohjelmiin. On selvää, että kun halutaan kehitystä varsinkin hermoston tasolla, on ladattava esimerkiksi jalkakyykyssä isoja kuormia selkärangan päälle. Tällöin keskivartalon pito on suurella koetuksella. Ajatella että samankaltaisia tuloksia saataisiin vain pukemalla valjaat päälle, jolloin kaikki kuorma häviää selkärangan päältä mutta saadaan jalkoihin jopa paremman lihasaktivaation. Siksi turvallisuus!

Miksi nHANCE ™ sitten eikä jokin muu?

Omasta käyttökokemuksesta voin sanoa jo pelkästään laitteen ulkoinen olemus viestii kestävyyttä. Kuten alla olevassa kuvassa nähdään, niin suorat linjat sekä yksinkertainen linjakas koneisto vahvistaa mielikuvaa ammattikäyttöön suunnitellusta laitteesta. Vahvasti rakennetut osat sekä laaja kuntoutuksen sekä urheilumaailman käyttäjäkunta mahdollistava laitteen jatkuvan kehittämisen sekä laadukkaan käyttökokemuksen.

Suorituskyvyltään laite auttaa lähes poikkeuksetta parantamaan yksilön suorituskykyä. Käytössä huomataan selkeä vaikutus yksilön lihasten ja hermoston kuormittavuuteen. Tähän vaikuttaa tietenkin tavoitteet, ikä, sukupuoli sekä liikuntatausta. Jo pelkästään käytössä havaittu vaikutus luo vahvan käyttöaikomuksen tulevaisuudelle. Laitteen käyttö vaatii hieman opettelua, jotta siitä saadaan paras hyöty irti. Sen käyttö vaatiikin tavanomaisista laitteista poiketen keskittymistä juuri vastakkaiseen lihastyöhön mitä tavallisilta kuntosalilaitteilta on totuttu tekemään. Mutta oppimista ei tarvitse suorittaa uuden kielenopettelun verran ja kohtuu vähillä käyttökerroilla päästään sisälle jarruttavan lihastyön ytimeen. Sosiaalinen vaikutus on selkeä silloin kun laitteen ympärillä on koulutuksen käyneitä valmentajia luomassa harjoitteluilmapiiriä. Yksistään laite voi jäädä keräämään pölyä kuntosalin nurkkaan ihan vain siitä syystä, että pelätään uuden laiteeseen liittyvää osaamattomuutta. Tämä on selkeä negatiivinen seikka, jonka uskon muuttuvan sitä mukaan itä useampia henkilöitä koulutetaan/ ohjataan laitteen käyttäjäksi. Laitetta ja sen variaatioita on markkinoilla jo paljon ja useita vastaavanlaisia olen muilla kuntosaleilla nähnyt. Vielä on turhan aikaista, että selkeästi näkisin sen yleistyvän kaikkien käyttöön mutta tulevaisuudessa hyvinkin mahdollista.

Lopuksi video eräästä käyttökerrasta ja arviot loppuun!

https://youtu.be/oCkUCboTQzM

 

Lähteitä ja linkkejä

Aagaard P, Simonsen EB, Andersen JL, Magnusson SP, Halkjær-Kristensen J, Dyhre-Poulsen P. 2000. Neural inhibition during maximal eccentric and concentric quadriceps contraction: effects of resistance training. Journal of Applied Physiology.89 (6) 2249-2257. Viitattu 24.7.2018

https://doi.org/10.1152/jappl.2000.89.6.2249

Duchateau J, Baudry S. 2014. Insights into the neural control of eccentric contractions. Journal of Applied Physiology. 116 (11) 1418-1425. Viitattu 24.7.2018

https://www.physiology.org/doi/abs/10.1152/japplphysiol.00002.2013

Isner-Horobeti M, Pascal SD, Vautravers P, Geny B, Coudeyre E, Ruddy R. 2013. Eccentric Exercise Training: Modalities, Applications and Perspectives. Sports Medicine. 43(6) 482-512. Viitattu 24.7.2018

https://link.springer.com/article/10.1007/s40279-013-0052-y

Kelly SB, Brown LE, Hooker SP, Swan PD, Buman MP, Alvar BA, Black LE. 2015. Comparison of concentric and eccentric bench press repetitions to failure. Journal of Strength and Conditioning Research. 29(4):1027-32. Viitattu 24.7.2018

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25268291

Olsson CJ, Hedlund M, Sojka P, Lundström R, Lindström B. 2012. Increased prefrontal activity and reduced motor cortex activity during imagined eccentric compared to concentric muscle actions. Frontiers in human neuroscience. 7(9). Viitattu 24.7.2018

https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fnhum.2012.00255/full

Yao, W. X., Jiang, Z., Li, J., Jiang, C., Franlin, C. G., Lancaster, J. L., Yue, G. H. 2016. Brain Functional Connectivity Is Different during Voluntary Concentric and Eccentric Muscle Contraction. Frontiers in Physiology, 7, 521. Viitattu 24.7.2018

http://doi.org/10.3389/fphys.2016.00521

Holm, T. 2013. Tietojärjestelmän käyttöönotto ja sen hyväksymiseen vaikuttavat tekijät. Jyväskylän yliopisto. Tietojärjestelmätiede, kandidaatin tutkielma. Viitattu 24.7.2018

https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/41388

http://nhance.se/wp-content/uploads/201.4/11/BlueBrain_product_sheet.pdf

http://nhance.se/why-eccentric-training/

https://lihastohtori.wordpress.com/2017/09/29/eksentrinen-treeni/

http://www.super-sets.com/2013/05/11/treenin-mittaamista-rpe-asteikon-avulla/1572/

https://vimeo.com/102274668

https://www.youtube.com/watch?v=dKngTwwn7ZY

https://urly.fi/102c

https://urly.fi/104y

YAZIO sovellus ( Tehtävä 2)

Testasin tehtävää varten Saksassa kehiteltyä YAZIO kalorilaskuri/ruokapäiväkirja -sovellusta. Olen aikalailla vastaan kaikkea tällaista ”virtuaalivalmennus” meininkiä ja siksi päätin nyt antaa tällaiselle sovellukselle mahdollisuuden! Latasin sovelluksen puhelimeen ja siihen täytyi aluksi syöttää omat perustiedot, aktiivisuustaso sekä tavoite (painonpudotus, lihasten kasvatus, terveyden seuranta ym.)  Tämän jälkeen sovellus laskee päivittäisen tavoitekalorimäärän vuorokaudessa, eri aterioilla sekä eriteltynä energiamäärät hiilihydraatteihin, proteiineihin ja rasvoihin. Tämän jälkeen ei muuta kuin merkkailemaan omia syömisiä ja liikkumisia 😊 Sovellus muistuttelee aterioiden merkitsemisestä sekä esim riittävästä veden juonnista. Sovelluksessa on myös erilaisia  reseptejä ja ruokavinkkejä, mitkä kyllä mielestäni olivat ehkä hieman atlantin toiselta puolelta. Sovelluksesta on myös saatavilla maksullinen PRO-versio, minkä edut jäivät hieman hämäräksi.

Sovelluksen helppokäyttöisyys yllätti! Sieltä löytyi todella kattava ruokatietokanta, syömiset ja juomiset  jopa valmistajan merkin mukaan sekä valmiita kokonaisuuksia/aterioita ja  paljon erilaisia liikuntalajeja/ -muotoja. Lisäksi aiemmin syötettyjä tietoja jäi muistiin, joten oli helppo lisäillä jatkossa päivittäisiä ruokia ja juomia.  Yllätyin myös siitä miten tämä sovellus aluksi koukutti! Oli tosi mielenkiintoista seurata kalorimääriä ja siitä mistä ne koostuvat. Sovellus myös loi pientä painetta kontrolloida kalorimääriä aluksi, mutta koska kalorimäärien kanssa ei ollut ongelmia niin aloin enemmänkin tarkkailla mistä energiat koostuvat. Hyvää tietoa ja analyysia omista ruokailutottumuksista huolimatta siitä, että tietoa ravitsemukseen ja painonhallintaan liittyvistä asioista on jo paljon ennestään.

Sovelluksesta löytyi kyllä myös paljon paranneltavaa. Ehdottomasti erikoisin puute oli mielestäni ,että päivän aterioita on vain kolme! (aamiainen, lounas ja illallinen) Loput syömiset ja juomiset vain yhden välipalat-otsikon alla. Päivän kalori- ym. jakaumasuositukset menee auttamatta ”väärin” sovelluksen mielestä, kun välipalat painottuu aivan liikaa. Varsinkin laihduttaessa suositushan on, että aterioita olisi tasaisesti pitkin päivää eli vähintään pitäisi olla iltapäivän välipalalle ja iltapalalle omat paikat! Lisäksi analyyseistä / päivän ruokailujen tarkemmista tiedoista puuttuvat tiedot vitamiineista ja hivenaineista (PRO-versiollakin), vaikka ne saa ruoka-aineiden tietoihin tallennettua ☹ Sovellus ei myöskään anna palautetta siitä miten tai mitä olet syönyt. Kunhan kaloritavoitteessa pysyy niin aina tulee kommenttina päivän päätteeksi ”Hyvää työtä” !

Aika nopeasti aterioiden ja aktiivisuuden merkkaaminen ylös alkoi tuntui vähän työläältä ja unohtui aluksi yhdeltä päivältä ja pikkuhiljaa useita päiviä jäi väliin. Edelleen liputan kyllä henkilökohtaisen ohjauksen ja valmennuksen puolesta, ja uskon sen olevan tehokkaampaa kun palaute tulee henkilökohtaisesti ja joku oikeasti seuraa, tarkkailee ja ohjaa sinua tavoitteeseen muutenkin kuin kaloreita laskemalla. Mutta jos ei ole juurikaan tietoa energiamääristä tai ei ole koskaan tarkemmin miettinyt omia ruokailutottumuksiaan tai elintapojaan, voi saada tällaisesta sovelluksesta paljon tietoa. En pitäisi kovinkaan huonona asiana varsinkin jos on esim. runsaasti ylipainoa ja tavoitteena terveellisempi elämä sekä painonpudotus. Mikä tahansa, mikä motivoi tavoitteeseen on hyväksi, oli se sitten sovellus tai toinen ihminen, koska ilman omaa sisäistä motivaatiota ei varmasti tule mitään!  Keinoja on monia ja toisilla toimii yhdet, toisilla toiset 😊 Oiva sovellus siis kun yhdistää muihin toimiin tavoitteiden saavuttamiseksi, mutta yksistään en tähän turvautuis.

 

https://www.yazio.com/en

https://www.is.fi/laihdutus/art-2000005491532.html

 

 

 

Tehtävä 1. Hyvinvointiteknologia maailmalla / BeBionic käsiproteesi

Lähitulevaisuudessa jokseenkin kaikki ihmiskehon osat on mahdollista korvata bionisilla proteeseilla. Teknologian kehityksen myötä markkinoille ilmestyy jatkuvasti toinen toistaan kehittyneempiä proteeseja, jotka ovat ominaisuuksiltaan koko ajan lähempänä ihmisen alkuperäisen raajan tai elimen suorituskykyä. Proteesit ovat nykyään huomattavasti monipuolisempia ja mielekkäämpiä käyttää.  Työskentelen apuvälineiden parissa ja minua kiinnostaa mihin kaikkeen apuvälinein pystytään tulevaisuudessa. Kirjoittelen nyt huipputeknologisesta myoelektronisesta käsiproteesista, mitä kehitetään kokoajan vastaamaan yhä enemmän luonnollista käden anatomiaa ja toimintaa

Kehityksen huippua bionisten raajojen markkinoilla edustaa tällä hetkellä Englantilainen BeBionic, joka on kehittänyt ulkoisesti erehdyttävästi aitoa ihmisen kättä muistuttavan myoelektronisen proteesin. Kädestä on kehitelty jo useita eri versioita. Tämän bionisen käden voimat ja ketteryys eivät aivan vielä ole aidon ihmisen käden tasolla, mutta metallitölkki kädellä jo rutistuu mainiosti, eikä tarkkojenkaan motorististen tehtävien suorittaminen ole ongelma.

BeBionicin toiminta perustuu siihen, että käyttäjä antaa käskyn tietyille lihaksille, joiden kautta tekokäden sensorit ohjelmoivat tekokäden eri liikkeet. Kättä käytetään kontrolloidulla lihasten supistuksella. Liikeinformaation välitys aivoilta proteesille onnistuu mittaamalla lihassähkökäyrä erilaisilla ihon ja lihasten päälle, ihon alle lihaksien yhteyteen tai suoraan hermojen yhteyteen asetetuilla elektrodeilla. BeBionic kädessä  on 14 erilaista otetta ja asentoa. Jokaista sormea ohjataan yksittäisellä moottorilla, jonka avulla kädellä voi saada useita otteita.

BeBionic käden sanotaan siis olevan tämän hetken markkinoiden kehittynein tekokäsi ja sitä on kehitetty  mm. yhteistyössä  käden amputaation läpikäyneiden potilaiden kanssa. Englantilainen Nigel Ackland on yksi heistä. ”Käsi on erinomainen apu, mutta sen käyttö vaatii aktiivista ajattelemista. Liikkeet pitää miettiä tarkasti etukäteen ja se on joskus väsyttävää”, Ackland kertoo.

Nicky Ashwell puolestaan syntyi ilman oikeaa kättään. Hän on innokas liikunnan harrastaja ja aktiivinen elämäntyyli on hänen intohimonsa. Oikean käden puuttuminen vuoksi hän kuitenkin koki kuntoilun epämukavaksi ja hankalaksi. 26-vuotiaana Nicky sai Bebionic käden, mikä mahdollistaa hänen elämäntyylinsä ja kuntoilun paremmin.

Koneraajojen huima kehitys pistää miettimään, missä vaiheessa bionisten proteesien ominaisuudet ylittävät ihmisten aitojen raajojen vastaavat ominaisuudet. Ehkäpä jo muutaman kymmenen vuoden päästä näemme ensimmäiset teknologian avulla “parannellut” ihmiset, joiden fyysinen suorituskyky ylittää ”tavallisen” ihmisen suorituskyvyn? Nykyteknologian avulla on mahdollista rakentaa käsiproteesi joka liikeradoiltaan, voimaltaan ja hermotakaisinkytkennän osalta vastaa lähes täydellisesti aitoa ihmiskättä. Haasteena on vielä kokeiluasteella oleva teknologian taso sekä korkea hinta. Bebionicin hinnasta ei löydy kovinkaan paljon faktaa nettisivustoilta, mutta arviolta hinta pyörii 10000 euron paikkeilla.

 

http://armdynamics.com/pages/bebionic

http://bebionic.com/the_hand/patient_stories/nicky_ashwell/

http://docplayer.fi/23547964-Sahkotoimisten-kasiproteesien-nykyteknolo-gian-taso-the-current-state-of-art-of-electrically-powered-armprotheses-jiri-hiitola.html

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/02/06/robottikasi-toimii-kuin-ajatus

http://www.hilavitkutin.com/2010/05/25/bebionic-kasiproteesi-on-todennakoisesti-kehittynein-bioninen-raaja-markkinoilla/

 

 

 

 

 

 

 

Tehtävä 1. Hyvinvointiteknologia maailmalla / Somnox-tyyny

Somnox-robottityyny on keksintö uniongelmista kärsiville. Robottityynyn ajatuksena on saada uni nopeammin, nukkua pidempään sekä herätä virkeämpänä. Somnox on kehitetty Alankomaiden suurimmassa teknillisessä yliopistossa yhteistyössä uniasiantuntijoiden kanssa. Somnox auttaa nukahtamaan, eikä sitä panna pään alle tyynyksi, vaan se otetaan syliin unikaverin tavoin.

 

Robottityyny seuraa käyttäjänsä hengitystä sekä unta ja luo oman hengitysrytmin, jonka rauhalliseen tahtiin robottia syleilevä käyttäjä sitten alkaa hengittää ja lopulta nukahtaa. Somnoxin saa myös ääntelemään paijaavasti ja heijastamaan rauhoittavaa valoa. Tyyny sisältää ääniä mm. sydämen sykettä ja rauhoittavaa musiikkia, mutta siihen voi myös ladata musiikkia, jonka itse kokee rauhoittavaksi, jos laitteeseen valmiiksi ladattu ääni ei ole itselle mieluisa. Somnoxin voi asettaa myös herättäväksi laitteeksi ja herätyksenkin unikaveri tekee lempeästi.

Erilaisten tunnistimien avulla Somnox kerää jatkuvasti dataa nukkujan yöllisistä tavoista ja kehittää datan perusteella yksilöllisesti räätälöidyn uniohjelman. Älykäs robotti kerää tietoa ja oppii jatkuvasti parantamaan kykyään auttaa ihmistä nukahtamaan paremmin.

Somnox on saanut hyvän vastaanoton, ja laitteelle on perustettu Kickstarter-joukkorahoituskampanja. Kampanja on saavuttanut rahallisen tavoitteensa ja Somnox-tyynyjen arvioitu toimitus olisi lokakuussa 2018.

 

  • Ryhmä 4.

 

Lähteet:

https://www.digitaltrends.com/cool-tech/somnox-robotic-pillow/

https://www.youtube.com/watch?v=

https://meetsomnox.com/

https://sleepgadgets.io/somnox-sleep-robot/

https://tekniikanmaailma.fi/tassako-apu-unettomuuteen-pahkinanumuotoinen-robottityyny-sopeutuu-ihmisen-hengitysrytmiin/

 

Beurerin Sleepline Snore therapy – kuorsauksen estolaite

Nukkuminen on ihanaa! Rentouttavaa! Voimaannuttavaa! Tai ainakin sen pitäisi olla….

(Kuva: Sweetymessages)

Meillä jokaisella on yksilöllinen unentarve. Riittävän pitkä ja hyvä uni on välttämätöntä ihmisen toimintakyvylle ja hyvinvoinnille. Virkistävä yö, jonka aikana nukumme riittävästi, on äärimmäisen tärkeää fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnillemme. Unen aikana työstämme muun muassa uusia kokemuksia sekä vahvistamme henkistä ja fyysistä suorituskykyämme. Eri ihmisillä riittävän yöunen määrä vaihtelee, ja meillä Suomessa yli 10 % aikuisista tulee toimeen jatkuvasti alle 6 tunnin vuorokautisella unella, ja toisaalta yli 10–15 % tarvitsee unta yli 9,5 tuntia. Ihminen nukkuu keskimäärin 8 tuntia vuorokaudessa ja siten noin kolmasosan elämästään. Univaje on tilanne, jossa ihminen nukkuu vähemmän kuin hänen unentarpeensa edellyttää, ja jatkuvan univajeen seurauksena syntyy univelkaa. Henkilö kärsii unettomuudesta, jos hän kärsii unen saamisen tai unessa pysymisen vaikeudesta vähintään kolmena yönä viikossa. Ainakin joka kolmas aikuinen kärsii vuoden aikana unettomuudesta, ja joka kymmenes on kärsinyt unettomuudesta yhtäjaksoisesti vähintään kuukauden ajan.

(Kuva: Tiedebasaari)

Sairaanhoitajana teen kolmivuorotyötä, meillä on teini-ikäinen esikoinen, 6-vuotiaat kaksoset, koira ja puolisoni kuorsaa! Kuorsaus on ensisijaisesti sosiaalinen haitta, ihmisen hyvinvointia heikentävä ja aivan äärimmäisen hermoja raastavaa! Ei MIKÄÄN ole pahempaa kuin se, että valvot vuoteessa kieriskellen, kuorsausta kuunnellen ja tiedostaen, että herätyskello soi klo 4.15 aamuvuoron töihin! Helmikuussa olimme jo lähes avioeron partaalla puolisoni kuorsaamisen vuoksi mutta aluksi muutin kuitenkin meidän työhuoneeseen. Otin aikalisän! Ainoa mitä puolisoni ei ole kuorsaamisen hoitoon kokeillut on moottoroitu sänky tai –

Beurerin Sleepline Snore therapy – kuorsauksen estolaite!

(Kuva: Beurer)

Puolisoni on keski-ikäinen, työssäkäyvä suomalainen mies, joka kuuluu siihen noin 10–15 % keski-ikäisen miehen joukkoon, jotka kuorsaavat joka yö nukkumisasennosta riippumatta. Kuorsausääni syntyy nukkuessa hengitysilman pyörteistä hengitysteiden ahtaissa kohdissa, erityisesti nenänielussa, jossa pehmeä suulaki värähtelee ilmavirran mukana. Ääni voi syntyä myös alempana. Kuorsaukseen vaikuttavat nenän ja nielun rakenteelliset seikat sekä monet nenän tukkoisuutta aiheuttavat tekijät esimerkiksi yliherkkyys ja nenän kuivuminen. Ylipaino ja alkoholi sekä rauhoittavat lääkkeet, saavat ihmisen herkemmin kuorsaamaan. Tupakointi pahentaa kuorsausta, koska se aiheuttaa nenän tukkoisuutta.

Ei, puolisollani ei ole obstruktiivisesta uniapneaoireyhtymää, koska hänet on tutkittu. KNK- lääkärin mielestä hänen nenänsä väliseinä oli vino aiheuttaen kuorsauksen, ja teki septoplastian. Puolisoni nenänielussa ei kuulemma ollut mitään korjattavaa. Ei auttanut. Jälkitarkastuksessa samainen lääkäri ohjasi ompelemaan yöpaidan selkäpuolelle pussin ja laittamaan sinne tennispallon. Hah! Puolisoni kykenee kuorsaamaan sekä selällään, kyljellään että vatsallaan. Markkinoilla on lukuisia kuorsauksen hoitoon tarkoitettuja itsehoitovalmisteita, jotka kaikki on kokeiltu ja mikään ei ole auttanut. Korvatulpat eivät riitä estämään kuorsauksen kantautumista tajuntaani. Peltoreita en voi pitää, koska olen äiti ja lasteni saatavilla lähes 24/7. Puolisoni painon pudottaminen ei tule kysymykseen, koska hän ei ole ylipainoinen. Hän ei myöskään tupakoi, käytä nikotiinikorvaustuotteita, alkoholia tai rauhoittavia lääkkeitä. Nenähengitystä parantavista lääkkeistä tai sierainten laajentajista ei niistäkään ole ollut apua.

(Kuva:Beurer)

Maaliskuussa puolisoni aloitti kokeilun innovatiivisen bluetooth Beurerin Sleepline Snore therapy – kuorsauksen estolaiteen kanssa. Meidän avioliiton viimeinen oljenkorsi! Kuorsauksen estäjä kiinnitetään oikeaan tai vasempaan korvaan, ja käytössä ollessaan laite etsii kuorsauksen aiheuttamia ääniä. Laite lupaa vähentää kuorsausta, ja sen myötä parantaa ainakin kuorsaajan unenlaatua sekä hyvinvointia. Kuorsaus synnyttää kallon luita pitkin siirtyviä värähtelyjä, jotka kuorsauksen estäjä tunnistaa. Kun laite tunnistaa, milloin ihminen alkaa kuorsata, se lähettää korvaan ääni- ja värinäsignaalin, joka saa kuorsaamisen loppumaan. Impulssien voimakkuus kasvaa alhaiselta tasolta yhä suuremmaksi, kunnes toivottu tulos on saavutettu. Laitteesta tulevien impulssien seurauksena kuorsaajan kaulan lihakset vakautuvat ja hengitystiet avautuvat sekä hengitys rauhoittuu, ja kuorsausäänet vähenevät. Kuorsaajan nukkumisasento saattaa myös muuttua. Kuorsaus vähenee ajan myötä pysyvästi kurkun lihasten harjoittamisen ansiosta. Uusi käyttäjä tottuu laitteeseen yleensä yhden viikon aikana.

(Kuva: Beurer)

Puolisoni on asentanut älypuhelimeensa beurer SleepQuiet –sovellukssen, jonka avulla kuorsaamisesta saa yksityiskohtaisen analyysin. Beurerin Sleepline kuorsauksen estolaiteen perustoimintoja voi käyttää myös ilman beurer SleepQuiet -sovellusta mutta lisätoimintoja, kuten tallennusta, tilastointia, kalenteria ja asetuksia voi käyttää ainoastaan beurer SleepQuiet –sovelluksella. Sovellus on yhteensopiva iOS 8.0- ja Android 4.4 -laitteiden sekä Bluetooth 4.0 kanssa. Sovelluksen voi ladata Google Play ja iTunes App Storen kautta. Tämän sovelluksen ansiosta on mielenkiintoista seurata kuorsaamisen suunnan kehitystä. Se on myös dataa, josta ei voi kiistellä! Satunnaisesti olemme puolisoni kanssa erimieltä siitä, miten yö kuorsauksen suhteen menikään. SleepQuiet –sovelluksesta voimme yhdessä tarkistaa kumpi veti pidemmän korren!

 

 

 

 

 

 

 

 

(Kuva: Törmälehto)

Noin 4 kuukautta puolisoni on nyt hyvin uskollisesti käyttänyt Beurerin Sleepline Snore therapy – kuorsauksen estolaitetta joka yö nukuin minä hänen vierellään tai en. Kokemukset ovat tällä hetkellä fiftyfifty. Laite lupaa paljon mutta valitettavasti kaikkia lupauksia se ei vielä ole onnistunut lunastamaan. Osittain olen voinut palata aviovuoteeseemme Beurerin Sleepline Snore therapy – kuorsauksen estolaiteen ansiosta mutta ihan vielä en ole uskaltanut riskeerata rauhallisia, rentouttavia ja voimaannuttavia öitä ennen aamuvuoroja!

(Kuva: Törmälehto)

Blogin julkaisi Lapin ammattikorkeakoulun ylempää AMK-tutkintoa suorittava opiskelija Tarja Törmälehto

ovh 129 – 169 €

• Mukana kolme erikokoista korvatulppaa ja latausjohto (micro USB)
• Mitat 50 x 10 x 60 mm, paino n.13,3g

Lähteet
Beurer – Snore stopper – SL 70. https://www.beurer.com/web/en/products/sleep-rest/snorestopper.php. Viitattu 19.7.2018.
Huttunen, M. 2017. Tietoa potilaalle: Unettomuus. Lääkärikirja Duodecim. http://www.terveysportti.fi/dtk/shk/koti?p_haku=uni. Viitattu 19.7.2018.
Partinen, M. 2009. Unihäiriöt. Sairaanhoitajan tietokannat. http://www.terveysportti.fi/dtk/shk/koti?p_haku=uni. Viitattu 19.7.2018.
Bäck, L. & Mäkitie, A. 2011. Pitääkö kuorsausta hoitaa? Duodecim 2011;127:311–2 http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo99347.pdf. Viitattu 19.7.2018.

Tehtävä 1 Hyvinvointiteknologia maailmalla

Aidcube- sovelluksen käyttö keuhkojen elinsiirto-ehdokkaiden kuntouttamisessa.

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa arvioitiin kotona puhelinsovelluksen avulla tapahtuvan intervention turvallisuutta ja toteutettavuutta Tavoitteena oli saada korkean riskin ja korkean iän omaavia ehdokkaita voidaan asettaa etusijalle elinsiirtoa varten. Pyrkimyksenä oli puuttua  riskitekijöihin, jotka vaikuttavat elinsiirron odottamiseen ja siirron jälkeisen toipumisen edistämiseen. Tutkimuksessa räätälöitiin kaupallisesti saatavilla oleva mobiilisovellus Aidcube.

 

Sovelluksen avulla potilaat voivat tarkastella päivittäistä harjoittelua, videoita ja kuvauksia jotka ohjaavat suorittamaan harjoitteet oikein, harjoitteiden toteuttamisten päiväkirjoja ja ilmoituksia terveydenhuollon ammattilaiselle. Palveluntarjoajan puolella voidaan räätälöidä harjoituksia ja seurata reaaliaikaisesti potilaan etenemistä. Tutkimuksessa oli tehty kahdeksan viikon mittainen kotona tapahtuvaan harjoitteluun ja ravintointerventioon perustuva kuntoutusohjelma.

Tutkimukseen osallistui 15 valittua aikuista henkilöä. Tutkimuksessa havaittiin, että kotona tapahtuva liikunta ja ravitsemusohjelma on turvallinen, tehokas ja toteuttamiskelpoinen ja sillä voidaan parantamaa aikuisten elinsiirtopotilaiden tilannetta.

https://aidcube.com/

A mobile health technology enabled home‐based intervention to treat frailty in adult lung transplant candidates: A pilot study Clinical TransplantationVolume 32, Issue 6 First published: 09 May 2018. Jonathan P. Singer, Allison Soong, Allan Bruun, Ayana Bracha, Greg Chin, Steven R. Hays, Jasleen Kukreja, Julia Rigler, Jeff A. Golden, John R. Greenland, Chris Garvey

Ryhmä 5

Hyvinvointiteknologia maailmalla (Ryhmä7,Teht.1.1)

Puettava sensoriikka on mielenkiintoinen aihealue ja esillä enenevissä määrin myös julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Tällaisen käyttäjän henkilökohtaisia mittauksia tekevien laitteiden tallentama data voi antaa hyvinkin kattavia tietoja käyttäjästä ja tämän hyvinvoinnista. Tässä artikkelissa tarkastellaan puettavaa sensorikkaa yleisesti ja varsin pintaraapaisuna, sekä sen tämän hetkistä tilannetta maailmalla.

Parhaillaan on käynnissä kansainvälisenä yhteistyönä toteutettava SENDoc-hanke, jossa yhteistyökumppanit tulevat Iso-Britanniasta, Pohjois-Irlannista, Suomesta ja Ruotsista. Hankkeessa halutaan selvittää, että onko puettavasta sensoriikasta apua ikääntyneiden palveluihin (/http:/sendoc.interreg-npa.eu/). Hankkeen pääaiheena on kuntoutus ja siinä aktiviteetit, kuten liikkumiskyky, tasapaino ja uni. Arviointia olisi mitä ilmeisemmin tarkoitus tehdä kuntoutujan kuntoutussairaala-jaksoilla ja myös arjessa etäyhteyksillä. Ikääntyville lihaskunnon ja tasapainon ylläpitäminen on  erittäin tärkeää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämiseksi ja voisi kuvitella, että palautteen saaminen puettavan sensoriikan avulla voisi lisätä mielenkiintoa ja ymmärrystä oman hyvinvoinnin edistämiseen.

Puettavaa sensoriikkaa ovat esimerkiksi rannekkeet ja sormukset. Käyttäjän päälle pukemissa laitteissa on sensorit, jotka mittaavaa vaikkapa ihon lämpöä, kosteutta, verenkierron- ja elimistön muita toimintoja.  Suomalainen Oura-sormus mittaa kattavasti kehon toimintoja eri tavoin, muun muassa sykettä ja lämpötilaa,   kehon stressitasoja, arjen kuormittavuutta ja unen laatua. Sormuksen keräämiä tietoja voi hyödyntää omassa arjessaan muun muassa unen laadun arvioimiseen ja treeneissä lihaskunnon kehittymisen seuraamiseen sekä niistä palautumisen maksimoimiseksi.

Maailmalla on testattu monia sensoreita ja niiden herkkyyksiä, mutta ongelmana on se että testaukset on tehty vain pienillä aineistoilla esim. kuntoutuksen saralla yksittäisillä ihmisillä. Näin ollen puettavan sensoriteknologian käyttöönottoon on suhtauduttava hyvin varauksellisesti. Laitteiden kehitystyö ja tarve on lähtenyt pääasiassa kuntoilijoiden ja urheilijoiden tarpeiden näkökulmasta. SENDoc-Hankkeen myötä on tarkoitus saada terveystaloudellista näyttöä siitä, millaista lisäarvoa ja tietoa puettavasta teknologiasta saadaan muun muassa kuntoutuksen suhteen.SENDoc-hankkeesta kerrotaan, että siinä on läpikäyty yli 200 tieteellistä julkaisua puettavaan sensoriikkaan liittyen. (Alamäki 2018.)

Urheilun piiristä löytyy hauska nyt paljon esillä ollut esimerkki älyjalkapallosta, joka kerää erilaisin sensorein dataa pelin aikaisista tapahtumista ja auttaa jalkapalloilijaa yltämään yhä parempiin suorituksiin. Valitettavasti älypallon käyttöönotossa on tullut viivästymää, koska sen testaus- ja kehitystyöt jatkuvat edelleen.

LÄHTEET:

sendoc.interreg-npa.eu

DigiSote EAmmattilainen valmennus 17.5-18, Joensuu. Senior Lecturer Alamäki, A. Karelian ammattikorkeakoulusta.

https://ouraring

https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/alyvaate_huolehtii_kayttajastaan

Venäjän MM-kisojen virallinen ottelupallo on Telstar18. Adidas on valmistanut kisapallot vuodesta 1970. Kuva: Wikimedia CommonsKuva lähteestä: https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/alyvaate_huolehtii_kayttajastaan

Tehtävä 1.2 Freestyle libre käyttäjän haastattelu

FREESTYLE LIBRE KÄYTTÄJÄN KOKEMUKSIA

Haastattelin veljeäni, joka sairastaa 1 tyypin diabetesta Libre FreeStylen käytöstä. Libre FreeStyle on glukoosimittausjärjestelmä. Siinä on sisään rakennettu ja helppo lukuinen grafiikka, joka näyttää nopeasti yhteenvedon glukoosihistoriasta. FreeStyle Libre -lukija tallentaa glukoositiedot 90 päivän ajaksi. FreeStyle Libre on glukoosin seurantajärjestelmä, joka on tarkoitettu kudosnesteen glukoositasojen mittaamiseen diabetesta sairastavilla henkilöillä (vähintään 4-vuotiaat), myös raskaana olevilla naisilla. Käyttö lapsilla (4-12 vuotiaat) on sallittu vain, jos lasta valvoo vähintään 18-vuotias hoitaja.

Käyttö

Libre koostuu kahdesta elementistä, sensorista ja lukijalaitteesta. Lukijalaitteen tilalla tai rinnalla voi nykyisin käyttää myös älypuhelimia. Glukoosiarvo mitataan skannaamalla lukijalla olkavarren takana pidettävän pienen sensorin päältä.

https://kymensanomat.fi/uutiset/lahella/0482a9a8-d89c-4233-8972-fedef4fb429d

Käyttäjän kokemuksia

Veljeni on vappuna 2017 alkanut käyttää Freestyle Libreä. Helmikuu 2018 asti on käyttänyt Libreen kuuluvaa “kapulaa” etälukulaitteena. Helmikuussa 2018 on tullut android puhelimiin sovellus, jota käyttää nyt. Puhelin sovellus on ollut huomattavasti helpompi käyttää, koska puhelin on aina matkassa. Sovelluksessa paljon erilaisia toimintoja. Sovellus piirtää käyrää sokerin tasoista ja näyttää matalat ja korkeat sokerit. Sovelluksen ansiosta veljeni insuliini annosta on pystytty muuttamaan ja sen johdosta esim. yölliset sokerin romahtamiset on saatu pois. Sovellus mittaa myös pitkäsokerin, joka on heittänyt laboratoriotuloksiin verrattuna 0,1-0,2 . Eli on aika luotettavat tulokset. Sovellukseen pystyy myös esim. 30 päivän ajalta kirjamaan syömisen, liikkumisen ja insuliinin pistämisen ja näistä piirtyy käyrä sovellukseen. Käyrää analysoimalla pystyy pistämään tarkemmin ateria insuliinin tarpeen. Tämän seurauksena hoitotasapaino on pysynyt hyvänä.

https://www.freestyle.abbott/fi/fi/libre/index.html 

Veljeni on aktiivinen liikkuja mm. kalastaen ja maasto pyöräillen. Käsivarren sensori ei haittaa elämää eikä harrastuksia millään tavalla ja puhelinsovellus lukee arvot myös vaatteen läpi. Isoja hyötyjä FreeStyle Librestä on saanut mm. hygieenisyydestä. Ei tarvitse miettiä onko puhtaat kädet, kun vain käyttää kalastaessa puhelinta sensorin päällä. Pyöräiltäessä pystyy vauhdissa lukemaan sokeriarvot, eikä tarvitse pysähtyä pistämään sormenpäätä. Veljeni kertoi, että sokeri arvoja tulee nyt seurattua huomattavasti useammin kuin, ennen ja tämän ansiosta pitkäsokeri arvot ovat pysyneet hoitotasolla. Sovelluksessa on myös etäluku mahdollisuus. Halutessaan voi antaa luvan, että sokeriarvot menevät suoraan diabeteshoitajalle ja tarpeen vaatiessa voi olla etäyhteydessä lääkärin kanssa. Etäyhteydessä lääkäriin hän ei ole vielä ollut, vaikkakin tiedot menee hoitajalle. Huonoja puolia laitteesta veljeni joutui miettimiään, mutta lopuksi löytyi yksi huono puoli. Laite haluaa, että sokerin mittaus väli saa olla enintään 8 tuntia. Pitemmät yöunet nukkuessa tämä ei toteudu. Tarkoittaa siis sitä, että vaikkapa 10 tunnin unilla 2 tuntia glukoosidataa jää rekisteröitymättä, jos mittauksen tekee nukkumaan mennessä ja herätessä. Seuraavaan sensoriversioon toiveeksi jää siis pidemmän historian muisti.

Ei voi kuin ihastella kuinka paljon hyvinvointiteknologia voi helpottaa arkea 😊

https://freestylediabetes.fi/tuotteemme/freestyle-libre 

Testissä FreeStyle Libre

Tehtävä 1 Ilmanpainepatja

ILMANPAINEPATJA

Mikä painehaava on ja miten se syntyy?

Painehaavat eli makuuhaavat syntyvät erityisesti vuodepotilaille, jotka eivät pysty vaihtamaan asento itse ja makaavat pitkiä aikoja. Ratkaisevasti painehaavojen syntyyn vaikuttaa kudosten puutteellinen verenkierto ja painehaava voi syntyä kaikkialle missä luu painaa ihoa ja estää sen normaalia verenkiertoa. Yleisimmin painehaavat syntyvät alaselkään, lonkkiin, pakaroihin tai kantapäihin.

Painehaavojen ehkäisy

Painehaavojen syntymisen estämiseen erityistä huomiota tulee kiinnittää vaihtamalla potilaan asentoa riittävän usein. Ohjeistuksena on asennon vaihtaminen 2 tunnin välein sellaiselta ihmiseltä, joka ei pysty itse vaihtamaan asentoa. Kuinkahan monessa vanhustenhoitopaikassa tämä toteutuu? Työtä on paljon ja henkilökuntaa vähän :/ täällä yhdistelmällä en usko, että kovinkaan monessa paikassa käydään vaihtamassa asentoa 2 tunnin välein. Onneksi on kehitetty paineistettavat ilmanpainepatjat.  Itse olen työssäni käyttänyt NovaCare ASX6 ilmanpainepatjaa. Kyseinen patja on käytössä henkilöllä, joka omaa korkean riskin painehaavoille. Patjan saamiseksi hoitolaitoksen puolesta täytyy olla lääkärin määräys. Patjaa voi käyttää myös kotona, mutta todennäköisesti sen joutuu kotiin oma kustanteisesti hankkimaan. Ei varmaan monellakaan vanhuksella ole varaa hankkia patjaa itselle, vaikka painehaavojen hoito on todella kallista.

https://yle.fi/uutiset/3-9534636 

Ilmanpainepatja

Patjassa on 18 erittäin kestävää poikittaista polyuretaanipäällysteistä nylon-kennoa ja pääpäädyssä on kolme staattista kennoa. Kaikki kennot ovat erikseen vaihdettavissa. Ilmanpaine vaihtuu patjassa 12 minuutin välein ja patjaa pystyy käyttämään staattisena ettei ilmanpaine vaihtele ollenkaan. Hoitotilanteissa patjaa käytetään staattisena.

Patja on erittäin helppo ottaa käyttöön. Patja laitetaan sänkyyn ja asetetaan viitearvoja vastaava asiakkaan paino. Sen jälkeen patja ilmoittaa hälytysäänillä, jos ilmapaineessa tapahtuu jokin virhe tai tulee sähkökatko. Sängynpäätyyn kiinnitettävä digitaalinen näyttö on tosi helppo käyttöinen. Patjaa ei tarvitse muuten säätää, mutta hoitotilanteissa nappia painamalla patja kovettuu 20 minuutin ajaksi. Näyttö lukittuu automaattisesti ja muuttuu 20 minuutin jälkeen normaaliksi vaihtuva paineiseksi. Patjasta ei kuulu häiritsevää ääntä. Kokemukseni patjan käytöstä ja vaikutuksesta on hyvä ja kyseisellä asiakkaalla ei ole ollut patjan käytön myötä iho ongelmia ollenkaan. Toiveissa olisi tietysti, että patjoja saataisiin kaikille korkean riskin omaaville henkilöille, mutta patjan hinta nousee esteeksi ( alkaen noin 800€). Pitemmälle mietittynä haavan hoidon kustannukset nousevat äkkiä tämän yli. Valitettavasti monesti mietitään vain sen hetkistä rahan menoa…

https://www.terveysmaailma.fi/kaikki-tuotteet/ilmanpainepatjat/ 

https://www.mediteam.fi/painehaavan-enkaisy-ja-hoito/

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00313

 

Positive Activity Jackpot (tehtävä 2)

Positive Activity Jackpot

Hyvinvointiteknologian tehtävässä testasin puhelinsovellusta joka arpoo mukavaa tekemistä ja jonka kautta voi myös katsoa lähiympäristöstä mitä olisi tarjolla!

Positive Activity Jacpot on ladattavissa ilmaiseksi google play –kaupasta. Se on erityisesti masennuksesta kärsivän potilaan aktivointiin tarkoitettu puhelinsovellus jota voi suositella joissain tilanteissa myös terveelle henkilölle. Terveellä henkilöllä sen hyöty perustuu selviytymiskyvyn (henkinen vahvuus ja joustamiskyky) kasvamiselle aktiivisuuden myötä. Sovelluksen toiminta-ajatus perustuu kognitiiviselle käyttäymisterapialle, joka on todettu tehokkaaksi menetelmäksi masennuksen hoidossa. Itse sovelluksesta ja sen tuloksista ei ole tieteellistä näyttöä.

Sovelluksen tavoitteena on löytää ja ajoittaa mukavia aktiviteetteja ja auttaa positiivisten tapahtumien allakoinnissa.  Paitsi että sillä on mahdollista arpoa erilaisia aktiviteetteja, (yli 375 erilaista), se myös antaa ehdotuksia paikallisista aktiviteeteista ja sallii kutsua myös ystäviä mukaan. Sovellukseen voi myös luoda ryhmiä tai sille voi antaa luvan kutsua yksittäisiä henkilöitä mukaan aktiviteetteihin ja luoda omia mieleisiä aktiviteettejä. Lopulta määritettyjen valintojen kautta se automaattisesti valitsee sellaisia aktiviteetteja joihin käyttäjä on osallistunut ja joista pitää, mikä voi olla erityisen hyödyllistä niissä tapauksissa, että käyttäjän on vaikea tehdä päätöksiä.

Asiakkaan näkökulmasta sovelluksen ajatus on hyvä. Sovellus itsessään vaatii kuitenkin toimintakykyä niin paljon, ettei se pelkästään riitä hoidoksi masennukseen. Hoidon tukena sitä voisi käyttää, vaikkapa kotitehtävänä hoitosuhteessa. Laitteen pelillisyys viehättää ja aika kuluu helposti vaikkapa vain arpoessa ja katsellessa uusia aktiviteetteja. Asetuksiin saa ja kannattaakin laittaa niitä toimintoja, joita oikeasti voisi toteuttaa. Esimerkiksi rugbyn pelaaminen on asia jonka tarjonnan laitoin asetuksista pois päältä. Sen sijaan ”lähde kävelylle metsään”, ”katsele ja haistele kukkia tai kasveja” tai ”osta jotain mukavaa vain itsellesi” olivat minulle mieleisiä ehdotuksia.

Jonkin verran ehdotuksissa on rahaa vaativia aktiviteetteja kuten ostoksilla käyminen, ravintolassa syöminen ja jotkin liikunta-aktiviteetit. Tämä on haaste henkilölle jolla ei ole käytössään rahaa tällaisiin asioihin. Myös ystävien kutsuminen mukaan ei välttämättä ole aivan yksinkertainen asia.

Mutta jos ei muuten vaan keksi mitään tekemistä niin tästä sovelluksesta niitä ideoita varmasti löytyy!

LÄHTEET:

www.topappslike.com/positive-activity-jackpot/
www.terveysportti.fi Kognitiivinen psykoterapia
www.mtkl.fi
Wangelin, B., Szafranski, D. & Gros, D. Telehealth technologies in evidence- based psychotherapy. Teoksessa Luiselli, J. & Ficher, A. (2016) Computer-assistent and web-based Innovations in psychology, spesial education, and health. Elsevier.