Viestintä viuhuu ja etenee

Sosiaalinen media viestinnänkanavana on tällä hetkellä todella kovassa nosteessa!

Tervehdys kaikki!

 

Tämän blogin aiheena on kuinka saada ulkoiset kohderyhmät kiinostumaan projektin tuloksista ja kertoa omia kokemuksia ja havaintoja projektin viestinnästä.

 

Viestintä toimii nykypäivänä pääosin sosiaalisen median kautta. Sosiaalinen media onkin ehdottomasti paras tapa saada itsensä tai yritys esille ja näin ollen oman projektin sisältö on päästy jakamaan mahdollisimman laajalle katsoja määrälle.  Yritykset ovat koko ajan  entistä enemmän kiinnittäneet huomiota ja panostaneet, omaan sosiaalisen median tuotantoon ja sen toimivuuteen. Nykypäivän trendinä onkin työntekijöiden käyttäminen lähettiläinä omalle yritykselle sosiaalista mediaa kovasti hyödyntäen.

 

Haasteena projektissa oli meille se, että kuinka saadaan ihmisiä ja muiden alan opiskelijoita ja opettajia kiinnostumaan alkaa seuraamaan Lapin AMK:n koulun tradenomi opiskelijoiden projektia. Kuka tahansa ulkopuolinen on todella vaikea saada oikeasti kiinnostumaan meidän projektin joka päiväisistä tekemisistä ja saavutuksista.  Sitä ei edesauta  myöskään se, että emme käytä penniäkään rahallista budjettia sosiaalisen median näkyvyyden tai mainonnan lisäämiseksi. Sosiaalisen median mainnonnan budjettia kun nostaisi saisi varmasti enemmän näkyvyyttä ja kiinnostusta projektia kohtaan ihmisiltä, jotka eivät liity projektiin millään tavalla., jonka seurauksena myös seuraaja määrät kasvaisivat valtavasti projektiamme kohtaan. Tästä huolimatta olemme vastoin odotusten saanut ihmisten ja kanssa opiskelijoiden kiinnostusta projektiamme ja yritystämme kohtaan. Välillä ihmiset utelevat, mitä teemme ja mitkä ovat tavoitteemme projektissa ja kuinka tätä kaikkea tarkkailemme ja toteutamme. Se on mielenkiintoista minun mielestäni, kuinka joku aivan täysin projektiin kuulumaton henkilö voi kiinnostua projektistamme niin paljon 😀

Projektin alussa kun suunnittelimme ulkoista viestintäämme niin kysyimme itseltämme mitä meidän on tehtävä, että ulkoinen viestintä on toimivaa, tehokasta ja hyödyllistä ja jonka avulla saadaan mahdollisimman suuri määrä seuraajia meidän projektille ja yritykselle? Omasta mielestäni tällaisessa projektissa ainoa mahdollisuus on saada mahdollisimman laajalle joukolle tieto perille koulun kautta ja erilaisia koulun yhteisiä kanavia hyödyntäen, koska oletan suurimman määrän seuraajista olevan Lapin Ammattikorkeakoulun opiskelijoita alasta riippumatta. Näin ollen Kohderyhmänä toimii, tässä projektissa Lapin AMK:n muut opiskelijat ja varsinkin liiketalouden opiskelijat. Kohderyhmän tunnistaminen on tärkeää sen takia, että tietää millaista viestintää toteuttaa ja, että asia pysyisi mielenkiintoisena ja tulisi keskustelua ja palautetta mikä veisi projektia eteenpäin oikeaan ja mielenkiintoiseen suuntaan lukijoiden ja seuraajien silmillä katsottuna.

Olemme ryhmänä ja yrityksenä onnistuneet olosuhteihin nähden todella hyvin  ulkoisessa niin kuin sisäisessä viestinnässä ja se toimii mainiosti ja on tehokasta. Meidän yrityksemme viestinnän sisältö ja sanoma on asiallista, rehellistä ja oikeudenmukaista, jonka seurauksena meistä saa ammattitaitoisen ja rehellisen vaikutelman niin yrityksenä kuin yksityishenkilönä, kuka sattuu minkäkin kirjoituksen kirjoittamaankaan.

 

Yleensä blogin kirjoittaminen päinvastoin kuin nyt alkaa siitä, että ihminen valitsee itseä kiinnostavan aiheen josta alkaa blogia kirjoittamaan. Yleensä myös kirjoittajalla tai aiheella, mistä blogia aletaan tekemään on jo valmiiksi kohderyhmä kenelle blogia suunnataan. Esimerkiksi nykypäivänä erilaiset ruokavaliot ja fitness ovat kuuma aihe blogi rintamalla, jossa kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret naiset, jotka ihannoivat hoikkaa fitness vartaloa. Eli                        ensiksi pitää olla tarpeeksi kiinnostava aihe, mistä aletaan blogia kirjoittamaan. Aiheen tulee olla räiskyvä ja huomiota sekä tunteita herättävä, että saadaan ihmiset lukemaan postauksia päivästä toiseen. Tarvitaan myös hyvä suunnitelma siitä millä lähdetään liikkeelle, että päivityksistä tulisi yhteinäinen kokonaisuus. Kiinnostavimmilla, parhaimmilla ideoilla sekä kuvilla ja videoilla kannattaa aluksi lähteä liikkeelle, että saavutetaan alusta alkaen mahdollisimman monen henkilön kiinnostus blogia kohtaan, jonka seurauksena näkyvyys ja puheet alkavat levitä myös seuraajien toimesta. Blogia tehdessä tarvitaan myös jatkuvaa päivitystä ja ideoiden kehitystä sekä uusien ideoiden luomista, että seuraajien mielenkiinto ei lakkaa missään välissä. Uutta sisältöä pitää saada aikaiseksi kovalla tahdilla!

Tässä linkki mielestäni todella hyvään blogiin:

http://www.jannihussi.com/kun-syominen-ottaa-vallan/

 

 

Kiitos, että jaksoit lukea! 🙂

 

 

 

TUUMASTA TOIMEEN!

Yritysoston ABC

Tässä olisi nyt elämäni ensimmäinen blogi kirjoitus tulossa. Jos tästä sattuu joku innostumaan niin ei ehkä ole viimeinen. Kirjoittajan eli minun nimeni on Joonas Hakala 22 vuotias poika Rovaniemeltä. Rovaniemelle olen muuttanut vuonna 1999 Muoniosta. Alun syrjähyppyä ja Oulussa parin vuoden asumista lukuunottamatta olen asunut koko ikäni Rovaniemellä. Mielestäni Rovaniemi on todella viihtyisä paikka. Rovaniemellä on muun muassa mahtavat liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet. Tällä hetkellä opiskelen toista vuotta liiketaloutta Lapin Ammattikorkeakoulussa. Koulun lisäksi harrastan jalkapalloa ja myös valmennan Rovaniemi Unitedin juniori joukkuetta.

 

Nyt siirrytään itse pääaiheeseen eli projektiin. Kuulun projektiin nimeltä YritysostoExpertit, johon kuuluu minun lisäkseni 3 kuvitteellista henkilöä. Muutaman mutkan kautta ajauduin suorittamaan projektikurssin itsenäisesti. Olen tietenkin myös projektiryhmämme projektipäällikkö tietyistä syistä. 😀 Projektia on ollut hiukan haastavaa viedä mielestäni eteenpäin, koska itse on joutunut keksimään ja suunnittelemaan kaiken tässä projektissa. Näistä haasteista kuitenkin ollaan selvitty ja koko ajan päästy porskuttamaan eteenpäin kohti kurssin loppua! Meidän tavoitteemme on saada projektista toimiva työkalu yritysostoprosessin läpikäynnin tueksi. Pyrimme myös antamaan seuraajillemme ja lukijoillemme mahdollisimman hyvät lähtökohdat ja tietotaidot yritysostoon,sen suunnitteluun, toteutukseen ja läpivientiin. Toinen päätavoitteemme on saada näkyvyyttä projektillemme. Näkyvyyttä pyrimme saamaan olemalla todella aktiivisia ja tekokkaita sosiaalisessa mediassa muun muassa Instagramissa, Twitterissä, Facebookissa, Snapchatissa ja Youtubessa. Näkyvyyttä pyrimme myös sosiaalisen median lisäksi saamaan sillä, että projektiryhmämme jäsenet puhuvat projektistamme perheilleen,tutuilleen ja ystävilleen.

 

Projektin keskeisin aihe on mielestäni ryhmätyöskentely. Eli sitä, miten ryhmän jäsenet tulevat toimeen toistensa kanssa. Ryhmätyöskentelyn päädyin valitsemaan sen takia, koska ilman ryhmätyöskentelyä ja hyvää ryhmähenkeä ei projektista tule yhtään mitään. Projekti vaatii toimiakseen hyvän yhteishengen, lisäksi luottamusta toisia kohtaan ja toisten arvostamista ryhmän kesken. Niin kuin sanotaan, “hyvästä tuotteesta ei tule ikinä hittiä, jos sen asioita ei ole ajamassa hyvä ryhmä”. Mielestäni hyvä ryhmähenki on jokaisen yrityksen niin kuin projektin vankin tukipilari. Hyvässä ryhmässä pitää olla erilaisia henkilöitä eri tehtävissä. Jäsenillä pitää olla erilaista osaamista, jotka täydentävät ja tukevat toinen toisiaan saadakseen parhaan mahdollisen lopputuloksen. Ryhmäytyminen on elintärkeää tehdä heti alussa ja mahdollisimman tehokkaasti. Näin ollen saamme projektin mahdollisimman nopeasti raiteilleen ja ryhmän puhaltamaan niin sanotusti yhteen hiileen. Hyvän yhteishengen luontiin on useita eri keinoja, muun muassa yhteiset illanvietot hauskan tekemisen parissa. Olen myös oppinut, että hyvää ryhmähenkeä pitää vaalia läpi koko projektin. Tämä on mielestäni myös jokaisen ryhmän jäsenen tehtävä. Hyvää ryhmähenkeä on hyvä ilmaista siten, että autetaan ja kannustetaan toinen toisiamme niin siinä hyötyy itsekkin. Samaa projektiahan tässä tehdään kaikki ja havitellaan mahdollisimman hyvää lopputulosta.

 

Itse olen ensimmäistä kertaa projektimme projektipäällikkö vaikka koen, että en ole projektipäällikkö tyyppinen henkilö. Tapanani on yleensä hieman tarkkailla ja seurata sivusta ryhmän toimintaa ja sitten liittyä keskusteluun, kun minulla on siihen jotain järkevää sanottavaa. Lopullisen päätösten ja ratkaisujen teossa ryhmässä olen mielestäni huono. Positiiviseksi yllätykseksi olen kuitenkin huomannut, että olen hyvin selvinnyt kaikista projektin eri tehtävistä, muun muassa suunnittelusta, aikataulutuksesta ja kaikista projektin järjestelyistä. Tällä hetkellä tuntuu todella siltä, että projekti porskuttaa koko ajan kovalla vauhdilla kohti maalia. Koen kuitenkin, että minulla on vielä paljon opittavaa johtajana olosta ja projektissa työskentelyssä varsinkin projektipäällikkönä olosta. Luottavaisin mielin kuitenkin lähden viemään projektia kohti loppua ja sen suorittamista. Lähdetään kokeilemaan kaikki erilaisia ja uusia asioita niin siinä me opimme ja kehitymme!

 

Kiitos, että jaksoit lukea blogiani. Seuraava blogi kirjoitus tulossa piakkoin. Toivottavasti blogini herätti mielenkiintoa niin jaksatte seuraavankin blogi kirjoituksen käydä lukemassa. 😉

 

Kiitos vaivannäöstä!