Seksuaalioikeudet kuuluvat kaikille

Seksuaalioikeudet tarkoittavat jokaisen oikeutta päättää omaan seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista. Jokainen määrää itse omasta kehostaan ja saa itse päättää haluaako olla seksuaalisesti aktiivinen vai ei. Seksuaalioikeuksien tarkoituksena on taata jokaiselle oikeus ilmaista ja toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan kunnioittaen myös muiden oikeuksia. Jokaisella on oikeus omaan seksuaalisuuteen, eli oikeus nauttia seksuaalisuudesta oman seksuaalisen suuntautumisensa mukaisesti. Oikeus tietoon seksuaalisuudesta, eli saada tietoa sen moninaisuudesta, seksitaudeista, ehkäisystä sekä itseä koskevista oikeuksista ja velvollisuuksista. (Väestöliitto 2015.)

Lisäksi kaikilla on oikeus suojella itseään ja tulla suojelluksi, tähän kuuluu muun muassa turvallisuuden tunne, koskemattomuus, itsensä suojelu sekä suojelluksi tuleminen esimerkiksi seksitaudeilta, raskauksilta, seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta. Jokaisella on oikeus seksuaaliterveyspalveluihin, joka sisältää luotettavan ja turvallisen seksuaaliterveydenhoidon. Oikeus tasa-arvoon ja syrjimättömyyteen, oikeus yksityisyyteen, eli oikeus päättää omaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ilman pelkoa ja painostusta sekä oikeus vaikuttaa osallistumalla päätöksentekoon. (Väestöliitto 2015.)

Seksuaalioikeudet käsitteenä ovat varmasti nuorille vielä vieraita ja aiheesta puhutaan liian vähän. Seksuaalisuutta harvemmin käsitellään seksuaalioikeuksien näkökulmasta, jolloin tietämys omista ja muiden oikeuksista jää suppeaksi. Olisi hyvä, että seksuaalisuutta lähestyttäisiin opetuksessakin positiivisesti juuri omien oikeuksien kautta. Nuorten on tärkeää tietää omat seksuaalisuuteen liittyvät oikeutensa, jotta he pystyvät suojelemaan niitä sekä kunnioittamaan myös muiden oikeuksia ja että ne on määritelty kansainvälisesti ihmisoikeuksiksi ja ne turvataan lainsäädännöllä.

Jo oman lyhyenkin käytännön kokemuksen myötä olemme huomanneet, että nuorten tietoisuus omista seksuaalioikeuksistaan on melko vähäistä, he eivät välttämättä edes tiedä, että tällaiset oikeudet on yleensä ottaen määritelty. Nuorten tiedossa painottuu se, mitä ei saa tehdä, mutta he eivät tiedä mihin ovat itse oikeutettuja. Paljon puhutaan tasa-arvosta, syrjimättömyydestä ja ehkäisystä ym., mutta niitä ei ymmärretä jokaiselle kuuluvana seksuaalioikeutena. Yhteenvetona voisikin todeta, että toteutuessaan seksuaalioikeudet ovat keskeinen osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja avain tasapainoiseen elämään.

 

LÄHTEET:

Väestöliitto 2015. Seksuaalioikeudet. Viitattu 5.3.2018. https://www.vaestoliitto.fi/@Bin/5048510/väestöliitto_seksuaalioikeudet_web.pdf