Ammatillisuus ja eettisyys hoitotyössä

Kirjoittanut Henni Välijeesiö, 15.12.2017

Monikulttuurisuus

Monikulttuurisuudella käsitteenä tarkoitetaan sitä, että samassa yhteiskunnassa esiintyy kaksi tai useampia erillisiä kulttuureja. Kulttuurisesti monimuotoinen yhteiskunta sisältää useita erilaisia kulttuurisia, uskonnollisia ja maailmankatsomuksellisia ryhmiä, jotka jakavat yhdessä julkisen tilan. Monikulttuurisella väestöllä taas tarkoitetaan ihmisiä, joilla on eri etninen tausta tai muu kuin suomalainen syntyperä (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, 2017, Maahanmuuttajat ja monikulttuurisuus).

Suomi on nopeasti monikulttuuristumassa. Ulkomailla syntyneitä maahanmuuttajia oli alle 0,7 % asukasluvusta 1990-luvun alussa ja vuoden 2008 lopussa heitä oli 4 %. Vuoteen 2030 mennessä ulkomaalaistaustaisten määrän arvioidaan jopa kaksinkertaistuvan (Pakaslahti Antti, Hiltunen Matti, 2010, Kulttuurit ja lääketiede). Maahantulon syy vaihtelee: osa ihmisistä on tullut tänne pakolaisina, osa opiskelun, työn tai avioitumisen vuoksi. Maahanmuuttajat ovat taustoiltaan, kulttuureiltaan, etnisyydeltään ja koulutukseltaan heterogeenisiä, lukutaidottomista pakolaisista aina hyvin palkattuihin ja koulutettuihin. Joissain osissa Suomea ”monimuotoinen” kohtaaminen on vielä vähäistä, kun taas esimerkiksi pääkaupunkiseudulla se on jo arkista elämää.

Vaikka ulkomailla syntyneiden maahanmuuttajien määrä Suomessa on kasvamassa, ei Suomi silti ole ennenkään ollut yksikulttuurinen maa. Saamelaiset, ruotsinkielinen vähemmistö, romanit 1500-luvulta ja yli sadan vuoden takaa juutalaiset sekä islaminuskoiset tataarit ovat maamme alkuperäiskansaa. Heillä kaikilla on omat kulttuuriset erityispiirteensä ja tapansa.

Nykyhetken maahanmuuton seurauksena hoitoalan ammattilaiset eli lääkärit, psykoterapeutit, psykologit, sairaanhoitajat ja sosiaalityöntekijät kohtaavat työssään väistämättä enemmän ja enemmän potilaita, joiden kieli ja kulttuuri voivat olla erittäin vieraita.

Eri kulttuureissa on erilaisia sairaus- ja terveyskäsityksiä. Ne voivat vaikuttaa avun hakemiseen, oireiden ilmaisemiseen ja niistä kertomiseen lääkärille ja suhtautumiseen tutkimuksiin ja hoitoihin joita on ehdotettu. Esimerkiksi islaminuskoinen voi suhtautuu sairastumiseen niin, että se on jumalan langettama synnin rangaistus ja ainoastaan hyvillä elämäntavoilla ja jumalan armolla voi parantua sairaudesta. Lääkkeisiin he suhtautuvat hyvin kriittisesti. Länsimaista lääketiedettä arvostetaan yleisesti, mutta terveydenhuoltomme toimintajärjestelmät voivat tuntua erikoisilta monille ulkomaalaisille.

Monikulttuurisuus luo uusia haasteita terveydenhuollolle, mutta niihin on pystyttävä vastaamaan. Monikulttuurisuustyössä terveydenhuollon henkilökunnan on panostettava kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitoihin ja niiden oppimiseen. On tärkeää, että maahanmuuttajapotilaan ja häntä hoitavan lääkärin tai hoitajan välille syntyy luottamus, jotta työ sujuisi mahdollisimman moitteettomasti. Potilaslähtöisyys on tärkeää eli potilasta ja hänen itsemääräämisoikeuttaan on kunnioitettava. Suomessa koulutus monikulttuurisuustyöhön on ollut puutteellista ja hajanaista lääkäreiden kuten muidenkin terveydenhuollon ammattien opetuksessa (Pakaslahti Antti, Hiltunen Matti, 2010, Kulttuurit ja lääketiede).

Maahanmuuttajien sairastavuudessa huomatut erot selittyvät pitkästi elinolojen, perheen rakenteen, sosiaalisen tuen, sukupuolten välisten erojen ja verkostojen laadun perusteella. Ne eivät saisi kuitenkaan hämärtää sairastavuuden taustalla olevia sosiaalisia ongelmia ja rakenteita. Muita sairastavuuteen vaikuttavia erityisiä tekijöitä ovat kokemukset syrjinnästä, rasismista sekä tarvittavien palvelujen alhaisempi saatavuus ja käyttö.

Maasta toiseen muuttaminen, pakolaisuus kaikkine muutoksineen, menetyksineen ja traumoineen uhkaavat muuttajan identiteettiä ja hänen arvojaan. Uuteen kulttuuriin kotoutuminen asettaa myös haasteita varsinkin, jos lähtömaan kulttuuri poikkeaa erityisesti uuden maan kulttuurista. Tässä tapauksessa voidaan puhua ”kulttuurietäisyydestä” tulo- ja lähtömaan välillä eli eroja arvoissa, normeissa, uskonnollisuudessa tai modernisoitumisessa. Usein maahanmuuttoon liittyy erilaisia traumaattisia kokemuksia kuten muukalaisuuden tunne. Sen tunnistaminen ja työstäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä sopeutumisen ja kuntoutumisen kannalta.

Kun erikulttuurinen potilas saapuu vastaanotolle, on lääkärin tai hoitajan hyvä varata hänelle riittävästi aikaa. Erityisesti silloin, kun mukaan tulee muita perheenjäseniä tai tulkki. Kiireetön tapaaminen vähentää väärinymmärtämisen riskejä sekä hoidon ongelmia ja komplikaatioita jatkossa. Erilaisissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että maahanmuuttajien ja etnisten vähemmistöjen terveysoikeudet eivät toteudu (Pakaslahti Antti, Hiltunen Matti, 2010, Kulttuurit ja lääketiede).

Monet maahanmuuttajat pitävät tiiviisti yhteyttä kotimaassaan asuviin perheenjäseniinsä, sukulaisiinsa tai ystäviinsä puhelimella tai sähköpostin välityksellä. Tiedot, neuvot ja kuulumiset jakamalla suku- ja kaverisuhteet säilyvät ja kehittyvät. Monissa eri kulttuureissa voi olla omia parantajia tai henkiolentoja, joilta haetaan lääketieteellistä tietoa tai hoitoa.

Osalla maahanmuuttajista voi olla muita korkeammat terveysriskit mm. sen vuoksi mitä he ovat joutuneet kokemaan lähtömaassaan, matkallaan tai vaikkapa tulomaassa. Näihin riskiryhmiin kuuluvat pakolaiset, luvattomasti maassa olevat, naiset ja lapset sekä keikkatyöläiset. Vaivoina heillä yleensä on hoitamattomat tartuntataudit kuten tuberkuloosi, hepatiitti tai sukupuolitaudit. Terveyttä laaja-alaisesti haittaavina tekijöinä voidaan nähdä myös traumaattiset kokemukset kuten kidutus, vainoaminen tai sota. Suomessa mielenterveyden oireita tunnetaan ja hoidetaan enemmän, kun taas esimerkiksi muslimimaissa mielenterveyden oireita tunnetaan hyvin vähän.

Kuten jo aiemmin mainitsin erot sairauden kokemisessa, lääkäriin hakeutumisessa ja hoitokäytänteissä vaihtelevat kulttuureittain ja vaikuttavat merkitsevästi sairastamiseen. Sairauskäyttäytyminen vaihtelee myös suuresti ja sen on todettu olevan yhteydessä lääketieteen tuntemukseen, perhetekijöihin, sosiaaliseen asemaan, elämäntilanteeseen, odotuksiin hoidosta, asenteisiin ja elämänarvoihin. Maahanmuutto on jo omana tekijänään yhteydessä terveyteen. Nimittäin tutkimusten mukaan maahanmuuttajien terveys on usein valtaväestöä huonompi (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2008, Maahanmuuttajat terveydenhuollon asiakkaina).

Suomessa pakolaistaustaiset käyvät sekä valtaväestöä että muita maahanmuuttajia huomattavasti useammin lääkärin vastaanotolla. Suomalaiset terveydenhuollon ammattilaiset kokevat toisinaan asioinnin maahanmuuttajapotilaan kanssa hankalaksi. Heidän mielestään ongelmia aiheuttavat liian suuret odotukset palvelujärjestelmien suhteen, liian matala kynnys palveluihin hakeutumisessa ja huono sitoutuminen elämäntapamuutoksiin (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2008, Maahanmuuttajat terveydenhuollon asiakkaina). Lääkärin ja potilaan eri etnisyys asettaa omat haasteensa hoitosuhteelle. Tällöin väärien diagnoosien todennäköisyys on suurempi ja sitoutuminen hoitoon vähäisempää kuin valtaväestöllä. Vuorovaikutuksen ongelmat kuten yhteisen kielen puuttuminen voi aiheuttaa vakaviakin väärinymmärryksiä. Tulkin apu on tällöin korvaamaton.

Myös maahanmuuttajataustaisella potilaalla voi olla ennakkoluuloja tulomaansa terveydenhuollon henkilöstöä kuten lääkäriä kohtaan. Aiempien kokemustensa perusteella tai muusta syystä potilas voi epäillä terveydenhuollon henkilöstöä esimerkiksi rasismista (Lepola Outi, Villa Susan, 2006, Syrjintä Suomessa).

Loppujen lopuksi vieraasta kulttuurista tulevan henkilön kohtaamisessa tärkeintä on erilaisuuden hyväksyminen ja toisen kunnioittaminen. Olemme kuitenkin kaikki täysin samanarvoisia ja perustarpeemme ovat samoja. Omia ennakkoluulojaan kannattaa miettiä ja kaihtaa. Potilasta tulee aina kohdella niin, että hänen vakaumustaan, itsemääräämisoikeuttaan, uskontoaan, kulttuuriaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan. Jokaisella on oikeus hyvään hoitoon kansalaisuudestaan huolimatta.

Vietimme 29.11.2017 koulussamme monikulttuurisuuspäivää. Aamulla kokoonnuimme auditorioon ja meillä oli vieraana mm. hoitajaopiskelijoita Kemistä sekä vaihto-opiskelijoita eri maista. Päivän aikana meillä oli luentoja mm. kansainvälisestä tiimityöskentelystä sekä kaksi opiskelijaa kertoivat meille kansainvälisen liiketalouden opinnoista. Koulun aulassa vaihto-opiskelijat esittelivät meille omia maitaan ja kulttuurejaan. Yhdessä kojussa meille esiteltiin myös vaihto-opiskeluun lähtemistä, mikä herätti mielenkiinnon vaihto-opiskelijaksi lähtemiseen. Lopuksi meille tuli luennoitsemaan koulutuskoordinaattori Mirja Vaittinen kulttuurien kohtaamisesta Lapin Keskussairaalassa.

Maare lisää kommenttejaan 15.12.2017:

Lisäksi päivän aikana meille tuli pitämään luentoa Nasifa Yasemin, joka kertoi Arktisten Maahanmuuttajien toiminnasta täällä Rovaniemellä. Se antoi käsitystä siitä, miten pääsisi hieman lähemmäksi monikulttuurista toimintaa vaikka vapaaehtoistyön muodossa. Itse en hirveästi ehtinyt kiertää eri maiden pisteitä, kun niille oli aikaa oikeastaan vain ruokatauolla, mutta ainakin päällisin puolin ne vaikuttivat mielenkiintoiselta. Jos kehitysideoita saa antaa, niin toivoisin vastaavissa tapahtumissa olevan enemmän tekemistä kuin pelkkää istumista ja kuuntelemista auditoriossa. Päivä oli kuitenkin mielenkiintoinen!

Lähteet:

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, Maahanmuuttajat ja monikulttuurisuus, 2017. https://www.thl.fi/fi/web/maahanmuuttajat-ja-monikulttuurisuus. Viitattu 15.11.2017.

Pakaslahti, Antti; Hiltunen, Matti, P. 2010, Kulttuurit ja lääketiede, Duodecim, Helsinki.

Sosiaali- ja terveysministeriö, Maahanmuuttajat terveydenhuollon asiakkaina, 2008. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/37374/stadia-1205762091-7.pdf?sequence=1. Viitattu 15.11.2017.

Lepola, Outi; Villa, Susan, P. 2006, Syrjintä Suomessa, Ihmisoikeusliitto, Suomi.

Ammatillisuus ja eettisyys hoitotyössä
Kirjoittanut Maare Valtonen 10.12.2017

Vuorovaikutus hoitotyössä

Keskustelimme aiemmin tutoriaalityöskentelyssä vuorovaikutusasioista. Niitä kävimme läpi myös Paula Yliniemen vuorovaikutustyöpajassa, joka olikin hyvä kokemus ja antoi paljon ajattelemisen aihetta käytännön harjoitusten kautta.

Käytännössä vuorovaikutus tarkoittaa kaikkea ihmisten välistä kanssakäymistä. Se tarkoittaa kykyä ja halua vaihtaa ajatuksia, kokemuksia ja mielipiteitä toisten kanssa ja toimia yhdessä (Mieli, Suomen Mielenterveysseura). Keskeistä vuorovaikutuksessa on vastavuoroisuus ja kaikkien osapuolten panostaminen yhteiseen keskusteluun tai tapahtumaan.

Vuorovaikutukseen kuuluu sekä verbaalinen että nonverbaalinen eli sanallinen ja sanaton viestintä, ja tämän takia ilmeet ja eleet onkin tärkeässä roolissa. Myös potilaan ja hoitajan suhteessa on korvaamaton merkitys sillä, että hoitaja näyttää eleillään olevansa valmis kuuntelemaan ja kohtaamaan potilaan.

Uskon, että meillä kaikilla on kokemus siitä, miten hyvältä aito kohtaaminen ja arvostava vuorovaikutus tuntuvat. Samoin tiedämme, miltä tuntuu, kun kohtaa tylyn ja tuomitsevan vastapuolen, joka näyttää heti, että häntä ei kiinnosta meidän asiamme. Tällaiset käyttäytymistavat ovat toki inhimillisiä ja voivat johtua jostain arkipäiväisestä asiasta, mutta varsinkin asiakkaita kohdatessa on tärkeää kitkeä oma negatiivisuus pois.

Olen jo aiemmassa koulussani opiskellut paljon vuorovaikutuksesta, mutta ikinä niitä ei voi harjoitella liikaa tai niiden merkitystä tarpeeksi korostaa. Varsinkin meidän tulevien hoitotyön ammattilaisten täytyy panostaa tähän asiaan ihan tosissaan, sillä toimiva vuorovaikutussuhde potilaan kanssa on tosi tärkeä ja lähtee liikkeelle jo siitä ensimmäisestä kohtaamisesta. Kannatankin siis suhtautumaan jokaiseen potilaaseen sillä tavalla, kuin sinun läsnäolosi olisi arvokkain lahja, mitä voit hänelle antaa.

Tällaisella alalla on tärkeää kohdata jokainen potilas tasa-arvoisena yksilönä, jonka kanssa lähdetään rakentamaan hoitosuhdetta ihan nollasta. On tärkeää esitellä itsensä ja olla kiinnostunut siitä, millainen asiakas on ja mitä hänellä on sanottavana. Ihan ensimmäisenä kuunnellaan, mitä asiakas haluaa kertoa itsestään ja myöhemmin tarkennetaan asiaa ja esitetään lisäkysymyksiä. Tässä vaiheessa ei ole siis tarpeellista alkaa vielä tekemään diagnoosia tai etsiä ratkaisua ongelmaan, vaan lähinnä rakentaa jonkunlaista tietopohjaa asiakkaasta.

Varmasti keskeisimpiä asioita vuorovaikutuksessa onkin juuri kuuntelu ja halu ymmärtää potilasta. Välttämättä minkäänlaista ratkaisua ei aina tarvitse osata antaa, vaan olla läsnä ja esimerkiksi ohjata asiakas sitten jonkun toisen ammattilaisen luo. On myös tärkeää osata myöntää olevansa tietämätön ja juurikin etsiä sitä vastausta sen sijaan, että keksisi sen itse ja antaisi sitten mahdollisesti väärää tietoa potilaalle.

Aiemmin mainitsemassani Paula Yliniemen työpajassa pääsimme itse harjoittelemaan vuorovaikutusasioita ja kohtaamaan harjoitusasiakkaita, jotta näimme millaiset asiat siihen vuorovaikukseen oikeasti sitten vaikuttavat ja miten erilaisia kokemuksia ihmisille voi tulla. Tämä oli kokemuksen kannalta tosi mielenkiintoista ja vaikka olenkin itse ajatellut, että osaan ihmisten kanssa olla vuorovaikutuksessa, niin tästä tuli silti sellainen olo, että vielä niitä juttuja pitää harjoitella ja paljon. Harmitti myös, kun emme kaikki päässeet vuorollamme hoitajan ja sivustaseuraajan rooliin, koska ne olisivat opettaneet ihan erilaisia asioita. No, ehkä sitten myöhemmillä kursseilla pääsemme tutustumaan niihinkin lisää.

Vuorovaikutustaidot ovat onneksi juuri sellaisia, että niitä voi aina harjoitella ja kehittää lisää, kun vain viettää aikaa ihmisten kanssa ja miettii omia haasteita sekä kehityskohteita, jotta osaa niihin halutessaan tarttua. Olen esimerkiksi itsessäni huomannut, että olen välillä todella itsekriittinen omaa toimintaani kohtaan ja silloin negatiivisia tunteita kohdistaa myös helposti toisiin. Asian huomattuani olenkin alkanut korvaamaan ajatuksiani rakentavammilla ja myönteisemmillä vaihtoehdoilla, jotta olisin myös parempaa seuraa ollessani vuorovaikutuksessa jonkun toisen kanssa.

Se erilaisen ja uuden ihmisen kohtaaminen ei välttämättä olekaan niin yksinkertaista ja pienetkin asiat voivat aiheuttaa siihen haastetta. Jos vaikka mietitään vastaanottotilannetta, niin potilaalla voi olla ihan mitä tahansa asioita, mistä hän haluaa puhua ja silti niihin pitää suhtautua ammattimaisesti ja ystävällisesti. Meidän tehtävänä, kun ei ole tuomita ketään tai miettiä sen suuremmin omia arvoja muiden asioissa. Haastetta tuo myös se, että työasiat pitää osata jättää sinne työpaikalle tai käydä läpi, vaikka kollegojen kanssa, mutta niitä ei kannata kantaa mielessään mukana tai viedä kotiin.

Yhteenvetona voimme todeta, että vuorovaikutus on todella merkittävässä roolissa kaikessa kanssakäymisessä, ja varsinkin sellaisessa jossa työskennellään erilaisten asiakkaiden kanssa. On hyvä suhtautua jokaiseen ihmiseen niin, että ei tiedä hänestä etukäteen mitään ja haluaisi oppia juuri hänestä uusia asioita. Vuorovaikutusta kannattaa harjoitella ja esimerkiksi sanattoman viestinnän erilaisia tapoja käydä läpi, jotta osaa myös eleillään näyttää olevansa kiinnostunut toisesta.

Mieli, Suomen Mielenterveysseura. Vuorovaikutustaitoja voi oppia. Viitattu 10.12.2017
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/ihmissuhteet/vuorovaikutustaitoja-voi-oppia

Ammatillinen vuorovaikutus ja eettisyys

Kirjoittanut Jonna Suopajärvi, 15.12.2017

Eettisyys hoitotyössä

Tässä tekstissä pohditaan eettisyyttä hoitotyössä sekä käydään lyhyesti läpi etiikan filosofisia teorioita. Nykyään terveydenhuollon ammattilaiset törmäävät entistä enemmän eettisiin ristiriitoihin, joten eettisyys ja eettiset toimintaperiaatteet korostuvat entisestään.

Terveydenhuollon ammattilaisen täytyy eettisiä päätöksiä tehdessään ottaa huomioon ammattikunnan arvot eikä toimia ainoastaan oman eettisen kantansa pohjalta. Tämä takaa, että ammattikunnan jäsenet toimivat samansuuntaisesti ja että toiminta on laadukasta. (Välimäki 2015, 164) Tätä varten on tehty eettisiä ohjeita. Eettiset ohjeet ovat säännöstöjä tai periaatteita, joiden tarkoituksena on suojella potilasta ja toisaalta myös antaa hoitajille ohjeita siitä, miten hoitosuhteessa tulisi toimia (Limentani 1999, Välimäki 2015, 165 mukaan). Käytännössä eettiset ohjeet ovat kirjallisesti esitettyjen sääntöjen joukko yleisesti hyväksytyistä tai toivottavista toimintatavoista (Välimäki 2015, 165).

Sairaanhoitajan eettisen ohjeiden tarkoituksena on tukea terveydenhuollon ammattilaisten päätöksentekoa päivittäisessä työssään. Sairaanhoitajan eettiset ohjeet ollaan jaettu sairaanhoitajan tehtävään, sairaanhoitajaan ja potilaaseen, sairaanhoitajan työhön ja ammattitaitoon, sairaanhoitajaan ja työtovereihin, sairaanhoitajaan ja yhteiskuntaan sekä sairaanhoitajaan ja ammattikuntaan. (Sairaanhoitajat.fi 2014) Mielestäni on hyvä, että on tehty selkeät ohjeet, joiden mukaan terveydenhuollon ammattilaisten täytyy toimia. Hoitotyö on vastuullista työtä ja työssään terveydenhoidon ammattilainen on vastuussa toisen ihmisen hengestä. Tämän takia on tärkeää, että hoitotyötä tekevät henkilöt noudattavat tiettyjä eettisiä toimintaperiaatteita. Hoitotyötä tekevän on myös hyvä tutkia ja tiedostaa oma arvopohjansa ja kehittää sitä. Tästä on apua hoitotyön eettisiä ongelmia kohdatessa.

Lääkintä- ja hoitoetiikan kuusi keskeistä perusperiaatetta eettisten ongelmien arviointiin ovat elämän kunnioittamisen periaate, ihmisarvon kunnioittamisen periaate, itsemääräämisen periaate, hoitamisen periaate, oikeudenmukaisuuden periaate ja hyödyn maksimoimisen periaate. Näitä noudattamalla hoitajan työ on eettisesti vakaalla pohjalla. (Skhole 2017)

Eettisiä ongelmia voidaan tarkastella erien filosofisten etiikan teorioiden kannalta. Hyve-etiikan keskeisin käsite on hyve, jolla tarkoitetaan ihmisen niitä luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia, jotka ovat haluttuja ja toivottuja. Antiikin aikana keskeisiä hyveitä olivat kohtuullisuus, oikeamielisyys, viisaus sekä rohkeus. Näitä kutsutaan kardinaalihyveiksi. Näiden lisäksi on myös muita hyveitä. Paheita taas ovat hyveiden vastakohtia, ei-toivottuja ominaisuuksia. Esimerkiksi välinpitämättömyys tai itsekkyys voivat olla paheita. (Skhole 2017)

Hyve etiikan keskeinen ajatus on, että ihmisen täytyy tehdä mahdollisimman paljon eri hyveitä sekä välttää paheita. Hyveiden harjoittaminen tekee ihmisestä hyveellisen, luonteeltaan paremman ihmisen. Aristoteleen mukaan hyveiden suhteen tulee olla kohtuullinen. Jos hyvettä on liian vähän tai liikaa, siitä voi tulla pahe. Esimerkiksi rohkeus saattaa muuttua uhkarohkeudeksi tai ahkeruus liian hallitsevaksi suorittamiseksi. Vastaavasti rohkeuden ja ahkeruuden puuttuminen ovat paheita nekin. Kohtuullisuus onkin yksi tärkeimmistä hyveistä, sillä se määrittää kaikkien muiden hyveiden toteuttamista. Aristoteleen mukaan moraalisen vastuun kannalta olennaista on, että voimme itse vaikuttaa tekoihimme. Jos emme pysty itse valitsemaan sitä, mitä teemme tai toimimme väärässä uskossa, emme myöskään voi olla moraalisesti vastuussa siitä, mitä teemme. (Skhole 2017)

Seurausetiikan mukaan teon seuraus määrittelee, onko teko moraalisesti oikein vai väärin. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon kaikki teon seuraukset. Utilitarismi on tunnetuin seurausetiikan teoria, jonka mukaan teko on oikein, jos se tuottaa mahdollisimman paljon hyötyä niiden ihmisten näkökulmasta, joita teko koskettaa. Utilitarismiin liittyy vahvasti nautinnon ja mielihyvän eli hyödyn tavoitteleminen ja kärsimyksen välttäminen.  Terveydenhuollossa utilitarismia voidaan soveltaa käytännössä esimerkiksi asettamalla rajallisten resurssien jakamisessa hiukan etusijalle sellaisia henkilöitä, jotka oletettavasti hyötyvät hoidosta eniten tai joilla on eniten oletettuja ikävuosia edessään. (Skhole 2017)

Velvollisuusetiikka eli deontologinen etiikka keskittyy tekoon itseensä ja se määrittelee, onko teko moraalisesti oikein vai väärin. Se mitä meidän on velvollisuus tehdä, määritellään tämän etiikan teorian mukaan moraalisesti hyväksi. (Skhole 2017)

Tarkoitusetiikan mukaan teon oikeudellisuuden määrittelee, se mitkä olivat teon aikeet, ei se mikä oli lopputulos tai teko itsessään. Moraalisesti oikein ovat siis teot, jotka on tehty hyvissä aikeissa. (Skhole 2017)

Lähteet

Leino-Kilpi, H. & Välimäki, M. 2015. Etiikka hoitotyössä. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Sairaanhoitajien eettiset ohjeet 2014. Sairaanhoitajat.fi. Viitattu 15.12.2017. https://sairaanhoitajat.fi/jasenpalvelut/ammatillinen-kehittyminen/sairaanhoitajan-eettiset-ohjeet/

Suomen sairaanhoitajaliitto ry 2012. Sairaanhoitajan eettiset pelisäännöt. Hoitotyön vuosikirja 2012. Helsinki: Fioca Oy.