3.5 Itseohjautuvuus opinnoissa ja työelämätaitona
Itseohjautuvuus tarkoittaa, että ohjaat itse omaa työskentelyäsi ilman, että kukaan valvoo sitä. Kannat vastuun opiskelustasi, ja osaat suunnitella opintosi. Tarvitset itseohjautuvuutta, jotta opintosi voivat edetä.
Lue lisää itseohjautuvuudesta Lapin ammattikorkeakoulun sivuilta.
Ammattikorkeakoulussa opiskelet itsenäisesti
Kun opiskelet AMK:ssa, sinun täytyy osata opiskella itsenäisesti. Opintojen aikana otat vastuuta
- aikataulutuksesta ja oman lukujärjestyksen suunnittelusta
- erilaisista digitaalisista ohjelmista ja sähköisistä oppimisympäristöistä
- itsenäisestä tiedonhausta
- Itsenäisistä tehtävistä ja niiden aikatauluista.
AMK:ssa opiskelu ei ole kurssimuotoista, vaan sinun täytyy itse suunnitella opintojesi aikataulu. Kun suunnittelet aikataulua, sinun kannattaa huomioida esimerkiksi se, että harjoittelu ja opiskelu vuorottelevat. Opintojaksot voivat mennä joskus päällekkäin. Tällaisissa tilanteissa sinun täytyy itse selvittää, miten opintosi voivat edetä.
Korkeakoulussa käytetään erilaisia digitaalisia ohjelmia, joiden kautta esimerkiksi opiskelijat ilmoittautuvat opintojaksoille ja tekevät verkko-opintoja. Siksi sinulla täytyy olla hyvät digitaidot.
Opintojaksojen tehtävät ovat usein laajoja kokonaisuuksia. Siksi tiedonhakutaidot ja tehtävien aikataulutus ovat tärkeitä taitoja.
Itseohjautuvuutta voi kehittää. Tee seuraavat tehtävät ja kehitä itseohjautuvuutta.
TEHTÄVÄT
Tehtävät
Tehtävä 1.
Valitse yksi tehtävä, jonka olet tehnyt aiemmissa opinnoissasi. Kerro sitten
- mikä innosti sinua niin, että aloitit tekemään tehtävää?
- miten ideoit tehtävän tekemistä?
- mikä tai mitkä asiat motivoivat sinua tehtävän tekemiseen?
- mitkä asiat auttoivat sinua, jotta sait tehtyä tehtävän loppuun?
- kun teit tehtävää, mitkä asiat onnistuivat hyvin? Entä mitkä asiat voisit tehdä paremmin?
Tehtävä 2.
NÄIN VALMISTAUDUN VALINTAKOKEISIIN
Tee aikataulu ja suunnitelma, miten valmistaudut ammattikorkeakoulun valintakokeisiin.
Tutustu ensin ammattikorkeakouluun.fi -sivustoon.
Selvitä sen jälkeen
- mihin valintakokeen osioihin sinun täytyy valmistautua
- mitkä osa-alueet sinun täytyy hallita valintakokeissa.
Huomaa, että osiot vaihtelevat sen mukaan, mille koulutusalalle aiot hakea.
Kun tiedät, mihin koulutukseen haet, perehdy sen alan valintakokeen osioihin:
- Päätöksentekotaidot
- Suomen kielen osio
- Englannin kielen osio
- Matemaattiset taidot, jos haet tekniikan alalle, liiketalouden ja tietojenkäsittelyn alalle, luonnonvara-alalle, matkailu-, ravitsemis- ja talousalalle, merenkulun alalle tai sosiaali-, terveys-, liikunta- ja kauneudenhoitoalalle.
- Matemaattiset taidot. Jos haet luonnontieteelliselle alalle, silloin matemaattinen osio on eri kuin muille aloille.
- Eettiset taidot, jos haet sosiaali-, terveys-, liikunta- ja kauneudenhoitoalalle, tai jos haet humanistisen alalle tai kasvatusalalle.
- Tunneälytaidot, jos haet sosiaali-, terveys-, liikunta- ja kauneudenhoitoalalle, tai jos haet humanistisen alalle tai kasvatusalalle.
Kerro seuraavaksi, miten etenet, kun valmistaudut valintakokeeseen.
- Mihin mennessä olet tehnyt tämän sivuston tehtävät?
- Miten valmistaudut ja harjoittelet valintakokeen eri osa-alueisiin tämän sivuston kysymysten avulla?
- Tee itsellesi aikataulu, johon mennessä olet valmis valintakokeeseen.