Moni pystyy varmasti samaistumaan tilanteeseen, jossa arjen täyttää opinnot ja opintojen ohella tehtävät työt. Monilla, kuten myös minulla, on myös vaikeuksia ajanhallinnan sekä töiden ja opintojen välisen tasapainon löytämisen suhteen. Seuraavaksi kerronkin ehkä hyvin tutun kuuloisia, mutta kuitenkin todella tärkeitä keinoja, joiden avulla voi optimoida omaa ajankäyttöä ja hahmottaa, kuinka paljon resursseja kukin askare tulee sinulta vaatimaan.

Realistinen aikataulutus
Ensinnäkin, opintojen ohessa työskentelevän supervoimana voidaan pitää realistisuutta – ei ole mitään järkeä odottaa liikoja ja sitten rangaista itseään, kun ei kyennytkään epärealistiseen tavoitteeseen. Realistisuutta lähemmäs päästään aloittamalla arvioimaan viikoittainen työkuorma ja muut velvoitteet, kuten esimerkiksi harrastukset, ja niihin kuluva aika sekä muut resurssit. Kun ne ovat tiedossa, voi alkaa asettaa pieniä tavoitteita, joita voi sitten myöhemmin alkaa lisätä, kun on ensin hoksannut, miten homma toimii parhaiten. Mielestäni on hyvin suotuisaa ainakin aluksi pilkkoa opintokokonaisuudet hyvin pieniin osiin, jotta kaikki ei räjähtäisi käsiin heti alkumetreillä.
Yksi paikka kaiken hallintaan
Opiskelu kuormittaa eniten silloin, kun kaikki tehtävät, deadlinet ja materiaalit ovat hajallaan. Näiden saamiseksi järjestykseen kannattaa valita yksi alusta, johon voi aikatauluttaa selkeästi aivan kaiken. Tällaisena alustana toimii hyvin esimerkiksi OneNote.
Toimiva rakenne jäsentelylle voisi olla seuraavanlainen:
- kuluvan viikon tehtävät
- kurssien päätehtävät ja niiden deadlinet
- tulevat opinnot
- suunnitelmat
Jos joku nyt tunnistaa itsensä tilanteesta, jossa kaikki on hajallaan ja pää on täynnä vain muistettavia asioita ja tehtäviä, on tämä merkki tarttua tuumasta toimeen ja laittaa kaikki ylös samaan paikkaan!
Rutiinit kullanarvoisessa asemassa
Kukaan ei jatkuvasti jaksa tehdä päätöksiä – siksi rutiinit ovat opintojen ohessa työskentelevälle kullanarvoisia. Kun opiskelusta saa tehtyä rutiinin ja luonnollisen osan viikkoa, on asioiden edistäminen huomattavasti helpompaa. Tällöin opiskelu ei myöskään jää ”sitten kun ehdin” kategoriaan. Myös kaikki pienet hetket esimerkiksi junassa, kahvitauolla tai vaikkapa jotakin odotellessa voivat olla hyvin antoisia opiskelun edistämisen suhteen ja ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää!

Laatu korvaa määrän – tässäkin tapauksessa
Oppimistapoihin panostaminen on avain tehokkuuteen. Tehokkaat menetelmät, kuten aktiivinen muistiinpalautus ja asioiden selittäminen omin sanoin, lyhentävät opiskeluun kuluvaa aikaa ja parantavat oppimistuloksia. Aikaa sen sijaan tulee jättää palautumiselle, sillä ilman sitä, oppiminen heikkenee hyvin pikaiseen. Töiden ja opintojen ohella uni, liikunta ja vapaa-aika on suorastaan välttämätöntä. Välillä on hyvä siis pitää kokonaisia päiviä täysin ilman opiskelua, käydä harrastamassa ja liikkumassa sekä pitää hauskaa. Kannattaa siis muistaa – kun jaksaminen on kunnossa, opinnotkin rullaavat huomattavasti kevyemmin.
Kun jokainen edellä mainitsemani palanen on kohdallaan, opinnot voivat edetä jopa yllättävän jouhevasti ja parhaimmillaan tuoda lisää motivaatiota ja energiaa myös työpäiviin. Laitahan testiin!