Yrityskaupan viestinnällä kasvatat yrityksen arvoa ja kysyntää

Koronaan liittyvää viestintää seuratessa on voinut seurata, kuinka ammattimaisesti hoidettu viestintä toimii. Se on parhaimmillaan hyvin resursoitua, viestit toimivia ja ymmärrettäviä ja yhtenäisiä eri toimijoiden kesken (viranomaiset, media, paikalliset ja alueelliset toimijat). Tärkein tavoite viestinnällä on poikkeavan tilanteen hillitseminen ja muutoksista viestiminen. Tärkeää on huomioida myös henkinen huolto ja yhteisöllisyyden ylläpitäminen. Huomasin, että tätä kaikkea voi soveltaa myös yrityskaupan viestintään.

Continue reading

Henkilöstön sitouttaminen on yrityskaupan onnistumisen kannalta tärkeää!

 

Sain mahdollisuuden toimia projektipäällikkönä, tartuin tilaisuuteen! Sanna Tainio

Yrityskauppaan liittyy aina riskejä, mutta ammattitaidolla niiden pienentäminen on mahdollista. Hyvä onkin muistaa, että asiantuntijan apuun voi aina turvautua. Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä, joka toimii tarkan toimintakonseptin mukaisesti.

Yrityskauppaprosessin haltuunottovaihetta pidetään yhtenä sen haastavimmista vaiheista. Kuinka henkilöstö, joka on yksi ostettavan yrityksen tärkeimmistä varoista,  ottaa uuden yrityksen johdon, sitoutuuko, motivoituuko vielä tekemään työnsä tuottavasti? Tähän vaiheeseen tarvitaan ammattitaitoa, mutta ennen kaikkea avoimuutta.

Yhteistyöllä onnistuu!

Continue reading

Sijoittajalle vinkkejä yrityskaupan onnistumiseen

Taloushallintoala

Tutustu työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemaan taloushallintoalan toimialaraporttiin 2019. Saat kattavan ja hyvän kokonaisnäkemyksen siitä, miten merkittävä osa kansantaloutta liike-elämän palvelut ovat.

Työ tilitoimistoissa on muuttumassa konsultoivaan suuntaan perinteisestä kirjanpidosta. Kirjanpitäjät alkavat olla jo konsultteja yksittäisen yrityksen näkökulmasta katsottuna. Kirjanpitäjän on hallittava substanssiosaamisen lisäksi työn tekemiseen liittyvä uusi tekniikka ja omattava hyvät viestintätaidot keskusteluun asiakkaan kanssa. Taloushallinnon automaatio muuttaa toimintatavat ja työnkuvat.

Tilitoimiston asiakas katsomassa oman yhtiönsä tunnuslukuja. Unsplash kuva by Adeolu Eletu.

Yritysten liikevaihdot ja tuottavuus ovat nousseet huomattavasti tilitoimistoalalla. Tämä on saanut myös uudet sijoittajat kiinnostumaan alasta. Continue reading

“Siitä se ajatus sitten lähti…”

Hei, minä olen Henri ja aloitin pitkän työrupeaman jälkeen monimuoto-opinnot Lapin ammattikorkeakolussa Rovaniemellä alkaneen vuoden tammikuussa. Vaikka olin opiskellut alaa jo aiemmin ja omaan jo jonkin verran kokemustakin, halusin päivittää omaa osaamistani erityisesti taloushallinnon alalla. Lisää tietoa minusta ja muusta projektiryhmästä löytyy  Tietoa meistä sivulta.

Opintojen ensimmäinen erittäin mielenkiintoinen oppimisprojekti starttasi välittömästi ensimmäisen lähijakson yhteydessä. Projektiryhmät saivat toimeksiannokseen tutkia liiketoiminnan laajentamista taloushallinnon toimialalla.

Sain ilon ja kunnian toimia oman projektiryhmäni ensimmäisen blogipostauksen kirjoittajana ja kerron tässä, millaisista lähtökohdista lähdimme tätä projektia toteuttamaan. Continue reading

Tervetuloa Yhdessä kasvuun -projektin sivustolle!

Näillä sivuilla voit seurata Yhdessä kasvuun -projektimme etenemistä.

Yhdessä kasvuun -oppimisprojekti sisältyy tämän sivuston tekijöiden liiketoiminnan kehittämisen opintoihin ja se toteutetaan ajalla 24.1.-7.5.2020.

 

Oppimisprojektimme taustana on taloushallinnon alan muutokset kuten ketjuuntuminen ja ulkoistaminen. Projektin tavoitteena on opastaa ja jakaa tietoa alan toimijoille siitä miten yrityskauppaa voi tehdä turvallisemmin ja että riskien vähentäminen yrityskaupoissa mahdollistuu mm. ostajan ammattitaidolla. Yhdessä kasvuun -projekti on suunnattu taloushallinnon alan toimijoille ja opiskelijoille.

Yhdessä kasvuun -projektin tuotoksena tälle sivustolle syntyy pikaopas yrityskaupan prosessista.

Oppaassa on tarkoitus tuoda yrityskaupan prosessin ydinasiat esille ja auttaa aiheesta kiinnostuneita hankkimaan lisää tietoa luotettavien linkkien ja lähteiden avulla.

Yhdessä kasvuun –projektin blogialustalla voit myös jatkossa lukea asiantuntijoiden kokemuksia ja näkemyksiä aiheesta, ja pääset myös keskustelemaan ja kommentoimaan aiheesta.

Yhdessä kasvuun -projektiryhmän  löytää myös Linkedinista: https://www.linkedin.com/groups/13834168/ Liityhän mukaan myös siellä!

Tervetuloa mukaan projektiimme, toivottavasti viihdyt! 

#yhdessakasvuun #lapinamk #liiketoiminnanlaajentaminen

-Yhdessä kasvuun -projektitiimi-