Arctic sport -verkoston toiminnan kehittäminen ja vakiinnuttaminen -hankkeessa tarkoituksena on hyödyntää aluekehityksessä urheilu- ja liikuntateeman kasvua. Lappilaista liikuntaa ja urheilua rahoitettu nykyisellä EU-ohjelmakaudella yli 10 miljoonalla ja teeman kasvupotentiaali on suuri. Tätä varten on perustettu Arctic sport-verkosto (https://arcticsmartness.eu/arcticsport/). Se on lappilainen alueellinen yhteistyöalusta eurooppalaisesta S3 ClusSport-verkostosta ja sen kautta eurooppalaisen kontekstin toimet ja aloitteet jalkautuvat Lappiin. Usealla muullakin S3-kumppanilla on tällainen alueellinen platform. Vastaavasti Lapin toimijat pääsevät Arctic sport-toiminnan kautta mukaan eurooppalaiseen tki-kehittämiseen.
Lappiin liittyen on runsaasti esitetty kiinnostusta nimenomaan urheilun ja liikunnan alueella 2010-20-luvuilla. Tästä indikaattorina ovat useat aloitteet, joihin on jo nykyisillä toimilla kyetty vastaamaan. Tarkoitus on kyetä vastaamaan niihin myös tulevaisuudessa, johon tällä hankehakemuksella luodaan kapasiteettia. Hankkeella luodaan kapasiteettia myös toiminnalle koko 2021-2027 ohjelmakaudella, ja sen jatkolle, ja edelleen, hankkeen avulla voidaan viedä alueen yrityksiä eurooppalaiselle tasolle ja viedään ylipäätänsä uusia alueen toimijoita hyötymään EU-yhteistyöstä ja kansainvälisestä rahoituksesta. Teemoina esitetyissä yhteistyöpyynnöissä ovat olleet esimerkiksi kestävä lumiosaaminen, oppimis- ja innovaatioympäristöt sekä osallisuustoimenpiteet liikunnassa ja urheilussa.
Hankkeen kustannusarvio on 78160 euroa. 80 % tuesta tulee Euroopan aluekehitysrahastosta (Lapin liitto) ja 20 % Lapin ammattikorkeakoululta.
Toimenpiteet ja tulokset
Hankkeen toimenpiteet ovat:
WP 1: Liikunnan ja urheilun klusteriyhteistyö ja yhteistyö muiden klustereiden kanssa Arctic sportin puitteissa, yritysyhteistyö, toiminnan rahoitusmahdollisuudet, kv-kumppanit, toimintaperiaatteet ja tapaamiset neljännesvuosittain.
WP 2: Arctic sportin ja muiden toimijoiden digitaalisten viestintäalustojen tuki ja kehittäminen
WP 3: Seutukunnallinen yhteistyö Lapissa
WP 4: Eurooppalainen yhteistyö, osallistuminen eurooppalaisille yhteistyöalustoille
Hankkeen tuloksina ovat:
- Arctic sport koordinaatiovastuun siirto Lapin AMKille ja toimintamallin kehittäminen
- Arctic sportin ja muiden toimijoiden digitaalisen viestinnän vahvistaminen ja toteutus esimerkiksi tki-/opiskelijavoimin; toiminta voi tarjota mahdollisuuksia esim. alan harjoittelupaikkoihin
- Seutukunnallisen- ja yritysyhteistyön konkreettiset tulokset
- Eurooppalaiset aloitteet ja seurantalistan tekeminen niistä, listan ylläpito säännöllisesti, yksi kansainvälinen projekti