Tämä blogikirjoitus on Lapin AMKin metsätalousinsinööriopiskelijan osana projektiopintojaan kirjoittama.

Arktinen nokkonen –hankkeeseen liittyen järjestimme webinaarin 20.10.2022. Tilaisuudessa puhujina olivat hankkeen tiedotusvastaava Anna Suomalainen Lapin AMK:sta, yrittäjä Tuomo Seppänen edustaen Ärmätti Oy:tä ja yrittäjä Saska Tuomasjukka Lapin Maria Oy:stä. Webinaarin osallistujamäärä oli harmittavan pieni, mutta me läsnäolijat saimme paljon infoa nokkosen viljelyyn ja jatkojalostukseen liittyen.

Anna Suomalaiselta kuulimme aluksi, että hankkeelle on suunniteltu haettavan jatkohanketta syksylle 2023; tarkoitus olisi pilotoida nokkosen arvoketjua. Toinen hanke tulisi mielestäni polkaista käyntiin nokkoslannoitteen mahdollisuuksista; blogin loppuun luettuasi selviää, että miksi. Suomalainen esitteli nykyisen ARKNOKK-hankkeen yhden osa-alueen, nokkosen soveltuvuuden porojen talviruokintaan, konkreettisia tuloksia. Hän kertoi, että porot kiersivät aluksi kaukaa nokkosella terästetyt ruokapelletit, mutta jonkin aikaa asiaa aprikoituaan hakeutuivat lopulta mieluusti nokkosaterialle. ARKNOKK-hanke tuottaa myös opaskirjan nokkosen viljelyyn liittyen. Kyseinen teos on varmasti tervetullut opas heille, joita nokkosen viljely kiinnostaa. Mielestäni olisi hyvin toivottavaa, että tulevassa teoksessa pureudutaan erityisellä painokkuudella nokkosen viljelyn vaatimaan tekniseen välineistöön. Webinaaripuhuja Tuomo Seppänen nimittäin kertoi, että Ärmätin perustaja, Mr Nokkonen, eli Matti Veijola, on tehnyt valtavan työn kehittäessään itse nokkosen viljelyyn, korjuuseen ja myyntikuntoon saattamiseen vaaditun tekniikan. Veijola on tehnyt uskomattoman paljon työtä innovoidessaan koneet ja laitteet. Insinööriopintonsa eivät ole menneet hukkaan. Pitääkö jokaisen uuden nokkosviljelijän kulkea Veijolan tallaama polku uudelleen?

Ärmätti Oy on Suomen suurin nokkosen viljelijä 2,5 hehtaarin viljelypinta-alallaan. Vuonna 2022 nokkosta viljellään Suomessa noin 10 hehtaarin alalla. Ärmätti Oy työllistää kesäsesonkina muutaman kesätyöntekijän ja yrityksen päätuote on juuri nokkonen. Mikäli 2,5 hehtaarin peltopinta-alalla yritys toimii kannattavasti, on potentiaalisia nokkosenviljelijöitä Suomessa lukemattomia. Nokkonen ei Seppäsen mukaan ole kranttu kasvatettava; se pärjää niin helle- kuin sadekesinäkin. Ravinteita ja vettä tulee toki nokkosellekin olla tarjolla, jotta siitä saadaan kunnollinen sato. Myös turvemailla voidaan nokkosta viljellä. Turvemaiden ongelmana on ainoastaan se, että märkinä kesinä sadonkorjuu voi olla työlästä, kun korjuukone tahtoo upota märkään peltoon.

Mielenkiintoisin näkökulma Seppäsellä webinaarikuuntelijoille tarjottavanaan oli ehdottomasti hänen pohdintansa siitä, että nokkosta voisi viljellä lannoiteteollisuuden raaka-aineeksi. Tähän liittyen myös nokkostuotannon sivuvirtojen hyödyntäminen on aivan lapsenasteella. Kun tiedämme nokkosen olevan superfoodia uskomattoman rikkaan ravintoainekoostumuksensa vuoksi, ovat nokkosen viljelyn mahdollisuudet liki rajattomat. Tälläkin hetkellä Ärmätin tuotantotiloissa ravinteikas nokkosmehu menee viemäriin pakastenokkosen tuotannossa. Mitä tuhlausta! Kiertotalous on yksi kantavista teemoista Suomen valtion hallitusohjelmissa. Tiedämme maatalouden lannoiteongelmat Ukrainan konfliktin myötä. Miksi ostaa kalliita lannoitteita maailmalta, kun potentiaalista lannoitetta voidaan kasvattaa Suomenkin pelloilla!

Webinaaripuhuja Saska Tuomasjukka Lapin Maria Oy:stä painotti myös puheessaan nokkosen mahdollisuuksia. Hänen yrityksensä valmistaa nokkospestoa; mitä kaikkea muuta nokkosesta voidaankaan valmistaa? Tuomasjukka korosti myös sitä, että nokkosen viljelijäksi ei tule astella kevein kengin; huolellinen suunnittelu ja asiaan perehtyminen on edellytys sille, että viljelijä saa nokkosraaka-aineelleen myös ostajan. Viljelijän on tiedostettava, että tuotteensa eteenpäin myydäkseen on sovittu määrä sovitun laatuista raaka-ainetta tuotettava sovittuun aikaan. Tuomasjukka puhui kokemuksen
rintaäänellä. Nykyajan trendi on se, että minkä tahansa tuotteen valmistaja joutuu tekemään vähittäiskaupan kanssa esisopimuksen jo puoli vuotta ennen kuin tuote kauppaan lähtee. Tämä sitouttaa koko ketjun alkutuottajasta tuotteen valmistajaan.

Luonnontuotteiden, kuten nokkosen viljelijää ei Ruokavirasto ainakaan byrokratiallaan helpota. Villiyrttien viljelijää odottavat tiukat rajoitukset. Ymmärrän Ruokaviraston lähtökohdat, joiden perusperiaate on suojella lopputuotteen kuluttajaa mahdollisilta terveyshaitoilta, mutta mielestäni luonnontuotteiden statusarvon mukaiset rajoitteet olisi nopeasti kohtuullistettava. Googlatessani Ruokaviraston sivuille, eteeni avautui lause: Ruokavirasto tukee maaseudun elinvoimaisuutta. Kuunnellessani nokkoswebinaarin puhujia, heidän sanomansa kuulijoille oli liki päinvastainen. Seppäsen mukaan esimerkiksi pakastenokkosen tuotannossa päästään vaadituissa mikrobitasoissa rajoitteiden sisälle, mutta kuivatun nokkosen kohdalla käytännössä ei.

Mitä jäi siis käteen? Asun itse maatilalla ja puolisollani on turvepohjaisia peltoja joutilaana hömppäheinää kasvamassa hehtaaritolkulla. Voisimme hyvinkin alkaa viljelemään vaikkapa nokkosta, kun lehmät laitoimme pois 6 vuotta sitten maidontuotannon kannattamattomuuden vuoksi. Viljelijätaustalla osaamme varmasti viljellä myöskin nokkosta, mutta kaikki muu nokkostuotannossa tulee aloittaa nollista. Työhön vaaditaan erilaisia koneita kuin 6620 JD-traktori, pitäisi rakentaa uudisrakennus nokkosen kuivaamiseksi/pakastamiseksi, mistä löytäisimme tuotteelle ostajan, vai jalostammeko nokkosen itse niin pitkälle, että myymme lopputuotteet itse vähittäiskaupoille? Keneltä voi kysyä neuvoa, että voi edes alkaa suunnittelemaan nokkosen viljelyä? Näin äkkiä ajatellen, pitää olla hullun rohkea ja loputtomalla kärsivällisyydellä varustettu, että uskaltaa alkaa nokkosen viljelijäksi suurella mittakaavalla. Mutta eikös me suomalaiset sellaisia olla; sisukkaita ja ripauksella kylähulluutta maustettuja?

Oikein vilkkaalla mielikuvituksella varustettuna näen suomalaisen nokkosen ja muut villiyrttimme vientituotteena, joka kattaa 5 prosenttia vientituloistamme 15 vuoden kuluttua. Viljelijämme eivät enää tulevaisuudessa ole tuontilannoitteista riippuvaisia, vaan ohra- ja nurmisatomme saavat kasvuvoimansa suureksi osaksi kotimaisesta nokkoslannoitteesta. Viiden vuoden kuluttua Suomessa on toimiva tukkuporrasketju, joka mahdollistaa luonnonyrttien tehokkaan kaupallisen tuotannon ja työllistää tuhansia maaseudun asukkaita. Maaseutumme elinvoimaisuus ei ole enää uhkakuva, vaan maaseutumme on oikeasti elinvoimainen ja täynnä mahdollisuuksia. Sisun ja innovaation kombinaatiolla pohjoinen, puhdas luontomme on rajaton aarreaitta ilman riiston kaikua.

Sotkamossa, 22.10.2022

Metsätalousinsinööriopiskelija, Pirjo Ritakallio, Lapin AMK