Hoitsupäiväkirjat

Postoperatiivinen hoitotyö (word)

Kovan stressin ja kiireen alla värkkäsin tämmöisen työn kasaan: olikin meinaan viimeinen tehtävä ennen työharjoittelujaksolle lähtöä! Mutta kiire näkyy erityisesti pohdinta-osiossa, josta jäi lähteet laittamatta täysin, kun oli niin hoppu päästä palauttamaan. Nyt muistetaan rukouksin, ettei tulis bumerangina takaisin, minä oon jo ihan valmis alkaa orientoitumaan ensi viikon työharkkaan!!!

Pitkästä aikaa HEI!

Syksy on pärähtänyt käyntiin niin napakalla temmolla, että ihan pöyristyttää. Lääkelaskut on suoritettu tälle lukuvuodelle ja huomenna istahdetaankin tenttisaliin muistelemaan mitä on opittu tänä lukukautena päätöksenteosta kliinisessä hoitotyössä. Tenttialue on mielestäni kohtalaisen laaja. Pitäähän se sisällään paitsi potilaan tutkimiseen liittyviä tärkeitä seikkoja, kliinisen tilan arviointia, myös ns. “lääketieteen tenttikysymyksiä”, jotka ovatkin jo aivan oma lukunsa. Huomenna, ja toki myös tulevassa ammatissa, pitäisikin osata tietää kaikki sepelvaltimotaudista, refluksitaudista, verenpainetaudista, sappikivikohtauksen tunnistamisesta, haimatulehduksesta, keuhkokuumeesta, diabeteksesta, aivoninfarkteista, akuutin kivun lääkehoidosta, etc…

Itselle mielekäs tapa jäsennellä tätä tietomäärää löytyikin luomalla ihan Päätöksenteko kliinisessä hoitotyössä sanasto (pääset kurkkaamaan sanastoa klikkaamalla). Halusin tämän sanaston lisätä osaksi blogiani, jotta myös muut aiheesta kiinnostuneet pääsevät silmäilemään näitä asioita ja voin itsekin löytää nämä täältä näppärästi tulevaisuudessa!

Ensiviikon tavoitteena on sitten alkaa taas urakalla päivittelemään blogia, kun aloitan syyslukukauden ensimmäisen työharjoittelujakson super-mielenkiintoisessa paikassa!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, mukavaa viikkoa kaikille!

Elokuussa 2018.

Note to self:

Jos joskus ikinä, päätän hakeutua kätilön (AMK) koulutukseen nykyisten opintojeni päätyttyä, lupaan hyödyntää tätä blogitekstiäni jossain määrin hakemuksessani.

Sain ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä seuraamaan ystäväpariskuntani toisen lapsen syntymää elokuisena aamuyönä. Perheen yksityisyyden suojaamiseksi nimiä, aikaa tai paikkaa ei julkaista.

Kaksi pientä lastani (2- ja reilu 3-vuotiaat) ovat yksi merkittävimmistä syistä sille, miksi haluan ja päätin opiskella itselleni terveydenhoitajan ammattitutkinnon. Palo tähän ammattiin heräsi ensimmäisen kerran odottaessamme esikoistamme. Tuolloin pääsin seuraamaan neuvolan terveydenhoitajan työskentelyä ensimmäistä kertaa läpi odotusajan ja myöhemmin vastasyntyneen pienokaisen kanssa.

Terveydenhoitajalta saamani tuki ja turva ovat kannatelleet ja rohkaisseet minua tulemaan äidiksi, joka olen tänäpäivänä. Lähtemättömän vaikutuksen tuossa äidiksi kasvamisen kehityskaaressa teki myös uskomaton synnytysosaston kätilöhenkilökunta, joka oli avustamassa minua synnytyksissä. Omat synnytyskokemukset ovat jääneet minulle mieleen positiivisina ja voimauttavina, ns. elämän tähtihetkinä. Jo hyvin pian esikoisenkin syntymän jälkeen mielessä heräsi ajatus ja palo myös mahdolliseen kätilön ammattitutkintoon. Ensimmäinen konkreettinen tarttumapinta tähän saatiin elokuisena aamuyönä, kun sain täysin etuoikeutetun mahdollisuuden osallistua itse ulkopuolisena henkilönä synnytykseen!

Synnytyssalissa tunnelma oli rauhallinen. Monitori naksutti hevosen laukka-askelta muistuttavaa ääntä; pienokaisen sydänäänet. Äiti oli saanut kivunlievitystä ja monitori piirsi paperiin vauvan sydänkäyrää yhdessä supistuskäyrien kanssa. Jo ensihetkistä lähtien olin äärimmäisen vaikuttunut äidin uskomattomasta rauhallisuudesta ja rohkeudesta vastaanottaa supistuksia syvästi hengittäen ja keskittyen. Isä seisoi äidin tukena ja silitti tätä rohkaisten supistusten yli. Näky oli kaunis, liikuttava ja herkkä. Täysin ihanteellinen; tämä pari oli tullut synnyttämään yhdessä!

Kun synnytys eteni, kävi kätilö (täysin asiaankuuluvasti) aika-ajoin tarkastamassa kohdunsuun tilanteen. Äidin toiveesta kipua lievitettiin eri menetelmin ja niiden vaikutusta äidin jaksamiseen seurattiin aktiivisesti. Hienotunteisesti pyysin äidiltä lupaa seurata kätilön työskentelyä myös vuoteen jalkopäästä käsin synnytyksen aikana, johon äiti (edelleen) ilokseni suostui. Kätilö kuuli tämän myös ja ilmeisesti huomasi kiinnostukseni hänen työhönsä. Ilokseni hän hieman sitten aktivoi myös minua synnytyksen aikana ja pääsinkin sitten ojentamaan hänelle hänen tarvitsemiaan välineitä, avaamaan steriilejä pakkauksia, suihkuttamaan öljyä ja puudutetta, pitämään ympäristöä siistinä jne. Olin melko mielissäni kyllä, kun pystyin olemaan edes hieman avuksi.

Ponnistusvaiheen aikana sain seurata vauvan syntymää äidin samalla tukien jalkaansa minun, ja sängyn vastakkaisella puolella seisseen kätilön kylkiin. Vauvan isä seisoi kunniakkaalla paikalla vaimonsa vierellä kannustaen ja tukien häntä siten, kuin jokainen synnyttävä äiti toivoisi puolisonsa tekevän.

Äiti teki uskomattoman rauhallista ja hienoa työtä jokaisella supistuksella. Syntymän hetki oli kaunis ja jopa “etuoikeutettu” on sanana mielestäni liian lievä ilmaisu kuvaamaan sitä tunnetta, kun sai nähdä uuden elämän syntyvän. Eihän onnen kyyneleitä voinut, eikä tarvinutkaan estää.

Ensin tirskahdimme äidin kanssa, sitten parkaisi jo tuo kaunis ja täydellinen, pieni ja tiitterä vauva…

Tätä kirjoittaessakaan en voi välttää liikuttumasta. Edelleen kylmät väreet nostavat niska- ja käsikarvat pystyyn, hymyn suupieliin ja kyyneleet silmiini. Enkä liioittele yhtään, kun sanon kokemuksen menevän heittämällä elämäni hienoimpiin ja ikimuistoisimpiin hetkiin yhdessä omien lasteni syntymien kanssa! Vauvan ollessa alle 1 minuutin ikäinen, ryntäsin kyynelsilmin nappaamaan pöytätasolta isän matkapuhelimen ja aloitin vauvan ja tämän ikionnellisten vanhempien kuvaamisen. Tuorein kuva taitanee olla kuva, jossa vauva on vielä napanuoran välityksellä kiinni äidissä… Aikamoista, etten sanoisi <3 Isä leikkasi tottuneesti vauvan napanuoran, jonka jälkeen vauva pääsi äidin paidan alle ihmettelemään turvaan tätä maailmaa.

Vauva pääsi välittömästi äidin ihokontaktiin syntymän jälkeen

Yksi itselle henkilökohtaisesti merkittävä seikka tässä upeassa synnytyksessä oli, kun ennen synnytystä arvuuttelimme vielä vauvan painoa yhdessä vanhempien kanssa. Yksissä tuumin arvioimme vauvan painavan ~3 000 grammaa. Mutta kun tuo ihana pienokainen syntyi, taisin ääneen tuumata vanhemmille, että tämä vauva ei paina kolmea kiloa. Että “tämä vauva painaa 2500 grammaa”. Kun vauva punnittiin, puntari osoitti tuon syntymähetken arvioni oikeaksi; 2520 g. En ole velho, eikä vuosien kokemus kätilötyöstäkään selitä tätä lähes täydellistä painoarviota. Mutta minä näin sen! Tämän pienen tiitterän sisupussin painohan oli vain 40 g poikkeava esikoiseni syntymäpainoon!  

Kun vauvan isä hoiti vauvaa yhdessä toisen kätilön kanssa, pääsin vielä seuraamaan kun istukka syntyi ja kun kätilö tarkasti äidin mahdolliset synnytysvauriot. Kätilö oli erittäin osaava ja kiinnitti myös erityistä huomiota oppimishaluuni selittäen millaisiin asioihin kiinnittää huomiota, mitä hänen havaitsemansa asiat merkitsevät, kuinka ja miksi hän näissä tilanteissa toimii.

Vauvan palatessa ihanana kapalomyttynä takaisin äidin syliin, näin sopivaksi hetkeksi jättää perheen rauhassa tutustumaan tuohon ihanaan uuteen tulokkaaseen. Kotimatkalla tunsin itseni vielä ylivirkeäksi kelatessani tuota kokemusta… Ymmärsin, että kätilötyössä aiemmin itseäni arveluttaneet ns. kliiniset toimenpiteet (en välitä avata näitä tässä sen tarkemmin) eivät  enää arveluttaneet pätkääkään! Samassa huomasin uusien ajatusten täyttävän pääni. Näkisin, että työn vaativuus ja vastuullisuus nousevat kätilön työssä aivan uusiin sfääreihin. Jokaisen synnytyksen omalaatuisuus ja ennalta-arvaamattomuus tuovat jo itsessään aivan omanlaisensa kontrastin kätilön työhön. Kätilö vastaa äidin ja vauvan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, mikä on mielestäni iso asia. Tärkeää on varmasti vielä omallakohdallani tunnustella mahdollisia vahvuuksiani ja valmiuksiani, jotta pystyn olemaan varma siitä, että pystyisin paitsi nauttimaan näin äärimmäisistä etuoikeuksista kuin vastasyntyneen ensihenkäyksen kuuleminen, myös ottamaan valtavan suuren vastuun turvallisesta syntymästä.

****

Tämän postauksen välityksellä lämpimimmät terveiset ja onnittelut tekstissä esiintyneille äidille, isälle ja ihanalle pienokaisellenne. Kiitos tuhannesti vielä kerran! <3

Haluan lähettää terveiseni myös mainitsemalleni terveydenhoitajalle, joka tuit ja ohjasit perhettämme odottaessamme esikoistamme (ja jos satut lukemaan tekstin).

Ja teille vauvahaaveisille tai odottaville ystävilleni, jotka mahdollisesti luette tekstini, tiedoksi seuraavaa:

• Minulle saa myös jatkossa rohkeasti tarjota mahdollisuutta osallistua synnytykseen ns. “ylimääräisenä tukihenkilönä” <3 (myös kaikki odotusajan ja synnytyksen jälkeinen aika ja siihen liittyvät kysymykset/avun tarve, imetyshommat: niin viestiä shoutboxiin, avustan parhaani mukaan!)
• Jos saan luvan osallistua synnytykseesi, voit perua milloin tahansa (jos alkaa epäilyttämään, arveluttamaan tai ei muuten vain tunnu hyvältä): minä en loukkaannu <3 … Koska äidin ja vauvan hyvinvointi on ensisijaista ja ymmärrän kyllä, kuinka intiimi tilanne synnytys on kaikkinensa.
• “Synnytysfilosofiaani” kuuluu, että äidin ja vauvan hyvinvointi menee kaiken muun edelle (ts. jos esim. paikallaoloni stressaa tms., lähden välittömästi pois: teidän hyvinvointi on kaikkein tärkeintä!)
• En tule häiritsemään ammattilaisten työtä, vaan annan heille tilaa tehdä arvokasta työtään!
• Kunnioitan äärimmäisen paljon isän ja äidin omaa/yhteistä tilaa synnytyksessä ja annan isälle päävastuun tukea äitiä, mutta olen läsnä, jos äiti/isä/kätilö/kuka tahansa tarvitsee mitä tahansa
• Ensisijaisena tavoitteenani olisi päästä mukaan synnytyksiin tarkkailijaksi/tukihenkilöksi, jotta voisin saada varmuutta tulevaisuuden mahdolliselle haaveammatille ja jotta voisin myös terveydenhoitajan ammatissani hyödyntää synnytyksessä kokemaani ja oppimaani. Jokainen synnytys kun on aina niin erilainen <3

<3: Carita

… kiitettävin ja erinomaisin arvosanoin selätetty Fiilis loistava! Erityisesti paritenttinä suoritettu anatomia & fysiologia toi superisti mielihyvää ja oli muutoinkin ihan älyttömän mielenkiintoinen ja hyvin esitetty opintojakso.

-C

…lääkelaskennan tentti (se ensimmäinen!) meni vihellellen läpi – kaikki laskut oikein, ihan niinku kuuluukin olla. Ensi viikolla päästään (joudutaan!) pistelemään toisiamme, eli harjoitellaan injektioiden laittoa! Siis niin siistiä ja samalla tosi tosi jännää…. Ja toki edelleen saa olla jännittämässä anatomian ja fysiologian lopputenttiä johon aikaa vielä pari viikkoa! Mutta tämmönen, pikapostaus

-C

Joululoman jälkeen keväinen alakulo valtasi mielen. Syyslukukausi tuli paukutettua opintoja sata lasissa ja tasapainoilu uuden kouluarjen ja perhe-elämän välillä osoittautui lopulta raskaammaksi kuin mitä olin osannut odottaa. Joka tapauksessa edelleen arki rullaa ja opinnot etenevät suunnitellusti. Kevät lukukausi on osoittautunut mukavasti paljon käytännönläheisemmäksi kuin syksy. Tällä hetkellä työn alla ovat anatomian ja fysiologian opinnot, lääkelaskennan ja -hoidon opinnot sekä turvallisen ja terveyttä edistävän hoitotyön taidot ja toiminnot opintojakso.

Anatomia ja fysiologia on osoittautunut tähän mennessä haasteellisimmaksi (vaikka onkin mielenkiintoista)! Kyllä sitä vaan joka kerta saa hämmästellä ja taivastella miten ihmeellinen kokonaisuus meidän ihmiskeho kaikkine hienon hienoine yksityiskohtineen ja monimutkaisine toimintoineen on. Anatomia ja fysiologia on niin valtava kokonaisuus, että lievästi jännittää, kuinka onnistun sisäistämään kaikki siihen liittyvät asiat. Epäilen, että en varmasti kaikkea onnistukaan…

Olen joskus kuullut väitteen, että on (hieman kärjistetysti) kahdenlaisia ihmisiä: ihmisiä, joilla on hyvä kielipää, sekä ihmisiä joilla on hyvä matikkapää. Oman kokemukseni mukaan on myös ihmisiä, joille on suotu sekä kielellistä-, että matemaattista lahjakkuutta (tähän onnekkaaseen ryhmään kuuluu mm. puolisoni!), joten ehkä on myös niitä joilla ei onnistu kumpikaan, hmmm… Joka tapauksessa, mikäli väittämä pitää paikkansa, kuulun ehdottomasti kielellisesti vähemmän lahjakkaisiin ja onnekseni (näin hoitoalan opiskelijan näkökulmasta) numeroiden pyörittely ja laskutoimitukset sujuvat ihan kivasti. Tästä olen saanut olla erityisen kiitollinen alkaneilla lääkelaskennan tunneilla. Nyt hiihtoloman jälkeen pääsenkin testaamaan osaamistani, sillä edessä on heti maanantaina lääkelaskennan ensimmäinen TENTTI!

Hoitotyön taidot ja toiminnot -opintojakso on ollut hyvin käytännönläheistä ja olemme päässeet harjoittelemaan (kurssin nimen mukaisesti) hoitotyön taitoja ja toimintoja. Jonkin verran toivoisin itselleni (enemmän tunteja vuorokauteen ja energiaa) ryhtiä opintojen teoriaosuuksien lukemiseen kotona, mutta toistaiseksi heikosti on onnistunut. Uskoisin hyötyväni harjoittelupäivistä, jos saisin luettua asiat etukäteen kotona. Tätä täytynee kehittää vielä…

Heti kurssin alussa käsittelimme perusteellisesti aseptiikkaa ja siihen liittyviä käytännön seikkoja. Alkuunsa tunneilla teimme aseptiikkaan liittyviä ryhmätehtäviä, jonka jälkeen aseptiikka on ollut jatkuvasti mukana tärkeänä osana käytännön hoitotyön toimintoja harjoiteltaessa. Näillä käytännön harjoittelukerroilla olen oppinut paljon ja mieleenkin on jäänyt yhtä sun toista. Harjoittelutuntien ansiosta minulla on nyt käsitys mm. siitä, miten potilasta voidaan siirrellä ergonomisesti mm. apuvälineitä käyttäen ja potilaan omia voimavaroja hyödyntäen, kuinka vuode sijataan sen ollessa tyhjä tai potilaan ollessa siinä, tai kuinka potilasta syötetään ja kuinka vuodepotilasta voidaan avustaa vuoteessa peseytymisessä. Lisäksi olen oppinut nenä-mahaletkun laittamisen, sekä sen oikealla paikalla olemisen varmistamisen. Olen oppinut mittaamaan verenpainetta elohopeaverenpainemittarilla, mutta ylä- ja alapaineen tarkkaan tunnistamiseen (mittarin lukemiseen) kaipaan vielä harjoitusta (eli tähän asti olen kyennyt hahmottamaan ainoastaan lähimpään kymmeneen painearvon, mikä on liian epämääräisesti ilmaistu). Lisäksi olemme harjoitelleet EKG-laitteen käyttöä ja sydänfilmin ottoa – näissä korostui erityisesti, että lääkäri tulkitsee ja tekee diagnoosin, ei hoitaja. Tiedän, että tässä on vain osa meille opetetuista asioista, uusia asioita tulee jatkuvalla syötöllä mieleen – niinkuin painehaavojen ehkäisy, sitäkin harjoiteltiin… Myös hengityksen turvaamiseen käytettäviä laitteita ollaan myös tarkasteltu ja opeteltu niiden käyttöä! Mitähän vielä…

Nenä-mahaletkun laiton harjoittelua koululla.

Asiaa on tullut siis paljon ja jotain on jäänyt mieleenkin. Vielä on uuttakin asiaa tulossa, ennen training campia ja ensimmäistä työharjoittelujaksoa! Odotan kyllä innolla, vaikka jännittääkin miten saa kaiken sisäistettyä, asiaa kun on niin paljon. Työ tekijäänsä opettaa, sanovat. Isona asiana kaikkien muiden isojen asioiden ohella on hoitotyön taidot ja toiminnot -kurssilla jäänyt mieleen potilaiden omien voimavarojen tunnistaminen. Näistä puhuttiin jo syksyllä, mutta nyt kun ollaan harjoiteltu näitä asioita ihan käytännössä, niin tämä potilaiden kannustaminen omatoimisuuteen ja näiden omien voimavarojen tunnistamiseen saa aivan uuden ulottuvuuden. Olipa kyseessä sitten nenä-mahaletkun nielaisu, tai sängyn laidasta kiinni tarttuminen tai mitä tahansa, niin näiden (vähäistenkin) voimavarojen käyttö ja niiden tunnistaminen on merkittävässä roolissa osana turvallista, terveyttä edistävää ja potilaslähtöistä hoitotyötä.