Materiaalien läpikäyntiä

Ajattelin vielä käydä Moodlessa olevia materiaaleja läpi ja kirjoittaa tänne vielä asiaa niistä. Olen ollut jonkun verran pois luennoilta ja myönnän, että joitain asioita on jäänyt itsellä huomaamatta. Kuten esimerksiksi Moodlessa oleva kohta, “myyntityö” tämä sisälti juuri joitain ihan avainsanoja ja huippumyyjän ominaisuuksia. Uusia käsitteitä minulle oli ainakin tämä “vainu”, eräs suomalainen yritys joka tarjoaa tietokantaa helpottamaan realiaikaista myyntiä ja markkinointia ja “prospektointi” eli potentiaalisten uusien asiakkaiden löytämistä. Nyt kun näitä muistelee, en ole varma olinko tällä luennolla kuitenkin mukana. Henkilökohtaisesta myyntityöstä oli myös asiaa, mutta mielestäni näitä on käyty jo aikaisimmissa opinnoissa ja ne ovat aika maalaisjärjellä mietittävää ja varsinkaan jos on vähänkään asiakaspalvelulähtöinen, tälläiset asiat kuten motivaatio ja taidot tulevat luonnostaan, kunhan osaa myös työssä tarvittavan teorian. Myös myyntityön vaiheita on käyty, 1. suunnittelu ja valmistelu, 2. yhteydenotto, 3. myyntineuvottelu, 4. kaupan päättäminen ja 5. jälkihoito.

Yksi osio oli vielä digimarkkinointiin liittyviä työkaluja. Digimarkkinointia kävimme ja itse kävin tässä blogissa aikasiemmin Google Adsin ja Facebookin kautta, mutta muita työkaluja on mm. Canva.com ja laskeutusmissivuston suunnittelusivu Landen.co. Laskeutumissivuista teimme myös tuntitehtävän, missä piti verrata toimeksiantajan nykyistä netti laskeutumissivua ja tehdä sitten uusi hieman “parempi” versio. Suunnitella siis paperille vain. Laskeutumissivut ovat visuaalisia ja siinä mielestäni täytyy olla hyvä silmä sille ja estetiikalle. Tuo Canva on myös visuaaliseen suunnitteluun tarkoitettu sivusto joka helpottaa materiaalin luomista. Sillä tuotetaan suunnittelumalleja.

Nämä olivat mielestäni vielä hyviä läpikäytäviä Moodlen materiaaleista ja olivat sellaisia mitkä tulivat uutena minulle. Tämä oppimispäiväkirja alkaa olla osaltani tässä ja koko lähiopetus koululla on osaltani loppunut. Uskon käyttäväni hyväksi näitä tietoja ja materiaaleja nyt kun tulen menemään työharjoitteluun.

 

Ella

Posted in Yleinen | Comments Off on Materiaalien läpikäyntiä

Stora Enso ja Bridgen loppuminen

Meillä oli Stora Enso vierailu tiistaina 14.5, valitettavasti vierailu ei onnistunut minun osaltani ja näin tein korvaavan tehtävän aiheesta. Tehtävän video oli ehkä se mieleenjäänein asia ja siitä koostuva pohdinta tässä esseessä.

[pdf-embedder url=”https://blogi.eoppimispalvelut.fi/ellanblogi/files/2019/05/korvaavatehtävä-stora-enso.pdf” title=”korvaavatehtävä stora enso”]

Bridge projekti siis loppui osaltamme tänään 20.5 Jee! Saimme lopputuotoksen tehtyä ja esitettyä vastoinkäymisistä huolimatta. Mielestäni tuotoksemme oli todella hyvä samoin sisältö ja ideamme ja kaikki mitä saimme tehtyä. Entiedä vielä mitä tämä projekti opetti minulle, ehkä hoksaan sen myöhemmässä vaiheessa elämääni. Ihan kiva kokemus mutta paljon olisi muutettavaa ja parannettavaa tuossa Bridge projektissa kokonaisuutenaan. Jätin siitä palautteen ja toivon että se huomioidaan tulevaisuuden varalle.

Posted in Yleinen | Comments Off on Stora Enso ja Bridgen loppuminen

CRM – customer relationship management

Eli aiheena edellisviikolla oli CRM  eli asiakashallinnan järjestelmät. Tämä on hyvä olla yrityksellä ihan asiakkaiden puolesta, sekä se helpottaa ja on tuki myynnin johtamisessa ja työskentelyssä. Ilman tietoja asiakkaista on vaikea mitata yrityksen tuloksia ja asiakastyytyväisyyttä. Eli tätä voisi hyödyntää meidänkin bridge projektissa mittarien merkityllä, sillä yritys on vielä niin alkuvaiheessa. Meidän projektiin liittyen mietin, että tätä CRM järjestelmää voisi hyödyntää mittarina.  Käsitykseni mukaan tällä siis seurataan esim. asiakasmäärän kasvua, mikä olisi juuri idyllinen meidän tilanteessamme. Myös asiakasanalyysiä tehdessä, millaisia asiakkaita ja mistä jne.

CRM;n etuja on mm. asiakahallinnassa tietojen keruu helposti yhteen paikkaan, asiakkaisiin tutustuminen ja näin heidän ymmärtäminen ja myynnin kohdentamisen helpottaminen, sekä markkinoinnin kohdentaminen segmentoinnin perusteella. Tämä lisää kauppojen mahdollisuutta sekä asiakastyytyväisyyttä.

Bridge projektin tilannepäivitystä; Tarkoituksena olisi siis tehdä toimeksiantajalle somesisältöä, sekä vuosikellon tarkoituksena helpottaa ja järkeistää somen hallintaa ja sinne markkinointia yrityksestä. Tarkoituksena on myös nyt alkaa työstään ohjetta, miten toimeksiantajamme voi tehdä esim erilaista mainontaa Google tms. sitten kun yrityksellä on sellainen taloudellinen tilanne, että hän voi laittaa enemmän rahaa. Tietenkin tarjoamme aluksi myös Facebook mainontaa, mikä on halvin vaihtoehto. Tämä kehittyy tällä viikolla.

Posted in Yleinen | Comments Off on CRM – customer relationship management

Bridge

Tähän asti projektin tekeminen on ollut ihan tasaista. Hieman vain ärsyttää tietyt kommunikaatio ongelmat ja hieman on vielä hankala välillä ymmärtää toisten näkemystä asioista. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt projektissa etenemistä. Etenemisen näkee padletilta, joten en tänne ala sitä erikseen kirjoittelemaan.

Opinnoista kuitenkin on jäänyt mieleen juttuja, mitä tulemme varmasti miettimään projektin kannalta. Meillä keskeisessä osassa on Facabook ja Instagram joten ainakin fb mainonnan osalta on ollut kiva, että niitä asioita on käyty, niin tietää tarkemmin itsekkin mistä puhutaan, kun nämä ei ole ollut tuttuja aijemmin itselle.

Posted in Yleinen | Comments Off on Bridge

Some kampanja ja Bridge juttua

Tunnilla oli puhetta sosiaalisen median kamppanja jutuista ja tätä voimme hyödyntää juurikin Bridgessä. Tänään on tarkoitus pitää Brdge tiimin kanssa Skype palaveria ja alkaa suunnittelemaan miten aletaan toteuttamaan some kampanjaa. Tähän aiheeseen olikin juuri tunnilla :

Kampanja rakentuu kuuden avainkysymyksen varaan:

  1. Mikä/mitkä on kampanjan tavoite (muu kuin myynti)?
  2. Mikä on käytettävissä oleva budjetti?
  3. Millainen on kampanjan kohderyhmä?
  4. Mikä on pääviesti?
  5. Millainen on kampanjan aikataulu?
  6. Millä mitataan tavoitteen saavuttamista?

Nämä asiat voisi pohtia ja käydä yhdessä Skypessä läpi. Lisäksi Marko lähetti yrityksen tarinansa meille ja voimme hyödyntää sitä somen luomisessa. Ruotsin yliopistojen keissiä varten saimme Teresalta muutaman sposti osoitteen mistä voisi kysellä yhteistyö mahdollisuuksista GoGlobalSmartin kanssa.

Posted in Yleinen | Comments Off on Some kampanja ja Bridge juttua

Teoriaa ja Bridgen väliaika päivitystä

Viime viikolla eli viikolla 13 oli teoria aiheena nettisivujen laskeutumissivustoista ja yritysten tarinoittamista.

Tehtiin molemmista ihan tunti tehtäviä mitkä sitten esiteltiin luokalle. Ensin oli laskeutumissivuston tavallaan uudelleen luonti, että mitä muuttaisi ja lisäisi jne. Toinen tehtävä oli luoda yritykselle tarina, tarinan teoreettistä kulkua mukaillen. Meidän tiimi teki Puuterälle tarinan “Mies puun takana” ja tarinoitettiin siis yritys.

 

Bridge projektissa ei ole tapahtunut paljoa viikon 12 jälkeen. Odotamme Markon lähettävän meille BeSmartin yritystarinan jotta voidaan miettiä, miten sitä alamme käyttää ja tarkoituksena olisi täällä kysellä esimerkiksi ruotsin opettajalta linkkejä Ruotsin yliopistoihin, yhteistyö mahdollisuuksista.

Posted in Yleinen | Comments Off on Teoriaa ja Bridgen väliaika päivitystä

Bridge viikko

Vk 12 oli Bridge viikko ja yhteistyökumppanimme tulivat Tornioon viikoksi. Maanantai oli periaatteessa vain tutustumista ja paneutumista toimeksiantoomme ja brainstormingia. Meidän tiimiin kuului siis minun ja Matin lisäksi kaksi opiskelijaa Venäjältä. Viikon ideana oli siis aluksikkin tutustua ja luoda ideaoita, mitä ehdotamme toimeksiantajallemme Go Global Smartille, eli Be Smart consultingille ja näistä piti tehdä yhtenäinen lyhyt 5minuutin esitys perjantaille. Pääasia oli siis viedä Go Global Smart consulting Ruotsin markkinoille.

Tiistai ja torstai meni oikeastaan ideoiden ja tehden aikataulua ja tutkimusta aiheista ja tehden kysymyksiä toimeksiantajalle aiheesta.

Torstaina meidän piti tavata toimeksiantajan kanssa, mutta hän estyi pääsystä paikalle, joten pidimme skype palaverin. Palaverissa ehdotimme seuraavasti ideoitamme (tässä erittäin lyhyesti ideat) :

  1. Kampanja, missä panostamme sosiaaliseen mediaan ja tiedotamme yrityksestä ja mainostamme sitä.
  2. Yhteistyö Ruotsin yliopistojen kanssa.

Toimeksiantajamme oli erittäin innostunut ideoistamme ja hieman yllättynyt, että keksimme näin hyviä ideoita. Päätimme siis työstää näistä molemmista ideoista yksi kokonainen projekti.

Viikko sujui kaiken kaikkiaan hyvin. Aluksi oli hankala sopeutua uuden kielen käyttämisen kanssa, mutta se alkoi kuitenkin luonnistua. Yhteistyö sujui myös hyvin, vaikka alussa oli erimielisyyttä, miten lähdemme tätä toteuttamaan. Oikein kiva tiimi ja yhteistyö sujuu!

Posted in Yleinen | Comments Off on Bridge viikko

Markkinoinnin psykologisia keinoja ja valmistautuminen Bridge ryhmän tapaamiseen

Hiihtoloman jälkeen paluu kouluun.

Käytiin tunneilla psykologisia keinoja markkinoinnissa. Meidän porukalla oli 22 keinoa. Näistä eniten jäi mieleen ainakin, että niitä on paljon ja yksityiskohtaisia!! Huomasi sitten pohtiessa näitä kaikkia, että on tullut itsekkin noudatettua näihin lankeamista jotain kaupantekoa kun on tehnyt. Esim. kyseinen “ankkurointivaikutus”, eli kun yhden tuotteen hinnaksi on määritelty vaikka 100e ja joskus sen näkee olevan myynnissä 70e, niin mielikuva tuotteesta perustuu siihen ensimmäiseen hintaan.

Sitten tietenkin ihan muiden mielipiteiden vaikutus tuotekuvaan ja että monesti tunnetasolla perustelu voi olla parempi kuin pelkkä markkinointi.

Muiden esityksistä jäi päällimäisenä mieleen se “maratooni vaikutus”.

Huomenna siis 18.3. tulee Bridge ryhmäläiset Tornioon. Vähän kauhulla kyllä odotan mitä tuleva tuo. Toimeksiantaja meillä tulee torstaina 21.3. Käytiin tuossa viikon aikana vähän läpi, mitä pitää alkaa tekemään, eli alustava suunnitelma ja tiivis powerpoint esitys tästä meidän casesta ja toimeksi antajasta ja mitä hälle sitten aletaan tekemään. Kysymyksiä on toimeksiantajalle mietitty vähän lisää:

  • onko heillä mitään kampanjoita?
  • Mikä on heidän tarinansa?
  • Mitä kaikkea he hyödyntävät jo markkinoinnissa?
  • Mitä kautta he saavat lisää asiakkaita?

kaavaa mitä myöten aletaan projektia tehdä

Posted in Yleinen | Comments Off on Markkinoinnin psykologisia keinoja ja valmistautuminen Bridge ryhmän tapaamiseen

Oy BeSmart consulting ja digimarkkinointia

Eli maanantaina 18. päivä otimme Skype yhteyden Venäjälle yhteistyökumppanillemme. Yhteistyö tuntuu vielä oudolta ja hyvinkin etäiseltä, mutta uskon, että heidän käynnin jälkeen työskentely on helpompaa ja luontevampaa. Skypessä siis kävimme ensin läpi perus asioita, kuka jokainen on ja mikä on toimeksiantajamme ja päämäärä. Lähetimme toimeksiantajalle alustavia kysymyksiä ja saimme myös kattavan vastauksen, mutta itse ehdotukset mitä konkreettisesti tehdään, on minulle hieman avoimena vielä. Tiimiimme lisättiin vielä toinen opiskelija Venäjältä ja otimme hänet mukaan avoimin mielin. Mielestäni yhteistyön tekeminen siis on hieman jännittävää ja hyvinkin uutta, sillä kokemusta Venäläistaustaisten yhteistyökumppanien kanssa ei ole tullut työskenneltyä ennen, eikä oikeastaan muutenkaan kansainvälisesti.

Omatoimista oppimista oli sitten digimarkkinointiin liittyviä asioita. Kokonaisuudessa siis on suunnittelu, tavoittaminen, vuorovaikutus, konvertointi, sitouttaminen, resurssointi ja mittaaminen.

Suunnittelu sisältää lähtökohdat ja tavoitteet, kuten arvolupaukset, asiakkaiden segmentin määrittelyn, laadulliset ja määrällisien tavoitteiden luonti. Tavoittaminen sisältää asiakkaiden tietoisuuden, hakukoneoptimoinnin, verkkomainonnan, vaikuttajamarkkinoinnin ja kumppanit. Näitä käytiin viimeksi lävitse tarkemmin. Vuorovaikutus on ihmisiin kontaktoimista, verkkopalveluissa, somessa ja liidien keräämisessä. Konverointi tarkoittaa muuntamista, eli omaa ohjaamista verkkopalveluihin ja verkkopalveluissa toimimista sekä mobiilitoimivuutta. Sitouttamiseen kuuluu asiakassisällöt, suoramarkkinointi sekä CRM eli eräs järjestelmätyökalu asiakkuudenhallintaan. Resurssointiin kuuluu omat työt ja ostopalvelut ja mittaus sisältää työkalut, mittarit ja tavoitteet.

Posted in Yleinen | Comments Off on Oy BeSmart consulting ja digimarkkinointia

Bridge alkaa

Eli tämän viikon tarkoitus oli aloittaa Bridge projekti. Projektissa on tarkoitus tehdä toimeksiantajalle tarkotettua työtä, eli minun tiimilläni toimeksiantaja on Oy BeSmart Consulting Ltd. Tarkoituksena on kasvattaa heidän asiakaskuntaa pohjoismaissa ja saada heille siellä näkyvyyttä. Projektihan tehdään kansainvälisiä suhteita kannattaen ja työskentelemme Venäläisten opiskelijoiden kanssa. Odotan kyllä mielenkiinnolla, että kuinka yhteistyö alkaa sujumaan ja toteutuu.

Maanantaina oli startti ja otimme koko luokan kanssa yhdeyden Venäjälle ja Norjaan.

Posted in Yleinen | Comments Off on Bridge alkaa